Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.
Henkilötietojen käsittely 11.1 Avarda käsittelee henkilötietoja voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti. Avarda saa henkilötietoja Luotonsaajalta Luoton hakemisen, siitä sopimisen ja sen hallinnoimisen yhteydessä tai kerätessään niitä muuten. Henkilötietoja kerätään ja käsitellään Avardan hallinnossa, luotonkäsittelyssä, luottokelpoisuusarviointien tekemisessä ja luottoon liittyvien ilmoitusten tekemisessä sekä muiden Avardan lakisääteisten tehtävien täyttämisessä. Henkilötietoja voidaan kerätä ja käsitellä myös markkinointi-, asiakasanalyysi-, toimintatapojen kehittämis-, riskinhallinta- ja tilastointitarkoituksiin. Avardalla on oikeus käsitellä henkilötietoja (mukaan lukien henkilötunnus) ulkomailla. Avardalla on oikeus luovuttaa henkilötietoja (mukaan lukien henkilötunnus) Avardan kanssa samaan konserniin kuuluville yrityksille, sidosyrityksilleen ja yhteistyökumppaneilleen (mm. rahoituskumppanit, luotonvälittäjät, luottolaitokset ja vakuutusyhtiöt) edellä mainittujen tarkoitusten täyttämiseksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Henkilötietoja ei kuitenkaan siirretä Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Henkilötietojen vastaanottaja on oikeutettu yhdistämään Avardalta saamansa henkilötiedot muihin hallussaan oleviin henkilötietoihin. Avardalla on oikeus siirtää henkilötietoja edellä kohdassa 9 tarkoitetun siirron tai panttauksen yhteydessä. Avardalla ja henkilötietojen muulla vastaanottajalla on oikeus käyttää henkilötietoja markkinointitarkoituksiin sekä säilyttää niitä tässä tarkoituksessa myös Luotonsaajan ja Avardan sopimussuhteen päätyttyä. Avardalla on oikeus nauhoittaa tai muutoin dokumentoida Luotonsaajan ja Avardan välinen kommunikointi. Luotonsaajalla on yhden kerran vuodessa oikeus saada maksutta (ja tämän lisäksi kohtuullista korvausta vastaan) tietoonsa, mitä hänen henkilötietojaan Avardalla on hallinnassaan. Huomatessaan virheellisen tai epätäydellisen tiedon Luotonsaajan on lähetettävä sitä koskeva kirjallinen ja omakätisesti allekirjoittamansa korjausvaatimus Avardalle ”E-Commerce Henkilötiedot”, Avarda OY, Xxxxxxxxxx 0 x, 00000 Xxxxxxxx, tai sähköpostitse osoitteeseen: xxxx@xxxxxx.xx.
Reklamaatiot Vuokralleottaja on velvollinen Xxxxxxxx vastaanottaessaan tarkastamaan Xxxxxxxx määrän, laadun ja kunnon. Mikäli Xxxxxxx antaa aihetta huomau- tuksiin, Vuokralleottajan on tehtävä siitä ilmoitus Vuokralleantajalle viipymät- tä. Mahdollinen vuokrahyvitys lasketaan siitä hetkestä, jolloin Vuokralleantaja saa kyseisen ilmoituksen. Sikäli kuin Vuokralleantaja on sitoutunut toimittamaan Kaluston asennettuna, Vuokralleantaja toimittaa sen tarkastettuna ja käyttökuntoisena. Mahdolliset huomautukset toimitetuista esineistä tai työsuorituksesta Vuokralleottajan tulee tehdä Vuokralleantajalle viipymättä ja, mikäli osapuolten kesken suoritetaan katselmus, katselmuksen yhteydessä.
Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin.
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)
Vuorokautinen ylityö Vuorokautisen ylityön 2 ensimmäiseltä työtunnilta maksetaan ylityökorvauksena 50 %:lla ja seuraavilta työtunneilta 100 %:lla korotettu yksinkertainen tuntipalkka. Vuorokautisen ylityön työtunteja ei oteta mukaan laskettaessa viikoittaista ylityö- korvausta.
Jatkuva neuvottelumenettely Sopijaosapuolet noudattavat sopimuskauden aikana jatkuvan neuvottelu- menettelyn periaatteita osapuolten esille ottamissa virka- ja työehto- sopimusasioissa.
Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.
Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen Tämä sopimus tulee voimaan sen allekirjoittamisella ja on voimassa 30.6.2029 asti. Sopimuskautta voidaan yhdessä sopien jatkaa enintään kahdella (2) vuo- della (optio). Optiokaudelle tehdään erillinen sopimus.