Muita etätyössä huomioitavia seikkoja. Laajamittaisella etätyöllä voi olla vaikutusta työyhteisön toimivuuteen. Liitot suosittelevat, että etätyötilanteissa ryhdytään toimenpiteisiin, joilla varmis- tetaan riittävä tiedonkulku ja jotka estävät etätyöntekijän eristäytymisen yrityksen muusta työyhteisöstä. Tällaisia toimenpiteitä voivat olla yrityksen tavanomaisen tiedottamisen lisäksi esimerkiksi säännölliset tiimipalaverit ja sähköisten yhteistyöalustojen aktiivinen hyödyntäminen. Työajan seuranta on suositeltavaa järjestää lähtökohtaisesti siten, että etä- työhön käytetään samaa seurantajärjestelmää kuin muihinkin yrityksen työn- tekijöihin. Työnantajan on olosuhteet huomioon ottaen pyrittävä asettamaan etätyötä tekevät henkilöt muutoinkin yhdenvertaiseen asemaan muiden työn- tekijöiden kanssa. Muita etätyössä arvioitavia seikkoja voivat olla esimerkiksi etätyössä käytettä- vien laitteiden ja työvälineiden hankkimiseen liittyvä kysymykset sekä etätyön- tekijän vakuutusturvan laajuus tapaturmatilanteissa. Mikäli työnantaja harkin- tansa mukaan kustantaa etätyöntekijälle mainitun kaltaisia etuuksia, näiden etuuksien kohtelu esimerkiksi verotuksessa on syytä selvittää etukäteen. Osana työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa on suositeltavaa huomioida etätyön erityiset työsuojeluvaarat ja -haitat sekä etätyöskentelyolosuhteet. Liite 9
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Muita etätyössä huomioitavia seikkoja. Laajamittaisella etätyöllä voi olla vaikutusta työyhteisön toimivuuteen. Liitot suosittelevat, että etätyötilanteissa ryhdytään toimenpiteisiin, joilla varmis- tetaan varmistetaan riittävä tiedonkulku ja jotka estävät etätyöntekijän eristäytymisen yrityksen muusta työyhteisöstä. Tällaisia toimenpiteitä toimen- piteitä voivat olla yrityksen tavanomaisen tiedottamisen lisäksi esimerkiksi säännölliset tiimipalaverit tiimi- palaverit ja sähköisten yhteistyöalustojen aktiivinen hyödyntäminen. Työajan seuranta on suositeltavaa järjestää lähtökohtaisesti siten, että etä- työhön etätyöhön käytetään samaa sa- maa seurantajärjestelmää kuin muihinkin yrityksen työn- tekijöihintoimihenkilöihin. Työnantajan on olosuhteet olosuh- teet huomioon ottaen pyrittävä asettamaan etätyötä tekevät henkilöt muutoinkin yhdenvertaiseen yhdenver- taiseen asemaan muiden työn- tekijöiden toimihenkilöiden kanssa. Muita etätyössä arvioitavia seikkoja voivat olla esimerkiksi etätyössä käytettä- vien käytettävien laitteiden ja työvälineiden hankkimiseen liittyvä liittyvät kysymykset sekä etätyön- tekijän etätyöntekijän vakuutusturvan laajuus laa- juus tapaturmatilanteissa. Mikäli työnantaja harkin- tansa harkintansa mukaan kustantaa etätyöntekijälle mainitun kaltaisia etuuksia, näiden etuuksien kohtelu esimerkiksi verotuksessa on syytä selvittää sel- vittää etukäteen. Osana työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa on suositeltavaa huomioida etätyön erityiset työsuojeluvaarat ja -haitat sekä etätyöskentelyolosuhteet. Teknologiateollisuuden työnantajat ry Ammattiliitto Pro ry Liite 97 TYÖEHTOSOPIMUKSEN TARKOITTAMA PAIKALLINEN SOPIMINEN Ei työehtosopimuksen osa.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Muita etätyössä huomioitavia seikkoja. Laajamittaisella etätyöllä voi olla vaikutusta työyhteisön toimivuuteentoimi- vuuteen. Liitot suosittelevat, että etätyötilanteissa ryhdytään toimenpiteisiintoi- menpiteisiin, joilla varmis- tetaan varmistetaan riittävä tiedonkulku ja jotka estävät estä- vät etätyöntekijän eristäytymisen yrityksen muusta työyhteisöstä. Tällaisia toimenpiteitä voivat olla yrityksen tavanomaisen tiedottamisen tiedot- tamisen lisäksi esimerkiksi säännölliset tiimipalaverit ja sähköisten yhteistyöalustojen aktiivinen hyödyntäminen. Työajan seuranta on suositeltavaa järjestää lähtökohtaisesti siten, että etä- työhön etätyöhön käytetään samaa seurantajärjestelmää kuin muihinkin muihin- kin yrityksen työn- tekijöihinylempiin toimihenkilöihin. Työnantajan on olosuhteet huomioon ottaen pyrittävä asettamaan etätyötä tekevät henkilöt muutoinkin yhdenvertaiseen asemaan muiden työn- tekijöiden ylempien toimihen- kilöiden kanssa. Muita etätyössä arvioitavia seikkoja voivat olla esimerkiksi etätyössä käytettä- vien etätyös- sä käytettävien laitteiden ja työvälineiden hankkimiseen liittyvä kysymykset sekä etätyön- tekijän etätyöntekijän vakuutusturvan laajuus tapaturmatilanteissatapatur- matilanteissa. Mikäli työnantaja harkin- tansa harkintansa mukaan kustantaa etätyöntekijälle mainitun kaltaisia etuuksia, näiden etuuksien kohtelu koh- telu esimerkiksi verotuksessa on syytä selvittää etukäteen. Osana työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa on suositeltavaa huomioida etätyön erityiset työsuojeluvaarat ja -haitat sekä etätyöskentelyolosuhteetetä- työskentelyolosuhteet. Liite 9TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN TYÖNANTAJAT RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että suunnittelu- ja konsulttialalla tulee kiinnittää huomiota alan työvoiman saatavuuteen tulevaisuu- dessakin. Opintoihin liittyy osana tutkintoa työharjoittelujaksoja työpaikoilla, joiden avulla opiskelija tutustuu alan työtehtäviin ja työpaikkoihin, ja yritys saa hyvän mahdollisuuden varmistaa am- mattitaitoisen työvoiman saantinsa jatkossakin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Muita etätyössä huomioitavia seikkoja. Laajamittaisella etätyöllä voi olla vaikutusta työyhteisön toimivuuteen. Liitot suosittelevat, että etätyötilanteissa ryhdytään toimenpiteisiin, joilla varmis- tetaan varmistetaan riittävä tiedonkulku ja jotka estävät etätyöntekijän eristäytymisen eristäyty- misen yrityksen muusta työyhteisöstä. Tällaisia toimenpiteitä voivat olla yrityksen tavanomaisen tiedottamisen lisäksi esimerkiksi säännölliset tiimipalaverit tii- mipalaverit ja sähköisten yhteistyöalustojen aktiivinen hyödyntäminen. Työajan seuranta on suositeltavaa järjestää lähtökohtaisesti siten, että etä- työhön etätyö- hön käytetään samaa seurantajärjestelmää kuin muihinkin yrityksen työn- tekijöihintoimi- henkilöihin. Työnantajan on olosuhteet huomioon ottaen pyrittävä asettamaan aset- tamaan etätyötä tekevät henkilöt muutoinkin yhdenvertaiseen asemaan muiden työn- tekijöiden toimihenkilöiden kanssa. Muita etätyössä arvioitavia seikkoja voivat olla esimerkiksi etätyössä käytettä- vien käy- tettävien laitteiden ja työvälineiden hankkimiseen liittyvä liittyvät kysymykset sekä etätyön- tekijän etätyöntekijän vakuutusturvan laajuus tapaturmatilanteissa. Mikäli työnantaja harkin- tansa harkintansa mukaan kustantaa etätyöntekijälle mainitun kaltaisia kaltai- sia etuuksia, näiden etuuksien kohtelu esimerkiksi verotuksessa on syytä selvittää etukäteen. Osana työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa on suositeltavaa huomioida huomioi- da etätyön erityiset työsuojeluvaarat ja -haitat sekä etätyöskentelyolosuhteetetätyöskentelyolosuh- teet. Liite 9Teknologiateollisuuden työnantajat ry Ammattiliitto Pro ry Ei työehtosopimuksen osa.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Muita etätyössä huomioitavia seikkoja. Laajamittaisella etätyöllä voi olla vaikutusta työyhteisön toimivuuteen. Liitot suosittelevat, että etätyötilanteissa ryhdytään toimenpiteisiin, joilla varmis- tetaan riittävä tiedonkulku ja jotka estävät etätyöntekijän eristäytymisen yrityksen muusta työyhteisöstä. Tällaisia toimenpiteitä voivat olla yrityksen tavanomaisen tiedottamisen lisäksi esimerkiksi säännölliset tiimipalaverit ja sähköisten yhteistyöalustojen aktiivinen hyödyntäminen. Työajan seuranta on suositeltavaa järjestää lähtökohtaisesti siten, että etä- työhön käytetään samaa seurantajärjestelmää kuin muihinkin yrityksen työn- tekijöihin. Työnantajan on olosuhteet huomioon ottaen pyrittävä asettamaan etätyötä tekevät henkilöt muutoinkin yhdenvertaiseen asemaan muiden työn- tekijöiden kanssa. Muita etätyössä arvioitavia seikkoja voivat olla esimerkiksi etätyössä käytettä- vien laitteiden ja työvälineiden hankkimiseen liittyvä kysymykset sekä etätyön- tekijän vakuutusturvan laajuus tapaturmatilanteissa. Mikäli työnantaja harkin- tansa mukaan kustantaa etätyöntekijälle mainitun kaltaisia etuuksia, näiden etuuksien kohtelu esimerkiksi verotuksessa on syytä selvittää etukäteen. Osana työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa on suositeltavaa huomioida etätyön erityiset työsuojeluvaarat ja -haitat sekä etätyöskentelyolosuhteet. Liite 9.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus