Ylivakuutus ja rikastumiskielto Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuu- den tai etuuden oikeaa arvoa suurempi. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylivakuutetulle omaisuudelle tai etuudel- le sattuneen vahingon johdosta enempää kuin vahingon peittä- miseksi tarvittavan määrän. Jos kuitenkin vakuutusmäärä olen- naisesti perustuu vakuutusyhtiön tai sen edustajan antamaan arvioon, korvaus suoritetaan vakuutusmäärän mukaisena, paitsi milloin vakuutuksenottajan tahallisesti antamat väärät tai puut- teelliset tiedot olivat vaikuttaneet arvioon.
Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa (19 §) 9 14.3 Indeksin vaikutus vakuutusmaksuun ja vakuutusmäärään 10
Vakuutusmaksu Vakuutusmaksu on maksettava viimeistään eräpäivänä. Tätä ei sovelleta silloin, jos vakuutuksen voimassaolo alkaa vakuutus- maksun maksamisesta kohdan F.3.2 mukaan. Viivästyneestä vakuutusmaksusta voidaan periä vakuutuskaudelta vuotuinen viivästyskorko korkolain mukaisesti.
Vakuutusyhtiön velvollisuudet Vakuutusyhtiö selvittää, onko vakuutetulla vahingonkor- vausvelvollisuutta ilmoitetusta, vakuutuksen korvauspiiriin kuuluvasta vahingosta, jonka määrä ylittää vakuutuksen omavastuun ja neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa. Jos vakuutuksenottaja korvaa vahingon, sopii siitä tai hyväksyy vaatimuksen, ei tämä sido vakuutusyhtiötä, ellei korvauksen määrä ja peruste ole ilmeisesti oikea. Jos vakuutusyhtiö on päässyt vahingonkärsijän kanssa sopimukseen vahinkojen korvaamisesta eikä vakuutuk- senottaja tai vakuutettu tähän suostu, vakuutusyhtiö ei ole tämän jälkeen velvollinen korvaamaan sen jälkeen aiheu- tuneita kustannuksia eikä korvaamaan enempää kuin se edellä mainitun sopimuksen perusteella olisi korvannut. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole velvollinen selvittämään asiaa enempää.
Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.
Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.
Laskutus ja maksuehto Opetushallitus vastaanottaa laskut vain verkkolaskuina. Verkkolaskuosoite on: Laskutukseen ja maksuehtoihin sovelletaan JIT 2015 yleisten ehtojen 8 kohtaa seuraavin täsmen- nyksin: • Maksut maksetaan laskun perusteella. Lasku erääntyy maksettavaksi 30 päivän kuluttua las- kun saapumisleimasta. • Viivästyskorko määräytyy kulloinkin voimassa olevan korkolain mukaan. • Elleivät Asiakas ja Toimittaja ole muusta sopineet, Toimittaja laskuttaa Asiakkaalta toistu- vaismaksut sopimuksen mukaisesti tehdystä työstä kuukausittain jälkikäteen. • Laskussa on eriteltävä, kenen asiantuntijan työhön kukin laskutettava tunti perustuu sekä kunkin asiantuntijan laskutettavat päivät tai tunnit sekä yksikköhinnat. Lisäksi laskussa tulee olla riittävä erittely laskutuksen perusteista. Lasku tulee olla jäljitettävissä tiettyyn toimituk- seen. Asiakas ja Toimittaja voivat sopia laskuerittelystä tarkemmin asiakaskohtaisessa sopi- muksessa. • Toimittaja kirjaa tekemänsä työn Jira-tiketeille. Laskutuksessa toimittaja ottaa Asiakkaan tar- joamasta Xxxxxxx työaikaraportin ja liittää sen osaksi laskua. Vain Jiraan merkitystä työstä voidaan laskuttaa. • Toimittaja lisää raportin työajankäytöstä laskuun. Raportista tulee ilmetä päivämäärä, tiket- ti, nimi, tehtävän kuvaus ja tuntimäärä. Ei sovelleta JIT 2015- Yleisten ehtojen 8 kohdan alakohtia (1) ja (3)
Vakuutussopimuksen Muuttaminen Aktialla on oikeus muuttaa sopimuksen ehtoja va- kuutuksen hakijan menettelyn tai yleisen vahinko- kehityksen vuoksi. Aktialla on vakuutusaikana oikeus muuttaa va- kuutusmaksua ja muita sopimusehtoja, jos vakuu- tuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt tiedo- nantovelvollisuutensa. Edellytyksenä on, että Ak- tia, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, oli- si myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla kuin oli sovittu. Muutokset henkivakuutusten vakuutusmaksuis- sa ja muissa sopimusehdoissa voivat olla perus- teltuja yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi. Vakuutussopimuksen sisältö ei kuitenkaan tässä tapauksessa saa muuttua olen- naisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Muiden kuin henkivakuutuksen vakuutusmak- sua ja muita sopimusehtoja voidaan muuttaa, jos muutoksen syynä on ennalta arvaamaton korvaus- menon kehitys tai muu seuraava ennalta arvaama- ton olosuhteiden muutos, kuten • uusi tai muuttunut lainsäädäntö tai viranomai- sen määräys • kansainvälinen kriisi, poikkeuksellinen luon- nontapahtuma, suuronnettomuus • muutos kuolevuuskehityksessä • yleisen korkotason aleneminen alle vakuutus- maksun laskemisessa käytetyn korkotason • vakuutukseen vaikuttavan kustannustason muuttuminen edellyttäen, että muutos johtuu Aktian määräysvallan ulkopuolella olevasta syystä. Aktialla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuu- tussopimuksen keskeiseen sisältöön. Vakuutusehtoihin tehtävä vakuutusturvan hei- xxxxxx ei kuitenkaan koske sellaista sairautta tai vammaa, joka on alkanut ennen ehtomuutosta. Jos vakuutussopimusta muutetaan, Aktia lähet- tää vakuutuksenottajalle ilmoituksen sopimuksen muuttumisesta ja muutoksen sisällöstä viimeis- tään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Vakuutuksenottajalla on aina mahdollisuus irtisa- noa vakuutus muutoksen vuoksi. Vakuutusmaksu ja vakuutusturva voivat myös muuttua indeksitarkistuksen yhteydessä.
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)
Vakuutuksen kohde Vakuutuksen kohteena on jäljempänä mainittu omaisuus.