Työterveyshuolto Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijöiden työterveys- huolto. Työnantajan tulee tehdä työterveyshuollon järjestämisestä kirjallinen sopimus työterveyshuollon palveluntarjoajan kanssa. Sopimus tai kuvaus tulee pitää työterveyshuoltolain 25 §:n mukaan työntekijöiden nähtävillä työpaikalla. Työnantajan tulee hankkia ja järjestää työterveyshuollon palvelut itse tai yhdessä toisten työnan- tajien kanssa terveyskeskukselta tai työterveyshuoltopalvelujen tuottamiseen oikeutetulta toimintayksiköltä tai henkilöltä. Työntekijällä on velvollisuus osallistua terveystarkastukseen, joka työn vuoksi arvioidaan välttämättömäksi: • erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavassa työssä tai työ- ympäristössä; • hänen työ- tai toimintakykynsä selvittämiseksi työstä aiheu- tuvien ja terveydentilaan kohdistuvien vaatimusten vuoksi. Työnantajalla on velvollisuus antaa tarvittavat tiedot työterveys- huollon ammattihenkilöille ja asiantuntijoille työhön, työpaikkaan ja henkilöstöön liittyvistä olosuhteista. Sama velvollisuus velvoit- taa myös työntekijää. Työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimin- tasuunnitelma, jonka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset ta- voitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet. Työpaikkakäynteihin ja muihin työterveys- huollon suorittamiin selvityksiin perustuen toimintasuunnitelmaa tulee tarkistaa vuosittain. Lattianpäällystäjän alkutarkastus on pyrittävä tekemään ennen työn aloittamista, mutta se on kuitenkin tehtävä viimeistään kuu- kauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta. Työn jatkuessa on määräaikaistarkastus toistettava 2 vuoden välein, jollei erityisistä syistä ole tarpeen suorittaa tarkastuksia useammin tai jollei työ- suojeluviranomainen ole niitä määrännyt asetuksen perusteella tehtäväksi useammin (Vnp 1485/2011 4 §)
Palkkausjärjestelmä 1. Teknisen toimihenkilön palkka määräytyy hänen palkkaryhmänsä, toimen asettaman vastuun ja vaati- musten sekä hänen koulutuksensa, pätevyytensä, ky- kynsä, kokemuksensa, työsuoritustensa ja muiden hen- kilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. 2. Teknisten toimihenkilöiden palkat tarkistetaan yleis- korotusten suorittamisen jälkeen kokemus- ja koulutus- tekijöiden mukaan määräytyvien ohjelukujen avulla, sil- loin kun palkkaneuvotteluissa niin sovitaan. 3. Kokemuksella tarkoitetaan nykyisen työsuhteen kes- toaikaa sekä runkosopimuksen tarkoittamana teknisenä toimihenkilönä oloaikaa. 1.3.1983 jälkeen solmittuihin työsopimuksiin luetaan kokemusvuosiksi kaikki alan am- matissaolovuodet. Kokemusvuosia laskettaessa oikeuttaa teknikon tutkinto kolmeen kokemusvuoteen ja tätä korkeampi teknillinen tutkinto neljään kokemusvuoteen. Fakto- rikoulun tutkinto oikeuttaa kahteen kokemusvuoteen tapauksissa, jolloin faktorikoulun suorittamisen aika ei muuten oikeuta kokemusvuosiin. Kun kokemusvuodet ja koulutusryhmä muuttuvat siten, että tekniseen toimihenkilöön sovellettava ohje- luku muuttuu, suoritetaan ohjelukuvertailu ja mahdolli- nen puolitus muutosta seuraavan palkanmaksukauden alusta lukien. Teknisen toimihenkilön tulee ohjelukuvertailua var- ten ilmoittaa koulutus- ja kokemusvuositiedot sekä niis- sä tapahtuvat muutokset. 4. Tekniset toimihenkilöt sijoitetaan toimihenkilötilaston mukaisiin koulutussivistystasoihin seuraavalla tavalla: Koulutusryhmä 1 oppivelvollisuuskoulutuksen suorittaneet Koulutusryhmä 2 keskikoulun tai ammattikoulun käyneet tai alan ammattiopin suorittaneet Koulutusryhmä 3 faktorikoulun tai faktorin erikois- ammattitutkinnon suorittaneet tai teknillisen oppilaitoksen (koulun) käyneet Koulutusryhmä 4 koulutusryhmää 3 korkeampi teknillinen tutkinto.
Seuraamusjärjestelmä Sen lisäksi, mitä sopimuksen 13 §:n 4 kappaleessa on sovittu, työnantajaa ei voida tuomita sopimuksessa tarkoitettujen korvausten lisäksi myöskään työehtosopimuslain 7 §:n mukaan maksamaan hyvityssakkoa siltä osin kuin kysymyksessä on työehtosopimukseen perustuvien mutta sinänsä samojen velvollisuuksien rikkominen, joista sopimuksen mukainen korvaus on määrätty. Menettelytapamääräysten noudattamatta jättämisestä ei aiheudu työehtosopimuslain tarkoittamia hyvityssakkoseuraamuksia. Määräysten noudattamatta jättäminen otetaan huomioon työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta tuomittavan korvauksen suuruutta määrättäessä. Muutoin seuraamusjärjestelmän osalta noudatetaan aiemmin vallinnutta käytäntöä.
Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta
Työtuntijärjestelmä Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä sään- nöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä enintään vuoden pituinen ajanjakso, jonka kuluessa työaika ta- soittuu säännölliseen määräänsä. Kolmivuorotyössä työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektii- vinen. Työajan tasoittumisjakso on enintään vuoden, pääsääntöi- sesti kalenterivuoden, pituinen ajanjakso. Jos säännöllisen työajan sijoittumisen yksityiskohtainen ilmoit- taminen päivä- ja kaksivuorotyötä koskevassa työtuntijärjestel- mässä koko tasoittumisjaksoksi on tasoittumisjakson pituuden tai työn epäsäännöllisyyden vuoksi erittäin vaikeaa, työtuntijärjes- telmä voidaan tältä osin laatia lyhyemmäksi ajaksi. Työaika on järjestettävä työtuntijärjestelmää laadittaessa niin, että työaikalain tarkoittama viikoittainen vapaa-aika (viikkole- po), mikäli mahdollista, sijoitetaan sunnuntain yhteyteen. Käy- tössä oleva työaikamuoto tai -järjestelmä huomioon ottaen pi- detään tavoitteena, että työntekijällä on viikon aikana toinenkin vapaapäivä. Jos tämä vapaapäivä määrätään kiinteäksi viikonpäi- väksi, sen tulee mahdollisuuksien mukaan olla lauantai. Muussa tapauksessa vapaapäivä ilmenee työtuntijärjestelmästä.
Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.
Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.