Kokemuslisää ja takuupalkkaa koskevien muutosten täytäntöönpanosta Mallilausekkeet

Kokemuslisää ja takuupalkkaa koskevien muutosten täytäntöönpanosta. Kokemuslisiä koskevien muutosten täytäntöönpanosta silloin, kun viranhaltijan tai kuukausipalkkaisen työntekijän palkkaus määräytyy R- tai H -palkkataulukon mu- kaan, on sovittu Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 42 §:n pöytäkirjamer- kinnällä. Sen mukaan seurakunnan palveluksessa 31.1.2001 olleelle viranhaltijalle tai työntekijälle katsotaan palvelussuhteen jatkuessa keskeytymättä kokemuslisään oi- keuttavaksi ajaksi se aika, joka hänelle oli vahvistettu 31.1.2001 mennessä kokemus- lisään oikeuttavaksi ajaksi Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2000 määrä- ysten mukaan. Siten esimerkiksi viranhaltijalla on 1.2.2001 lukien oikeus kuudenteen kokemuslisäänsä, jos hänellä on 31.1.2001 kirkonpalvelulisään oikeuttavaa aikaa 11 vuotta (ei kirkonpalvelulisää) ja kokemuslisään oikeuttavaa aikaa 14 vuotta. Hänellä on lisäksi oikeus 1.2.2001 voimaan tulevien määräysten perusteella myönnettävään kokemuslisäaikaan, mikäli hän esittää ajasta, johon hän haluaa vedota, luotettavan kirjallisen selvityksen vuoden 2001 aikana. Tällä ajalla voi puolestaan olla vaikutusta viranhaltijan lomaoikeuteen. Kuudennen kokemuslisän erääntyessä viranhaltijan tai työntekijän mahdollista A-palkkaryhmiin liittyvää 54 §:ssä tarkoitettua henkilökoh- taista markkamääräistä lisää vähennetään kokemuslisän määrällä. Tuntipalkkaisen työntekijän kokemuslisiä koskevien muutosten täytäntöönpanosta on sovittu Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen liitteen 8 (palkkahinnoittelu, tunti-palkkaiset työntekijät) 4 §:n pöytäkirjamerkinnällä. Sen mukaan seurakunnan palveluksessa 31.1.2001 olleelle tuntipalkkaiselle työntekijälle katsotaan palvelus- suhteen jatkuessa keskeytymättä kokemuslisään oikeuttavaksi ajaksi se aika, joka hänelle oli vahvistettu 31.1.2001 mennessä ammatissaoloajaksi Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2000 liitteen 8 määräysten mukaan. Sen lisäksi hänellä on oi- keus 1.2.2001 voimaan tulevien määräysten perusteella myönnettävään kokemuslisä- aikaan, mikäli hän esittää ajasta, johon hän haluaa vedota, luotettavan kirjallisen sel- vityksen vuoden 2001 aikana. Siten esimerkiksi tuntipalkkaisella keittäjällä on 1.2.2001 lukien oikeus neljään kokemuslisävuoteen, jos hänellä on 31.1.2001 ollut ammatissaoloaikaa neljä vuotta. Hänen kokemuslisäaikaansa tulee lisätä 1.2.2001 lukien myös kahden vuoden pituinen (täysiä todellisia kalenterikuukausia) työsken- tely toisessa seurakunnassa hautausmaan kesätyöntekijänä, jos työntekijä esittää tästä ajasta luotettavan kirjal...

Related to Kokemuslisää ja takuupalkkaa koskevien muutosten täytäntöönpanosta

  • Luottamusmiesten koulutus 1. Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle mahdollisuuksien mukaan varataan tilai- suus osallistua koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmies- tehtävien hoitamisessa.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Luottamusmiehen koulutus Luottamusmiehellä on oikeus osallistua koulutussopimuksen mukaiseen koulutukseen. Työnantaja ja pääluottamusmies selvittävät luottamusmiestehtävän aikana, edellyt- tääkö ammattitaidon ylläpitäminen, joko entiseen tai vastaavaan työhön, sellaisen ammatillisen koulutuksen antamista, jota järjestetään myös muille työntekijöille. Pääluottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen pääluottamusmies ja työnantaja sel- vittävät yhdessä, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entisessä tai vastaavassa työssä ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyt- tämän koulutuksen.

  • Matkakustannusten korvaukset Verovapaaksi katsottavien matkakustannusten korvaukset ja niiden perusteet määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen Tämä Sopimus tulee voimaan kohdassa 5 kuvatulla tavalla ja on Takauksen voimaantulon jälkeen voimassa toistaiseksi. Sopimuksen päättyminen on sidottu Takauksen voimassaoloon, ja Sopimus päättyy Takauksen päättyessä kohdassa 5 kuvatulla tavalla. Takaus voidaan irtisanoa Vuokralaisen toimesta ilmoittamalla siitä Takaamolle kirjallisesti tai Verkkopalvelun kautta. Takauksen irtisanomisaika on yksi (1) kuukausi lukien irtisanomishetkeä seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä. Irtisanomisen edellytyksenä on, että Takaamolle on viimeistään irtisanomisajan päättymiseen mennessä toimitettu Vuokranantajan kirjallinen tai Verkkopalvelussa tehty ilmoitus, jossa Vuokranantaja vahvistaa, että Takaamon antama Takaus on lopullisesti vapautettu, eikä Vuokranantajalla ole Takaamoa kohtaan mitään vaatimuksia Takauksen perusteella. Mikäli Takaamo ei irtisanomisajan kuluessa saa Vuokranantajalta edellä mainittua ilmoitusta, jatkuu Sopimuksen ja Takauksen voimassaolo niin kuin irtisanomista ei olisi tapahtunutkaan. Osapuolet vapautuvat tämän Sopimuksen mukaisista velvoitteistaan vasta kun Xxxxxx on päättynyt tässä kohdassa ja kohdassa 5 kuvatulla tavalla. Vuokranantaja vastaa siitä Vuokralaiselle aiheutuvasta vahingosta, joka johtuu siitä, ettei Vuokranantaja ole toimittanut Takaamolle Takauksen päättymistä koskevaa ilmoitusta, vaikka Vuokralainen on toimittanut Vuokranantajalle Vuokralaisen ja Vuokranantajan sopiman muun vakuuden Xxxxxxxxx tilalle. Takaamolla on oikeus irtisanoa Xxxxxx päättymään välittömästi, mikäli Vuokralainen on jättänyt maksamatta Vakuutussopimuksessa määritellyn vakuutusmaksun, eikä ole suorittanut vakuutusmaksua 60 vuorokauden kuluessa Takaamon ensimmäisen kirjallisen (tekstiviestitse tai sähköpostitse toimitetun) huomautuksen saatuaan. Takaamolla on lisäksi oikeus irtisanoa Takaus päättymään välittömästi, mikäli Vuokralainen joutuu Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan unionin, Euroopan unionin jäsenvaltion, Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan tai Amerikan yhdysvaltojen viranomaisten asettamien ja määräämien pakotteiden kohteeksi Sopimuksen tekemisen jälkeen. Takaamon irtisanoessa Takauksen edellä mainituilla perusteilla, Takaamo maksaa vakuutusmäärän mukaisen korvauksen Vuokranantajalle täysimääräisenä, ja maksettu vakuutuskorvaus korvaa Takauksen Vuokrasopimuksen vakuutena. Vuokralainen on Takautumisoikeuden perusteella velvollinen korvaamaan Takaamolle Takaamon Vuokranantajalle maksaman vakuutuskorvauksen täysimääräisesti. Takaamon Vuokranantajalle vakuutuskorvauksena maksama vuokravakuus on ensisijaisesti Vuokrasopimuksen mukaisten Vuokralaisen velvoitteiden vakuutena, ja toissijaisesti niiden velvoitteiden vakuutena, jotka Vuokralainen on Vakuutussopimuksen perusteella velvollinen suorittamaan Takaamolle. Vuokralaisella on Vuokrasopimuksen päättyessä oikeus saada Vuokrasopimuksen vakuutena olevat varat siltä osin, kuin Vuokranantajalla tai Takaamolla ei ole oikeutta käyttää vakuutta Vuokralaiselta olevien saatavien kattamiseen. Osapuolilla on oikeus purkaa tämä Sopimus päättymään välittömästi, mikäli toinen Osapuoli on olennaisella tavalla rikkonut tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteitaan. Mikäli kuitenkin Sopimusta rikkoneen Osapuolen sopimusrikkomus on sen luonteinen, että sopimusrikkomus sekä sen seuraamukset ovat oikaistavissa, ei toisella Osapuolella ole oikeutta purkaa Sopimusta ilman Sopimusta rikkoneelle Osapuolelle annettavaa kirjallista huomautusta. Jos Sopimusta rikkonut Osapuoli ei ole välittömästi ryhtynyt toimenpiteisiin toimintansa saattamiseksi tämän Sopimuksen mukaiseksi ja oikaissut sopimusrikkomustaan ja sen seuraamuksia viimeistään neljäntoista (14) päivän kuluessa toisen Osapuolen antamasta kirjallisesta huomautuksesta, on toisella Osapuolella oikeus purkaa Sopimus. Sopimuksen purkamisen tulee tapahtua kirjallisesti, ja purkamisilmoituksessa on mainittava ne seikat, joihin purkaminen perustuu. Mikäli Xxxxxxx päättää kokonaan lopettaa vuokratakausten myöntämisen, on Takaamolla oikeus purkaa Vakuutussopimus ja tämä Sopimus päättymään välittömästi ilmoittamalla siitä kirjallisesti Vakuutuksenottajalle ja Vuokranantajalle yhtä (1) kuukautta ennen sopimusten päättämistä. Mikäli Xxxxxxx käyttää tätä oikeuttaan, on Takaamo velvollinen suorittamaan Vuokranantajalle vakuutuskorvauksen täysimääräisenä. Takaamolla ei ole mainitussa tilanteessa Takautumisoikeuden mukaista oikeutta periä maksamaansa vakuutuskorvausta Vuokralaiselta. Vuokralaisella ei ole tässä tilanteessa Vuokrasopimuksen päättyessä oikeutta saada vuokravakuutta Vuokranantajalta, vaan Vuokranantaja on velvollinen palauttamaan Vuokrasopimuksen päätyttyä vuokravakuuden Takaamolle siltä osin, kuin Vuokranantajalla ei ole oikeutta käyttää vakuutta Vakuutuksenottajalta olevien saatavien kattamiseen.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset Mikäli vakuutusmaksu on vakuutuksen päättyessä jo mak- settu, LähiTapiola palauttaa vakuutuksenottajalle edellä selos- tettavalla tavalla määräytyvän maksun sekä vakuutuksen hoitokuluista perittävän korvauksen ylittävän osan maksusta. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta, jos asiassa on menetelty vilpillisesti kohdassa 2.2 tarkoitetuissa tilanteissa. Maksunpalautuksesta voidaan vähentää maksamattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut erääntyneet saatavat yleisten kuittausedellytysten mukaisesti. Jos palautettava maksu on vähemmän kuin 50 euroa, ei sitä erikseen palau- teta. Vakuutuksesta peritään aina vakuutuskohtainen minimi- maksu. Jos vakuutustapahtuman johdosta korvataan koko vakuu- tusmäärä tai vakuutuskohde kokonaisuudessaan, ei maksua palauteta sen osalta tältä vakuutuskaudelta.