Common use of Työaikalain piiriin kuulumattomat työntekijät Clause in Contracts

Työaikalain piiriin kuulumattomat työntekijät. Hengellistä työtä tekeville (pappi, diakoni ja kanttori) annetaan kaksi vapaapäivää ka- lenteriviikossa, mikäli välttämättömät ja kiireelliset työtehtävät eivät sitä estä. Vapaa- päivien määrä on kuitenkin kolmena kalenteriviikkona vuodessa vain yksi. Viimeinen virke on otettu työehtosopimukseen vuonna 2016 tehdyn kilpailu- kykysopimuksen mukaisen 24 tunnin työajan pidennyksen yhteydessä, minkä mukaiset muutokset tulevat voimaan vuoden 2017 alusta alkaen. Tämän virkkeen mukaisesta asiasta voidaan kuitenkin paikallisesti sopia toisin. Vapaapäivät eivät kuitenkaan voi olla lauantai tai sunnuntai eivätkä kirkolliset juhla- päivät, ellei tämä poikkeuksellisesti ole mahdollista. Kahdeksan viikon jakso on se aika, jonka kuluessa vapaapäivät tulee tasoittaa. Mikäli välttämättömät ja kiireelliset työtehtävät tai muu painava syy estää vapaapäivien pi- tämisen joko ennalta arvaamattomasta syystä tai yllättäen, niin menetetty vapaapäi- vä on pidettävä viimeistään kahdeksannen menetettyä vapaata seuraavan kalenteri- viikon aikana. Työsuhteen päättyessä pitämättömät vapaat maksetaan palkkana.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Työaikalain piiriin kuulumattomat työntekijät. Hengellistä työtä tekeville (pappi, diakoni ja kanttori) annetaan kaksi vapaapäivää ka- lenteriviikossavapaa- päivää kalenteriviikossa, mikäli välttämättömät ja kiireelliset työtehtävät eivät sitä estä. Vapaa- päivien Vapaapäivien määrä on kuitenkin kolmena kalenteriviikkona vuodessa vuo- dessa vain yksi. Viimeinen virke on otettu työehtosopimukseen vuonna 2016 tehdyn kilpailu- kykysopimuksen kilpailuky- kysopimuksen mukaisen 24 tunnin työajan pidennyksen yhteydessä, minkä mukaiset muutokset tulevat voimaan vuoden 2017 alusta alkaen. Tämän virkkeen virk- keen mukaisesta asiasta voidaan kuitenkin paikallisesti sopia toisin. Vapaapäivät eivät kuitenkaan voi olla lauantai tai sunnuntai eivätkä kirkolliset juhla- päivätjuhlapäivät, ellei tämä poikkeuksellisesti ole mahdollista. Kahdeksan viikon jakso on se aika, jonka kuluessa vapaapäivät tulee tasoittaatasoit- taa. Mikäli välttämättömät ja kiireelliset työtehtävät tai muu painava syy estää vapaapäivien pi- tämisen pitämisen joko ennalta arvaamattomasta syystä tai yllättäen, niin menetetty vapaapäi- vä vapaapäivä on pidettävä viimeistään kahdeksannen menetettyä vapaata va- paata seuraavan kalenteri- viikon kalenteriviikon aikana. Työsuhteen päättyessä pitämättömät vapaat maksetaan palkkana.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Työaikalain piiriin kuulumattomat työntekijät. Hengellistä työtä tekeville (pappi, diakoni ja kanttori) annetaan kaksi vapaapäivää ka- lenteriviikossa, mikäli välttämättömät ja kiireelliset työtehtävät eivät sitä estä. Vapaa- päivien määrä on kuitenkin kolmena kalenteriviikkona vuodessa vain yksi. Viimeinen virke on otettu työehtosopimukseen vuonna 2016 tehdyn kilpailu- kykysopimuksen kilpailuky- kysopimuksen mukaisen 24 tunnin työajan pidennyksen yhteydessä, minkä mukaiset muutokset tulevat voimaan vuoden 2017 alusta alkaen. Tämän virkkeen virk- keen mukaisesta asiasta voidaan kuitenkin paikallisesti sopia toisin. Vapaapäivät eivät kuitenkaan voi olla lauantai tai sunnuntai eivätkä kirkolliset juhla- päivät, ellei tämä poikkeuksellisesti ole mahdollista. Kahdeksan viikon jakso on se aika, jonka kuluessa vapaapäivät tulee tasoittaa. Mikäli välttämättömät ja kiireelliset työtehtävät tai muu painava syy estää vapaapäivien pi- tämisen joko ennalta arvaamattomasta syystä tai yllättäen, niin menetetty vapaapäi- vä on pidettävä viimeistään kahdeksannen menetettyä vapaata seuraavan kalenteri- viikon aikana. Työsuhteen päättyessä pitämättömät vapaat maksetaan palkkana.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus