Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksen, toisella osapuolella on oikeus purkaa sopimus. Taiteilijalla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksi. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuolee. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovi.
Appears in 3 contracts
Samples: Art Brokerage Agreement, Art Brokerage Agreement, Art Brokerage Agreement
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla 1. Mikäli myyjän toimitus poikkeaa olennaisesti sovitusta eikä puutetta ostajan kirjallisesta huomautuksesta kohtuullisessa ajassa korjata tai uutta sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksenmukaista tavaraa toimiteta tai jos myyjästä riippuvasta syystä toimitus viivästyy siten, toisella osapuolella että siitä aiheutuu ostajalle kohtuutonta haittaa, on ostajalla oikeus purkaa sopimus. Taiteilijalla Jos kaupan kohteena oleva tavara on valmistettu tai hankittu erityisesti ostajaa varten hänen ohjeidensa ja toivomustensa mukaisesti, eikä myyjä voi ilman huomattavaa tappiota käyttää tavaraa hyväkseen muulla tavoin, saa ostaja purkaa kaupan myyjän viivästyksen vuoksi vain, jos kaupan tarkoitus jää hänen osaltaan viivästyksen vuoksi olennaisesti saavuttamatta.
2. Mikäli kauppahintaa ei makseta määräaikana eikä tämä johdu myyjästä, on myyjällä oikeus purkaa sopimuskauppa tai se osa kauppaa, jota koskevaa tavaraa ostaja ei ole vielä vastaanottanut, mikäli viivästys on oleellinen. Myyjällä on purkuoikeus myös silloin, kun ostajan ilmoituksen perusteella tai muuten on ilmeistä, että ostajan suoritus tulee viivästymään oleellisesti. Myyjä voi lisäksi purkaa kaupan, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksiostaja ei myötävaikuta kauppaan sovitulla tai muutoin kohtuuden edellyttämällä tavalla.
3. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla on oikeus purkaa sopimusMyyjä ei ole velvollinen täyttämään sopimusta, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi luonnoneste, tulipalo, konevaurio tai kuolee. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen siihen verrattava häiriö, lakko, työsulku, sota, liikekannallepano, vienti- tai tuontikielto, kuljetusvälineiden puute, valmistuksen lopettaminen, liikennehäiriö tai muu sellainen este, jota myyjä ei voi voittaa, estää tavaran tai sen takia, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin soviosan toimittamisen.
Appears in 2 contracts
Samples: Sales Contracts, Sales Contracts
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla Tilaaja saa purkaa sopimuksen ehtoja kokonaan tai osittain, mikäli Toimittaja on olennaisesti rikkonut sopimusvelvoitteitaan tai on ilmeistä, että olennainen sopimusrikkomus tulee tapahtumaan. Olennaisena sopimusrikkomuksena pidetään muun muassa sitä, ettei tavara vastaa sovittua ja virhe tai siitä Tilaajalle aiheutuneet seuraukset ovat vähäistä suurempia eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksen, toisella osapuolella virhettä voida korjata. Toimittajalla on oikeus purkaa sopimus, mikäli sopimuksen tekemisen jälkeen osoittautuu, että Xxxxxxx ei suoriudu tai perusteltu syy olettaa, että Xxxxxxx ei tule suoriutumaan maksusta kokonaan tai ajoissa. Taiteilijalla Tällöin Toimittajalla on oikeus keskeyttää toimitus ja pidättäytyä suorituksestaan, kunnes Xxxxxxx on maksanut koko kauppahinnan. Toimittajan tulee mahdollisimman pian ilmoittaa Tilaajalle päätöksestään keskeyttää toimitus. Toimittajalla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksikauppahintaa tai erääntynyttä osaa siitä ei ole maksettu kolme (3) kuukautta eräpäivän jälkeen. Näissä tapauksissa Toimittajalla on tavaran palautuksen lisäksi oikeus saada korvaus kärsimästään vahingosta, kuten tavaran arvon alenemisesta tai rahtikuluista. Sopimuksen tekemisen jälkeen Toimittaja varaa oikeuden olla toimittamatta sopimuksessa tilattua tavaraa, mikäli tavaraa ei ole saatavilla tai siihen on muu perusteltu syy, kuten tavaran hankintahinnan olennainen nouseminen. Xxx Xxxxxxx on maksanut ennakkoa, Toimittaja suorittaa sopimuksen purkautuessa Tilaajalle takaisin saamansa ennakon. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritussopimus todetaan joltain osin pätemättömäksi, sopimuskumppanilla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuolee. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovijää sopimus muilta osin voimaan.
Appears in 2 contracts
Samples: General Terms and Conditions, General Terms and Conditions
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksen, toisella osapuolella on oikeus purkaa sopimus. Taiteilijalla Kummallakin sopijapuolella on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani sopimuksen täyttyminen ylivoi- maisen esteen vuoksi tulee todistettavasti maksukyvyttömäksimahdottomaksi tai viivästyy oleellisesti. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla Tilaajalla on oikeus purkaa sopimussopimus välittömin vaikutuksin, mikäli Palveluntuottajan olosuh- teissa on tapahtunut olennainen muutos ja Tilaaja osoittaa, ettei olisi tehnyt sopimusta Pal- veluntuottajan kanssa, mikäli kyseinen olosuhteiden muutos olisi olut tilaajan tiedossa so- pimuksentekohetkellä. Jos Palveluntuottaja joutuu konkurssiin, selvitystilaan tai muutoin sellaisiin taloudellisiin vaikeuksiin, että on syytä olettaa sopimusvelvoitteiden täyttämisen vaarantuvan, on tilaajal- la oikeus purkaa sopimus välittömin vaikutuksin kokonaan tai määrätyiltä osin. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus ilman irtisanomisaikaa, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuoleepalvelu ei ole sopimuksen mukaista ja palveluntuottaja ei reklamaatiosta huolimatta korjaa tilannetta. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takiaMikäli sopimus puretaan em. perusteilla, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla palveluntuottajalla on oikeus saada takaisin erotustäysimääräi- nen maksu sopimuksen päättymishetkeen mennessä suoritetuista palveluista, mutta ei oi- keutta muuhun korvaukseen purkamisen johdosta. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija Sopimuksen purkamisesta on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla ilmoitet- tava toiselle sopijapuolelle kirjallisesti ja purkamisilmoituksessa on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin soviilmoitettava purkamisen perusteet.
Appears in 2 contracts
Samples: Hankintasopimus, Hankintasopimus
Sopimuksen purkaminen. Jos Mikäli jompikumpi osapuoli oleellisella tavalla rikkoo olennaisella tavalla tämän sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksenehtoja, on toisella osapuolella on oikeus purkaa sopimus. Taiteilijalla Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani taiteilija tulee todistettavasti maksukyvyttömäksi. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen luonnoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi saattaa tehtävän loppuun sovitussa aikataulussa tai kuolee. Jos Taiteilija taiteilija purkaa sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani tilaaja on olennaisella oleellisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja ehtoja, tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani jos tilaaja purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on tilaajan suoritettava Taiteilijalle taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen oikeudenomistajalleen korvaus tehdystä työstä. Sitä Xxxxxxxxxx määrää arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työhuomioitava teoksen valmistumisaste, kustannukset, teoksen valmistumisastekäyttökelpoisuus tilaajalle ja se, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle tilaajan taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita ennakot/erät luonnospalkkiota lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen ennakoiden/erien yhteismäärä ylittää korvauksen korvuksen määrän, sopimuskumppanilla on tilaajalla oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani tilaaja purkaa sopimuksen sen takiaperusteella, että Taiteilija taiteilija on rikkonut olennaisella oleellisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on tilaajalla oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuinaperiä taiteilijalle suorittamansa ennakot pois lukien luonnospalkkion, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovisovi toisin.
Appears in 2 contracts
Samples: Commission Agreement, Commission Agreement
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi AUTO-BON OY on oikeutettu välittömästi purkamaan sopimuksen, jos
a. Kesken sopimuskauden siihen mennessä toteutunut ajosuorite on merkittävästi suurempi kuin sen sopimuksen kokonaiskestoaikaan suhteutettuna kuuluisi olla
b. Asiakas laiminlyö kuukausierän tai muun maksun suorittamisen niin, ettei sitä suoriteta kehotuksesta huolimatta 20 päivässä eräpäivästä lukien
c. Asiakas hoitaa ajoneuvoaan huonosti, osallistuu nopeus- tai taitokilpailuun, tai estää AUTO-BON OY:ta tarkastamasta ajoneuvoa
d. Asiakas teettää auton vauriokorjauksen muussa kuin AUTO-BON OY:n hyväksymässä asiantuntevassa korjaamossa
e. Asiakas muuttaa ajoneuvon rakennetta, suorituskykyä tai käyttötarkoitusta
f. Asiakas lakkauttaa maksunsa, asetetaan selvitystilaan tai konkurssiin tai hän joutuu akordimenettelyyn ilman konkurssia
g. AUTO-BON OY:lla on syytä olettaa, että auton matkamittarin lukema ei vastaa todellista ajosuoritetta Kumpikin osapuoli on oikeutettu purkamaan sopimuksen, jos toinen osapuoli rikkoo olennaisella tavalla vakavasti tämän sopimuksen ehtoja ehtoja, eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksen, toisella osapuolella on oikeus purkaa sopimus. Taiteilijalla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksikehotuksesta huolimatta lopeta sopimuksen vastaista menettelyään. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritushuolenpitosopimus jostakin edellä mainitusta syystä purkautuu asiakkaan puolella olevasta syystä, sopimuskumppanilla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuoleeasiakas velvollinen maksamaan mahdolliset sopimuksen kestoaikaan suhteutetut ylikilometrit. Laskutuksen oikaisu tehdään noudattamalla purkuhetkellä voimassaolevaa huolenpitosopimushinnastoa. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takiapurkautuminen aiheutuu siitä, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut asiakas lyö laimin maksuvelvoitteensa tai muuten rikkoo sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksiehtoja, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin asiakkaan on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin soviedellä olevan lisäksi normaaliin sopimuskorvaukseen suhteutettu vahingonkorvausmaksu.
