Vaihtaminen vapaaseen Mallilausekkeet

Vaihtaminen vapaaseen. Työntekijän kanssa voidaan sopia lomarahan vaihta- misesta vapaaseen. 15 vuotta alalla ollut työntekijä voi vaihtaa viikkoa vas- taavan osan lomarahasta vuosittain karttuvaksi kou- luttautumisajaksi, joka annetaan yhtenäisenä viiden viikon jaksona. Kouluttautumisen ajankohta sovitaan hyvissä ajoin. Käyttämätön kouluttautumisaika korva- taan työsuhteen päättyessä tai työntekijän luopuessa järjestelmästä tuolloin voimassa olevan palkkaperus- teen mukaisesti.
Vaihtaminen vapaaseen. Työntekijän kanssa voidaan sopia lomapalkan korotuksen vaihtamisesta vapaaseen.
Vaihtaminen vapaaseen. Työntekijän kanssa voidaan sopia lomarahan vaihtami- sesta vapaaseen.

Related to Vaihtaminen vapaaseen

  • Vuosiloman antaminen Työntekijän kesäloman ja talviloman ajankohdan päättää työnan- taja sen jälkeen, kun työntekijä on esittänyt toiveensa loma-ajan- kohdasta. Työnantaja antaa mahdollisuuksien mukaan loman työntekijän esittämän toiveen mukaisesti. Kesäloma annetaan 2.5.–30.9. välisenä aikana ja talviloma 1.10.–30.4. välisenä aikana vuosilomalain sallimin poikkeuksin. Vuosiloma pidetään ennen työsuhteen päättymistä, mikäli työntekijä esittää asiaa koskevan pyynnön. Tämä koskee tilantei- ta, joissa työsuhde päättyy työntekijästä riippumattomista syistä. Määräaikaisissa työsuhteissa pyyntö on esitettävä työsopi- musta solmittaessa. Toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa pyyntö esitetään viimeistään vuorokauden sisällä, kun työntekijän on saanut tietoonsa työnantajan suorittaman irtisanomisen. Kun työntekijä irtisanomisilmoituksen saatuaan pyytää vuosi- lomansa pitämistä työsuhteensa aikana, työnantaja päättää, alkaa- ko vuosiloma irtisanomisaikana vai siirretäänkö työsuhteen päät- tymistä niin, että vuosiloma alkaa aiemmin ilmoitetusta työsuh- teen päättymisestä lukien. Työntekijällä on halutessaan oikeus ylimääräiseen vapaaseen, mi- käli hänellä ei ole kertynyt täyttä lomaoikeutta, kuitenkin niin, että vapaan ja mahdollisesti ansaitun kesäloman pituus on enintään 2 viikkoa. Työntekijän tulee ilmoittaa halukkuudestaan ylimääräi- seen vapaaseen työsopimusta solmittaessa. Liittojen välinen tulkinta, joka koskee lattianpäällystysalan työntekijäin vuosilomia koskevan työehtosopimuksen 3 §:n mu- kaista siirrettyä työsuhteen päättymistä ja vuosiloman pitämistä alkuperäisen irtisanomisajan jälkeen: Työntekijällä ei ole oikeutta siirretyssä työsuhteen päättämisti- lanteessa vuosilomansa ajalta sairausajan palkkaan, arkipyhäkor- vaukseen eikä oikeutta siirtää vuosilomaansa vuosilomalain 5 lu- vun 25 ja 26 §:n mukaisissa tapauksissa. Mikäli työmaa tai yritys suljetaan vuosiloman ajaksi, ovat ne työntekijät, jotka eivät ole vuosilomalla tai edellisessä kappalees- sa tarkoitetulla ylimääräisellä vapaalla ja joita ei ole tilapäisesti si- joitettu käynnissä oleviin työkohteisiin, lomautettuina.

  • Vapaan antaminen Edellä kohdan 2 perusteella kertyneet työajan lyhennyksestä johtuvat va- paapäivät annetaan kokonaisina päivinä kertymävuotta seuraavan vuo- den loppuun mennessä. Lyhennysvapaapäivät annetaan yhdessä tai use- ammassa erässä työnantajan määräämänä aikana joko vuosiloman yh- teydessä tai yhdessä työntekijän muun vapaapäivän kanssa, tai lyhennys- vapaapäiviä keskenään yhdistäen, ellei työnantajan ja työntekijän kesken erikseen sovita jostakin muusta lyhennysvapaapäivän antamistavasta. Yksi vapaapäivä vastaa 8 tunnin lyhennystä. Mikäli työntekijä on ansainnut vähintään 10 lyhennysvapaapäivää, anne- taan lyhennysvapaapäivät yhdistämällä niitä siten, että niistä muodostuu kaksi viiden päivän pituista vapaata. Jos annettava vapaa sisältyy em. säännöllisiä työtunteja kartuttavaan ai- kaan, katsotaan vapaapäivä pidetyksi, mikäli este vapaan pitämiseen ei ole ollut tiedossa vapaan ajankohtaa ilmoitettaessa. Jos työntekijä kuiten- kin sairastuu ennen viiden päivän pituista yhdenjaksoista lyhennysva- paata ja sairaus kestää yhtämittaisesti vähintään viiden päivän lyhennys- vapaajakson ajan, siirretään työntekijän sitä pyytäessä sairauden alle jäävä viiden päivän vapaajakso annettavaksi myöhemmin. Siirto tehdään vain yhden viiden päivän lyhennysvapaajakson osalta kalenterivuodessa. Lyhennyksen sisältävän jakson säännöllistä työaikaa lyhennetään lyhen- nyksen tuntimäärällä. Lyhennysvapaapäiviä voidaan antaa työntekijälle ennen niiden ansaitse- mista, mikäli työntekijä siihen suostuu.

  • Soveltaminen 1.1. Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan toimittajan yrityksille ja yhteisöille tarjoamiin palveluihin. Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan myös muulloin, jos niin on sovittu.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Työsuhteen alkaminen 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus purkamisesta tehtiin.

  • Takaisinottaminen Työsopimuslain 6 luvun 6 §:n mukainen määräaika lasketaan laista poiketen työnteon lopettamisesta. Tiedustelu- ja takaisinottovelvollisuuden piirissä ovat tämän määräajan puitteissa ne työntekijät, joiden vakituinen asunto si- jaitsee 6 §:n mukaisella etäisyydellä tarjolla olevasta työkoh- teesta.

  • Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Vuorokautinen ylityö Vuorokautisen ylityön 2 ensimmäiseltä työtunnilta maksetaan ylityökorvauksena 50 %:lla ja seuraavilta työtunneilta 100 %:lla korotettu yksinkertainen tuntipalkka. Vuorokautisen ylityön työtunteja ei oteta mukaan laskettaessa viikoittaista ylityö- korvausta.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.