Suunnitteluvelvollisuus ja luvat Mallilausekkeet

Suunnitteluvelvollisuus ja luvat. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan asemakaavaa nro 11870 ellei siitä myönnetä poikkeamispäätöstä. Lisäksi vuokralainen on velvollinen noudattamaan mahdollisia alueellisia rakennustapa- ja suunnitteluohjeita. Vuokra-alue tulee suunnitella ja toteuttaa yhteistyössä kaupungin alueellisten yhteistyö- ja koordinointiryhmien kanssa. Vuokralaisen tulee lisäksi noudattaa vuokra-alueen rakentamisessa kulloinkin voimassa olevaa maaomaisuuden kehittäminen ja tontit – palvelun toimintaohjetta ”Kaivu- ja louhintatoimenpiteiden suorittaminen sekä kaadettavat puut” (ohje päivitetty viimeksi 25.5.2018), ellei vuokranantajan (maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun) kanssa toisin sovita tai vuokranantaja toisin määrää. Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan hankkimaan kaikki hankkeen toteuttamisen sekä vuokra-alueen ja sille sijoitettavien rakennusten myöhemmän käytön, peruskorjaamisen, muutostöiden tai muiden vastaavien edellyttämät viranomaisluvat ja noudattamaan niiden ehtoja ja määräyksiä.
Suunnitteluvelvollisuus ja luvat. Vuokralainen on velvollinen suunnittelemaan ja toteuttamaan vuokra- alueen tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupungin alueellisten yhteistyö- ja koordinointiryhmien kanssa sekä tarvittavilta osin naapurikiinteistöjen kanssa. Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan noudattamaan kaupungin tontin suunnittelusta ja toteuttamisesta antamia ohjeita ja määräyksiä. Vuokra-alueen suunnittelun ja toteuttamisen tulee tapahtua yhteis- työssä kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston Pohjois-Pasilan aluerakentamisprojektin, asemakaavoituspalvelun Pasila-projektin, ra- kennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden ja maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun kanssa. Vuokralainen on tietoinen, että vuokra-alueen esirakentaminen jää kus- tannuksineen vuokralaisen vastuulle. Vuokralainen vastaa kustannuk- sellaan hankkeensa suunnittelusta, toteuttamisesta, kunnossapidosta, huoltamisesta, korjaamisesta ja uudistamisesta kokonaisvastuuperiaat- teella. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan asemakaavan muutosta nro 12475, ellei siitä myönnetä poikkeamispäätöstä. Vuokralainen on velvollinen vuokra-alueen rakentamisessa noudatta- maan kulloinkin voimassaolevaa maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun laatimaa toimintaohjetta ”Kaivu- ja louhintatoimenpiteiden suorittaminen sekä kaadettavat puut” (Ohje on viimeksi päivitetty 25.5. 2018), xxxxx xxxxxxxxxxxxxx (jäljempänä myös kaupungin) (maaomai- suuden kehittäminen ja tontit -palvelun) kanssa toisin sovita tai vuok- ranantaja toisin määrää. Lisäksi vuokralainen on velvollinen noudattamaan mahdollisia alueelli- sia rakennustapa- ja suunnitteluohjeita. Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan hankkimaan kaikki hank- keen toteuttamisen sekä vuokra-alueelle ja sille sijoitettavien rakennus- ten myöhemmän käytön, peruskorjaamisen, muutostöiden tai muiden vastaavien edellyttämät viranomaisluvat ja noudattamaan niiden ehtoja ja määräyksiä.
Suunnitteluvelvollisuus ja luvat. Vuokra-alueen suunnittelun ja toteuttamisen tulee tapahtua yhteistyös- sä asemakaavoituspalvelun Kalasatama-projektin, kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston Kalasataman aluerakentamisprojektin, rakennukset ja yleiset alueet –palvelu-kokonaisuuden ja maaomaisuu- den kehittäminen ja tontit-palvelun kanssa. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan asemakaavan muutosta nro 12210, ellei siitä myönnetä poikkeamispäätöstä. Vuokralainen on velvollinen vuokra-alueen rakentamisessa noudatta- maan kulloinkin voimassaolevaa maaomaisuuden kehittäminen ja ton- tit palvelun laatimaa toimintaohjetta ”Kaivu- ja louhintatoimenpiteiden suorittaminen sekä kaadettavat puut” (Ohje on viimeksi päivitetty 25.5. 2018), ellei vuokranantajan (jäljempänä myös Kaupungin) (maaomai- suuden kehittäminen ja tontit palvelun) kanssa toisin sovita tai vuokran- antaja toisin määrää. Lisäksi vuokralainen on velvollinen noudattamaan mahdollisia alueelli- sia rakennustapa- ja suunnitteluohjeita. Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan hankkimaan kaikki hank- keen toteuttamisen sekä vuokra-alueelle ja sille sijoitettavien rakennus- ten myöhemmän käytön, peruskorjaamisen, muutostöiden tai muiden vastaavien edellyttämät viranomaisluvat ja noudattamaan niiden ehtoja ja määräyksiä.
Suunnitteluvelvollisuus ja luvat. Vuokralainen on velvollinen suunnittelemaan ja toteuttamaan vuokra-alueen tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupungin alueellisten yhteistyö- ja koordinointiryhmien kanssa sekä tarvittavilta osin naapurikiinteistöjen kanssa. Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan noudattamaan kaupungin tontin suunnittelusta ja toteuttamisesta antamia ohjeita ja määräyksiä. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan mahdollisia alueellisia rakennustapa- ja suunnitteluohjeita. Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan hankkimaan kaikki hankkeen toteuttamisen sekä vuokra-alueelle ja sille sijoitettavien rakennusten myöhemmän käytön, peruskorjaamisen, muutostöiden tai muiden vastaavien edellyttämät viranomaisluvat ja noudattamaan niiden ehtoja ja määräyksiä.

Related to Suunnitteluvelvollisuus ja luvat

  • Tilaajan myötävaikutusvelvollisuus 8.1 Tilaaja vastaa siitä, että tilaajan vastuulla olevat tehtävät suoritetaan hankintasopi- muksen mukaisesti. 8.2 Tilaajan on annettava palveluntuottajalle riittävät ja oikeat tiedot palvelun tuottamista varten. 8.3 Tilaajan on huolehdittava, että palveluntuottajan henkilöstö pääsee tarvittaessa käyttämään tilaajan tiloja tai laitteistoja sovitun mukaisesti.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista sopijapuolet ovat vastuussa sopimuksen 9 §:ssä määrättyjen perusteiden mukaisesti.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.

  • Vakuutuksenottajan velvollisuudet Vakuutuksenottaja on velvollinen • omalla kustannuksellaan osallistumaan vahingon selvittelyyn, • esittämään vakuutusyhtiölle hallussaan olevat tiedot, asiakirjat sekä muun aineiston, joilla on merkitystä vahingon selvittelyssä, • hankkimaan tai valmistamaan tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset, jotka ovat kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajan saatavilla sekä • varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden myötävai- kuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.

  • Luovutusvelvollisuus Jos kunta ennen vuokra-ajan päättymistä tarvitsee osaa vuokra-alueesta yleiseksi alueeksi, vuokralainen on velvollinen luovuttamaan alueen. Alueen luovuttamisesta vuokralaiselle aiheutuva haitta korvataan erikseen tehtävällä sopimuksella.

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä kuluttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuudesta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momentissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpiteistä tai laiminlyönneistä.

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen 11.1 Sopimus astuu voimaan Sopimuspäivänä ja on voimassa toistaiseksi. Osapuolista kumpi tahansa voi irtisanoa sopimuksen yhden (1) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Osapuolet voivat sopia erikseen, että Yhteistyökumppanilla ei ole velvollisuutta käyttää Alustaa irtisanomisaikana. 11.2 Edellä kohdan 11.1 säännöistä poiketen, foodoralla on oikeus irtisanoa Sopimus välittömin vaikutuksin, jos: a) Yhteistyökumppani rikkoo Sopimuksen alaisia velvoitteitaan esimerkiksi siten, että tilauksissa, laadussa tai palvelun toimituksessa ilmenee toistuvia puutteita, joita ei korjata viiden (5) päivän kuluessa siitä, kun foodora on ilmoittanut Yhteistyökumppanille rikkomuksesta; b) Yhteistyökumppani asetetaan konkurssiin, saneerausmenettelyyn, vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn, selvitystilaan tai todetaan muutoin maksukyvyttömäksi tai tällä ei enää ole liiketoimintaansa tarvittavia lupia, tai c) Yhteistyökumppani on siirtänyt liiketoimintansa tai asianmukaiset myyntipisteensä. 11.3 Irtisanomisilmoitus tulee antaa kirjallisena. 11.4 Sopimuksen irtisanominen ei vapauta kumpaakaan Osapuolta velvollisuudestaan maksaa Sopimuksen voimassaolon aikana kertyneitä velkojaan. 11.5 Aloitusmaksua ja muita Yhteistyökumppanin suorittamia maksuja ja kuluja ei palauteta Sopimuksen irtisanomisen, siirron tai luovutuksen johdosta. 11.6 Sopimuksen irtisanomisen seurauksena Yhteistyökumppanin tulee ilman aiheetonta viivästystä palauttaa kaikki Tekniset Laitteet (mukaan lukien, mutta ei rajoittuen, tabletti/Wifi-tulostin) foodoralle, pidättäytyä käyttämästä Valokuvia ja palauttaa kaikki Valokuvista otetut kopiot ja kuvat foodoralle tai tuhota kaikki Valokuvista otetut kopiot ja kuvat foodoran nimenomaisen ohjeistuksen mukaisesti. Mikäli Teknisiä Laitteita ei ole palautettu seitsemän (7) päivän kuluessa Sopimuksen irtisanomisesta, foodoralla on oikeus veloittaa Yhteistyökumppanilta 200 € suuruinen maksu. Summa laskutetaan erikseen ja se voidaan kuitata jäljellä olevista maksuista. Veloitettavat maksut eivät vapauta Yhteistyökumppania Teknisten Laitteiden palauttamista koskevasta velvollisuudesta.

  • Vakuutusyhtiön velvollisuudet Vakuutusyhtiö selvittää, onko vakuutetulla vahingonkor- vausvelvollisuutta ilmoitetusta, vakuutuksen korvauspiiriin kuuluvasta vahingosta, jonka määrä ylittää vakuutuksen omavastuun ja neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa. Jos vakuutuksenottaja korvaa vahingon, sopii siitä tai hyväksyy vaatimuksen, ei tämä sido vakuutusyhtiötä, ellei korvauksen määrä ja peruste ole ilmeisesti oikea. Jos vakuutusyhtiö on päässyt vahingonkärsijän kanssa sopimukseen vahinkojen korvaamisesta eikä vakuutuk- senottaja tai vakuutettu tähän suostu, vakuutusyhtiö ei ole tämän jälkeen velvollinen korvaamaan sen jälkeen aiheu- tuneita kustannuksia eikä korvaamaan enempää kuin se edellä mainitun sopimuksen perusteella olisi korvannut. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole velvollinen selvittämään asiaa enempää.