Appears in 2 contracts
Samples: Huolenpitosopimus, Huolenpitosopimus
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli Mikäli Toimittaja tai Tilaaja rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksenolennaisesti Toimitussopi- muksen ehtoja, toisella osapuolella sopijapuolella on oikeus purkaa sopimusToi- mitussopimus. Taiteilijalla Mikäli Tilaaja rikkoo olennaisesti Toimitusso- pimuksen ehtoja, Toimittajalla on purkamisen sijasta oikeus väliaikaisesti keskeyttää valmistusprosessi ja materiaalihan- kinnat siihen saakka, kun on selvinnyt johtaako Tilaajan olen- nainen sopimusrikkomus Toimitussopimuksen purkamiseen. Toimittajalla on oikeus purkaa sopimusToimitussopimus, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksiTilaaja on ilmeisesti maksukyvytön tai asetetaan konkurssiin. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla Toimit- tajalla ja Tilaajalla on oikeus purkaa sopimusToimitussopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista Toimitussopimuksen täyttäminen kohdassa 11. tarkoitetun yli- voimaisen esteen jatkumisen johdosta tulee pysyvästi kykenemättömäksi mahdottomaksi tai kuoleeviivästyy olennaisesti tai yli kuusi (6) kuukautta. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takiaMikäli Toimitussopimus puretaan, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja Tilaaja maksaa hyväksy- tysti suoritetusta tilauksen/kaupan osasta korvauksen sovitun veloitusperusteen mukaisesti purkamispäivään tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksitöiden lo- pettamishetkeen saakka, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstämikäli töitä sovitaan tehtäväksi pur- kamispäivän jälkeen. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla Toimittajalla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa kohtuullinen korvaus Toimitus- sopimuksen sen takiapurkamisesta aiheutuneista kustannuksista ja va- hingosta, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta jos Toimitussopimuksen purkaminen johtuu Tilaa- jasta tai elleivät osapuolet toisin sovitämän vastuulla olevasta syystä.
Appears in 1 contract
Samples: Toimitussopimus
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella oleellisella tavalla tämän sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksenehtoja, toisella osapuolella on oikeus purkaa sopimus. Taiteilijalla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani tilaaja tulee todistettavasti maksukyvyttömäksi. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija taiteilija tulee ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi sen loppuunsaattamiseen tai kuolee. Jos Taiteilija kohteena oleva henkilö kuolee ennen teoksen valmistumista, taiteilijalla on oikeus päättää, saattaako hän työn loppuun vai purkaako sopimuksen. Taiteilijalla on sama oikeus, jos mallina oleva henkilö laiminlyö oleellisesti mallina olemisen. Jos taiteilija purkaa sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani tilaaja on olennaisella oleellisella tavalla rikkonut tämän sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani muotokuvan kohde on kuollut tai laiminlyönyt mallina olemisen, tai tilaaja purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija taiteilija on tai tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin tilaajan on suoritettava Taiteilijalle taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä ja vahingosta. Arvioitaessa korvausta tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa , on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille tilaajalle sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovi.
Appears in 1 contract
Samples: Taidemaalauksen Tilaussopimus
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksenpalvelu on ollut virheellinen, toisella osapuolella Tilaajalla on oikeus vaatia Palveluntuottajalta hinnanalennusta. Kumpikin sopijapuoli saa purkaa sopimussopimuksen kokonaan tai osittain, jos toinen sopijapuoli on olennaisesti rikkonut sopimusvelvoitteitaan tai on ilmeistä, että olennainen sopimusrikkomus tulee tapahtumaan. Taiteilijalla Jos rikkomus on korjattavissa, sopijapuoli voi purkaa sopimuksen vain, jos rikkomus on toistuva tai rikkomukseen syyllistynyt sopijapuoli ei ole korjannut rikkomustaan kohtuullisessa ajassa siitä, kun toinen sopijapuoli on kirjallisesti huomauttanut rikkomuksesta. Olennaisena sopimusrikkomuksena pidetään muun muassa sitä, ettei palvelu vastaa sovittua ja virhe on vähäistä suurempi eikä virhettä Tilaajan huomautuksesta huolimatta viipymättä korjata tai jos sopimuksen luonne huomioiden palvelun tuottaminen viivästyy olennaisesti tai viivästykset tai virheet ovat toistuvia. Lisäksi Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksimikäli Xxxxxxx saa toistuvasti perusteltuja valituksia Palveluntuottajan toiminnasta tai Palveluntuottaja laiminlyö toistuvasti sopimuksen perusteella antamien, toimittamisen kannalta merkittävien ohjeiden noudattamista, eikä Palveluntuottaja korjaa toimintaansa viipymättä saatuaan siihen Tilaajalta kirjallisen kehotuksen. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla Lisäksi Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuolee. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovimikäli Palveluntuottajan tilaajavastuulaissa mainituissa velvoitteissa tapahtuu laiminlyöntejä.
Appears in 1 contract
Samples: Kiertotaloustoiminnan Palvelusopimus
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksen, toisella osapuolella 1. Sopijapuolilla on oikeus purkaa sopimussopimus välittömin oikeusvaikutuksin, mikäli toinen sopijapuoli on olennaisesti rikkonut sopimusvelvoitteitaan, eikä ole korjannut rikkomustaan viidentoista (15) päivän kuluessa sitä koskevan purku-uhkauksen sisältävän kirjallisen huomautuksen saatuaan, tai mikäli on ilmeistä, että olennainen sopimusrikkomus tulee tapahtumaan.
2. Taiteilijalla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksi. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija tulee ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuoleesen loppuun saattamiseen.
3. Jos Taitelijalla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija purkaa ei pysty suorittamaan tehtäväänsä muotokuvan kohteena olevasta henkilöstä johtuvista syistä.
4. Mikäli sopimus puretaan Taiteilijasta johtuvasta syystä, ei Taiteilijalla ole oikeutta korvaukseen purkamiseen mennessä suoritetusta työstä. Tällöin Taiteilija on velvollinen palauttamaan sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksiperusteella maksetun palkkion kokonaisuudessaan.
5. Mikäli sopimus puretaan muusta kuin Taiteilijasta johtuvasta syystä, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takiakohdan 14.2 perusteella, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä Taiteilijalla oikeus kohtuulliseen korvaukseen purkamiseen mennessä suoritetusta työstä. Sitä Kohtuullista korvausta arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille Tilaajalle, sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määränTätä kohtaa sovelletaan myös, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa jos tämän sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovitekemistä koskeva hallintopäätös 19.9.2023 SOPIMUSLUONNOS muutoksenhaun johdosta kumotaan ja sopimus tästä syystä purkautuu.
Appears in 1 contract
Samples: Toimeksiantosopimus
Sopimuksen purkaminen. Mikäli liikennöitsijä olennaiselta osin laiminlyö liikenteen säännöllisyyttä, palvelun laatua tai autokalustoa koskevia määräyksiä taikka muutoin oleellisesti rikkoo sopimusta, tulee tilaajan antaa tästä kirjallinen huomautus. Ellei liikennöitsijä kirjallisen huomautuksen saatuaan viivytyksettä korjaa laiminlyöntiään tai hän uusii laiminlyöntinsä, tilaajalla on oikeus välittömästi purkaa sopimus. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksensyntymisen ajankohtana vallinneissa olosuhteissa, toisella jotka ovat keskeisesti vaikuttaneet liikennöinnin järjestämisen tarpeeseen tai sen edellytyksiin, tapahtuu kesken sopimuskauden olennainen muutos, kummallakin osapuolella on oikeus purkaa sopimus. Taiteilijalla Ennen purkutoimiin ryhtymistä osapuolten on neuvoteltava keskenään. Sopimus purkautuu kuukauden kuluttua siitä, kun sitä koskeva purkuilmoitus on annettu tiedoksi toiselle sopijapuolelle. Purkuilmoitukseen on liitettävä selvitys olosuhteiden muutoksesta. Jos sopimus purkautuu tässä mainitulla perusteella, kummallakaan sopijapuolella ei ole oikeutta vahingonkorvaukseen. Liikennöitsijällä on oikeus purkaa sopimustämä sopimus päättymään välittömästi, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksimikäli tilaaja laiminlyö tämän sopimuksen mukaisen maksuvelvollisuutensa toistuvasti tai tilaaja muutoin olennaisesti rikkoo tätä sopimusta, eikä tilaaja korjaa laiminlyöntiään viivytyksettä saatuaan siitä Liikennöitsijältä kirjallisen huomautuksen. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritusKirjallinen purkuilmoitus, sopimuskumppanilla jossa mainitaan purkuperuste ja sopimuksen päättymispäivä, on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuolee. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovilähetettävä toisen sopijapuolen kohdassa 1 mainittuun osoitteeseen.
Appears in 1 contract
Samples: Transportation Agreement
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla tätä sopimusta jommankumman sopijapuolen toimesta olennaisesti riko- taan ja sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksenjatkamista on sopimusrikkomuksen luonne huomioiden pidettävä toisen sopijapuolen kannalta kohtuuttomana, toisella osapuolella on oikeus purkaa sopimussopimus mahdollis- ta purkaa. Taiteilijalla Sopijapuolilla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksitoinen sopijapuoli olennaisesti rikkoo sopimusvelvoitteitaan eikä neljän (4) viikon kuluessa korjaa laiminlyön- tejään kirjallisesta huomautuksesta huolimatta. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla Kummallakin sopijapuolella on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista sopimuksen täyt- tyminen ylivoimaisen esteen vuoksi tulee pysyvästi kykenemättömäksi mahdottomaksi tai kuoleeviivästyy oleelli- sesti. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus välittömin vaikutuksin, mikäli Toimittajan olosuhteissa on tapahtunut olennainen muutos ja Tilaaja osoittaa, ettei olisi tehnyt sopimusta Toimittajan kanssa, mikäli kyseinen olosuhteiden muutos olisi olut Xxxxxxxx tiedossa sopimuksentekohetkellä. Tällöin Toimittajalla on oi- keus saada täysimääräinen maksu sopimuksen päättymishetkeen mennessä toimitetuista tavaroista, mutta ei oikeutta muuhun korvaukseen purkamisen johdosta. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takiaToimittaja joutuu konkurssiin, selvitystilaan tai muutoin sellaisiin taloudel- lisiin vaikeuksiin, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja syytä olettaa sopimusvelvoitteiden täyttämisen vaa- rantuvan, on Tilaajalla oikeus purkaa sopimus välittömin vaikutuksin koko- naan tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija määrätyiltä osin. Sopimuksen purkamisesta on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin ilmoitettava toiselle sopijapuolelle kirjallisesti ja purkamisilmoituksessa on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin soviilmoitettava purkamisen perusteet.
Appears in 1 contract
Samples: Hankintasopimus
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksen, toisella osapuolella on oikeus purkaa sopimus. Taiteilijalla 16.1 Ostajalla on oikeus purkaa sopimus, mikäli myyjän toimitus poik- keaa olennaisesti sovitusta eikä puutetta ostajan kirjallisen huomau- tuksen johdosta kohtuullisessa ajassa korjata tai uutta sopimuksen mukaista tavaraa toimiteta tai jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksi. myyjästä johtuvasta syystä toimitus viivästyy niin, että siitä aiheutuu ostajalle kohtuutonta haittaa.
16.2 Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuorituskaupan kohteena oleva tavara on valmistettu tai hankittu erityisesti ostajaa varten hänen ohjeidensa ja vaatimustensa mukai- sesti, sopimuskumppanilla eikä myyjä voi näin ollen käyttää tavaraa hyväkseen muulla ta- voin, saa ostaja purkaa kaupan myyjän viivästyksen vuoksi vain, jos kaupan tarkoitus jää hänen osaltaan olennaisesti saavuttamatta.
16.3 Myyjällä on oikeus purkaa kauppa, mikäli kauppahintaa ei mak- seta määräaikana tai kun ostajan ilmoituksen perusteella tai muuten on ilmeistä, että ostajan suoritus viivästyy oleellisesti.
16.4 Myyjällä on oikeus ilman korvausvelvollisuutta purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista mikäli tavaran maahantuonti tulee pysyvästi kykenemättömäksi mahdottomaksi tai kuoleeolennaisesti al- kuperäistä kalliimmaksi Suomea velvoittavan kansainvälisen sopi- muksen tai tuontia rajoittavan säädöksen tai muun viranomaistoimen johdosta (esim. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takiatuontikatot ja -rajoitukset tai korotetut tullit).
16.5 Sopimuksen purkautuessa ostajasta johtuvasta syystä on ostaja velvollinen maksamaan kertakaikkisena sopimussakon määränä so- pimuksen tai kaupan arvon. Mikäli sopimus purkautuu myyjästä joh- tuvasta syystä, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on ostajalla oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takiavahingonkorvausta välittö- mistä vahingoistaan, että Taiteilija jotka on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovirajoitettu ostajan maksamaan kauppa- hintaan.
Appears in 1 contract
Samples: Sales Contracts
Sopimuksen purkaminen. KSE 2013 -ehtojen kohta 8.1.4 korvataan seuraavalla: Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä hanke peruuntuu tilaajasta riippuvasta syystä tai ellei purkamiselle ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksennäissä sopimus- ehdoissa mainittuja syitä, toisella osapuolella konsultilla on KSE 2013 -ehtojen kohdan 8.1.3 mukaisten korvaus- ten lisäksi oikeus purkaa sopimussaada korvaus palkkakustannusten mukaan lasketuista yleiskustannuk- sista. Taiteilijalla Sopijapuolilla on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksitoinen sopijapuoli olennaisesti rikkoo sopimus- velvoitteitaan eikä kohtuullisessa ajassa korjaa laiminlyöntejään kirjallisesta huomautuksesta huolimatta. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritusJos konsultti lopettaa toimintansa, sopimuskumppanilla asetetaan selvitystilaan tai joutuu muutoin sellaisiin talou- dellisiin vaikeuksiin, että on syytä olettaa sopimusvelvoitteiden täyttämisen vaarantuvan, ti- laajalla on oikeus purkaa sopimus välittömin vaikutuksin tai määrätyiltä osin. Tilaajalla on oi- keus purkaa sopimus, jos konsultti asetetaan konkurssiin ja velallisen konkurssipesä on il- moittanut, ettei se sitoudu sopimukseen, tai jos konkurssipesä ei aseta hyväksyttävää va- kuutta sopimuksen täyttämisestä. Jos sopimuskauden aikana konsultin henkilöresurssit muuttuvat siten, että konsultin asian- tuntijoilla ei ole vastaavaa erityisosaamista, ammattitaitoa tai kokemusta kuin alkuperäisessä tarjouksessa tai sopimuksessa nimetyillä asiantuntijoilla, tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuolee. Jos Taiteilija Sopimuksen purkamisesta on ilmoitettava toiselle sopijapuolelle kirjallisesti ja purkamisilmoi- tuksessa on ilmoitettava purkamisen perusteet. Oikeus purkaa sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovisopimus määräytyy muutoin KSE 2013 -ehtojen mukaisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Consulting Agreement
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla Mikäli Yhdistys laiminlyö tämän sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksentai sen liitteiden mukaisia velvoitteita olennaisesti, toisella osapuolella Kaupungilla on oikeus purkaa tämä sopimus. Taiteilijalla Kaupungilla on oikeus purkaa sopimussopimus esimerkiksi siinä tapauksessa, Yhdistys ei ole noudattanut sen sään- töihin kirjattua tarkoitusta tai Tapahtumien tavoitetta taikka jos Kaupunki kohtien 9 tai 10 perusteella saamansa informaation perusteella toteaa, että Yhdistys ei pysty to- teuttamaan kohdassa 9 tarkoitettua taloussuunnitelmaa. Mikäli Kaupunki laiminlyö tämän sopimuksen tai sen liitteiden mukaisia velvoitteita olennaisesti tai, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksi. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritusKaupungin avustus on olennaisesti alhaisempi kuin kohdassa 3 on määritelty, sopimuskumppanilla Yhdistyksellä on oikeus purkaa tämä sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuolee. Jos Taiteilija purkaa sopimusrikkomus on korjattavissa, sopimuksen sen takiapurkaminen edellyttää, että sopimuskumppani ettei so- pimusrikkomukseen syyllistynyt sopijapuoli ole korjannut sopimusrikkomustaan 30 päivässä toiselta osapuolelta kirjallisen huomautuksen saatuaan. Sopimuksen purkaminen on olennaisella tavalla rikkonut tehtävä kirjallisesti. Mikäli sopimus Yhdistyksen kanssa päättyy mistä tahansa syystä, siirtyy Tapahtu- mien järjestäminen takaisin Kaupungille ja kaikki tämän sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksiperusteella an- netut edut ja hyödykkeet (kuten puvustus, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takiamahdolliset käyttöoikeudet tavaramerkkei- hin tms.) palautetaan Kaupungille. Kaupunki voi luovuttaa oikeuden Tapahtumien jär- jestämiseen edelleen jollekin kolmannelle osapuolelle. Kaupungilla on käyttöoikeus tämän sopimuskauden aikana otettuihin Tapahtumien valokuviin, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovimikäli Tapahtumat palautuvat Kaupungille.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksen, toisella osapuolella Kullakin sopijapuolella on oikeus purkaa sopimus, mikäli jokin sopijapuoli on rikkonut tai laiminlyönyt jonkin sopimukseen perustuvan velvollisuutensa eikä ole korjannut rikkomustaan kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa toisen sopijapuolen kirjallisesta ilmoituksesta ja mikäli rikkomuksella tai laiminlyönnillä on sopimuksen purkaneelle osapuolelle olennainen merkitys. Taiteilijalla Sopijapuolilla on myös oikeus purkaa sopimus, jos jokin sopijapuolista on ilmeisesti maksukyvytön tai on jätetty jotain sopijapuolta koskeva konkurssi-, yrityssaneeraus- tai velkajärjestelyhakemus. Jos joku sopijapuoli purkaa sopimuksen, sopimus purkautuu kokonaisuudessaan myös kaikkien muiden sopijapuolten osalta. Sopimuksen purkautuessa kukin sopijapuoli vastaa sopimuksen purkautumishetkeen saakka syntyneistä sopijapuolen vastuulla olevista, sopimuskohdassa ”Kustannukset” mainituista kustannuksista. Sopijapuolet vakuuttavat, etteivät ole Yhdistyneitten kansakuntien, Euroopan unionin tai Suomen viranomaisten määräämien pakotteiden tai varojen jäädyttämisen kohteena. Sopijapuolet sitoutuvat ilmoittamaan välittömästi muille Sopijapuolille, mikäli niihin kohdistetaan tällaisia pakotteita tai varojen jäädyttämistä. Sopijapuolet sitoutuvat noudattamaan yhteistyössään tällaisia pakotteita. Sopijapuolella on oikeus purkaa sopimus, jos sopimuskumppani joku Sopijapuoli on Yhdistyneitten kansakuntien, Euroopan unionin tai Suomen viranomaisten määräämien pakotteiden tai varojen jäädyttämisen kohteena, vaikka pakote tai varojen jäädyttäminen olisi määrätty sopimussuhteen alkamisen jälkeen. Tällaisessa tapauksessa purkaminen tulee todistettavasti maksukyvyttömäksi. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuolee. Jos Taiteilija purkaa sopimuksen sen takia, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovivoimaan välittömästi purkamisilmoituksen vastaanottamisesta lukien.
Appears in 1 contract
Samples: Yhteistyösopimus
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla Kumpikin sopijapuoli saa purkaa sopimuksen ehtoja kokonaan tai osittain, jos toinen sopijapuoli on olennaisesti rikkonut sopimusvelvoitteitaan tai on ilmeistä, että olennainen sopimusrikkomus tulee tapahtumaan. Olennaisena sopimusrikkomuksena pidetään muun muassa sitä, ettei palvelu vastaa sovittua ja virhe tai siitä tilaajalle tai asiakkaalle aiheutuneet seuraukset ovat vähäistä suurempia eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksenvirhettä tilaajan tai asiakkaan huomautuksesta huolimatta viipymättä korjata tai virheet ovat toistuvia. Olennaisena sopimusrikkomuksena pidetään myös sitä, toisella osapuolella että sopijapuoli on olennaisesti viivästynyt suorituksessaan tai viivästykset ovat toistuvia. Asiakkaalla on oikeus purkaa sopimusirtisanoa sopimus päättymään välittömästi, jos toimittajaa rasittaa hankintalain (1397/2016) tarkoittama pakollinen poissulkemisperuste, vaikka peruste olisi syntynyt vasta sopimussuhteen alkamisen jälkeen. Taiteilijalla Asiakkaalla on oikeus purkaa sopimusirtisanoa sopimus päättymään välittömästi, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksitoimittajan taloudellisten tai muiden olosuhteiden havaitaan muuttuneen olennaisesti niin, ettei voida olettaa toimittajan täyttävän sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan eikä luotettavaa selvitystä velvoitteiden täyttämisestä anneta. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritusIrtisanominen on tehtävä kohtuullisessa ajassa siitä, sopimuskumppanilla kun asiakas sai tiedon irtisanomisperusteen olemassaolosta. Ennen irtisanomista asiakkaan on oikeus purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi tai kuoleehuomautettava asiasta toimittajalle ja varattava tälle mahdollisuus selvityksen antamiseen kohtuullisessa ajassa. Jos Taiteilija purkaa asiakas irtisanoo sopimuksen sen takiatämän luvun perusteella, että sopimuskumppani on olennaisella tavalla rikkonut sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla toimittajalla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa täysimääräinen maksu sopimuksen sen takiapäättymishetkeen mennessä toimitetuista tavaroista, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovimutta ei oikeutta muuhun korvaukseen sopimuksen päättymisen johdosta.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus Varhaiskasvatuksen Asiakas Ja Toiminnanohjaus Järjestelmästä
Sopimuksen purkaminen. Jos jompikumpi osapuoli rikkoo olennaisella tavalla sopimuksen ehtoja eikä ole oikaissut sopimusrikkomusta 30 päivän kuluessa saatuaan asiaa koskevan kirjallisen ilmoituksensyyllistyy sopimusvelvollisuuksiensa olennaiseen laiminlyöntiin, toisella osapuolella on oikeus purkaa sopimussopimus ilmoitettuaan tästä ensin kirjallisesti, ellei laiminlyöntiä ole kohtuullisessa määräajassa korjattu. Taiteilijalla Jos jompikumpi osapuoli on sellaisessa taloudellisessa tilassa, että on perusteltua syytä epäillä tämän suoriutumista sopimuksen mukaisista velvoitteistaan, on toisella osapuolella oikeus purkaa sopimus. Myyjällä on kohdan 7 mukaisesti oikeus purkaa kauppa, jos sopimuskumppani tulee todistettavasti maksukyvyttömäksimikäli Ostaja on laiminlyönyt maksuvelvollisuutensa, eikä Ostaja ole maksanut kauppahintaa mahdollisine viivästyskorkoineen ja perintäkuluineen kokonaisuudessaan 1 kuukauden kuluttua eräpäivästä. Mikäli sopimukseen liittyy Taiteilijan työsuoritus, sopimuskumppanilla Kummallakin osapuolella on oikeus ilman vahingonkorvausvelvollisuutta purkaa sopimus, jos Taiteilija ennen teoksen valmistumista tulee pysyvästi kykenemättömäksi mikäli hankinta tai kuoleetoimitus on pakko keskeyttää sodan, liikekannallepanon tai vaikutuksiltaan niihin verrattavan ylivoimaisen esteen vuoksi pitkäksi, epämääräiseksi ajaksi. Jos Taiteilija purkaa Kumpikin osapuoli on velvollinen viipymättä kirjallisesti ilmoittamaan esteestä toiselle osapuolelle. Myyjän purkaessa sopimuksen sen takiaOstajan velvollisuuksien laiminlyönnin seurauksena, että sopimuskumppani Xxxxxx on olennaisella tavalla rikkonut velvollinen korvaamaan Myyjälle sopimuksen ehtoja tai tullut todisteellisesti maksukyvyttömäksi, tai sopimuskumppani purkaa purkamisesta aiheutuneen vahingon. Ostajalla ei sopimuksen sen takia, että Taiteilija purkautuessa Myyjästä johtuvasta syystä ole oikeutta muuhun korvaukseen kuin mitä näiden Yleisten Ehtojen kohdissa 10 ja 20 on tullut kykenemättömäksi teoksen loppuunsaattamiseen tai kuollut, sopimuskumppanin on suoritettava Taiteilijalle tai hänen oikeudenomistajilleen korvaus tehdystä työstä. Sitä arvioitaessa on otettava huomioon suoritettu työ, kustannukset, teoksen valmistumisaste, teoksen käyttökelpoisuus sopimuskumppanille sekä se kenelle teos jää. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä sopimuskumppanin Taiteilijalle maksamat ennakot luonnospalkkioita lukuun ottamatta. Jos vähennettävien ennakkojen yhteismäärä ylittää korvauksen määrän, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin erotus. Jos sopimuskumppani purkaa sopimuksen sen takia, että Taiteilija on rikkonut olennaisella tavalla sen ehtoja, sopimuskumppanilla on oikeus saada takaisin Taiteilijalle suorittamiensa ennakkojen yhteismäärä luonnospalkkiot mukaan luettuina, ellei tämä olisi olosuhteisiin nähden kohtuutonta tai elleivät osapuolet toisin sovisovittu.
Appears in 1 contract
Samples: Yleiset Toimitusehdot