Riskien tunnistaminen Mallilausekkeet

Riskien tunnistaminen. Riskienhallinta perustuu jokaisen työntekijän havainnointiin ja käytännön työstä esille nouseviin riski- ja vaaratekijöihin. Jokainen työntekijä on omalta osaltaan vastuussa siitä, että nostaa esille havaitsemiaan epäkohtia. Työyhteisöpalavereissa asioista keskustellaan avoimesti ja tehdään ohjeistuksia esille nousevista vaaratilanteista. Apuvälineisiin on nimetty vastuuhoitajat, mutta apuvälineiden puutteiden ja vikojen havainnointi on jokaisen vastuulla. Vastuuhoitaja huolehtii apuvälineiden huollosta ja kuntoon saattamisesta. Attendon apuvälineistä on huoltosopimus Respectan kanssa. Kaupungin omista apuvälineistä Äänekosken terveysaseman apuvälinelainaamon kanssa. Työntekijä raportoi havaitsemansa epäkohdat yksikön esimiehelle ja toimii välittömästi ehkäistäkseen lisävahingot. Yhdessä mietitään mitä voidaan tehdä asian ehkäisemiseksi niin toiminnassa kuin ympäristössäkin.
Riskien tunnistaminen. Työturvallisuuslaki velvoittaa (738/2002, §10) kaikkia työnantajia riskien tunnistamiseen, arviointiin, ehkäi- syyn ja seurantaan. Urakoitsijan tulee tunnistaa seuraa- vat riskit ja valita sopivat ehkäisevät toimenpiteet. Satama-alueilla voi esiintyä mm. seuraavia vaaroja ja riskejä: • myrkylliset ja palavat nesteet/kaasut • kuumat aineet ja pinnat • puristumisvaara • putoamisvaara • veden varaan joutuminen • putoavat esineet • nostotyöt • telinetyöt • tikastyöskentely • vahinkokäynnistys • trukkityöskentely • säteilyvaarat • palovaarat • vaarat työskenneltäessä suljetuissa tiloissa • sähkötöihin liittyvät vaarat • painelaitteisiin liittyvät vaarat • kemikaalivaarat • liukastumisvaarat

Related to Riskien tunnistaminen

  • Tarkistaminen Laitos huolehtii siitä, että laitoksen käyttämät vesimittarit tarkistetaan siten kuin siitä laissa tai lain nojalla annetussa asetuksessa tai päätöksessä säädetään tai määrä- tään. Ellei toisin säädetä, laitos voi tarkistaa vesimittarit kustannuksellaan määrävälein tai vaihdon yhteydessä. Lisäksi laitos tarkistaa vesimittarin asiakkaan kirjallisesta pyynnöstä. Asiakkaalla on oikeus olla läsnä tarkistuksessa. Toimenpiteestä tehdään pöytäkirja. Jos asiakkaan tilaamassa tarkistuksessa vesimittarin todetaan näyttävän edellä koh- dassa 5.8 tarkoitettujen määräysten mukaisesti oikein, laitos veloittaa asiakkaalta kul- loinkin voimassa olevan, kohtuullisen tarkistusmaksun. Muussa tapauksessa tarkis- tuskulut maksaa laitos. Jos mittareita ei tarkisteta määrävälein tai vaihdon yhteydessä ja myöhemmin tode- taan, että mittari on mitannut väärin ja asiakkaalta on sen takia veloitettu liikaa käyttö- maksua, laitos antaa asiakkaalle jäljempänä 6.3 -kohdassa tarkoitetun hyvityksen. Tässä tapauksessa mittarin katsotaan mitanneen väärin, jos seuraavassa luennassa ilmenee, että asiakkaan vuosikulutus on muuttunut olennaisesti mittarin vaihdon jäl- keen eikä kiinteistön olosuhteissa tai kvv-laitteissa ole tapahtunut muutosta.

  • Pöytäkirjan tarkastaminen Sovittiin, että Xxxxx Xxxxxxx, Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxxxx, Xxxxx Xxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxx tarkastavat tämän pöytäkirjan. Vakuudeksi Tarkastettu Xxxxx Xxxxxxx Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxxxx

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Matkustaminen 1 Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

  • Yhteistoiminnan toteuttaminen Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta voi tapahtua pysyväisluonteisessa neuvottelukunnassa, kehittämishankkeiden toteuttamiseksi perustettavissa projektiryhmissä tai työnantajan ja henkilöstön välisissä neuvotteluissa. Kehittämiskohteen toteuttamista varten muodostettavassa projektiryhmässä ovat tasapuolisesti edustettuina yritys ja sen työntekijät. Työntekijät nimeävät omat edustajansa ensi sijassa kehitettävän kohteen työntekijöistä. Ellei toisin sovita, yhteistoimintalain mukainen neuvottelukunta on perustettava yritykseen tai sen osaan silloin kun henkilöstön määrä on yli 200, mikäli kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Kehittämistoiminnan toteuttamiseksi voidaan paikallisesti sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee kehittämistoimintaan sisältyvät asiat. Se voi korvata erilliset yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojelun valvontalain, työterveyshuoltolain (743/78) ja naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/86) mukaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa. Mikäli työnantaja käyttää yrityksen kehittämistoiminnassa hyväkseen ulkopuolisen konsultin tarjoamia palveluita, vastaa työnantaja siitä, että konsulttiyrityksen toiminta on tämän sopimuksen mukaista. On tärkeää, että kehittämistoimien suunnittelu ja käytännön toteuttaminen kytketään läheisesti yrityksen henkilöstöpolitiikkaan, erityisesti henkilöstön työhönottoon, tasa-arvon edistämiseen, sisäisiin siirtoihin, koulutukseen, tiedotukseen, työsuojeluun, työkyvyn ylläpitämiseen ja työpaikkaterveydenhuoltoon.

  • Samastaminen Mitä edellä on sanottu vakuutetusta, kun kysymys on vahingon aiheuttamisesta, suojeluohjeiden noudattamisesta tai pelastamis- velvollisuudesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön, ● joka vakuutetun suostumuksella on vastuussa vakuutuksen kohteena olevasta moottorikäyttöisestä tai hinattavasta ajoneu- vosta, aluksesta taikka ilma-aluksesta, ● joka omistaa vakuutetun omaisuuden yhdessä vakuutetun kanssa ja käyttää sitä yhdessä hänen kanssaan tai ● joka asuu vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa ja käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan. Mitä edellä on sanottu vakuutetusta, kun kysymys on suojeluoh- jeiden noudattamisesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön, jonka tehtävänä vakuutuksenottajaan olevan työ- tai virkasuhteen pe- rusteella on huolehtia suojeluohjeen noudattamisesta.

  • Rakentaminen Vuokralainen ei saa rakentaa vuokra-alueelle rakennuksia eikä raken- nelmia.

  • Lomauttaminen Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.