Optioehdot Mallilausekkeet

Optioehdot. Seuran ja Xxxxxxxx väliset mahdolliset optioehdot ovat sitovia ainoastaan silloin, kun niistä on sovittu tämän Sopimuksen liitteenä olevissa Kaupallisissa Ehdoissa. Ellei Sopimuksessa tai Kaupallisissa Ehdoissa ole sovittu optiokauden palkasta, määräytyy optiokauden palkka tämän Sopimuksen sopimuskaudella voimassa olevien sopimusehtojen mukaisesti.
Optioehdot. Varsin tavanomaisia pelaajasopimuksen kestoon liittyviä sopimusmääräyksiä ovat myös ns. optiolausekkeet, joilla toiselle tai kummallekin sopijapuolelle on varattu joko mahdollisuus jatkaa sopimuksen voimassaoloaikaa siten, että se pysyy varsi- naisen sopimuskauden lisäksi voimassa tietyn ennalta sovitun ajan aikaisemmin sovituin tai erikseen sovittavin ehdoin, tai mahdollisuus irtisanoa sopimus tiettyyn ajankohtaan mennessä jonkin sopimuksessa määritellyn kauden osalta. VALO ry:n ja pesäpallon amatöörisopimusta lukuun ottamatta kaikissa tarkasteltavana olevissa pelaajasopimuksissa on jonkinlainen maininta optios- ta. Niistäkin kuitenkin sovitaan muiden pelaajasopimuksen kestoa määrittelevi- en sopimusehtojen tapaan aina tapauskohtaisesti. Kaikkiin pelaajasopimuksiin ei tiettävästi käytännössä sisälly tällaista määräystä, vaikka se ei käytännössä olekaan mitenkään poikkeuksellinen181. Myöskään optioehtoja ei siis voida pitää 179 HE 157/2000 vp, s. 61 ja 63; Sarkko 1980, s. 69–70; Koskinen 2011, s. 3; Xxxxxxxx – Kröger 2012, s. 143 ja 150; Xxxxxxx et al. 2016, s. 84 ja Äimälä – Xxxxxxxxxx 2017, s. 98. 180 Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017 ja Ar- to Ojaniemen haastattelu 23.3.2017. 181 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Mar- co Casagranden haastattelu 20.3.2017; Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017, jonka mukaan Mestiksessä optioita käytetään hyvin vähän. joukkueurheilussa vallitsevana ja vakiintuneena sopimuskäytäntönä182 eikä oikeu- dellisesti velvoittavasta tavasta johtuvana pelaajasopimuksen oikeusvaikutuksena. Optiosta voidaan sopia käytännössä niin ammattilaisten kuin amatöörien- xxx kanssa tehtävissä sopimuksissa. Tarve niiden käyttämiseen lienee lähtöisin pelaajasopimusten käytännössä poikkeuksettomasta määräaikaisuudesta, jouk- kueurheilun kilpailutoiminnan kausiluonteisuudesta ja pelaajasopimussuhteen korostuneen henkilökohtaisesta luonteesta ja siten joukkueurheilulle tunnus- omaisista erityispiirteistä. Tähän viittaa myös se, ettei muiden alojen työsopi- muksissa tiettävästi käytetä optioehtoja edes silloin, kun ne ovat määräaikaisia. Ammattilaisurheilijoiden pelaajasopimukset siis eroavat näiltä osin muiden alojen työsopimuksista.

Related to Optioehdot

  • Vesihuolto Vesihuollolla tarkoitetaan vedenhankintaa eli veden johtamista, käsittelyä ja toimitta- mista talousvetenä käytettäväksi sekä jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä (viemä- röintiä) siinä laajuudessa kuin siitä laitoksen ja asiakkaan kesken sovitaan.

  • Yleiset sopimusehdot Ellei muuta sovita, vuokralaisella on oikeus metsästää vuokra-alueelta metsästyslaissa mainittuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä sekä vieraslajilainsäädännössä mainittuja haitallisia vieraslajeja, myöntää vuokra-alueelle lyhytaikaisia metsästyslupia ja rauhoittamattomien sekä haitallisten vieraslajien pyyntilupia sekä harjoittaa tavanomaisia riistanhoitotoimenpiteitä. Hirvieläimillä tarkoitetaan tässä sopimuksessa metsästyslain 26 §:ssä mainittuja eläimiä. Petoeläimillä tarkoitetaan metsästyslain 5 §:ssä mainittuja petoeläimiä. Riistanhoitotoimenpiteet eivät saa aiheuttaa vahinkoa tai haittaa alueen omistajalle tai haltijalle. Vuokralainen vastaa myös myöntämänsä metsästysluvan perusteella tapahtuvan metsästyksen asianmukaisuudesta. Vuokralainen ei saa siirtää eikä vuokrata tässä sopimuksessa tarkoitettua metsästysoikeutta kolmannelle ellei siitä erikseen muuta sovita. Yhteislupamenettely on hyväksyttyä. Vuokralainen vastaa siinäkin tapauksessa metsästyksen asianmukaisuudesta. Vuokranantaja säilyttää myös itse oikeuden metsästää vuokra-alueella tai siirtää pidättämänsä oikeuden kolmannelle. Osapuolet pitävät riista-, rauhoittamattomien ja vieraslajien kannansäätelyä sekä riistanhoitoa tämän sopimuksen olennaisena osana. Vuokralainen pyrkii aktiivisesti metsästyksen keinoin tapahtuvalla kannansäätelyllä alueellisen riistaneuvoston vuosittain määrittämän tavoitehirvikannan saavuttamiseen. Hirvieläinten pyyntilupia hakiessaan vuokralainen huomioi alueen maanomistajajärjestön riistanhoitoyhdistyksen sidosryhmäneuvottelussa antamat lausunnot vuosittain. Vuokralaisella on oikeus koirien kouluttamiseen ja irtipitoon vuokra-alueella metsästyslain mukaisesti. Vuokralainen sitoutuu siihen, että metsästys, koirien koulutus tai riistanhoitotoimet eivät aiheuta haittaa vuokranantajalle. Jos ampumisesta tai metsästyksestä muutoin asuin- tai vapaa-ajan rakennuksen lähistöllä aiheutuu merkittävää haittaa vuokranantajalle, niin vuokranantaja voi purkaa sopimuksen, kuultuaan vuokralaista. Tämä sopimus ei oikeuta vuokralaista harjoittamaan alueella metsästysmatkailua tai muuta vastaavaa kaupallista toimintaa. Sellaisesta toiminnasta osapuolet neuvottelevat ja sopivat erikseen. Vuokralaisella on oikeus tehdä arvottomasta puuaineksesta nuotio sellaisena aikana, jolloin mahdollisuutta tulen leviämiseen ei ole. Mahdollisista passitornien tms. rakenteiden pystyttämisestä, riistakameroiden käytöstä sekä nuolukivistä ja hirvieläinten ruokintapaikoista vuokra-alueella sovitaan erikseen. Vuokralaisella on oikeus raivata arvotonta puuvartista aluskasvillisuutta sekä puiden kuolleita oksia hirvieläinten metsästyksessä käytettävistä passipaikoista. Raivauksesta ei saa aiheutua metsänomistajalle taloudellista vahinkoa. Vuokralainen saa tarvittaessa käyttää vuokra-alueella moottorikäyttöistä ajoneuvoa kaadettujen suurikokoisten riistaeläinten noutamiseen ja riistanhoitotöiden suorittamiseen. Ajoneuvoja on käytettävä siten, että ne eivät aiheuta haittaa tai vahinkoa maa- ja metsätaloudelle. Jos jotain vahinkoa kuitenkin aiheutuu, niin vuokralainen sitoutuu ilmoittamaan niistä vuokranantajalle ilman aiheetonta viivytystä ja korvaamaan aiheutuneet vahingot. Vuokralainen sitoutuu myös mahdollisuuksiensa mukaan ilmoittamaan havaitsemistaan metsätuhoista (esimerkiksi myrskytuhot) vuokranantajalle. Muutoksista tilan/tilojen omistuksessa/hallinnassa ja muista tähän metsästysvuokrasopimukseen mahdollisesti vaikuttavista muutoksista pyritään ilmoittamaan sopijakumppanille kohtuullisessa ajassa. Jos metsästysvuokra-alue tai osa siitä luovutetaan toiselle, alueen uusi omistaja saa irtisanoa metsästysvuokrasopimuksen päättymään kuten toistaiseksi tehdystä metsästysvuokrasopimuksesta on sovittu. Jollei uusi omistaja käytä irtisanomisoikeuttaan kolmen kuukauden kuluessa vuokrasopimuksesta tiedon saatuaan, vuokrasopimus pysyy voimassa. Jos kiinteistön luovutuskirjassa on määräys metsästysvuokrasopimuksen pysyvyydestä tai jos luovutuksensaaja on sopimuksen muutoin hyväksynyt, vuokrasopimus sitoo luovutuksen saajaa. Jos vuokralainen laiminlyö vuokran suorittamisen, rikkoo muutoin sopimusehtoja tai käyttää metsästysoikeuttaan väärin, eikä rikkomus ole vähäinen, vuokranantaja saa purkaa metsästysvuokrasopimuksen heti päättyväksi. Jos vuokranantaja rikkoo sopimusehtoja, eikä rikkomus ole vähäinen, tai jos vuokrattu alue olosuhteissa tapahtuneen muutoksen vuoksi käy metsästykseen soveltumattomaksi, vuokralainen saa purkaa metsästysvuokrasopimuksen heti päättyväksi. Toistaiseksi tehty sopimus voidaan milloin tahansa irtisanoa. Irtisanomisaika on hirvieläinten ja suurpetojen metsästystä koskien kuusi kuukautta ja muilla riistaeläimillä kolme kuukautta. Sopimus päättyy irtisanomisajan kuluttua umpeen. Irtisanominen voidaan tehdä myös sähköpostiviestillä. Määräaikainen sopimus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua umpeen.

  • Luottamusmiesten koulutus 1. Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle mahdollisuuksien mukaan varataan tilai- suus osallistua koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmies- tehtävien hoitamisessa.

  • Sopimuksen osapuolet Vuokralainen Suomen Saaristokuljetus Oy (2538283-4) Vuokranantaja Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika / Liikunta / Ulkoilupalvelut (0201256-6)

  • Muut Sopimusehdot Sopimusosapuolet edesauttavat kumpikin osaltaan sopimuksen toteutumista. Sopi- musosapuolet antavat viivytyksettä toisilleen tämän Käyttösopimuksen soveltami- sessa tarpeelliset tiedot. Käytännön menettelytapamuutoksista sopimusosapuolet so- pivat kirjallisesti Käyttösääntöjen puitteissa. Mikäli Tuottaja käyttää tämän Käyttösopimuksen velvoitteiden täyttämisessä palvelu- tuottajia tai alihankkijoita, Tuottaja vastaa tarvittavien sopimusten ja velvoitteiden täyt- tämisestä. Tuottajan tulee huolehtia myös siitä, että Tuottajan avoin toimittaja ja tase- vastaava ottavat huomioon tämän Käyttösopimuksen edellyttämät, tasekäsittelyyn liittyvät Suomessa sovellettavat säännöt ja ohjeet. Sopimusasiakirjojen pätemisjärjestys on seuraava: 1. Käyttösopimus, 2. Käyttösään- nöt, 3. Päätös, 4. Tarjous.

  • Luottamusmiehen oikeus saada tietoja 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työsuhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimielisyyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Sopimusosapuolet Työntekijöitä yleisesti koskevista asioista sovitaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestelmän mukaisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen kesken. Yksittäistä työntekijää tai työryhmää koskevista asioista sovitaan työnantajan ja asianomaisen työntekijän tai työryhmän kesken. Pääluottamusmiehen tekemä sopimus sitoo kaikkia niitä työntekijöitä, joita pääluottamusmiehen on katsottava edustavan. Yksittäisen työnteki- jän tai työryhmän tekemä sopimus ei voi olla ristiriidassa pääluottamus- miehen tekemän samaa asiaa koskevan sopimuksen kanssa

  • Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.

  • Laskutus ja maksujen suoritus 8.1. Verkonhaltija laskuttaa käyttäjää verkkopalvelun käytöstä verkkosopimuksen ja kulloinkin voimassa olevien hinnastojen mukaisesti. Hinnastojen ja muiden sopimusehtojen muutoksia on käsitelty luvussa 15.