Common use of KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN Clause in Contracts

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään siten, että se vuonna 2019 keskimäärin 36,2 tuntia viikossa ja vuonna 2020 keskimäärin 36,5 tuntia viikossa, vuonna 2021 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa ja vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa. Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen mukaiseen määrään viikossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä enintään vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- rään. Xxxxxxxxxxxx tulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman työajan lyhennyksen piiriin. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai toimihenkilön suostumuksella maksamalla rahakor- vaus. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den vapaapäivän.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään siten, että se vuonna 2019 2022 keskimäärin 36,2 36,1 tuntia viikossa ja vuonna 2020 2023 keskimäärin 36,5 35.7 tuntia viikossa, vuonna 2021 2023 keskimäärin 36,6 35,8 tuntia viikossa ja vuonna 2022 keskimäärin 36,6 35,7 tuntia viikossa. Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen mukaiseen määrään viikossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä enintään vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- rään. Xxxxxxxxxxxx tulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman työajan lyhennyksen piiriin. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai toimihenkilön suostumuksella maksamalla rahakor- vaus. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den vapaapäivän.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään siten, että se vuonna 2019 2023 keskimäärin 36,2 on 35,7 tuntia viikossa, vuonna 2024 keskimäärin 35,8 tuntia viikossa ja vuonna 2020 2025 keskimäärin 36,5 tuntia viikossa, vuonna 2021 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa ja vuonna 2022 keskimäärin 36,6 35,7 tuntia viikossa. Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen mukaiseen määrään viikossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä enintään vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- rään. Xxxxxxxxxxxx tulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman työajan lyhennyksen piiriin. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai toimihenkilön suostumuksella maksamalla rahakor- vaus. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den vapaapäivän.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään siten, että se vuonna 2019 2022 on keskimää- rin 36,6 tuntia viikossa, vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia viikossa ja vuonna 2020 2024 keskimäärin 36,5 tuntia viikossa, vuonna 2021 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa ja vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia 36,1 tun- tia viikossa. Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen mukaiseen määrään viikossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä enintään vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- räänkeskimäärään. Xxxxxxxxxxxx tulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot aamuvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman työajan lyhennyksen piiriin. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen mahdollinen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien sisältyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän tasoittumisjärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen työsuhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vastaa- vasti vapaata tai toimihenkilön suostumuksella maksamalla rahakor- vausrahakorvaus. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö toimihenkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den yhden vapaapäivän.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään Työaika voidaan järjestää myös siten, että se on vuonna 2019 2023 keskimäärin 36,2 tuntia viikossa ja vuonna 2020 2024 keskimäärin 36,5 tuntia viikossa, vuonna 2021 keskimäärin 36,6 36,3 tuntia viikossa ja vuonna 2022 2025 keskimäärin 36,6 36,2 tuntia viikossa (pitkän aikavälin keskiarvo keskimäärin 36,4 tuntia/ viikossa). Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen mukaiseen määrään viikossavii- kossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä enintään vuoden vuo- den pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- räänkeskimäärään. Xxxxxxxxxxxx Toimihenkilö tulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kes- keytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot aamuvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman työajan lyhennyksen lyhen- nyksen piiriin. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen selvite- tään mahdollinen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien työssäolopäi- vien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen asianomai- seen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien sisältyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien va- paapäivien lukumäärällä. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän työ- ajan tasoittumisjärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa työehtosopi- muksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen toi- mihenkilön työsuhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden jäänei- den vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai toimihenkilön toimihen- kilön suostumuksella maksamalla rahakor- vausrahakorvaus. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö toimihenkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den yhden vapaapäivän.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään sitenMuutetaan kohtien 2., että se vuonna 2019 keskimäärin 36,2 tuntia viikossa 4. ja vuonna 2020 keskimäärin 36,5 tuntia viikossa, vuonna 2021 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa ja vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa5. termi työtuntijärjestelmä termeiksi työvuoroluettelo tai työajan tasaamissuunnitelma asiayhteydestä riippuen. 2. Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen §:n mukaiseen määrään viikossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä tasoittumissuunnitelma enintään vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- räänkeskimäärään. Xxxxxxxxxxxx tulee Toxxxxxxxxxx xulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot aamuvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman työajan lyhennyksen piiriin. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. 4. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän Työvuoroluettelon mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien sisältyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. 5. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän työvuoroluettelon mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai toimihenkilön suostumuksella maksamalla rahakor- vaus. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den vapaapäivän.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään siten, että se vuonna 2019 2005 on keskimää- rin 36,6 tuntia viikossa, vuonna 2006 keskimäärin 36,2 tuntia viikossa ja vuonna 2020 2007 keskimäärin 36,5 tuntia viikossa, vuonna 2021 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa ja vuonna 2022 keskimäärin 36,6 36,2 tuntia viikossa. Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen mukaiseen määrään viikossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä enintään vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- räänkeskimäärään. Xxxxxxxxxxxx tulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot aamuvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman tarkoitta- man työajan lyhennyksen piiriin. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen mahdollinen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien sisältyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän tasoittumisjärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen työsuhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vastaa- vasti vapaata tai toimihenkilön suostumuksella maksamalla rahakor- vausrahakorvaus. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö toimihenkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den yhden vapaapäivän.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. 1. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään siten, että se vuonna 2019 on keskimäärin 36,2 tuntia viikossa ja vuonna 2020 keskimäärin 36,5 36,0 tuntia viikossa, vuonna 2021 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa ja vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa. 2. Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen kohdan mukaiseen määrään viikossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä tasoittumissuunnitelma enintään vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- räänkeskimäärään. Xxxxxxxxxxxx tulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot aamuvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman työajan lyhennyksen piiriin. 3. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen mahdollinen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. 4. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän Työvuoroluettelon mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien päivätyöntekijöiden sisältyvien päivä- työntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. 5. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän työvuoroluettelon mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. 6. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen työsuhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai toimihenkilön suostumuksella maksamalla rahakor- vausrahakorvaus. 7. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö toimihenkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den yhden vapaapäivän.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

KESKEYTYVÄN KOLMIVUOROTYÖN TYÖAJAN LYHENTÄMINEN. Säännöllistä työaikaa keskeytyvässä kolmivuorotyössä lyhennetään siten, että se vuonna 2018 on keskimää- rin 36,2 tuntia viikossa, vuonna 2019 keskimäärin 36,2 tuntia viikossa ja vuonna 2020 keskimäärin 36,5 tuntia viikossa, vuonna 2021 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa ja vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia tun- tia viikossa. Työajan lyhentäminen tapahtuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu 1 kappaleen mukaiseen määrään viikossa. Työtä varten tulee ennakolta laatia työajan tasoittumisjärjestelmä enintään vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimää- räänkeskimäärään. Xxxxxxxxxxxx tulee tämän sopimuksen piiriin, kun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä ilta- tai yövuorossa. Kuitenkin ilta- tai yövuoroon liittyvät samassa vuorotyöjaksossa tehdyt aa- muvuorot aamuvuorot katsotaan kuuluvan tämän sopimuksen tarkoittaman työajan lyhennyksen piiriin. Työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta. Paikallisesti selvitetään mahdolli- nen mahdollinen ansiotason aleneminen sekä päätetään sen korvaustavasta. Toimihenkilö saa vuosiloman vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan. Työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisäl- tyvien sisältyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työajan tasoittumis- järjestelmän tasoittumisjärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Ylityökorvausta laskettaessa käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä toimihenkilön työ- suhteen työsuhteen päättyessä sovitaan ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vastaa- vasti vapaata tai toimihenkilön suostumuksella maksamalla rahakor- vausrahakorvaus. Tämän sopimuksen mukaisessa työaikamuodossa tilapäisesti kolmivuorotyötä tekevä toimi- henkilö toimihenkilö ansaitsee kahtakymmentä (20) ko. työaikamuodossa tehtyä työvuorokautta kohti yh- den yhden vapaapäivän.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus