Common use of Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus Clause in Contracts

Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on kiinteistön vedenkulutuksen tai kiinteistöltä viemäriin johdettavan jäteveden, huleveden tai perustusten kuivatusveden laadun tai määrän olennaisen muuttumisen vuoksi kohtuutonta. Liittyjä saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen laitoksen toiminta-alueella vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolain 11 §:n perusteella. Laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot verkostosta. Mikäli liittyjä tällöin irtisanoo vesilaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen ja pitää voimassa sopimuksen viemärilaitoksen kanssa, erottaa vesilaitos liittyjän kustannuksella tämän vesilaitteet verkostosta. Viemärilaitoksen käyttömaksun perusteena on veden mittaus kohdan 5.2 kolmannen kappaleen mukaisesti tai arvioitu vuosikulutus. Kun liittymissopimus päättyy, päättyy myös kiinteistöä koskeva käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on keskeytetty näiden ehtojen kohdan 3.10 perusteella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus irtisanotaan. Muun asiakkaan kuin liittyjän tulee irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä käyttösopimus luopuessaan kiinteistön hallinnasta. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen haluttua päättymisajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa siitä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle.

Appears in 2 contracts

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, www.manttavilppula.fi

Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on kiinteistön vedenkulutuksen tai kiinteistöltä viemäriin johdettavan jäteveden, huleveden tai perustusten kuivatusveden laadun tai määrän olennaisen muuttumisen vuoksi kohtuutonta. Liittyjä saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen laitoksen toiminta-alueella vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolain 11 §:n perusteella. Laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot verkostostaverkos- tosta. Mikäli liittyjä tällöin irtisanoo vesilaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen ja pitää voimassa sopimuksen viemärilaitoksen kanssa, erottaa vesilaitos liittyjän kustannuksella kus- tannuksella tämän vesilaitteet verkostosta. Viemärilaitoksen käyttömaksun perusteena perus- teena on veden mittaus kohdan 5.2 kolmannen kappaleen mukaisesti tai arvioitu vuosikulutus. Kun liittymissopimus päättyy, päättyy myös kiinteistöä koskeva käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on keskeytetty näiden ehtojen kohdan 3.10 perusteella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus irtisanotaanirtisano- taan. Muun asiakkaan kuin liittyjän tulee irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä käyttösopimus käyttöso- pimus luopuessaan kiinteistön hallinnasta. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle lai- tokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen sopimuk- sen haluttua päättymisajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa siitä liittyjälleliit- tyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema mittarinlu- kema laitokselle.

Appears in 1 contract

Samples: www.vaasanvesi.fi

Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on kiinteistön vedenkulutuksen vedenku- lutuksen tai kiinteistöltä viemäriin johdettavan jäteveden, huleveden tai perustusten kuivatusveden laadun tai määrän mää- rän olennaisen muuttumisen vuoksi kohtuutonta. Liittyjä saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen laitoksen toiminta-alueella vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolain 11 §:n perusteella. Laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot verkostosta. Mikäli liittyjä tällöin irtisanoo vesilaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen ja pitää voimassa sopimuksen viemärilaitoksen viemärilai- toksen kanssa, erottaa vesilaitos liittyjän kustannuksella tämän vesilaitteet verkostosta. Viemärilaitoksen käyttömaksun käyttö- maksun perusteena on veden mittaus kohdan 5.2 kolmannen kappaleen mukaisesti tai arvioitu vuosikulutus. Kun liittymissopimus päättyy, päättyy myös kiinteistöä koskeva käyttösopimus. Käyttösopimus Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on keskeytetty näiden ehtojen kohdan 3.10 perusteella perus- teella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus irtisanotaan. Muun asiakkaan kuin liittyjän tulee irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä käyttösopimus luopuessaan kiinteistön hallinnasta. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen haluttua päättymisajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa siitä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Yhteiset ehdot Silloin, kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irtisanominen tulee tehdä kirjalli- sesti vähintään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimukseen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolmannelle vedestä tai viemärive- destä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimusehdot

Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on kiinteistön vedenkulutuksen veden-kulutuksen tai kiinteistöltä viemäriin johdettavan jäteveden, huleveden tai perustusten kuivatusveden laadun tai määrän olennaisen muuttumisen vuoksi kohtuutonta. Liittyjä saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen laitoksen toiminta-toiminta- alueella vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvollisuudesta liittämisvelvolli- Käyttösopimu suudesta vesihuoltolain 11 §:n perusteella. Laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot kvv -laitteistot verkostosta. Mikäli liittyjä tällöin irtisanoo vesilaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen ja pitää voimassa sopimuksen viemärilaitoksen viemäri-laitoksen kanssa, erottaa vesilaitos liittyjän kustannuksella tämän vesilaitteet verkostosta. Viemärilaitoksen käyttömaksun perusteena on veden mittaus kohdan 5.2 kolmannen kappaleen mukaisesti tai arvioitu vuosikulutus. Kun liittymissopimus päättyy, päättyy myös kiinteistöä koskeva käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on keskeytetty kes- keytetty näiden ehtojen kohdan 3.10 perusteella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus liittymis-sopimus irtisanotaan. Muun asiakkaan kuin liittyjän tulee irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä käyttösopimus luopuessaan kiinteistön hallinnastahallin-nasta. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen haluttua päättymisajankohtaapäättymis-ajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa siitä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on kiinteistön vedenkulutuksen veden- kulutuksen tai kiinteistöltä viemäriin johdettavan jätevedenjäteve- den, huleveden tai perustusten kuivatusveden laadun tai määrän olennaisen muuttumisen vuoksi kohtuutonta. Liittyjä saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen laitoksen laitok- sen toiminta-alueella vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolain 11 §:n perusteella. Laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot verkostosta. Mikäli liittyjä tällöin irtisanoo vesilaitoksen kanssa tekemänsä teke- mänsä sopimuksen ja pitää voimassa sopimuksen viemärilaitoksen vie- märilaitoksen kanssa, erottaa vesilaitos liittyjän kustannuksella kustan- nuksella tämän vesilaitteet verkostosta. Viemärilaitoksen käyttömaksun perusteena on veden mittaus kohdan 5.2 kolmannen kappaleen mukaisesti tai arvioitu vuosikulutusvuosikulu- tus. Kun liittymissopimus päättyy, päättyy myös kiinteistöä koskeva käyttösopimus. Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on keskeytetty näiden ehtojen kohdan 3.10 perusteella pe- rusteella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutontakohtuu- tonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus irtisanotaan. Muun asiakkaan kuin liittyjän tulee irtisanoa laitoksen kanssa kans- sa tekemänsä käyttösopimus luopuessaan kiinteistön hallinnasta. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistäänviimeis- tään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta irtisanomi- sesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen haluttua halut- tua päättymisajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa il- moittaa siitä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan nou- datetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän päättymis- päivän mittarinlukema laitokselle.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot