Työehtosopimus. Jos työntekijän vuositasolla saamat vuosivapaatunnit jäävät alle 67,5 tunnin (tai ennen 1.1.2021 alle 52,5 tunnin), saamatta jäänyt työvuoroa lyhyempi vuosivapaan osa toteutetaan esimerkiksi: • lyhentämällä työpäivää tai työpäiviä ko. tunneilla (palkka maksetaan kuitenkin koko suunnitellulta työvuorolta) tai • maksamalla ko. tunnit 8. kohdan mukaisesti rahakorvauksena tai • siirtämällä ko. tunnit työaikapankkiin. Työntekijä on osittaisella hoitovapaalla. Hän tekee 6 tunnin työvuoroja 5 päivänä viikossa. Työnantaja ja työntekijä sopivat vuosivapaan pituudeksi työvuoron pituuden. Työnantaja voi suunnitella sovitun pituisia vuosivapaita työvuoroluetteloon jatkossa ilman erillistä sopimista. Työntekijä on tehnyt vuoden 2021 aikana yhteensä 1 350 tuntia töitä. Hänel- le on kertynyt 52,5 vuosivapaatuntia. Työnantajan ja työntekijän sopimalla tavalla työntekijä saa 8 vuosivapaata ja yhteensä 48 vuosivapaatuntia. Jäljellä olevan 4,5 tunnin toteutumisesta työnantaja ja työntekijä voivat sopia tämän esimerkin yläpuolella olevan tekstin mukaisesti.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työehtosopimus. Jos työntekijän vuositasolla saamat vuosivapaatunnit jäävät alle 67,5 tunnin (tai ennen 1.1.2021 alle 52,5 tunnin), saamatta jäänyt työvuoroa lyhyempi vuosivapaan osa toteutetaan esimerkiksi: • lyhentämällä työpäivää tai työpäiviä ko. tunneilla (palkka maksetaan kuitenkin kuiten- kin koko suunnitellulta työvuorolta) tai • maksamalla ko. tunnit 8. kohdan mukaisesti rahakorvauksena tai • siirtämällä ko. tunnit työaikapankkiin. Työntekijä on osittaisella hoitovapaalla. Hän tekee 6 tunnin työvuoroja 5 päivänä viikossa. Työnantaja ja työntekijä sopivat vuosivapaan pituudeksi työvuoron pituuden. Työnantaja voi suunnitella sovitun pituisia vuosivapaita työvuoroluetteloon jatkossa ilman erillistä sopimista. Työntekijä on tehnyt vuoden 2021 aikana yhteensä 1 350 tuntia töitä. Hänel- le Hänelle on kertynyt 52,5 vuosivapaatuntia. Työnantajan ja työntekijän sopimalla tavalla työntekijä saa 8 vuosivapaata ja yhteensä 48 vuosivapaatuntia. Jäljellä olevan ole- van 4,5 tunnin toteutumisesta työnantaja ja työntekijä voivat sopia tämän esimerkin yläpuolella olevan tekstin mukaisesti.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus