SIVUTOIMILUPA‌ Mallilausekkeet

SIVUTOIMILUPA‌. Oopperan ja Xxxxxxx esitys- ja harjoitustoiminnan turvaamiseksi AA-, A- tai B- solistitehtävää tekevän oopperalaulajan tulee etukäteen saada työnantajan myöntämä kirjallinen lupa esiintyä tai harjoitella samalla ajanjaksolla tuotannoissa, jotka laatunsa tai ajankohtansa puolesta voivat häiritä työsuoritusta Oopperassa ja Baletissa. Tämä ei koske työntekijän vuosiloma-aikaa.

Related to SIVUTOIMILUPA‌

  • Toimintaympäristön muutostekijät Opetus- ja kulttuuriministeriön maaliskuussa 2017 julkaisemassa Museopoliittisessa ohjelmassa linjataan museoalan keskeiset menestystekijät vuoteen 2030. Alueellisen ja valtakunnallisen museotoiminnan osalta esitetään vastuiden, rakenteiden ja rahoituksen uudistamista. Nykyinen valtakunnallisista museoista, val- takunnallisista erikoismuseoista sekä maakunta- ja aluetaidemuseoista muodostuva järjestelmä esitetään korvattavaksi kansallisilla museoilla sekä valtakunnal- lisilla ja alueellisilla vastuumuseoilla. Turun kaupungin museoille on ollut vahva valtionosuustuki (VOS), vuositasolla noin 2,85 miljoonaa. Parhaillaan VOS- järjes- telmän uudistusta ollaan valmistelemassa ja tulevien muutoksien vaikutus Turun museotoiminnalle saatavaan tukeen on vielä epäselvä. Museokävijät etsivät museoista yhä enemmän elämyksellisyyttä ja tarinallisuutta, näyttelykohteilta halutaan sisällöllistä ja tiedollista vuorovaikutuksellisuutta ja museovierailu vertautuu muuhun vapaa-ajantoimintaan. Laadukkaat museot ja vapaa-aikapalvelut ovat kasvukeskuksien kilpailuetu, jolla on merkitys asuin- paikan valinnassa. Kulttuurimatkailu on nopeimmin kasvavia elinkeinoaloja ja museoilla on iso merkitys kaupunkien matkailulliselle vetovoimalle. Museotoimi- paikkoja on uudistettu vastaamaan muuttuneita kävijäodotuksia ja tätä työtä jatketaan tulevina vuosina. Museoihin kohdistuu muutospaineita asiantuntijuuden roolin osalta. Jaettu asiantuntijuus, siihen liittyvät yhteisöllisyyden korostuminen ja tiedon saatavuus pitää ottaa huomioon museotyön tulevaisuutta mietittäessä. Samaan muutoskehitykseen liittyvät myös saavutettavuuden, osallisuuden mahdollisuuksien ja vuorovai- kutuksen lisääminen osana perustyötä, sekä museotyön hahmottaminen museotoimipaikkoja laajempana toimintana. Museolaiset bloggaavat ja somettavat, ja siten antavat asiantuntijuudelle kasvot. Digitaalisuudella on lisääntyvä merkitys museotoiminnalle. Se tulee lähivuosien aikana tarkoittamaan sekä toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien ja palveluiden digitalisointia, ja näkymään ulospäin mm. datan avaamisena ja digitaalisina joukkoistamisprojekteina. Vapaa-aikatoimialan kohde- ja aluetyössä museon pitää omalta osaltaan mahdollistaa museosisältöjen hyödyntäminen osana asuinalueiden eriytymisen haasteisiin vastaamista, sekä vahvistaa paikallista identiteettiä ja edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tämän toiminnan vahvistaminen tullee olemaan myös osa maakuntauu- distuksen myötä kunnille jäävää kulttuurihyvinvointityötä.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.

  • Toimitus Xxxxx Xxxxxx ja Ostajan välillä toisin kirjallisesti sovita, on toimitusehto vapaasti Myyjän varastossa Salossa (Ex Works, Incoterms 2020). Mahdollisista toimitus- ja pakkauskuluista on Myyjä oikeutettu veloittamaan Ostajaa erikseen. Myyjä toimittaa tavaran viimeistään kuudessakymmenessä (60) päivässä tilausvahvistuksen päiväyksestä, ellei tilausvahvistuksessa ole toisin mainittu. Mikäli Myyjä ei kykene toimitusesteestä johtuen toimittamaan tuotteita sovitussa ajassa, tulee Myyjän ilmoittaa tästä viipymättä Ostajalle. Milloin viivästyminen, joka johtuu Myyjän puolella olevasta seikasta, aiheuttaisi huomattavia kustannuksia tai olennaista haittaa Ostajalle, on Ostajalla oikeus peruuttaa tilaus viivästyneen toimituksen osalta, milloin viivästys on kestänyt enemmän kuin kuusikymmentä (60) päivää. Ellei Ostaja peru tilausta ilmoittamalla tästä kirjallisesti Myyjälle, toimitus siirtyy olosuhteet huomioon ottaen kohtuulliseksi katsottavaan uuteen ajankohtaan. Ellei Myyjän ja Ostajan välillä ole kirjallisesti toisin sovittu, ei Myyjällä ole velvollisuutta korvata tuotteen luovuttamatta jäämisestä tai tuotteen luovutuksen viivästymisestä Ostajalle aiheutuneita vahinkoja.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Toimitusaika Asiakas ja teleyritys sopivat toimitusajan sopimusta tehtäessä. Teleyritys toimittaa palvelun viimeistään sovittuna toimitusaikana. Asiakas on velvollinen maksamaan viestintäpalvelusopimukseen perustuvat maksut siitä lukien, kun yhteys on käytettävissä.

  • Palvelut Palvelupakkauksen osan ”Sanele viestejä” avulla voit sanella tekstiviestejä PCM:ssa äänitoimintojen avulla ja saapuvat tekstiviestit voidaan toistaa äänitoimintona Connect- yhteensopivassa ajoneuvossa.

  • Yhteistoiminta Paikallisesti voidaan sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee muun muassa kehittämistoimintaan sisältyviä asioita. Yhteiselin voi korvata erilliset yhteistoi- minta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojeluvalvontalain, työterveyshuollon ja tasa-arvolain mu- kaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa.