Työryhmät Mallilausekkeet

Työryhmät. Perustetaan työryhmä editoimaan liitteiden kieliasua sisältöä muut-tamatta, työryhmän työ tähtää sopimuksen ymmärrettävyyden ja käytettävyyden lisäämiseen. Työryhmän määräaika on 31.12.2018. Perustetaan työryhmä selvittämään verkkotekstejä koskevien palkkio-tariffien ottamista omana liitteenään osaksi Yhtyneet-sopimusta viimeistään seuraavan sopimuskauden alusta. Työryhmä selvittää samalla valokuvien käytön korvaamista Yhtyneet-työssä. Selvitys tehdään osana SJL:n, Finnfoton ja Ylen välisen Valokuvat -sopimuksen aseman selvittämistä. Työryhmän määräaika 31.12.2018. Pasilassa, 28.11.17 Yleisradio Oy Suomen Journalistiliitto ry Aika 25.5.2016 Paikka Eteläranta, Helsinki 1 Allekirjoittajaosapuolet sopivat Yhtyneet-sopimukseen liittyvistä keskinäi-sistä luottamusmiesjärjestelmään ja neuvottelujärjestykseen kuuluvista kysymyksistä tämän pöytäkirjan mukaisesti. 2 Sopimuksen 21 §:ään [1.12.2016 voimaan tulleessa sopimuksessa 30 §] viitaten sovittiin seuraavaa: Yhtiö pidättää, mikäli henkilö on antanut siihen valtuutuksen, Suomen Journalistiliitto ry:n jäsenmaksut ja tilittää ne neljännesvuosittain SJL:n ilmoittamalle pankkitilille. Henkilölle annetaan kalenterivuoden päätyttyä verotusta varten todistus pidätetystä summasta. 3 Sopimuksen 22 §:ään [1.12.2016 voimaan tulleessa sopimuksessa 26 §] viitaten sovittiin seuraavaa: SJL/RTTL ry:n jäsenyhdistyksellä Freelance-ammattiosasto FAO ry:llä on oikeus valita luottamusmies. Luottamusmiehen tehtävänä on edustaa yhdistykseen kuuluvia henkilöitä tämän sopimuksen soveltamista ja tulkintaa koskevissa kysymyksissä. Luottamusmiehenä voi toimia vain tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluva henkilö, jonka yhdistys on keskuudestaan valinnut. Valitusta luottamusmiehestä on kirjallisesti ilmoitettava yhtiölle. Luottamusmies valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Jos luotta- musmies on pitkäaikaisesti estynyt hoitamasta tehtäviään, hänen sijaansa voidaan valita toinen henkilö. Luottamusmiehenä toimiminen ei perusta työsuhdetta luottamusmieheksi valitun ja yhtiön välille eikä luottamusmieheksi valitseminen vaikuta mah-dollisen työsuhteen (työsuhteiden) ehtoihin. Yhtiö korvaa luottamusmiehelle tehtävän hoitamisesta aiheutuneet matka-kulut, matka-ajan korvauksen sekä mahdolliset ruoka- ja päivärahat tässä työehtosopimuksessa sovituin perustein. Yhtiö maksaa RTTL ry:lle vuosittaisena luottamusmieskorvauksena 0,08 % edellisen kalenterivuoden työsuhteisten Yhtyneet-palkkioiden määrästä. Hankintapalkkioita ei lueta korvauksen m...
Työryhmät. Sopimuskaudella työskentelevät seuraavat työryhmät:
Työryhmät. Liitot asettavat seuraavat työryhmät: • työaikakysymykset ja palkkamääräyksien kehittäminen • koulutustyöryhmä • yhteistoiminta ja paikallinen sopiminentyöehtosopimuksen kehittäminen
Työryhmät. Liitot asettavat seuraavat työryhmät: • palkkaus- ja työaikakysymykset
Työryhmät. 1. TYÖEHTOSOPIMUkSEN kEHITTÄMINEN Työryhmän yhtenä tehtävänä on kartoittaa keinoja neuvottelukulttuurin ja työeh- tosopimustoiminnan kehittämiseksi. Osapuolet käyvät työryhmässä keskusteluja työehtosopimustoiminnan uusista tavoista palvella jäsenistöä jatkuvasti muuttu- vassa toimintaympäristössä. Osapuolet sopivat työryhmätyöstä, jossa tarkastellaan seuraavia työsuhteen eh- tojen ja työyhteisön tueksi annettavien ohjeiden kokonaisuutta. Työryhmän ta- voitteena on systematisoida ja jäsentää työehtosopimuksen rakennetta. Lisäksi työryhmä kartoittaa työsuhteen ehtoihin sekä hyviin käytänteisiin ja suosituksiin liittyvää kokonaisuutta jäsenistön toiminnan tueksi. Työryhmätyö on jaettu nel- jään osakokonaisuuteen: A. Työehtosopimus
Työryhmät. Liitot ovat sopineet, että sopimuskaudeksi perustetaan seuraavat työryhmät: Työhyvinvoinnin edistäminen Sovittiin, että osana työhyvinvoinnin edistämistä jatketaan Autoalan Keskuslii- ton, Ammattiliitto Pron ja Teollisuusliiton välistä työryhmää, jonka tehtävänä on sopimuskauden aikana tuottaa aineistoa ja koulutusta edistämään työhy- vinvoinnin toteutumista autoalan yrityksissä ja työpaikoilla.
Työryhmät. Asetetaan seuraavat työryhmät: 1. Työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää sopimuskauden aikana, miten työnanta- jan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain voimaantulo on vaikuttanut työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan organisointiin ja sisältöön. Selvityksen perusteella sopijaosapuolet arvioivat sopimuskauden lo- pussa, onko tarvetta toimenpiteisiin, joilla sopijaosapuolet voivat edistää laissa tarkoitetun yhteistoiminnan toteutumista. 2. Työryhmä, jonka tehtävänä on uudistaa jaksotyöaikajärjestelmä ja laatia uutta jär- jestelmää koskevat sopimusmääräykset 31.1.2008 mennessä. Järjestelmän tulee olla selkeä, nykyistä selvästi yksinkertaisempi, soveltua erilaisiin toiminnallisiin ja työskentelymalleihin sekä mahdollistaa monipuoliset ja joustavat paikalliset työai- kajärjestelyt. Järjestelmä tulee lähtökohtaisesti laatia kustannusneutraalisti ja se voidaan ottaa käyttöön myös sopimuskauden aikana. 3. Työryhmä, jonka tehtävänä on selkeyttää tämän sopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen määräyksiä ja selvittää sen muutostarpeita. Työryh- män määräaika päättyy 31.10.2008. 4. Työryhmä, jonka tehtävänä on sopimuskauden aikana kerätä kunnista ja kuntayh- tymistä tietoja ja kokemuksia hyvistä toimintatavoista, joiden avulla määräaikais- ten palvelussuhteiden käyttöä on voitu vähentää ja välittää tietoa keräämistään hyvistä käytännöistä kunnille ja kuntayhtymille. Työryhmä voi myös harkintansa mukaan ottaa käsiteltäväkseen jonkun työryh- mässä edustettuna olevan sopijaosapuolen pyynnöstä joitakin määräaikaisia pal- velussuhteita koskevia tapauksia, joilla se katsoo olevan yleistä merkitystä palve- lussuhteen määräaikaisuuden perusteen laillisuutta arvioitaessa ja antaa asiasta yhteisen lausunnon. Lausunto ei ole paikallisia osapuolia sitova. 5. Työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää KVTES:n sairauslomaa koskevien mää- räysten uudistamistarvetta. Selvitystyössä tulee ottaa huomioon muilla työmarkki- nasektoreilla, eläketurvassa ja muussa sosiaaliturvassa tapahtunut kehitys. Työ- ryhmän määräaika päättyy 31.10.2008. 6. Työryhmä, jonka tehtävänä on sopimuskauden aikana johdonmukaistaa ja yksin- kertaistaa KVTES:n liitteen 6 (ruokapalveluhenkilöstö) palkkahinnoittelun palkka- määräykset.
Työryhmät. Suomen Lääkäriliitto, Suomen Hammaslääkäriliitto, Suomen Eläinlääkäriliitto ja KT neuvottelevat palkkausjärjestelmäuudistuksesta, joka koskee koko palkkausjärjestelmää ja sen eri palkkatekijöitä. Uudistus voi sisältää simulointeja ja kokeiluja. Palkkausmääräykset muodostavat kokonaisuuden lääkärisopimuksessa. Asiasta lisää allekirjoituspöytäkirjan liitteessä 1. Ks. myös virka- ja työehtosopimus kunta- ja hyvinvointialan palkkarakenteita ja palkkausjärjestelmiä koskevasta kehittämisohjelmasta 2023-2027. Suomen Lääkäriliitto ja KT seuraavat terveyskeskuslääkärien uusien suoritepalkkausmääräysten käyttöönottoa ja vaikutuksia ja neuvottelevat sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa sovellettavien suoritteisiin perustuvien palkanosien kehittämisestä. Suomen Hammaslääkäriliitto ja KT seuraavat terveyskeskushammaslääkärien toimenpidepalkkiojärjestelmään tässä sopimuksessa tehtyjen muutosten vaikutuksia ja neuvottelevat sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa sovellettavien suoritteisiin perustuvien palkanosien kehittämisestä. Lääkärisopimuksen työaikajärjestelmää arvioidaan kokonaisuutena ja pyritään neuvottelemaan määräykset niin, että lääkärisopimus tunnistaisi erilaiset työnteon tavat (esim. vastaanottotyö, työ jossa, ympärivuorokautista päivystystä, työ, jossa arkipäivystystä ym.). Osana työryhmän työtä kootaan työaikamääräykset kokonaisuudessaan osaksi lääkärisopimusta. Ns. sivuviranhaltijoiden palvelussuhteen ehtoja selvitetään ja ajantasaistetaan. Suomen Eläinlääkäriliitto ja KT neuvottelevat eläinlääkärien palkkausjärjestelmän kehittämisestä ottaen huomioon mahdolliset muutokset lainsäädännössä. Palkkausjärjestelmän mahdollisen uudistamisen yhteydessä osapuolet neuvottelevat myös muutoksista virkaeläinlääkäreiden työaikamääräyksiin.
Työryhmät. Palkkausjärjestelmätyöryhmä
Työryhmät. 4.1. Oppisopimustyöryhmä: 4.2. Palkkaustyöryhmä: