Työajan pidentämiseen liittyvä perälauta Mallilausekkeet

Työajan pidentämiseen liittyvä perälauta. Mikäli työajan pidentämisen tavasta ei voida sopia, työajan pidennys toteutetaan kahtena kokonaisena työpäivänä (enintään 7,5h). Työntekijä voi kuitenkin kiel- täytyä ja vaihtaa työajan pidennyksen 16 tunnin palkan vähennykseen. Menettely on seuraava: - Työnantaja toteuttaa kalenterivuotta koskevan keskitetyn kyselyn työntekijöille näiden halukkuudesta tehdä kaksi työajan pidennyspäivää. - Työntekijä ilmoittaa joko haluavansa tehdä työpäivät tai kieltäytyvänsä piden- nyspäivistä. Valinta näiden vaihtoehtojen välillä tehdään työnantajan ilmoitta- massa ajassa ja ilmoitus on sitova. - Mikäli työntekijä ilmoittaa kieltäytymisestä, vähennetään 16 tunnin palkka. Tuntipalkka lasketaan jakamalla kuukausipalkka työehtosopimuksen 3.7. kohdan mukaisella ylityöjakajalla. - Mikäli työntekijä ei ilmoita kieltäytymisestä, työnantaja sijoittaa (viikkovapaata koskevan määräyksen estämättä) kaksi säännöllistä työpäivää viikkovapaille, ei kuitenkaan sunnuntaille, arkipyhälle, aattopäivälle eikä vuosi- tai talviloman päälle.

Related to Työajan pidentämiseen liittyvä perälauta

  • Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen 5. Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta. Jos työntekijä eroaa työstä irtisanomisaikaa noudattamatta, hän on velvollinen irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä aiheutuvana kertakaikkisena korvauksena maksamaan työnantajalle irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän. Työnantaja saa pidättää tämän määrän työntekijälle maksettavasta lopputilistä noudattaen mitä työsopimuslain 2 luvun 17 §:ssä on säädetty työnantajan kuittausoikeudesta. Mikäli irtisanomisajan noudattamatta jättäminen puolin ja toisin koskee vain osaa irtisanomisajasta, suoritusvelvollisuus koskee vastaavaa osaa irtisanomisajan palkasta.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Saman sairauden uusiutuminen Mikäli lapsi sairastuu uudelleen samaan sairauteen työehtosopimuksiin tai alakohtaiseen käytäntöön perustuvan 30 päivän kuluessa, suoritetaan työehtosopimuksen sairausajan palkka myös lapsen hoidon osalta ilman karenssia, kuten se tapahtuisi työntekijän omankin sairauden osalta. Sopimuksen tarkoittamana saman sairauden uusimisena ei pidetä kahden tai useamman lapsen sairastumista peräkkäin alle 30 päivän välein samassa perheessä. Myöskään äidin tai isän ja lapsen peräkkäin sattuvat sairaudet eivät keskenään muodosta työehto- sopimuksen tarkoittamaa uusiutumistapausta. Sopimuksessa mainitulla lyhyellä tilapäisellä poissaololla tarkoitetaan yhden, kahden, kolmen tai neljän päivän poissaoloa. Poissaolon pituus on aina arvioitava tapaus tapaukselta ottaen huomioon muun muassa hoidon järjestämismahdollisuudet ja sairauden laatu. Sopimus ei siten merkitse automaattista oikeutta neljän päivän palkal- liseen enimmäispoissaoloon. Poissaolon ollessa sovittua pitemmän ei korvausta suoriteta. Xxxxxxxxxxxx on kuitenkin, ettei sairasta lasta voida aina jättää yksin lapsen sairauden jatkuessa pitempäänkin kuin sen ajan, jolta korvaus suoritetaan. Vuosilomalain 3 §:n luettelo työssäolopäivien veroisista päivistä ei sisällä lapsen sairastu- misesta johtuvia poissaolopäiviä. STK ja SAK ovat kuitenkin sopineet, että palkallinen poissaolo lapsen äkillisen sairastumisen johdosta ei vähennä äidin tai isän vuosiloman ansaitsemista. Tämän mukaan nämä poissaolopäivät rinnastetaan lain tarkoittamiin työssäolopäivien veroisiin päiviin.

  • Sairausajan palkka Sairausajan palkka määräytyy työehtosopimuksen mukaan.

  • Maaperän pilaantuminen Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että vuokra-alue ei vuokralai- sen toimesta eikä muutoinkaan pilaannu. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on kuitenkin vuokra-aikana ympäristönsuojelulain (86/2000) 7 tai ja 8 § tarkoitta- malla tavalla pilaantunut, vuokralainen on velvollinen huolehtimaan alueen puhdistamisesta siten kuin lain 12 luvussa säädetään. Mikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, vuokrananta- jalla on oikeus toteuttaa puhdistaminen vuokralaisen lukuun ja periä toimenpi- teestä aiheutuneet kustannukset vuokralaiselta.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutuksenottajana on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö, voidaan kuitenkin vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai korvaus evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Fennia maksaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun maksukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi. Korvausta ei kuitenkaan makseta, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Muu sovittu erikoissairaanhoidon työnjako

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa yhtiön viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai viranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyötykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa aiheuttavia aineita tai muita ongelmajätteitä. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat aiheuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ainetta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemäriyhtiön rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpö¬tila ylittää +40 °C, • viemäriyhtiön tai purkuvesistön kannalta muita vahin¬gollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erillisellä sopimuksella.

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.