Työn vaikutukset ja vastuu Mallilausekkeet

Työn vaikutukset ja vastuu. Kuvaa tehtävään liittyvän päätöksenteon ja vastuun luonnetta ja laajuutta • Miten laajalle työn tekemisen vaikutukset ja seuraukset ulottuvat työyhteisössä tai sen ulkopuolella? • Miten helposti työn tekemisen vaikutukset ja seuraukset ovat muutettavissa? • Xxxxx tavoin tehtävä vaikuttaa muiden työskentelyyn ja työpaikan toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen?
Työn vaikutukset ja vastuu. Työn vaikutukset ja vastuu kuvaavat niitä vaikutuksia ja sitä merkitystä, joka työllä on kuntalaisten/asiakkaiden ja työyhteisön fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin olosuhteisiin. Vaikutuksia arvioidaan kohteiden laajuuden (erilaisuus, määrä) ja vaikutusten pysyvyyden (pitkäkestoisuus, muutettavuus) kannalta. Asiantuntija-, johtamis- ja esimiestyössä korostuvat toimintaedellytyksiä, tuloksellisuutta, vaikuttavuutta sekä työyhteisöjen toimivuutta koskeva vaikuttaminen ja vastuu. Toimintaedellytyksiin vaikuttamista ilmenee kaikilla organisaatiotasoilla.
Työn vaikutukset ja vastuu. Työn tekemisen vaikutukset ulottuvat myös lähintä työyhteisöä laajemmal- le tai useisiin asiakkaisiin. Vaikutukset ovat moninaisia ja yleensä vaikeasti muutettavissa tai jopa pysyviä. Vaikutukset saattavat heijastua myös organi- saation toimintaedellytyksiin. Vuorovaikutus työssä Työhön sisältyvä vuorovaikutus ja yhteistyö eri tahojen kanssa on aktiivis- ta toisiin ihmisiin vaikuttamista työyhteisön sisällä tai sen ulkopuolella. Sen sisältö on esim. motivointia, neuvottelua, ohjeistamista. Työhön sisältyy toistuvasti henkilökontakteja, jotka edellyttävät toisen henkilön aseman tai tilanteen syvällistä ymmärtämistä tai vuorovaikutusta asiakkaisiin tai sidos- ryhmiin ja näiden suhteiden ylläpitoa. Työ sisältää säännöllisesti ongelmien käsittelyä ja niiden ratkaisemiseen osallistumista. Tähän ryhmään kuuluvat tyypillisesti erilaiset vaativat ammattitehtävät, ku- ten esimerkiksi sairaanhoitajan tehtävät ja vastaavan tasoiset hoitotehtävät sekä vaativat toimistotehtävät. VAATIVUUSRYHMÄ 5 (PALkAT SIVULLA 109) Osaaminen ja harkinta Tarvittavat tiedot ja taidot saadaan esimerkiksi ammattikorkeakoulututkin- nolla tai vastaavalla aikaisemmalla tutkinnolla ja työkokemuksella. Työ edel- lyttää uusien ratkaisumallien löytämistä. Työ suoritetaan itsenäisesti toimin- nan suunnitteluun tai asiantuntija-asemaan perustuen.
Työn vaikutukset ja vastuu. Työn tekemisen vaikutukset ulottuvat mahdollisesti lähimpään työyhteisöön tai vähäisessä määrin asiakkaisiin. Vaikutukset ovat rajattuja ja helposti muutettavissa. Vuorovaikutus työssä Työhön sisältyvä vuorovaikutus ja yhteistyö eri tahojen kanssa on vähäises- sä määrin aloitteellisuutta vaativaa ja sisältö on lähinnä valmiin tiedon an- tamista ja vastaanottamista. Työlle on tunnusomaista kanssakäyminen lähityöyhteisössä. Tähän ryhmään kuuluvat tyypillisesti erilaiset avustavat tehtävät, kuten esi- merkiksi sairaala-, hoito- ja toimistoapulaisen tehtävät. VAATIVUUSRYHMÄ 2 (PALkAT SIVULLA 109) Osaaminen ja harkinta Tarvittavat tiedot ja taidot saadaan esimerkiksi lyhyellä ammatillisella kou- lutuksella, vastaavan tasoisella oppisopimuskoulutuksella, työpaikkakoulu- tuksella tai työkokemuksella. Työssä on yleisohjeet ja työtilanteet toistuvat yleensä samankaltaisina.
Työn vaikutukset ja vastuu. Työn tekemisen vaikutukset ulottuvat myös lähintä työyhteisöä laajem- malle tai asiakkaisiin. Vaikutukset ovat moninaisia ja usein vaikeasti muutettavissa. Vuorovaikutus työssä Työhön sisältyvä vuorovaikutus ja yhteistyö eri tahojen kanssa on aloitteelli- suutta vaativaa, ja sen tarkoituksena on varmistaa asioiden sujuminen ja tie- don oikea ymmärtäminen. Sen sisältö on esim. tiedottamista, neuvomista tai tiedon hankintaa toisilta. Työhön sisältyy toistuvasti henkilökontakteja, jotka edellyttävät toisen henkilön aseman tai tilanteen ymmärtämistä tai vuorovai- kutusta asiakkaisiin tai sidosryhmiin. Tähän ryhmään kuuluvat tyypillisesti erilaiset ammattitehtävät, kuten esimer- kiksi lähihoitajan tehtävät ja vastaavan tasoiset hoito- ja vastaanottotehtävät sekä toimiston ammattitehtävät. VAATIVUUSRYHMÄ 4 (PALkAT SIVULLA 109) Osaaminen ja harkinta Tarvittavat tiedot ja taidot saadaan esimerkiksi ammattikorkeakoulutut- kinnolla tai vastaavalla aikaisemmalla tutkinnolla. Työ edellyttää itsenäistä useista eri lähteistä saatavan tiedon seurantaa, käytettävyyden arviointia ja yhteen sovittamista.
Työn vaikutukset ja vastuu. Työn tekemisen vaikutukset ulottuvat useisiin yksiköihin, sidosryhmi- in, laajaan asiakaskuntaan tai ovat ratkaisevia organisaation tarjoa- mien palvelujen onnistumiselle. Vaikutukset ovat pitkäaikaisia, vaikeasti muutettavissa ja jopa pysyviä. Vaikutukset heijastuvat myös organisaation toimintaedellytyksiin. Työhön sisältyy merkittävää esimiesvastuuta tai erityis- alueen asiantuntijavastuuta. Vuorovaikutus työssä Työhön sisältyvä vuorovaikutus ja yhteistyö eri tahojen kanssa on aktiivista toi- siin ihmisiin vaikuttamista tai eri ryhmien tavoitteiden yhteen sovittamista työ- yhteisön sisällä tai sen ulkopuolella. Sen sisältö on esim. motivointia, neuvotte- lua, kouluttamista. Työhön sisältyy toistuvasti vaativia henkilökontakteja, jotka edellyttävät toisten henkilöiden ja henkilöryhmien aseman tai tilanteen syvällis- tä ymmärtämistä tai vuorovaikutusta asiakkaisiin tai sidosryhmiin sekä näiden suhteiden solmimista ja ylläpitoa. Työ sisältää säännöllisesti laaja-alaisten on- gelmien käsittelyä ja niiden ratkaisemiseen osallistumista. Tähän ryhmään kuuluvat tyypillisesti vaativat erityisosaamista edellyttävät asiantuntijatehtävät ja vaativat esimiestehtävät, kuten esimerkiksi osaston- ja apulaisosastonhoitajan sekä vastaavan hoitajan tehtävät. VAATIVUUSRYHMÄ 5B (PALkAT SIVULLA 109) Tähän ryhmään kuuluvat tyypillisesti kaikkein vaativimmat esimiestehtävät, joissa on alaisia ja/ tai merkittävä taloudellinen tai tulosvastuu, kuten esimer- kiksi vaativimmat osastonhoitajan, vastaavan hoitajan ja apulaisylihoitajan tehtävät.

Related to Työn vaikutukset ja vastuu

  • Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä ehtokohdassa myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa. Fennialla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään vakuutuskauden aikana, jos - vakuutuksenottaja on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tietoja ja jos Fennia oikean asianlaidan tuntien ei olisi vakuutusta myöntänyt - vakuutuksenottajan Fennialle sopimuksesta päätettäessä ilmoittamissa olosuhteissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota Fennian ei voida katsoa ottaneen huomioon sopimuksesta päätettäessä - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman - vakuutuksenottaja on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut Fennialle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta - vakuutuksenottaja asetetaan konkurssiin tai vakuutuksenottajan konkurssi raukeaa varojen puutteesta - vakuutuksenottaja on laiminlyönyt ehtokohdassa 5.2 tarkoitetun ilmoituksen vaaran lisääntymisestä - sattuu vahinko, joka on vakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen mukaan korvattava - vakuutuksenottajana olevan yrityksen omistuksessa tai kaupparekisteriin merkityissä vastuuhenkilöissä tapahtuu muutos. Jos Fennialla on edellä määritelty irtisanomisoikeus yhden vakuutuksen osalta ja Fennia käyttää tätä oikeuttaan, se voi samalla irtisanoa vakuutuksenottajan muutkin vakuutukset. Fennia irtisanoo vakuutuksen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa kerrotaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomisilmoituksen lähettämisestä. Fennian oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun maksamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa (19 §) 9 14.3 Indeksin vaikutus vakuutusmaksuun ja vakuutusmäärään 10

  • Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.

  • Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, ● joka johtuu kiinteistöllä tai sen rakennuksilla ennen vakuu- tuksen voimaantuloa aloitetusta muusta kuin tavanomaisesta kunnossapitoon liittyvästä rakennus-, korjaus- tai purkutyöstä, niiden suunnittelutyöstä tai niitä koskevista sopimuksista, ta- kuista tai vakuuksista, ● joka liittyy huoneenvuokrasuhteeseen, ● jossa tämän vakuutuksen vakuutetut ovat vastapuolina; va- kuutuksesta korvataan kuitenkin vakuutuksenottajan kustan- nukset, ● joka liittyy saatavaan tai vaateeseen, joka on vakuutetulle siir- retty, ellei siirrosta riidan syntyessä ole kulunut kahta vuotta, ● jossa on kysymys virallisen syyttäjän vakuutettua vastaan ajamasta syytteestä tai tällaisen syytteen vireillä ollessa asian- omistajan syytteessä olevaa vakuutettua kohtaan esittämästä yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta, ● joka koskee vakuutettua vastaan esitettyä sellaiseen tekoon pe- rustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, - josta vakuutetulle aiheutuvat kustannukset korvataan vastuuvakuutuksesta, ● joka liittyy konkurssiin, ● joka liittyy ulosottoon, ulosottolaissa tarkoitettuun täytäntöön- panoriitaan tai ulosottoon liittyvään täytäntöönpanoon, ● joka liittyy velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen, ● jossa on kysymys siitä, onko vakuutetun ilmoittamasta vakuu- tustapahtumasta aiheutuneet kustannukset joko kokonaan tai osittain korvattava oikeusturvavakuutuksesta, ● jota käsitellään ryhmäkanteena ja jossa vakuutettu on hakijana tai ryhmän jäsenenä.