Common use of Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen Clause in Contracts

Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan 1.2.2017 ja on voimassa vuoden pituisin sopimuskausin toistaiseksi, kunnes se jommankumman sopijapuolen toimesta irtisanotaan. Sopimus voidaan irtisanoa osapuolten kesken 4 kk irtisanomisajalla. Uudesta sopimuksesta neuvoteltaessa sopimusmääräykset ovat voi- massa kunnes uusi sopimus on tehty tai sopimusneuvottelut on todettu yhdessä päättyneiksi taikka toinen osapuoli on todennut kirjallisesti sopi- musneuvottelut päättyneiksi. Jyväskylässä 8.4.2017 VAPO OY Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxx METO - METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx METO-METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY VAPO OY 21.1.2016 Osapuolet sopivat, että voimassa olevan työehtosopimuksen 7§ muutetaan siten, että operaatiovas- taavien peruspalkan määräytyminen ja palkkakehitys määräytyy liitteen 1 mukaisesti. Lisäksi osapuolet sopivat, että voimassaolevan työehtosopimuksen 8§ poistetaan. Osapuolet totea- vat yhteisesti, että työnantaja tulee jatkossakin seuraamaan toimihenkilöiden työmäärää ja huolehti- maan jatkossakin, ettei työmäärä muodostu kohtuuttomaksi. Muutokset tulevat voimaan 22.1.2016 alkaen. Osapuolet sopivat lisäksi esimieskoulutuksen, ohjauksen ja seurannan järjestämisestä työehtosopi- muksen mukaisten toimintamallien vakiinnuttamiseksi organisaatiossa. METO- Metsäalan asiantuntijat ry Vapo Oy Xxxxx Xxxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx 1 ( 2) Aika 31.05.2016 kello 13.00 – 14.10 Paikka METO:n toimisto, Helsinki Läsnä Xxxxx Xxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx, etäyhteydellä Xxxxxx Xxxxxxxxxx, etäyhteydellä

Appears in 1 contract

Samples: www.luva.fi

Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan 1.2.2017 työmarkkinakeskusjärjestöjen 30.8.2013 solmimaan työllisyys- ja kasvu- sopimukseen kytketty työehtosopimus on voimassa vuoden pituisin sopimuskausin toistaiseksi31.1.2017 saakka; ensimmäinen sopimusjakso päättyy 31.1.2016 ja toinen alkaa 1.2.1016 ja päättyy 31.1.2017. Työehtosopimusosapuolien mahdollisuudesta irtisanoa työehtosopimus on määrätty allekirjoituspöytäkirjassa. Sopimuspuoli, joka irtisanoo tämän työehtosopimuksen, on velvollinen irtisanomisen yhteydessä jättämään vastapuolelle kirjallisen ehdotuksen uudeksi sopimukseksi. Uudesta työehtosopimuksesta neuvoteltaessa ovat tämän työehtosopimuksen määräykset voimassa siksi, kunnes se jommankumman sopijapuolen toimesta irtisanotaan. Sopimus voidaan irtisanoa osapuolten kesken 4 kk irtisanomisajalla. Uudesta sopimuksesta neuvoteltaessa sopimusmääräykset ovat voi- massa kunnes uusi sopimus työehtosopimus on tehty tai sopimusneuvottelut muuten ovat päättyneet. Työnantajan velvollisuus on todettu yhdessä päättyneiksi taikka toinen osapuoli panna tämä työehtosopimus liitteineen nähtäville satamien huoltorakennuksiin tai muihin oleskelusuojiin. Tätä työehtosopimusta on todennut kirjallisesti sopi- musneuvottelut päättyneiksilaadittu kaksi yhtäpitävää kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle. Jyväskylässä 8.4.2017 VAPO OY Aika 14.1.2014 Paikka Helsinki Läsnä Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxx METO - METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY ja Xxxxxx Xxxxxx, Satamaoperaattorit ry Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx METO-METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY VAPO OY 21.1.2016 Osapuolet sopivatXxxxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxx, että voimassa olevan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry Voimassa oleva 1 2.2012 allekirjoitettu työehtosopimus päättyy 31.1.2014. Tällä pöytäkirjalla sopimusosapuolet uudistavat työehtosopimuksen 7§ muutetaan siten, että operaatiovas- taavien peruspalkan määräytyminen ajalle 1.2.2014 – 31.1.2017. Sopimuskausi muodostuu kahdesta sopimusjaksosta: Ensimmäinen sopimusjakso alkaa 1 2.2014 ja palkkakehitys määräytyy liitteen päättyy 31.1.2016. Toinen sopimusjakso alkaa 1 mukaisesti. Lisäksi osapuolet sopivat, että voimassaolevan työehtosopimuksen 8§ poistetaan2.2016 ja päättyy 31.1.2017. Osapuolet totea- vat yhteisestiovat sopineet työllisyys- ja kasvusopimusta pidemmästä sopimuskaudesta, että työnantaja tulee jatkossakin seuraamaan toimihenkilöiden työmäärää mikä on otettu huomioon kohdan 2.1 joulukuun yleis- ja huolehti- maan jatkossakin, ettei työmäärä muodostu kohtuuttomaksi. Muutokset tulevat voimaan 22.1.2016 alkaen. Osapuolet sopivat lisäksi esimieskoulutuksen, ohjauksen ja seurannan järjestämisestä työehtosopi- muksen mukaisten toimintamallien vakiinnuttamiseksi organisaatiossa. METO- Metsäalan asiantuntijat ry Vapo Oy Xxxxx Xxxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx 1 ( 2) Aika 31.05.2016 kello 13.00 – 14.10 Paikka METO:n toimisto, Helsinki Läsnä Xxxxx Xxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx, etäyhteydellä Xxxxxx Xxxxxxxxxx, etäyhteydellätaulukkopalkkakorotuksissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan 1.2.2017 1.2.2018 ja on voimassa vuoden pituisin sopimuskausin toistaiseksi, kunnes se jommankumman sopijapuolen toimesta irtisanotaan31.1.2021 saakka. Sopimus Työehtosopimus voidaan irtisanoa osapuolten kesken 4 kk irtisanomisajallapäättymään jo 31.1.2020, mikäli vuoden 2020 palkkaratkaisusta ei päästä yksimielisyyteen. Uudesta sopimuksesta neuvoteltaessa sopimusmääräykset ovat voi- massa kunnes uusi Kirjallinen irtisanomisilmoitus tulee tällöin saattaa toisen osapuolen tietoon viimeistään 30.11.2019. Sopimuskauden päättymisen jälkeen sopimus on tehty jatkuu vuoden kerrallaan, jollei sitä irtisanota kirjallisesti vähintään kahta kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Helsingissä 18.4.2018 Palvelualojen työnantajat PALTA ry Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry METO – Metsäalan Asiantuntijat ry Työnantajan tulee toimihenkilön työsuhteen alkaessa tai sopimusneuvottelut on todettu yhdessä päättyneiksi taikka toinen osapuoli on todennut tehtävien muuttuessa kirjallisesti sopi- musneuvottelut päättyneiksiilmoittaa toimihenkilöille, mihin palkkaryhmään toimihenkilö kuuluu.Toimen palkkaryhmä määräytyy toimenkuvauksen tehtävien vaatimustasosta, osaamisesta sekä henkilön kokemuksesta. Jyväskylässä 8.4.2017 VAPO OY Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxx METO - METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx METOToimihenkilön palkan tulee olla vähintään toimihenkilölle määritellyn palkkaryhmän vähimmäispalkan suuruinen. Palkkaryhmään kuuluvat päälliköt, vaativissa asiantuntijatehtävissä toimivat toimihenkilöt ja muut erikseen määritellyt toimihenkilöt, jotka tyypillisesti raportoivat johtoryhmälle koko OTSO Metsäpalvelut Oy:n asioiden hoitamisesta. Ryhmään voidaan sijoittaa johtavassa ja itsenäisessä asemassa olevia toimihenkilöitä, kuten esimerkiksi metsäpäällikkö, myyntipäällikkö tai tuotantopäällikkö. Nimike tai alaisten määrä ei ole ratkaiseva tekijä vaan toimihenkilön tosiasiallinen asema/tehtävä. Tähän ryhmään kuuluvien toimihenkilöiden henkilökohtaiseen kuukausipalkkaan vaikuttavista palkkaustekijöistä sopivat työnantaja ja toimihenkilö keskenään. Toimihenkilöt, jotka toimivat liiketoiminta-METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY VAPO OY 21.1.2016 Osapuolet sopivatalueen tai yrityksen toimintojen vastuu- tai tukihenkilöinä, että voimassa olevan työehtosopimuksen 7§ muutetaan sitenasiantuntijoina tai vastaavat koko liiketoimintaprosessista. Toimihenkilöt vastaavat liiketoimintaprosessien/ liiketoiminta-alueen kehittämisestä sekä toimivat sisäisinä kouluttajina. He raportoivat keskijohdolle. Kokeneet toimihenkilöt, että operaatiovas- taavien peruspalkan määräytyminen ja palkkakehitys määräytyy liitteen 1 jotka vastaavat OTSO Metsäpalvelut Oy:n palveluiden kehittämisestä myynnistä, suunnittelusta tai operoinnista/tuotannosta erikseen keskijohdon kanssa sovittavien tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi osapuolet sopivatRyhmään voidaan sijoittaa esimerkiksi metsä- ja luonnonhoidon asiantuntija, että voimassaolevan työehtosopimuksen 8§ poistetaansilta-asiantuntija projektipäällikkö tai tietojärjestelmäasiantuntija. Osapuolet totea- vat yhteisestiRyhmän vähimmäispalkka on 1.8.2018 alkaen 3060 euroa/kk. Toimihenkilöt, että työnantaja tulee jatkossakin seuraamaan toimihenkilöiden työmäärää jotka vastaavat asiantuntemusta ja huolehti- maan jatkossakintaitoa edellyttävistä sekä taloudelliselta tai operatiiviselta kannalta vaativista tehtävistä, ettei työmäärä muodostu kohtuuttomaksikuten esimerkiksi keskitetyistä puun korjuun ja puun toimitusten operoinnissa, metsätie- ja kunnostusojitus- sekä metsän- tai luonnonhoitoprojektien operoinnista, metsävaratiedon hallinnoinnista ja operoinnista, metsätie- kunnostusojitus- sekä luonnon- ja metsänhoito projektien suunnittelusta tai kokemusta omaavana ja itsenäiseen myyntityöskentelyyn kykenevänä asiakasvastaavana puukaupan ja metsähoitotöiden, yksityistie- tai suometsän- ja luonnonhoitoprojektien myynnistä yksityis- ja yhteisöasiakkaille. Muutokset tulevat voimaan 22.1.2016 alkaenRyhmän vähimmäispalkka on 1.8.2018 alkaen 2750 euroa/kk. Osapuolet sopivat lisäksi esimieskoulutuksenToimihenkilöt, ohjauksen jotka vastaavat myynnin, suunnitteluna ja seurannan järjestämisestä työehtosopi- muksen mukaisten toimintamallien vakiinnuttamiseksi organisaatiossatuotannon liiketoimintaprosessien mukaisista perustehtävistä. METO- Metsäalan asiantuntijat ry Vapo Oy Xxxxx Xxxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx 1 ( 2) Aika 31.05.2016 kello 13.00 – 14.10 Paikka METOTyypillisesti myynnin, suunnittelun ja operoinnin tehtävät. Asiakasvastaavana puukaupan ja metsähoitotöiden, yksityistie- tai suometsän- ja luonnonhoitoprojektien myynnistä yksityis- ja yhteisöasiakkaille. Suunnittelevat tai operoivat. Raportoivat toiminnon päällikölle. Toimihenkilöt, jotka vastaavat OTSO Metsäpalvelut Oy:n toimistopalveluiden myynnistä, Helsinki Läsnä Xxxxx Xxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxxsuunnittelusta tai operoinnista/tuotannosta erikseen sovittavien tavoitteiden mukaisesti. Tähän ryhmään voi toimihenkilö kuulua enintään 15 kuukauden ajan, etäyhteydellä Xxxxxx Xxxxxxxxxx, etäyhteydelläjonka jälkeen hän siirtyy vähintään ryhmään 2. Ryhmän vähimmäispalkka on 1.8.2018 alkaen 2420 euroa/kk.

