Vesihuoltolaitos Vesihuoltolaitos on vesihuoltolain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettu laitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella.
Vesihuolto Vesihuollolla tarkoitetaan vedenhankintaa eli veden johtamista, käsittelyä ja toimitta- mista talousvetenä käytettäväksi sekä jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä (viemä- röintiä) siinä laajuudessa kuin siitä laitoksen ja asiakkaan kesken sovitaan.
Luottamusmiesten koulutus Luottamusmiehelle varataan tilaisuus osallistua koulutussopimuksessa sovittuun ja xxxx- seen työnantajan kanssa sovittavaan koulutukseen, joka on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamisessa. Koulutuskustannusten korvaamises- ta on sovittu koulutussopimuksessa. Pääluottamusmiehen luottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnan- tajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edel- lyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä va- pautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.
Luottamusmiehen koulutus 1. Osallistumista varten sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöelimien järjestä- miin tai hyväksymiin kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäviin luottamus- miestoimintaan liittyviin kursseihin on työnantaja velvollinen antamaan työsuh- teen katkeamatta vapautuksen luottamusmiehelle, mikäli tämä voi tapahtua tuot- tamatta tuntuvaa haittaa yrityksen toiminnalle. Kielteisessä tapauksessa ilmoite- taan luottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka ta- kia vapauden myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on, milloin kurssi kestää enintään viikon, annettava vähintään 2 viikkoa ennen kurssin alkua, sekä milloin on kysymys pidemmästä kurssista, vähintään 6 viikkoa ennen. 2. Pääluottamusmiehellä, varapääluottamusmiehellä, neuvottelevalla luottamus- miehellä ja työpaikan luottamusmiehellä on oikeus osallistua luottamusmieskurs- seille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Neuvotteluosaamisen varmistamiseksi neuvottelevan luottamusmiehen varaluot- tamusmiehellä ja työpaikan luottamusmiehen varaluottamusmiehellä on oikeus osallistua työtilanteen salliessa luottamusmieskoulutuksen peruskurssille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Pöytäkirjamerkintä: Kurssille osallistumista koskevista käytännön järjeste- lyistä sovitaan neuvottelevan luottamusmiehen varaluottamusmiehen tai työ- paikan luottamusmiehen varaluottamusmiehen ja työnantajan välillä kuiten- kin siten, että varaluottamusmies osallistuu kurssille keskimäärin enintään 3 päivän ajan kalenterivuodessa. 3. Osapuolet suosittelevat, että neuvotteluosaamisen varmistamiseksi ennakoi- daan tilanteet, joissa varsinaiselle henkilöstöedustajalle tulee este hoitaa tehtävi- ään (esim. pidemmät poissaolot). 4. Luottamusmiehen osallistuessa sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöeli- mien järjestämiin tai hyväksymiin työsuojelua, rationalisointia, henkilöstöhallin- toa, yritystaloutta tai muuta sellaista käsittelevään koulutustoimintaan korvaa työnantaja sekä heidän ansionmenetyksensä että koulutustoiminnasta aiheutu- vat kustannukset. 5. Edellä tässä pykälässä tarkoitetulle kurssille osallistuminen ei saa aiheuttaa työ- suhteen katkeamista eikä vuosiloma-, eläke- tai muihin niihin verrattavien etujen vähentymistä. 6. Pääluottamusmiehen ja neuvottelevan luottamusmiehen luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön am- matillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.
OTTAVAT HUOMIOON Libanonin ja yhteisön välillä olevat taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen erot ja tarpeen vahvistaa taloudellista ja yhteiskunnallista kehitysprosessia Libanonissa, VAHVISTAVAT, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kolmannen osan IV osaston soveltamisalaan kuuluvat tämän sopimuksen määräykset sitovat Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia erillisinä sopimuspuolina eivätkä osana yhteisöä, kunnes Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti (tapauksen mukaan) ilmoittaa Libanonille, että määräykset sitovat sitä osana yhteisöä Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti; sama koskee myös Tanskaa mainittuihin sopimuksiin liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti, HALUAVAT saavuttaa täysin sopimuspuolten välisen assosiaation tavoitteet panemalla täytäntöön tämän sopimuksen asiaa koskevat määräykset yhteisön ja Libanonin taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tason lähentämiseksi, OVAT TIETOISIA tämän vastavuoroisiin etuihin, keskinäisiin myönnytyksiin, yhteistyöhön ja vuoropuheluun perustuvan sopimuksen tärkeydestä, HALUAVAT kehittää säännöllisen poliittisen vuoropuhelun molempia sopimuspuolia kiinnostavista kahdenvälisistä ja kansainvälisistä kysymyksistä, KIINNITTÄVÄT HUOMIOTA yhteisön haluun tukea Libanonia uudistamaan ja muuttamaan talouttaan ja maan yhteiskunnallista kehitystä, HALUAVAT aloittaa, ylläpitää ja vahvistaa säännöllisen vuoropuhelun avulla yhteistyötä taloudellisista, tieteellisistä, teknologisista, yhteiskunnallisista, sivistyksellisistä ja audiovisuaalialan kysymyksistä paremman yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, OVAT VAKUUTTUNEITA, että tämä sopimus luo ilmapiirin, joka edistää sopimuspuolten välisten taloussuhteiden kasvua erityisesti kaupan ja investointien aloilla, jotka ovat keskeisiä talouden uudistamisen ja rakenneuudistusohjelman onnistumiselle ja teknologiselle uudistukselle, OVAT SOPINEET SEURAAVAA:
Luottamusmiehet 1. Luottamusmiehen osalta noudatetaan liittojen välistä luottamusmies- sopimusta. 2. Yritykseen voidaan valita yksi pääluottamusmies, jolle luottamus- miestehtävien hoitamista varten on annettava säännöllistä viikoit- taista vapautusta työstä työntekijöiden lukumäärän perusteella seu- raavasti: Työntekijämäärä Vapautus/viikko enintään 10 2 t 11 - 29 4 t 30 - 49 5 t 50 - 100 8 t 101 - 179 16 t 180 - 259 22 t 260 - 339 28 t 340 - 399 32 t 400 tai yli 40 t Jos luottamusmiehen vapautuksen määrä on vähemmän kuin kah- deksan tuntia viikossa, luottamusmiehellä on oikeus työstä vapautuk- sen sijasta saada rahakorvaus, joka saadaan kertomalla taulukosta ilmenevä vapautuksen määrä hänen keskituntiansiollaan. 3. Mikäli jollakin yrityksellä on toimipaikkoja useammassa pisteessä, voidaan toimipistettä kohden valita yksi luottamusmies, jolle on edellä mainittua vapaa-aikaa annettava työpisteen työntekijämäärän perus- teella seuraavasti: Työntekijämäärä Vapautus/viikko 15 - 29 1 t 30 - 49 3 t 50 - 79 6 t 80 tai yli 8 t Jos luottamusmiehen vapautuksen määrä on vähemmän kuin kah- deksan tuntia viikossa, luottamusmiehellä on oikeus työstä vapautuk- sen sijasta saada rahakorvaus, joka saadaan kertomalla taulukosta ilmenevä vapautuksen määrä hänen keskituntiansiollaan. Edellytyksenä vapaa-ajan antamiselle työpisteen luottamusmiehelle on, että myös työnantajalla on samassa työpisteessä työnjohtaja tai vastaava esimies. 4. Pääluottamusmiehelle maksetaan luottamusmiespalkkiota taulukko- palkasta laskettuna yhtiön koko työntekijämäärän mukaan seuraa- vasti: Työntekijöitä Palkkio 20 - 49 1,5 % 50 - 179 3,7 % 180 - 399 6,3 % 400 tai yli 8,3 % Palkkiota ei oteta huomioon laskettaessa 11 §:n mukaista keskitunti- ansiota tai vuosilomapalkkaa. 5. Liitot toteavat yllä olevan soveltamisesta, että - työntekijällä tarkoitetaan tämän työehtosopimuksen piirissä työskentelevää työntekijää, - vapaa-ajan ja luottamusmiespalkkion perustana oleva työnteki- jäin lukumäärä todetaan vuosittain vuoden ensimmäisenä arki- päivänä, - jos joku on sovellutuksen voimaan tullessa nauttinut parempia etuja, säilytetään nämä niin kauan kuin ao. henkilö on luottamus- henkilönä, - sopimuksen tarkoittama vapaa-aika merkitään työvuorolistaan, - edellä mainitulta vapaa-ajalta maksetaan palkka keskituntian- sion mukaan.
Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta
Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus ja huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Mikäli vakuutuksenottaja on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava vakuutuksenottaja, voidaan vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai se evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Vastuuvakuutuksesta korvausta ei alenneta eikä evätä vakuutetun huolimattomuuden takia. Jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella, taikka milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin voidaan korvausta kuitenkin myös vastuuvakuutuksessa alentaa tai korvaus evätä kokonaan. Vakuuttaja suorittaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta korvauksena vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota vahinkoa kärsinyt ei ole saanut perityksi vakuutetulta. Korvausta ei kuitenkaan suoriteta, mikäli vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.
Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.
Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.