Ylivakuutus ja rikastumiskielto Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuu- den tai etuuden oikeaa arvoa suurempi. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylivakuutetulle omaisuudelle tai etuudel- le sattuneen vahingon johdosta enempää kuin vahingon peittä- miseksi tarvittavan määrän. Jos kuitenkin vakuutusmäärä olen- naisesti perustuu vakuutusyhtiön tai sen edustajan antamaan arvioon, korvaus suoritetaan vakuutusmäärän mukaisena, paitsi milloin vakuutuksenottajan tahallisesti antamat väärät tai puut- teelliset tiedot olivat vaikuttaneet arvioon.
Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat: 1. Lainhuutotodistus 2. Rasitustodistus
Raportointi Ammattikorkeakoulu raportoi toiminnastaan tilinpäätöksessä ja siihen kuuluvassa toimintakertomuksessa sekä vuosittaisessa erillisraportissa sopimuksen tavoitteiden ja korkeakoulun strategian toteuttamisen keskeisten toimenpiteiden toteutumisesta. Ammattikorkeakoulu myös perustelee mahdolliset poikkeamat sovittujen tavoitteiden toteutumisessa tai toimenpiteiden ajoituksessa. Rahoituksen käytöstä raportoidaan ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodiston mukaisesti. Ammattikorkeakoulu informoi ennakoivasti, vuosiraportoinnin ulkopuolella ministeriötä rakenteellisista uudistuksista, joilla on merkittäviä henkilöstövaikutuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriö varmistaa sopimuskauden aikana vuosittain, että korkeakoulu on käynnistänyt tai edennyt sopimuksen mukaisissa toimenpiteissä. Mahdollisissa ongelmatilanteissa OKM käy vuosittain alkusyksystä tarkentavan keskustelun korkeakoulun kanssa aiemmin päätetyn strategiarahoituksen tason tarkistamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi sopimuksen toteutumista ministeriön kirjallisessa palautteessa, ohjaukseen liittyvien korkeakouluvierailujen yhteydessä ja osana vuotuista tilastoseurantaa.
Yhteistoiminta- ja irtisanomismenettely Työnantaja esittää vähintään 10 työntekijää koskevien yhteistoimintaneuvottelujen alussa toimintasuunnitelman. Sen sisällöstä neuvotellaan henkilöstön edustajien kanssa. Suunnitelmassa selostetaan neuvottelujen menettelytavat ja muodot, suunniteltu aikataulu sekä suunnitellut toimintaperiaatteet irtisanomisaikana työnhaun, koulutuksen ja työhallinnon palvelujen käytön osalta. Suunnitelmassa otetaan huomioon olemassa olevat normit siitä, miten työvoiman vähentämismenettelyssä toimitaan. Jos yhteistoimintaneuvottelut koskevat alle 10 työntekijää, yhteistoimintamenettelyssä esitetään suunnitellut toimintaperiaatteet irtisanomisaikana työnhaun, koulutuksen ja työhallinnon palvelujen käytön osalta. Toimintasuunnitelman sisällöstä neuvottelemista ei estä rajoitus, jonka mukaan irtisanomisen vaihtoehtojen käsittely voi yhteistoimintaneuvotteluissa alkaa suurissa irtisanomisissa aikaisintaan seitsemän päivän kuluttua perusteiden ja vaikutusten käsittelystä. Suunniteltua vähentämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn yhteydessä käsitellään myös henkilöstösuunnitelmaan tarvittavat muutokset. Työnantaja ja työvoimaviranomainen kartoittavat yhteistyössä tarvittavat julkiset työvoimapalvelut viivyttelemättä yhteistoimintamenettelyn tai pienten yritysten irtisanomismenettelyn alettua. Työvoimaviranomaisen kanssa pyritään sopimaan tarjottavien palvelujen laadusta ja niiden toimeenpanon aikataulusta sekä yhteistyöstä niiden toteutuksessa. Henkilöstön edustajat osallistuvat yhteistyöhön.
Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.
Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.
Vahinkoilmoitus Joko vakuutuksenottajan tai vakuutetun pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.
Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.
Toimintaympäristön muutostekijät Opetus- ja kulttuuriministeriön maaliskuussa 2017 julkaisemassa Museopoliittisessa ohjelmassa linjataan museoalan keskeiset menestystekijät vuoteen 2030. Alueellisen ja valtakunnallisen museotoiminnan osalta esitetään vastuiden, rakenteiden ja rahoituksen uudistamista. Nykyinen valtakunnallisista museoista, val- takunnallisista erikoismuseoista sekä maakunta- ja aluetaidemuseoista muodostuva järjestelmä esitetään korvattavaksi kansallisilla museoilla sekä valtakunnal- lisilla ja alueellisilla vastuumuseoilla. Turun kaupungin museoille on ollut vahva valtionosuustuki (VOS), vuositasolla noin 2,85 miljoonaa. Parhaillaan VOS- järjes- telmän uudistusta ollaan valmistelemassa ja tulevien muutoksien vaikutus Turun museotoiminnalle saatavaan tukeen on vielä epäselvä. Museokävijät etsivät museoista yhä enemmän elämyksellisyyttä ja tarinallisuutta, näyttelykohteilta halutaan sisällöllistä ja tiedollista vuorovaikutuksellisuutta ja museovierailu vertautuu muuhun vapaa-ajantoimintaan. Laadukkaat museot ja vapaa-aikapalvelut ovat kasvukeskuksien kilpailuetu, jolla on merkitys asuin- paikan valinnassa. Kulttuurimatkailu on nopeimmin kasvavia elinkeinoaloja ja museoilla on iso merkitys kaupunkien matkailulliselle vetovoimalle. Museotoimi- paikkoja on uudistettu vastaamaan muuttuneita kävijäodotuksia ja tätä työtä jatketaan tulevina vuosina. Museoihin kohdistuu muutospaineita asiantuntijuuden roolin osalta. Jaettu asiantuntijuus, siihen liittyvät yhteisöllisyyden korostuminen ja tiedon saatavuus pitää ottaa huomioon museotyön tulevaisuutta mietittäessä. Samaan muutoskehitykseen liittyvät myös saavutettavuuden, osallisuuden mahdollisuuksien ja vuorovai- kutuksen lisääminen osana perustyötä, sekä museotyön hahmottaminen museotoimipaikkoja laajempana toimintana. Museolaiset bloggaavat ja somettavat, ja siten antavat asiantuntijuudelle kasvot. Digitaalisuudella on lisääntyvä merkitys museotoiminnalle. Se tulee lähivuosien aikana tarkoittamaan sekä toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien ja palveluiden digitalisointia, ja näkymään ulospäin mm. datan avaamisena ja digitaalisina joukkoistamisprojekteina. Vapaa-aikatoimialan kohde- ja aluetyössä museon pitää omalta osaltaan mahdollistaa museosisältöjen hyödyntäminen osana asuinalueiden eriytymisen haasteisiin vastaamista, sekä vahvistaa paikallista identiteettiä ja edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tämän toiminnan vahvistaminen tullee olemaan myös osa maakuntauu- distuksen myötä kunnille jäävää kulttuurihyvinvointityötä.