Common use of Tuomioistuimet ja vakuutuksen voimassaoloalue Clause in Contracts

Tuomioistuimet ja vakuutuksen voimassaoloalue. Vakuutettu voi käyttää vakuutusta asioissa, jotka voidaan välittö- mästi Suomessa saattaa käsiteltäviksi käräjäoikeudessa. Vakuutuksesta ei korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään hallin- nollisissa viranomaisissa tai erikoistuomioistuimissa, esimerkiksi aluehallintovirastossa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vakuutuksesta ei myös- kään korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään Euroopan ihmis- oikeustuomioistuimessa, Euroopan unionin tuomioistuimessa tai Euroopan unionin yleisessä tuomioistuimessa. R500.4 Korvattavat vakuutustapahtumat R500.4.1 Vakuutustapahtuman määritelmä Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa - riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. rikosasiassa - asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomistajana - syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on sen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asiano- mistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomi- oistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, on oltava syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimas- saoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. R500.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, kun - kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, rikos- tai hakemusasiassa samalla puolella tai - vakuutetulla on useita riita-, rikos- tai hakemusasioita, jotka perustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoi- meen tai oikeudenloukkaukseen. R500.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,

Appears in 3 contracts

Samples: www.securent.fi, www.helen.fi, vuokra-asunnot-kemi-keminmaa.fi

Tuomioistuimet ja vakuutuksen voimassaoloalue. Vakuutettu voi käyttää vakuutusta asioissa, jotka voidaan välittö- mästi välittömästi Suomessa saattaa käsiteltäviksi käräjäoikeudessa. Vakuutuksesta ei korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään hallin- nollisissa viranomaisissa tai erikoistuomioistuimissa, esimerkiksi aluehallintovirastossa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vakuutuksesta ei myös- kään myöskään korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään Euroopan ihmis- oikeustuomioistuimessaihmisoikeustuo- mioistuimessa, Euroopan unionin tuomioistuimessa tai Euroopan unionin yleisessä tuomioistuimessa. R500.4 R540.3.1 Matkustajana vakuutettu voi käyttää vakuutusta asioissa, jotka voidaan välittömästi saattaa käsiteltäviksi vakuutuksen voimassaoloalueella kärä- jäoikeudessa sekä näiden muutoksenhakuasteissa tai näitä vastaavissa tuomioistuimissa tai välimiesmenettelyssä. Vakuutuksesta ei siten korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään hal- linnollisissa viranomaisissa tai erikoistuomioistuimissa, esimerkiksi aluehallintovirastossa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vakuutuksesta ei myöskään korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään Euroopan ihmisoikeustuo- mioistuimessa, Euroopan unionin tuomioistuimessa tai Euroopan unionin yleisessä tuomioistuimessa. Matkustajan oikeusturvavakuutus on voimassa vakuutuskirjalla mainitulla laajuudella. R540.4 Korvattavat vakuutustapahtumat R500.4.1 R540.4.1 Vakuutustapahtuman määritelmä Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa - riidan syntyminen– xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. rikosasiassa - asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomistajana - asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on sen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asiano- mistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomi- oistuimelle tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman vakuutus- tapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, on oltava olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti yhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimas- saoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. R500.4.2 R540.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, kun - kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, rikos- tai hakemusasiassa samalla puolella puolella; tai - vakuutetulla on useita riita-, rikos- tai hakemusasioita, jotka perustuvat pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoi- meen oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. R500.5 R540.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,

Appears in 2 contracts

Samples: www.paralympia.fi, www.paralympia.fi

Tuomioistuimet ja vakuutuksen voimassaoloalue. Vakuutettu voi käyttää vakuutusta asioissa, jotka voidaan välittö- mästi välittömästi Suomessa saattaa käsiteltäviksi käräjäoikeudessa. Vakuutuksesta ei korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään hallin- nollisissa viranomaisissa tai erikoistuomioistuimissa, esimerkiksi aluehallintovirastossa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vakuutuksesta ei myös- kään myöskään korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään Euroopan ihmis- oikeustuomioistuimessaihmisoikeustuo- mioistuimessa, Euroopan unionin tuomioistuimessa tai Euroopan unionin yleisessä tuomioistuimessa. R500.4 F510.4 Korvattavat vakuutustapahtumat R500.4.1 F510.4.1 Vakuutustapahtuman määritelmä Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- riita­ ja hakemusasiassa - riidan syntyminen– xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään määräl­ tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. rikosasiassa - asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomistajana - asian­ omistajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian­ omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on sen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asiano- mistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomi- oistuimelle tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuottavuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, on oltava syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti yhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimas- saoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. R500.4.2 F510.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, kun - kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-riita­, rikos- rikos­ tai hakemusasiassa samalla puolella tai - vakuutetulla on useita riita-riita­, rikos- rikos­ tai hakemusasioita, jotka perustuvat pe­ rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoi- meen oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. R500.5 F510.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,

Appears in 1 contract

Samples: publish.edocker.com

Tuomioistuimet ja vakuutuksen voimassaoloalue. Vakuutettu voi käyttää vakuutusta asioissa, jotka voidaan välittö- mästi välittömästi Suomessa saattaa käsiteltäviksi käräjäoikeudessa. Vakuutuksesta ei korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään hallin- nollisissa viranomaisissa tai erikoistuomioistuimissa, esimerkiksi aluehallintovirastossa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vakuutuksesta ei myös- kään myöskään korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään Euroopan ihmis- oikeustuomioistuimessaihmisoikeustuo- mioistuimessa, Euroopan unionin tuomioistuimessa tai Euroopan unionin yleisessä tuomioistuimessa. R500.4 F510.4 Korvattavat vakuutustapahtumat R500.4.1 F510.4.1 Vakuutustapahtuman määritelmä Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa - riidan syntyminen– xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. rikosasiassa - asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomistajana - asian- omistajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on sen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asiano- mistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomi- oistuimelle tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuottavuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, on oltava syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti yhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimas- saoloaikaan voimassaoloai- kaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. R500.4.2 F510.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, kun - kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, rikos- tai hakemusasiassa samalla puolella tai - vakuutetulla on useita riita-, rikos- tai hakemusasioita, jotka perustuvat pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoi- meen oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. R500.5 F510.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,

Appears in 1 contract

Samples: vare.fi