Appears in 1 contract

Samples: www.luva.fi

Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus Työehtosopimus liitteineen tulee voimaan 1.2.2017 1.2.2018 alkaen ja on voimassa 31.1.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden pituisin sopimuskausin toistaiseksikerrallaan, kunnes se jommankumman sopijapuolen toimesta irtisanotaanjollei sitä jommaltakummalta puolen irti- sanota viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Sopimus voidaan irtisanoa osapuolten kesken 4 kk irtisanomisajalla. Uudesta sopimuksesta neuvoteltaessa sopimusmääräykset ovat voi- massa kunnes uusi sopimus on tehty tai sopimusneuvottelut Irtisanomisesta huolimatta noudatetaan sopimusmääräyksiä kuitenkin siihen ajankohtaan saakka, jona uutta sopimusta koskevien neuvottelujen on todettu yhdessä päättyneiksi taikka toinen osapuoli päättyneen. Sopimuksen irtisanoja on todennut velvollinen irtisanomisen yhteydessä ilmoittamaan kirjallisesti sopi- musneuvottelut päättyneiksipääkohdittain ne muutokset, jotka työehtosopimukseen halutaan tehdä. Jyväskylässä 8.4.2017 VAPO OY Xxxx Xxxxxxxx Muussa tapauk- sessa irtisanominen on mitätön. Helsingissä, 28. päivänä maaliskuuta 2018 PALVELUALOJEN TYÖNANTAJAT PALTA RY Xxxxxx Xxxxx Xxxxxxx METO - METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY Xxx Xxxxxxxxx TEATTERI- JA MEDIATYÖNTEKIJÖIDEN LIITTO TEME Xxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx METO-METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY VAPO OY 21.1.2016 Osapuolet sopivat, että voimassa olevan työehtosopimuksen 7§ muutetaan siten, että operaatiovas- taavien peruspalkan määräytyminen ja palkkakehitys määräytyy liitteen 1 mukaisesti. Lisäksi osapuolet sopivat, että voimassaolevan työehtosopimuksen 8§ poistetaan. Osapuolet totea- vat yhteisesti, että työnantaja tulee jatkossakin seuraamaan toimihenkilöiden työmäärää ja huolehti- maan jatkossakin, ettei työmäärä muodostu kohtuuttomaksi. Muutokset tulevat voimaan 22.1.2016 alkaen. Osapuolet sopivat lisäksi esimieskoulutuksen, ohjauksen ja seurannan järjestämisestä työehtosopi- muksen mukaisten toimintamallien vakiinnuttamiseksi organisaatiossa. METO- Metsäalan asiantuntijat ry Vapo Oy Xxxxx Xxxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx 1 ( 2) Aika 31.05.2016 kello 13.00 – 14.10 Paikka METOTYÖEHTOSOPIMUS 2018–2020‌ Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n toimistoja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry Temen välinen Suomen kansallisoopperan ja -baletin kuukausipalkkaisia päivätekniikan työnteki- jöitä koskeva työehtosopimus Liite 1: Oopperan päivätekniikan palkat, Helsinki Läsnä Xxxxx Xxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxxtehtäväryhmät ja työnimikkeet Liite 2: Päivätekniikan tehtävänimikkeet Liite 3: Päivätekniikan tuntipalkkaisia työntekijöitä koskevat määräykset Liite 4: Sopimus päivätekniikan vuosivapaasta Liite 5: Paikallinen sopiminen Mikäli samasta tilanteesta on sovittu sekä työehtosopimuksessa että työehtosopimuksen liitteessä, etäyhteydellä Xxxxxx Xxxxxxxxxxja säännökset ovat keskenään ristiriidassa, etäyhteydellänoudatetaan sellaisessa tilanteessa sitä mitä työehtosopimuksen liitteessä on sovittu.