Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksesta. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa sovittuja ajokilometrien hintoja. Muutos voi merkitä maksetta- van korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan neuvotella liiken- nöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Muutoksia voi ehdottaa vähintään kolme (3) kuukautta ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty liikenteenharjoittajan velvoite muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmään. Muutosesi- tyksiä saa tehdä enintään kolme kertaa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai kesä- ja talviaikataulukausien alkuun. Perustellusta syystä voi muutosesityksiä tehdä muulloinkin. Muutoksia tehtä- essä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitus- taan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien sekä liitteen "Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus" mukaisten asiakashintojen mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta muuteta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta myöskään silloin, jos kohteen kohdeluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen ajopäivien mukaisesta ajokilometrimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitetut matkustajia ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot vähenevät olennaisesti sopimuskauden aikana, eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteella. Neuvotteluihin voidaan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana vallinneissa olo- suhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 2 contracts
Samples: www.ely-keskus.fi, www.ely-keskus.fi
Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta aloittees- ta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien ajokilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen järjestämi- sen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla sovitulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä liityntälii- kennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksestalii- kennöintikorvauksesta. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa sovittuja ajokilometrien hintoja. Muutos voi merkitä maksetta- van merki- tä maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan neuvotella liiken- nöitsijän neu- votella liikennöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Muutoksia voi ehdottaa vähintään kolme (3) kuukautta ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty liikenteenharjoittajan velvoite aikataulu muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmään. Muutosesi- tyksiä Muutosesityksiä saa tehdä enintään enin- tään kolme kertaa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai kesä- ja talviaikataulukausien alkuun. Perustellusta syystä voi muutosesityksiä tehdä muulloinkin. Muutoksia tehtä- essä tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräyksetmää- räykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitus- taan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien sekä aikataulumerkintöjen ja liitteen "Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus" mukaisten asiakashintojen mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta kor- vausta muuteta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta muuteta myöskään silloin, jos kohteen kohdeluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen todellisten ajopäivien mukaisesta mukai- sesta ajokilometrimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”KohdeluetteloKohdeluette- lo” ilmoitetut matkustajia matkustajamääriä ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla liikenteenharjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot matkustajamäärät vähenevät olennaisesti sopimuskauden aikana, eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan luon- teeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan liikenteenharjoitta- jan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteella. Neuvotteluihin voidaan voi- daan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana vallinneissa olo- suhteissa olosuhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan liikenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 1 contract
Samples: www.ely-keskus.fi
Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien ajokilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla sovitulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksestaliikennöintikorvauksesta. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa liikennöintisopimuksessa sovittuja ajokilometrien hintoja. Muutos voi merkitä maksetta- van maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan neuvotella liiken- nöitsijän liikennöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Muutoksia voi ehdottaa vähintään kolme (3) kuukautta ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty liitteessä "Lippu- ja maksujärjestelmiä koskevat vaatimukset" mainitut tilaajan ja liikenteenharjoittajan velvoite määräajat muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmäänLiikenneviraston koontikantaan. Muutosesi- tyksiä Muutosesityksiä saa tehdä enintään kolme kertaa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai kesä- ja talviaikataulukausien alkuun. Perustellusta syystä voi muutosesityksiä tehdä muulloinkin. Muutoksia tehtä- essä tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää ajokilometrimäärää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi merkittävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitus- taan rahoitustaan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien sekä aikataulumerkintöjen ja liitteen "Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus" mukaisten asiakashintojen mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta muuteta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta muuteta myöskään silloin, jos kohteen kohdeluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen todellisten ajopäivien mukaisesta ajokilometrimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitetut matkustajia ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot vähenevät olennaisesti sopimuskauden aikana, eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteella. Neuvotteluihin voidaan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana vallinneissa olo- suhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 1 contract
Samples: elyt.fi
Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien ajokilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla sovitulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksestaliikennöintikorvauksesta. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa sovittuja ajokilometrien hintoja. Muutos voi merkitä maksetta- van maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan neuvotella liiken- nöitsijän liikennöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Muutoksia voi ehdottaa vähintään kolme (3) kuukautta ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty huomioiden liitteessä "Lippu- ja maksujärjestelmiä koskevat vaatimukset" mainitut tilaajan ja liikenteenharjoittajan velvoite määräajat muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmäänLiikenneviraston koontikantaan. Muutosesi- tyksiä Muutosesityksiä saa tehdä enintään kolme kertaa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai kesä- ja talviaikataulukausien alkuun. Perustellusta syystä voi muutosesityksiä tehdä muulloinkin. Muutoksia tehtä- essä tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää ajokilometrimäärää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi merkittävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta muu osapuoli vähentää rahoitus- taan rahoitustaan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien sekä aikataulumerkintöjen ja liitteen "Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus" mukaisten asiakashintojen mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta muuteta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta muuteta myöskään silloin, jos kohteen kohdeluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen todellisten ajopäivien mukaisesta ajokilometrimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitetut matkustajia ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot vähenevät olennaisesti sopimuskauden aikana, eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteella. Neuvotteluihin voidaan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana vallinneissa olo- suhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 1 contract
Samples: www.ely-keskus.fi
Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä lii- kennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla sovitulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi esi- merkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus ko- konaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksestaliikennöintikorvauksesta. Liikennöinnissä Ajokilometreissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa käyttöoikeussopimuk- sessa sovittuja ajokilometrien hintoja, jotka indeksitarkistetaan samoin kuin käyttöoikeuskorvaus. Muutos voi merkitä maksetta- van maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan voi- daan neuvotella liiken- nöitsijän liikennöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja liikenteenhar- joittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Mahdollisten muiden kuin ajokilometrimuutosten vaiku- tuksesta käyttöoikeuskorvaukseen neuvotellaan erikseen. Muutoksia voi ehdottaa vähintään kolme (3) kuukautta ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty liitteessä "Lippu- ja maksujärjestelmiä koskevat vaatimukset" mainitut tilaajan ja liikenteenharjoittajan velvoite määräajat muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmäänLiikenneviraston koontikantaan. Muutosesi- tyksiä Muutosesityksiä saa tehdä enintään kolme kertaa ker- taa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai kesä- ja talviaikataulukausien alkuun. Perustellusta Perustel- lusta syystä voi muutosesityksiä tehdä muulloinkin. Muutoksia tehtä- essä tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräyksetmää- räykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitus- taan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien aikataulumerkintöjen sekä liitteen "Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus" mukaisten asiakashintojen koh- dassa 5 kuvattujen tilaajan edellyttämien lipputuotteiden mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta muutetamuu- teta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta muuteta myöskään silloin, jos kohteen kohdeluettelon koh- deluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen todellisten ajopäivien mukaisesta ajokilometrimäärästäajokilomet- rimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitetut matkustajia ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot vähenevät olennaisesti sopimuskauden aikana, eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteella. Neuvotteluihin voidaan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana vallinneissa olo- suhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 1 contract
Samples: www.ely-keskus.fi
Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta aloittees- ta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien ajokilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen järjestämi- sen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla sovitulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä liityntälii- kennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksestalii- kennöintikorvauksesta. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa sovittuja ajokilometrien hintoja. Muutos voi merkitä maksetta- van merki- tä maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan neuvotella liiken- nöitsijän neu- votella liikennöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Muutoksia voi ehdottaa vähintään kolme (3) kuukautta ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty liikenteenharjoittajan velvoite muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmään. Muutosesi- tyksiä saa tehdä enintään kolme kertaa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai kesä- ja talviaikataulukausien alkuun. Perustellusta syystä voi muutosesityksiä tehdä muulloinkin. Muutoksia tehtä- essä tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräyksetmää- räykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitus- taan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien sekä aikataulumerkintöjen ja liitteen "Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus" mukaisten asiakashintojen mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta korva- usta muuteta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta muuteta myöskään silloin, jos kohteen kohdeluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen todellisten ajopäivien mukaisesta mukai- sesta ajokilometrimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”KohdeluetteloKohdeluette- lo” ilmoitetut matkustajia matkustajamääriä ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla liikenteenharjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot matkustajamäärät vähenevät olennaisesti sopimuskauden aikana, eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan luon- teeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan liikenteenharjoitta- jan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteella. Neuvotteluihin voidaan voi- daan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana vallinneissa olo- suhteissa olosuhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan liikenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 1 contract
Samples: www.ely-keskus.fi
Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien ajokilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla sovitulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksestaliikennöintikorvauksesta. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen korvauk- seen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa sovittuja ajokilometrien hintoja. Muutos voi merkitä maksetta- van maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan neuvotella liiken- nöitsijän liikennöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Muutoksia voi ehdottaa Muutoksista tulee sopia vähintään kolme neljä (34) kuukautta viikkoa ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty liikenteenharjoittajan velvoite muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmääntoteuttamista. Muutosesi- tyksiä Muutosesityksiä saa tehdä enintään kolme kertaa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai vaihteessa sekä kesä- ja talviaikataulukausien alkuunalussa. Perustellusta syystä voi muutosesityksiä muutoksia tehdä muulloinkinmuulloinkin edellyttäen, että liikenteen tilaaja ne hy- väksyy. Liikenteen muutoksissa huomioidaan liikenteenharjoittajan muuta liikennettä koskevat velvoitteet. Muutoksia tehtä- essä tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten työ- ehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää ajokilometrimäärää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitus- taan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien sekä aikataulumerkintöjen ja liitteen "Lippu- ”Lipputuotteet ja maksujärjestelmän kuvaus" asiakashinnat” mukaisten asiakashintojen hintojen mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta muuteta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta muuteta myöskään silloinsil- loin, jos kohteen kohdeluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen todellisten ajopäivien mukaisesta ajokilometrimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitetut matkustajia matkustajamääriä ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla liikenteenharjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät tai lipputulot jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot vähenevät matkustajamäärä tai -tulot jäävät kuitenkin olennaisesti sopimuskauden aikanatarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” arvioitua pienemmiksi, eikä tämän voida katsoa kat- soa olevan luonteeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan liikenteenharjoittajan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteellaTällöin liikenteenharjoittajan on aina toimitettava tilaajalle selvitys matkusta- jamäärien tai lipputulojen vähenemisestä. Neuvotteluihin voidaan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana sopimuksen syntymisen ajankohtana vallinneissa olo- suhteissa olosuhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 1 contract
Samples: www.ely-keskus.fi
Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien ajokilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla sovitulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksestaliikennöintikorvauksesta. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa sovittuja ajokilometrien hintoja. Muutos voi merkitä maksetta- van maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan neuvotella liiken- nöitsijän liikennöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Muutoksia voi ehdottaa vähintään kolme (3) kuukautta ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty liikenteenharjoittajan velvoite muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmään. Muutosesi- tyksiä Muutosesityksiä saa tehdä enintään kolme kertaa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai kesä- ja talviaikataulukausien alkuun. Perustellusta syystä voi muutosesityksiä tehdä muulloinkin. Muutoksia tehtä- essä tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää ajokilometrimäärää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi merkittävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitus- taan rahoitustaan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien sekä aikataulumerkintöjen ja liitteen "Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus" mukaisten asiakashintojen mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta muuteta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta muuteta myöskään silloin, jos kohteen kohdeluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen todellisten ajopäivien mukaisesta ajokilometrimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitetut matkustajia matkustajamääriä ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla liikenteenharjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot matkustajamäärät vähenevät olennaisesti sopimuskauden aikana, eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan liikenteenharjoittajan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien Matkustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteella. Neuvotteluihin voidaan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana vallinneissa olo- suhteissa olosuhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan liikenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 1 contract
Samples: www.ely-keskus.fi
Liikenteen muutokset. Kohteen sopimuksen mukaiseen aikatauluun voidaan neuvotella tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta muutoksia, jos näillä ei ole vaikutusta ajokilometrien määrään. Myös sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajo- kilometrien ajokilometrien määrään voidaan neuvotella vähäisiä muutoksia, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovi- tulla sovitulla tavalla. Olosuhteen muutos voi olla esimerkiksi runkoliikenteen muutos, jonka myötä liityntäliikennettä on järjesteltävä uudelleen. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % vuotuisesta liikennöintikor- vauksestaliikennöintikorvauksesta. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus korvaukseen lasketaan käyttäen perusteena reittipohjaisessa käyttöoikeussopimuksessa sovittuja ajokilometrien hintoja. Muutos voi merkitä maksetta- van maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Vuotuiseen ajokilometrien määrään voidaan neuvotella liiken- nöitsijän liikennöitsijän esityksestä myös 10 %:a suurempiakin lisäyksiä, mutta tällöin liikenteenharjoittaja vastaa 10 %:a ylittävistä lisäkustannuksista. Muutoksia voi ehdottaa vähintään kolme (3) kuukautta ennen niiden toteuttamista huomioiden kohdassa 6 esitetty liikenteenharjoittajan velvoite aikataulu muutosten tallentamisesta tilaajan taustajärjestelmään. Muutosesi- tyksiä Muutosesityksiä saa tehdä enintään kolme kertaa vuodessa: muutosten ajoittuessa vuoden vaihteeseen tai kesä- ja talviaikataulukausien alkuun. Perustellusta syystä voi muutosesityksiä tehdä muulloinkin. Muutoksia tehtä- essä tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräykset. Lisäksi tilaajalla on edellä mainitun lisäksi oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimää- rää ajokilometrimäärää enintään 50 % vuodessa, jos valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkit- tävästi merkittävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitus- taan rahoitustaan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi. Tarjouksessa sitoudutaan liikenteen hoitamiseen tarjoushinnalla kohteen aikataulumerkintöjen, vuoroluet- telon ajopäivien sekä aikataulumerkintöjen ja liitteen "Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus" mukaisten asiakashintojen mukaisesti koko sopimusajan eikä korvausta muuteta, jos ajopäivien lukumäärä vaihtelee eri vuosina. Korvausta ei muu- teta muuteta myöskään silloin, jos kohteen kohdeluettelon mukainen kilometriarvio eroaa reitillä mitatusta tai todel- listen todellisten ajopäivien mukaisesta ajokilometrimäärästä, ellei kyse ole selkeästä virheestä. Myös tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitetut matkustajia matkustajamääriä ja lipputuloja koskevat tiedot ovat arvioita, eikä liikenteen- harjoittajalla liikenteenharjoittajalla ole oikeutta lisäkorvaukseen, vaikka matkustajamäärät jäisivät sopimuskautena alle tarjous- pyynnön tarjouspyynnön liitteessä ”Kohdeluettelo” ilmoitettujen arvioitujen lukujen. Jos matkustajamäärät/tulot matkustajamäärät vähenevät olennaisesti sopimuskauden aikana, eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan tilapäistä taikka johtuvan henkilöliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, on liikenteenharjoit- tajan liikenteenharjoittajan viivytyksettä ilmoitettava tilaajalle haluavansa neuvotella käyttöoikeussopimuksen muutoksista. Mat- kustajamäärien Matkustajamäärien väheneminen todetaan kohdan 12 lipputuoteraporttien perusteella. Neuvotteluihin voidaan ryhtyä tilaajan tai liikenteenharjoittajan aloitteesta vain silloin, kun sopimuskauden aikana vallinneissa olo- suhteissa olosuhteissa on tapahtunut merkittävästi matkustajamääriin vaikuttanut muutos kuten esimerkiksi koulun tai työpaikkakeskittymän lakkautus. Muut muutokset ja niistä aiheutuvat lipputulojen muutokset kuuluvat lii- kenteenharjoittajan liikenteenharjoittajan yrittäjäriskiin, eivätkä ole peruste neuvottelujen käynnistämiseen.
Appears in 1 contract
Samples: www.ely-keskus.fi