Neuvottelujärjestys Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijän palkasta tai työsuhteeseen liittyvien lakien tai sopimusten soveltamisesta, on luottamusmiehelle annettava kaikki tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. Työsuhteeseensa liittyvä asia työntekijän tulee selvittää esimiehensä kanssa. Ellei työntekijä ole saanut edellä mainittua asiaa selvitetyksi suoraan esimiehensä kanssa, voi hän saattaa asian hoidettavaksi osaston tai vastaavan yksikön luottamusmiehen ja työnantajan edustajan välisissä neuvotteluissa. Ellei asiaa näin saada selvitetyksi, voi edellä mainittu luottamusmies siirtää sen pääluottamusmiehelle. Paikallisten osapuolten yhdessä pyytäessä on työehtosopimukseen sidotuilla liitoilla oikeus lähettää edustajansa paikalliseen erimielisyysneuvotteluun. Ellei työpaikalla syntynyttä erimielisyyttä saada paikallisesti ratkaistuksi, noudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä. Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen tarkoittaman luottamusmiehen työsuhteen päättämistä, on paikalliset ja liittojen väliset neuvottelut lisäksi käynnistettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, kun lakkauttamisen peruste on riitautettu.
Työvoiman vähentämisjärjestys Muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä tapahtuneen irtisanomisen ja lomauttamisen yhteydessä on mahdollisuuksien mukaan noudatettava sääntöä, jonka mukaan viimeksi irtisanotaan tai lomautetaan yrityksen toiminnalle tärkeitä ammattityöntekijöitä ja saman työnantajan työssä osan työkyvystään menettäneitä sekä että tämän säännön lisäksi kiinnitetään huomiota myös työsuhteen kestoaikaan ja työntekijän huoltovelvollisuuden määrään. Työvoiman vähentämisjärjestystä koskevissa riidoissa noudatetaan 10 §:ssä sovittuja kanneaikoja.
Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys Mikäli sopimusasiakirjat ovat keskenään ristiriidassa, noudatetaan seuraavaa asiakirjojen pätevyysjärjestystä:
Tulkintajärjestys Mikäli rahoituspäätöksen ja sen liitteiden välillä on olemassa ristiriita, noudatetaan seuraavaa tulkintajärjestystä 1) rahoituspäätös ja sen erityisehdot 2) yleiset ehdot 3) kustannusarvio 4) projektisuunnitelma 5) rahoitushakemus ja sen liitteet sekä 6) muut rahoituspäätöksen tekemisen kannalta oleelliset dokumentit.
Soveltamisjärjestys Oikeuksia ja velvoitteita määriteltäessä otetaan asiakirjat huomioon seuraavassa jär- jestyksessä: pakottava lainsäädäntö, lainsäädäntöön perustuvat viranomaismääräyk- set, sopimus sopimusehtoineen, yleiset toimitusehdot, laitoksen taksa tai hinnasto ja palvelumaksuhinnasto.
Vakuutuksen irtisanomista edellyttävät muutokset Jos vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtoja, vakuutusmaksuja tai muita sopimusehtoja muissa kuin edellä kohdassa A luetelluissa tapauksissa tai poistaa vakuutuksesta voimakkaasti markkinoi- dun edun, vakuutusyhtiön on irtisanottava vakuutus päättymään vakuutuskauden lopussa. Irtisanominen suoritetaan kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä.
Viivästyskorko Mikäli vuokran tai muun tähän sopimukseen perustuvan maksun suorittaminen viivästyy, erääntyneille saataville maksetaan korkolain (633/82) 4 §:n mukainen viivästyskorko eräpäivästä lukien.
Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Avosydänkirurgia KYS
Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.
Kvv-laitteistoja koskevia erillismääräyksiä Mikäli asiakas yritystoiminnan tai muun syyn vuoksi vaatii keskeytymätöntä veden- saantia, viemäriveden johtamista tai toiminta asettaa erityisvaatimuksia veden laa- dulle, asiakas on velvollinen varautumaan laitoksen toiminnan häiriöistä aiheutuviin luvussa 7 mainittuihin katkoksiin tai veden laadun vaihteluihin kiinteistökohtaisilla va- rolaitteilla, varavesisäiliöillä tai muulla vedensaannin, viemäriveden johtamisen tai ve- den laadun turvaavalla kiinteistökohtaisella laitteella, Laitoksen vesijohtoon liitetyllä vesilaitteistolla ei saa olla yhteyttä muusta vesiläh- teestä vetensä saavaan vesilaitteistoon. Mikäli yksittäisen liitettävän kiinteistön korkeus tai korkeustaso poikkeavat merkittä- västi alueella yleisesti vallitsevista kiinteistöjen korkeuksista tai korkeustasoista, on liittyjä velvollinen varustamaan kiinteistönsä kiinteistökohtaisella vesijohtopaineen ko- rotukseen tai alennukseen tarkoitetulla laitteistolla. Kiinteistökohtaiset vesijohtopai- neen korottamiseen tai alentamiseen tarvittavat laitteet saa asentaa vain vesilaitok- sen erikseen antamalla luvalla. Jos liittyvän kiinteistön korkeustaso on sellainen, että viemärivesien johtaminen ylei- siin viemäreihin ilman pumppausta ei ole mahdollista, on liittyjä velvollinen varusta- maan kiinteistönsä pumppaamoilla viemärivesien johtamiseksi. Rakennuksen sisäpuolisella viemäröinnillä ei saa olla yhteyttä hulevesiviemäriin. Rakennuksessa tulee olla rakentamista koskevien viranomaismääräysten ja -ohjei- den mukainen tuuletusviemäri. Jätemyllyn saa asentaa vain laitoksen antamalla luvalla.