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan 1.2.2017 ja Työehtosopimus liitteineen on voimassa 31.1.2022 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden pituisin sopimuskausin toistaiseksikerrallaan, kunnes se jommankumman sopijapuolen toimesta irtisanotaanjollei sitä jommaltakummalta puolen irtisanota vähintään kaksi (2) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Sopimus voidaan irtisanoa osapuolten kesken 4 kk irtisanomisajalla. Uudesta sopimuksesta neuvoteltaessa sopimusmääräykset ovat voi- massa kunnes uusi sopimus on tehty tai sopimusneuvottelut Irtisanomisesta huolimatta noudatetaan sopimusmää- räyksiä kuitenkin siihen ajankohtaan saakka, jona uutta sopimusta koskevien neuvottelu- jen on todettu yhdessä päättyneiksi taikka toinen osapuoli päättyneen. Sopimuksen irtisanoja on todennut velvollinen irtisanomisen yhteydessä ilmoittamaan kirjallisesti sopi- musneuvottelut päättyneiksipääkohdittain ne muutokset, jotka työehtosopimukseen halutaan tehdä. Jyväskylässä 8.4.2017 VAPO OY Xxxx Xxxxxxxx Muussa tapauk- sessa irtisanominen on mitätön. Helsingissä, 8. päivänä toukokuuta 2020 PALVELUALOJEN TYÖNANTAJAT PALTA RY Xxxxxx Xxxxx Xxx Xxxxxxx METO - METSÄALAN ASIANTUNTIJAT TEATTERI- JA MEDIATYÖNTEKIJÖIDEN LIITTO RY Xxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx METO-METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY VAPO OY 21.1.2016 Osapuolet sopivat, että voimassa olevan työehtosopimuksen 7§ muutetaan siten, että operaatiovas- taavien peruspalkan määräytyminen ja palkkakehitys määräytyy liitteen 1 mukaisesti. Lisäksi osapuolet sopivat, että voimassaolevan työehtosopimuksen 8§ poistetaan. Osapuolet totea- vat yhteisesti, että työnantaja tulee jatkossakin seuraamaan toimihenkilöiden työmäärää ja huolehti- maan jatkossakin, ettei työmäärä muodostu kohtuuttomaksi. Muutokset tulevat voimaan 22.1.2016 alkaen. Osapuolet sopivat lisäksi esimieskoulutuksen, ohjauksen ja seurannan järjestämisestä työehtosopi- muksen mukaisten toimintamallien vakiinnuttamiseksi organisaatiossa. METO- Metsäalan asiantuntijat ry Vapo Oy Xxxxx Xxxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx 1 ( 2) Aika 31.05.2016 kello 13.00 – 14.10 Paikka METOTYÖEHTOSOPIMUS 2020–2022‌ Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n toimistoja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry Temen välinen Suomen kansallisoopperan ja -baletin kuukausipalkkaisia päivätekniikan työnteki- jöitä koskeva työehtosopimus Liite 1: Oopperan päivätekniikan palkat, Helsinki Läsnä Xxxxx Xxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxxtehtäväryhmät ja työnimikkeet Liite 2: Päivätekniikan tehtävänimikkeet Liite 3: Päivätekniikan tuntipalkkaisia työntekijöitä koskevat määräykset Liite 4: Sopimus päivätekniikan vuosivapaasta Liite 5: Paikallinen sopiminen Liite 6: Luottamusmiessopimus Mikäli samasta tilanteesta on sovittu sekä työehtosopimuksessa että työehtosopimuksen liitteessä, etäyhteydellä Xxxxxx Xxxxxxxxxxja säännökset ovat keskenään ristiriidassa, etäyhteydellänoudatetaan sellaisessa tilanteessa sitä mitä työehtosopimuksen liitteessä on sovittu.

