Palkkausjärjestelmä 1. Teknisen toimihenkilön palkka määräytyy hänen palkkaryhmänsä, toimen asettaman vastuun ja vaati- musten sekä hänen koulutuksensa, pätevyytensä, ky- kynsä, kokemuksensa, työsuoritustensa ja muiden hen- kilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. 2. Teknisten toimihenkilöiden palkat tarkistetaan yleis- korotusten suorittamisen jälkeen kokemus- ja koulutus- tekijöiden mukaan määräytyvien ohjelukujen avulla, sil- loin kun palkkaneuvotteluissa niin sovitaan. 3. Kokemuksella tarkoitetaan nykyisen työsuhteen kes- toaikaa sekä runkosopimuksen tarkoittamana teknisenä toimihenkilönä oloaikaa. 1.3.1983 jälkeen solmittuihin työsopimuksiin luetaan kokemusvuosiksi kaikki alan am- matissaolovuodet. Kokemusvuosia laskettaessa oikeuttaa teknikon tutkinto kolmeen kokemusvuoteen ja tätä korkeampi teknillinen tutkinto neljään kokemusvuoteen. Fakto- rikoulun tutkinto oikeuttaa kahteen kokemusvuoteen tapauksissa, jolloin faktorikoulun suorittamisen aika ei muuten oikeuta kokemusvuosiin. Kun kokemusvuodet ja koulutusryhmä muuttuvat siten, että tekniseen toimihenkilöön sovellettava ohje- luku muuttuu, suoritetaan ohjelukuvertailu ja mahdolli- nen puolitus muutosta seuraavan palkanmaksukauden alusta lukien. Teknisen toimihenkilön tulee ohjelukuvertailua var- ten ilmoittaa koulutus- ja kokemusvuositiedot sekä niis- sä tapahtuvat muutokset. 4. Tekniset toimihenkilöt sijoitetaan toimihenkilötilaston mukaisiin koulutussivistystasoihin seuraavalla tavalla: Koulutusryhmä 1 oppivelvollisuuskoulutuksen suorittaneet Koulutusryhmä 2 keskikoulun tai ammattikoulun käyneet tai alan ammattiopin suorittaneet Koulutusryhmä 3 faktorikoulun tai faktorin erikois- ammattitutkinnon suorittaneet tai teknillisen oppilaitoksen (koulun) käyneet Koulutusryhmä 4 koulutusryhmää 3 korkeampi teknillinen tutkinto.
Palkkaus TYÖNTEKIJÖIDEN PALKKARYHMITTELY 1.3.2016 lukien Palkkaryhmä I 1. Työssä toimitaan perustason tehtävissä, joissa edellytetään riittäviä valmiuksia valvoa ja huolehtia potilaasta siten, ettei hä- nen tilansa kuljetuksen aikana odottamatta huonone, ja mahdol- lisuuksia aloittaa yksinkertaiset henkeä pelastavat toimenpiteet. Palkkaryhmän tehtäväkohtainen vähimmäispalkka on 1.993,64 €. 2. Työssä toimitaan hoitotason tehtävissä, joissa edellytetään valmiuksia aloittaa potilaan hoito tehostetun hoidon tasolla ja to- teuttaa kuljetus siten, että potilaan elintoiminnot voidaan turva- ta. Palkkaryhmän tehtäväkohtainen vähimmäispalkka on 2.289,94 €. 3. Työ molemmissa palkkaryhmissä edellyttää terveydenhuollon ammattihenkilön tutkintoa tai vastaavaa pätevyyttä ja tehtävän mahdollisesti edellyttämien yleisten tenttien suorittamista. Vailla työtehtävässä vaadittavaa koulutusta olevan työntekijän palkka saa olla enintään 8 % alempi kuin ko. palkkaryhmän vä- himmäispalkka. 4. Jos työtehtävän sisältö poikkeaa palkkaryhmän tavanomai- sista tehtävänsisällöistä ja palkkaryhmän töiden normaalista vaativuustasosta, palkan määrää voivat korottaa esimerkiksi seuraavat erityistekijät: - työnjohdolliset esimiestehtävät - työn edellyttämä kielitaito - xxxx xxxxxxxxxxx lisäkoulutus - muut erityisvastuut tai lisätehtävät (esim. atk-huolto, autojen kunnossapito, erityinen koulutus- ja perehdyttämisvastuu, erityi- nen taloudellinen vastuu, kehittämistehtävät, erityinen vastuu kalustosta tai lääkehuollosta) Työn vaativuuteen perustuva palkan määrittely tehdään uudes- taan, jos työntekijän työtehtävän vaativuus muuttuu pysyvästi. Uutta palkkaa maksetaan tehtävän muutoksesta lukien. Palkan määrittely tehdään uudestaan myös, jos työntekijän työ- tehtävän vaativuus muuttuu tilapäisesti vähintään neljän viikon ajaksi. Tämä ei kuitenkaan koske vuosilomasijaisuuksia. 5. Työntekijälle voidaan maksaa henkilökohtaista palkanosaa hyvän työssä suoriutumisen, henkilökohtaisen osaamisen tai muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Työnteki- jälle maksetaan vähintään henkilökohtaisen palkanosan vuosi- sidonnaista osaa. Henkilökohtaisen palkanosan perusteena voivat olla esim. työ- tulokset, työn sujuvuus ja tehokkuus, yhteistyökyky, joustavuus, kehittymiskyky ja -halu, huolellisuus, työkokemus ja sosiaaliset taidot sekä poikkeuksellisesti henkilöstön saatavuuteen liittyvät perusteet. Henkilökohtaisen palkanosan maksuperusteet selvitetään hen- kilöstölle. Henkilökohtaisen palkanosan perusteet käydään läpi työnantajan ja työntekijän välillä. Henkilökohtaista palkanosaa voidaan alentaa työtehtävän muuttuessa pysyvästi. Tällöin työntekijän palkka ei voi kuiten- kaan laskea. Henkilökohtaista palkanosaa voidaan alentaa työntekijästä johtuvasta syystä vain poikkeuksellisesti, jos siihen on asiallinen ja painava syy. Henkilökohtaisen palkanosan vuosisidonnaisen takuun perus- teella työntekijän henkilökohtaisen palkan on oltava 4 palvelus- vuoden täyttyessä vähintään 6 prosenttia työntekijän tehtävä- kohtaisesta palkasta, 7 palvelusvuoden täyttyessä vähintään 10 prosenttia työntekijän tehtäväkohtaisesta palkasta ja 10 palve- lusvuoden täyttyessä vähintään 13 prosenttia työntekijän tehtä- väkohtaisesta palkasta.
Sopimuskausi Sopimuskausi on 1.3.2022–29.2.2024.
Vuorokausilepo 7.1 Työntekijälle on annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin pituinen keskeytymätön lepoaika, ellei kysymyksessä ole varallaoloai- kana tehty työ. Jos työn tarkoituksenmukainen järjestely edellyttää, voidaan paikallisesti sopia tilapäisestä vuorokausilevon lyhentämisestä. Sopimus tehdään työehtosopimuksen 35 §:n menettelytapojen mukaisesti. Vuorokausilepoa voidaan lyhentää myös liukuvassa työajassa työntekijän päättäessä työhön tulonsa ja lähtönsä ajankohdista.
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)
Vahingonkorvausvelvollisuus Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista sopijapuolet ovat vastuussa sopimuksen 9 §:ssä määrättyjen perusteiden mukaisesti.
Katselmukset Vuokranantajalla on oikeus toimittaa vuokra-alueella katselmuksia sen selvittämiseksi, ovatko vuokra-alue ja sillä sijaitsevat rakennukset sopimuksen mukaisessa kunnossa ja noudatetaanko tämän sopimuksen määräyksiä myös muutoin. Katselmuksesta tulee ilmoittaa ennalta vuokralaiselle.
Sopimussakko ja vahingonkorvaus Jos vuokramies rikkoo tämän sopimuksen ehtoja tai sen nojalla annettuja määräyksiä, hän on velvollinen maksamaan kaupungille paitsi vahingonkor- vausta, myös sopimussakkoa, joka on määrältään sen hetkinen vuotuinen vuokra viisinkertaisena, sekä kaupungille asiasta aiheutuneet kustannukset.
Yleisiä määräyksiä Sopijapuolet pyrkivät kumpikin itse sekä työpaikoilla edistämään neuvottelusuhteita ja sopi- mustoimintaa. Sopijapuolet pyrkivät kehittämään näitä tavoitteita yhteistoiminnan eri muotoja hyväksi käyttäen sekä valvomaan osaltaan tehtyjä sopimuksia. Kansalaisten perusoikeuksiin kuuluva yhdistymisvapaus on loukkaamaton. Tämä koskee niin työnantajia kuin toimihenkilöitä. Toimihenkilöillä on oikeus perustaa ja toimia ammattiyhdistys- organisaatioissa eikä heitä saa tämän johdosta irtisanoa tai syrjiä työssään. Yksittäisen toimi- henkilön turvallisuus ja terveys, syrjimättömyys ja tasa-arvoinen kohtelu ovat lähtökohtana so- pimusmääräyksille. Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovitte- lijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai toimihenkilöliitolle, mikäli mahdollista vähintään neljä päivää aikaisemmin. Jos työtaistelusta päätetään myöhemmin, on siitä ilmoitettava heti kun se on käytännössä mahdollista. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus. Tätä sopimusta sovelletaan Kemianteollisuus ry:n ja Kenkä- ja Nahkateollisuus ry:n jäsenyri- tyksissä jäljempänä mainituin rajoituksin. Työpaikalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa edellä mainittujen yhdistysten jäsenyrityksen tuotantoyksikköä tai sitä vastaavaa toimintayksikköä. Työpaikan toiminnan olennaisesti supistuessa, laajentuessa taikka liikkeen luovutuksen, su- lautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verrattavan olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan yhteistoimintaorganisaatio vastaamaan työpaikan muuttunutta kokoa ja rakennetta. Valituista luottamusmiehistä, varamiehen toimimisesta luottamusmiehen sijaisena, työsuojelu- valtuutetun tai työsuojeluasiamiehen toimimisesta luottamusmiestehtävissä sekä luottamus- miesten toimimisesta työsuojelutehtävissä on työpaikalla toimivan toimihenkilöyhdistyksen il- moitettava kirjallisesti työnantajalle. Mikäli luottamusmies on estynyt hoitamasta tehtäviään vä- hintään kuukauden ajan (ei koske vuosilomia) ja poissaolo jatkuu eikä ilmoitusta varamiehestä sitä ennen ole tehty työnantajalle, hänen varamiehensä toimii luottamusmiehen sijaisena. Va- ramiehen toimimisesta työsuojeluvaltuutetun sijaisena työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa työnan- tajalle kirjallisesti. Työnantaja ilmoittaa kirjallisesti luottamusmiehelle, ketkä käyvät yrityksen puolesta neuvotteluja luottamusmiehen kanssa. Työnantajan kanssa käytäviin koko henkilöstöryhmää tai sen merkittävää osaa koskeviin neu- votteluihin, joihin ei osallistu muita henkilöstön edustajia, voi osallistua luottamusmiehen lisäksi samalla työpaikalla työskentelevä varaluottamusmies tai muu toimihenkilö, mikäli työnantaja- puolelta osallistuu neuvotteluihin useampi henkilö. Sopijapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että työnantajalla on työlainsäädännön ja sopimusten mu- kaisesti oikeus ottaa toimeen ja erottaa toimihenkilö ja määrätä työn johtamisesta. Siltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole toisin sovittu, noudatetaan yhteistoiminnasta yrityk- sissä sekä työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annettua lakia ja työsuojelun valvonnasta annettua asetusta, jotka eivät ole tämän sopimuksen osia.
Kauppahinta Kauppahinta on osapuolten kesken sovittu hinta. Myyjällä on kuitenkin oikeus tarkistaa kauppahintaa jäljempänä kohdassa 4.3. määritellyillä edellytyksillä. Ellei hintaa ole sovittu niin kauppahinta on myyjän veloittama käypä hinta.