Common use of Sairauspoissaolojen ennaltaehkäisy Clause in Contracts

Sairauspoissaolojen ennaltaehkäisy. Liitot kiinnittävät paikallisten osapuolten huomiota sairauspoissaolojen ennalta ehkäisevään toimintaan. Perhevapaat Palkallinen äitiys-, isyys- ja adoptiovapaa Työntekijälle maksetaan keskituntiansion mukainen palkka äitiysvapaan ajal- ta 3 kuukaudelta ja isyysvapaan ajalta 6 päivältä. Pöytäkirjamerkintä: Tässä tarkoitettu keskituntiansio lasketaan vuosineljännekseltä siten, että siltä ajalta tehdystä työstä maksettu palkka jaetaan saman kalenterivuoden vuosineljänneksen aikana tehtyjen tuntien määrällä. Keskituntiansioon otetaan huomioon työssäolo- ajan työtunneilta ansaittu palkka lisineen, silloin kun ne kohdistuvat tehtyihin työ- tunteihin. Keskituntiansioon ei lasketa lisä-, yli- ja sunnuntaityön korotusosia. Palkanmaksun edellytyksenä on, että • Työntekijällä on oikeus äitiys- tai isyyspäivärahaan ja hän noudattaa sen nostamista koskevia määräyksiä, • Työntekijän työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään vuoden äitiys- tai isyysvapaan alkaessa ja • Työntekijä palaa takaisin töihin perhevapaan jälkeen. Jos työntekijä päättää työsuhteensa siten, ettei palaa takaisin työhön perhe- vapaan jälkeen, on työnantajalla oikeus periä takaisin maksamansa äitiys-, isyys- tai adoptiovapaa-ajan palkan ja vastaavalta ajalta maksettujen päivä- rahojen erotus. Jos työntekijä adoptoi alle 7-vuotiaan lapsen, hänelle maksetaan edellä mai- nituin edellytyksin säännöllisen työajan palkka ilman lisiä 3 kuukaudelta. Palkan maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijällä on oikeus van- hempainrahaan ja että hän noudattaa sen nostamista koskevia säännöksiä.

Appears in 2 contracts

Samples: Tulostusalaa Koskeva Työehtosopimus, Tulostusalaa Koskeva Työehtosopimus

Sairauspoissaolojen ennaltaehkäisy. Liitot kiinnittävät paikallisten osapuolten huomiota sairauspoissaolojen ennalta ehkäisevään toimintaan. Perhevapaat Palkallinen äitiys-, isyys- ja adoptiovapaa Työntekijälle maksetaan keskituntiansion mukainen palkka äitiysvapaan ajal- ta ajalta 3 kuukaudelta ja isyysvapaan ajalta 6 päivältä. Pöytäkirjamerkintä: Tässä tarkoitettu keskituntiansio lasketaan vuosineljännekseltä sitensi- ten, että siltä ajalta tehdystä työstä maksettu palkka jaetaan saman sa- man kalenterivuoden vuosineljänneksen aikana tehtyjen tuntien määrällä. Keskituntiansioon otetaan huomioon työssäolo- ajan työtunneilta työssäoloajan työ- tunneilta ansaittu palkka lisineen, silloin kun ne kohdistuvat tehtyihin työ- tunteihintehtyi- hin työtunteihin. Keskituntiansioon ei lasketa lisä-, yli- ja sunnuntaityön sunnun- taityön korotusosia. Palkanmaksun edellytyksenä on, että • Työntekijällä on oikeus äitiys- tai isyyspäivärahaan ja hän noudattaa sen nostamista koskevia määräyksiä, • Työntekijän työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään vuoden äitiys- äiti- ys- tai isyysvapaan alkaessa ja • Työntekijä palaa takaisin töihin perhevapaan jälkeen. Jos työntekijä päättää työsuhteensa siten, ettei palaa takaisin työhön perhe- vapaan jälkeen, on työnantajalla oikeus periä takaisin maksamansa äitiys-, isyys- tai adoptiovapaa-ajan palkan ja vastaavalta ajalta maksettujen päivä- rahojen päivära- hojen erotus. Jos työntekijä adoptoi alle 7-vuotiaan lapsen, hänelle maksetaan edellä mai- nituin maini- tuin edellytyksin säännöllisen työajan palkka ilman lisiä 3 kuukaudelta. Palkan maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijällä on oikeus van- hempainrahaan vanhempain- rahaan ja että hän noudattaa sen nostamista koskevia säännöksiä.

Appears in 1 contract

Samples: Tulostusalan Työehtosopimus

Sairauspoissaolojen ennaltaehkäisy. Liitot kiinnittävät paikallisten osapuolten huomiota sairauspoissaolojen ennalta en- nalta ehkäisevään toimintaan. Perhevapaat Palkallinen äitiys-, isyys- ja adoptiovapaa Työntekijälle maksetaan keskituntiansion mukainen palkka äitiysvapaan ajal- ta 3 kuukaudelta ja isyysvapaan ajalta 6 päivältä. Pöytäkirjamerkintä: Tässä tarkoitettu keskituntiansio lasketaan vuosineljännekseltä siten, että siltä ajalta tehdystä työstä maksettu palkka jaetaan saman kalenterivuoden vuosineljänneksen aikana tehtyjen tuntien määrällä. Keskituntiansioon otetaan huomioon työssäolo- ajan työtunneilta ansaittu palkka lisineen, silloin kun ne kohdistuvat tehtyihin työ- tunteihin. Keskituntiansioon ei lasketa lisä-, yli- ja sunnuntaityön korotusosia. Palkanmaksun edellytyksenä on, että • Työntekijällä on oikeus äitiys- tai isyyspäivärahaan ja hän noudattaa sen nostamista koskevia määräyksiä, • Työntekijän työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään vuoden äitiys- äiti- ys- tai isyysvapaan alkaessa ja • Työntekijä palaa takaisin töihin perhevapaan jälkeen. Jos työntekijä päättää työsuhteensa siten, ettei palaa takaisin työhön perhe- vapaan jälkeen, on työnantajalla oikeus periä takaisin maksamansa äitiys-, isyys- tai adoptiovapaa-ajan palkan ja vastaavalta ajalta maksettujen päivä- rahojen erotus. Jos työntekijä adoptoi alle 7-vuotiaan lapsen, hänelle maksetaan edellä mai- nituin edellytyksin säännöllisen työajan palkka ilman lisiä 3 kuukaudelta. Palkan maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijällä on oikeus van- hempainrahaan ja että hän noudattaa sen nostamista koskevia säännöksiä.

Appears in 1 contract

Samples: Tulostusalaa Koskeva Työehtosopimus