Appears in 1 contract

Samples: Luottamusmiessopimus

Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan 1.2.2017 ja on Uusi sopimuskausi päättyy 31.1.2024. Mikäli osapuolet eivät kuitenkaan pääse sopimukseen vuoden 2023 palkankorotuksista 15.12.2022 mennessä, voidaan työehtosopimus irtisanoa päättymään 31.1.2023. Sopimus jatkuu 31.1.2024 jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sopimusta irtisanota kirjallisesti viimeistään kaksi kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Uu- desta työehtosopimuksesta neuvoteltaessa ovat aiemman työehtosopimuksen määräykset voimassa vuoden pituisin sopimuskausin toistaiseksiniin kauan, kunnes se jommankumman sopijapuolen toimesta irtisanotaan. Sopimus voidaan irtisanoa osapuolten kesken 4 kk irtisanomisajalla. Uudesta sopimuksesta neuvoteltaessa sopimusmääräykset ovat voi- massa kunnes uusi sopimus työehtosopimus on tehty tai sopimusneuvottelut so- pimusneuvottelut muuten ovat päättyneet. Sopimuksen irtisanoja on todettu yhdessä päättyneiksi taikka toinen osapuoli velvollinen irtisanomisen yhteydessä ilmoittamaan kirjallisesti pääkohdittain ne muutokset, jotka työehtosopimukseen halutaan tehdä. Muussa tapauksessa irtisanominen on todennut kirjallisesti sopi- musneuvottelut päättyneiksimitätön. Jyväskylässä 8.4.2017 VAPO OY Helsingissä, 25. päivänä helmikuuta 2022 PALVELUALOJEN TYÖNANTAJAT PALTA RY Xxxxxx Xxxxx Minna Ääri TEATTERI- JA MEDIATYÖNTEKIJÖIDEN LIITTO RY Xxxxxx Xxxxx Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxx Xxxxxxx METO - METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx METO-METSÄALAN ASIANTUNTIJAT RY VAPO OY 21.1.2016 Osapuolet sopivat, että voimassa olevan työehtosopimuksen 7§ muutetaan siten, että operaatiovas- taavien peruspalkan määräytyminen ja palkkakehitys määräytyy liitteen 1 mukaisesti. Lisäksi osapuolet sopivat, että voimassaolevan työehtosopimuksen 8§ poistetaan. Osapuolet totea- vat yhteisesti, että työnantaja tulee jatkossakin seuraamaan toimihenkilöiden työmäärää ja huolehti- maan jatkossakin, ettei työmäärä muodostu kohtuuttomaksi. Muutokset tulevat voimaan 22.1.2016 alkaen. Osapuolet sopivat lisäksi esimieskoulutuksen, ohjauksen ja seurannan järjestämisestä työehtosopi- muksen mukaisten toimintamallien vakiinnuttamiseksi organisaatiossa. METO- Metsäalan asiantuntijat ry Vapo Oy Xxxxx Xxxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx 1 ( 2) Aika 31.05.2016 kello 13.00 – 14.10 Paikka METOPalvelualojen työnantajat PALTA ry:n toimistoja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry Temen välinen Suomen kansallisoopperan ja -baletin kuukausipalkkaisia päi- vätekniikan työntekijöitä koskeva työehtosopimus Liite 1: Oopperan päivätekniikan palkat, Helsinki Läsnä Xxxxx Xxxxxxx Xxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxxtehtäväryhmät ja työnimikkeet Liite 2: Päivätekniikan tehtävänimikkeet Liite 3: Päivätekniikan tuntipalkkaisia työntekijöitä koskevat määräykset Liite 4: Sopimus päivätekniikan vuosivapaasta Liite 5: Paikallinen sopiminen Liite 6: Luottamusmiessopimus Mikäli samasta tilanteesta on sovittu sekä työehtosopimuksessa että työehto- sopimuksen liitteessä, etäyhteydellä Xxxxxx Xxxxxxxxxxja säännökset ovat keskenään ristiriidassa, etäyhteydellänoudatetaan sellaisessa tilanteessa sitä mitä työehtosopimuksen liitteessä on sovittu.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus