Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa, mikäli toimihenkilö työskentelee tuotannollisella osastolla tai työpaikassa, jossa on jatkuvasti noudatettu 8 tunnin vuorokautista ja 40 tunnin viikoittaista työaikaa. Muissa tapauksissa säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia vii- kossa.
Säännöllinen työaika. Henkilökohtaisen avustajan työsuhteissa noudatetaan työaikalakia. Säännöllinen työaika on enin- tään kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Vuorokautena ja viikkona pidetään kalenterivuorokautta ja -viikkoa. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös keskimäärin 40 tunniksi enintään 52 viikon ajanjakson aikana ylittämättä kahdeksan (8) tunnin säännöllistä päivittäistä työaikaa. Tämä tarkoit- taa sitä, että välillä työnantaja voi teettää työntekijällä kuusipäiväistä työviikkoa, kunhan viikoittainen työaika lopulta tasoittuu. Viikkoleposäännös estää teettämästä työtä toistuvasti kuutena päivänä vii- kossa. Kunnat suosittelevat, että tasoittumisjaksona noudatetaan enintään 8 viikon ajanjaksoa. Tällöin työntekijän säännöllinen työaika on tasoittumisjakson pituuden mukaan: 2 viikossa enintään 80 tuntia 3 viikossa enintään 120 tuntia 4 viikossa enintään 160 tuntia 5 viikossa enintään 200 tuntia 6 viikossa enintään 240 tuntia 7 viikossa enintään 280 tuntia 8 viikossa enintään 320 tuntia Tasoittumisjakson sisällä minkään työviikon työaika ei saa ylittää 48 tuntia. Työnantajan tulee aina laatia työajan tasoittumisjärjestelmä siksi ajaksi, jonka kuluessa työaika ta- soittuu säädettyyn keskimäärään.
Säännöllinen työaika. 1.1 Säännöllinen työaika on enintään seitsemän ja puoli (7,5) tuntia vuorokaudessa ja 37,5 tuntia viikossa.
1.2 Jos säännöllinen työaika määrättyinä viikonpäivinä on seitsemän ja puoli (7,5) tuntia lyhyempi, voidaan sitä muina saman viikon päivinä pidentää vastaavasti, ei kuitenkaan enempää kuin tunnilla ja edellä 1. kohdassa mainittujen viikkotuntien lukumäärää lisää- mättä.
1.3 Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös siten, että se on keskimäärin enintään 37,5 tuntia viikossa, edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu sanot- tuun keskimäärään. Tällöin ei säännöllinen työaika saa ylittää 48 tuntia viikossa. Vuorokauti- nen säännöllinen työaika voi olla enintään 10 tuntia.
Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 37,5 tuntia viikossa ellei paikallisesti toisin sovita.
1. Tällä ei muuteta sopimuksen voimaan tullessa noudatetta- vina olevia säännöllisiä työaikoja siltä osin kuin ne eivät ylitä 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
2. Jos paikallisesti sovitaan säännöllisen perustyöajan muutta- misesta, sovitaan samalla sen vaikutuksesta palkkaukseen.
Säännöllinen työaika. Työaika määräytyy kolmiviikkoisjaksoittain. Säännöllinen työaika on enintään 112,5 tuntia kolmessa viikossa.
Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika voidaan järjestää seuraavasti: – Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. – Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös siten, että se keskimäärin on 40 tuntia viikossa enintään 2 viikon pituisena ajan- jaksona edellyttäen, että siitä on ilmoitettu vähintään 2 viikkoa ennen em. ajanjakson alkua. – Paikallisesti voidaan 4 §:n mukaisesti sopia keskimääräisestä työajas- ta jäljempänä tässä pykälässä mainitulla tavalla.
Säännöllinen työaika. 1. Säännöllinen vuorokautinen työaika on enintään 7 t 36 minuuttia.
2. Työaika on yhdenjaksoinen, ellei siivooja itse muuta esitä. Toisin sovittaessa so- vitaan samalla kohtuullisesta korvauksesta.
3. Työviikko on viisipäiväinen, ellei siivooja itse muuta esitä tai toisin sovita. Työ- viikko alkaa maanantaina.
4. Säännöllistä työaikaa ei sijoiteta juhannus- ja jouluaatolle eikä sunnuntaille.
Säännöllinen työaika. 1. Säännöllinen työaika on enintään 7h 30min (7,5 h) päivässä ja 37,5 tuntia viikossa.
Säännöllinen työaika. Säännöllisen työajan pituus sovitaan työsopimuksella ja järjestetään työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia työvuorokaudessa ja 40 tuntia työviikossa. Työaika voidaan sopia keskimääräiseksi. Työaikalain piiriin kuuluvien ylempien toimihenkilöiden osalta voidaan paikallisesti sopia päivittäisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista, kuitenkin niin, että työ- aika enintään vuoden mittaisena ajanjaksona tasoittuu sovittuun keskimäärään. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä laaditaan etukäteen työajan käyttösuunni- telma ajanjaksoksi, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä. Työajan tasaaminen toteutetaan enintään vuoden mittaisella ajanjaksolla. Työai- kapankkisopimuksessa voidaan sopia yli vuoden pituisesta tasoittumisjaksosta. Työviikkojen vaihteessa viikkolepo voidaan antaa yhtäjaksoisena aikana, joka si- joittuu osaksi edellistä ja jälkimmäistä työviikkoa edellyttäen, että suurin osa viik- kolevosta sijoittuu sille viikolle, jonka viikkolevosta on kyse.