Viemäri Mallilausekkeet

Viemäri. Viemärillä tarkoitetaan jätevesiviemäriä. Viemärillä tarkoitetaan myös hulevesiviemä- riä silloin, kun laitos huolehtii huleveden viemäröinnistä. Erillisviemärillä tarkoitetaan sellaista jätevesiviemäriä, jossa johdetaan vain jätevettä. Lisäksi erillisviemärillä tarkoitetaan sellaista hulevesiviemäriä, jossa johdetaan vain hulevettä ja perustusten kuivatusvettä. Sekaviemärillä tarkoitetaan sellaista jäteve- siviemäriä, jossa laitoksen jätevesi, hulevesi ja perustusten kuivatusvesi johdetaan samassa viemärissä.
Viemäri. Viemärillä tarkoitetaan jätevesiviemäriä ja hulevesiviemäriä.
Viemäri. Toiminta-alue on vesihuoltolain 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettu maantieteellinen alue, jolla vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta sen mukaan kuin vesihuoltolaissa säädetään. Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- tai sulamisvettä. Viemärivedellä tarkoitetaan jätevettä, hulevettä ja perustusten kuivatusvettä sekä muita vesiä, jotka johdetaan tai kulkeutuvat kiinteistöltä laitoksen jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin. Se, minkä tässä kohdassa mainitun veden vastaanottamista kulloinkin tarkoitetaan, määräytyy sen mukaan, mitä vettä/vesiä asiakkaan kiinteistöltä johdetaan laitoksen viemäriin. Viemärillä tarkoitetaan jätevesiviemäriä ja hulevesiviemäriä.
Viemäri. Viemärivedellä tarkoitetaan jätevettä, joka johdetaan kiinteistöltä laitoksen jätevesiviemäriin. Viemärivedellä tarkoitetaan myös hulevettä ja perustusten kuivatusvettä, jota johdetaan tai kulkeutuu kiinteistöltä laitoksen viemäriin. Se, minkä tässä kohdassa mainitun veden vastaanottamista kulloinkin tarkoitetaan, määräytyy sen mukaan, mitä vettä/vesiä asiakkaan kiinteistöltä johdetaan laitoksen viemäriin.
Viemäri. 5 1.16 Taksa, hinnasto, palvelumaksuhinnasto………………………………………... 5 2. LIITTÄMINEN 5 2.1 Liittämiskohdan yksilöiminen 5 2.2 Huleveden erottaminen 5 2.3 Liittymishakemus/lausunto 5 2.4 Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella………………………………………... 6 2.5 Liittyminen erityisehdoin 6 3. SOPIMUS 6 3.1 Vesihuollon sopimukset 6 3.2 Sopiminen liittymisestä 6 3.3 Sopiminen käytöstä… 7
Viemäri. Viemärillä tarkoitetaan talousjäteveden ja teollisuusjäteveden viemäriä.
Viemäri vesiviemäri on liittämiskohdan ja kiinteistön hulevesilaitteiston välinen huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamiseksi asennettu viemäri. Toiminta-alue on vesihuoltolain 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettu maantieteellinen alue, jolla vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta sen mukaan kuin vesihuoltolaissa säädetään. Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- tai sulamisvettä. Viemärivedellä tarkoitetaan jätevettä, hulevettä ja perustusten kuivatusvettä sekä muita vesiä, jotka johdetaan tai kulkeutuvat kiinteistöltä laitoksen jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin. Se, minkä tässä kohdassa mainitun veden vastaanottamista kulloinkin tarkoitetaan, määräytyy sen mukaan, mitä vettä/vesiä asiakkaan kiinteistöltä johdetaan laitoksen viemäriin. Viemärillä tarkoitetaan jätevesiviemäriä ja hulevesiviemäriä.
Viemäri. Viemärillä tarkoitetaan jätevesiviemäriä ja hulevesiviemäriä. Jätevesien ja hulevesien johtamista varten tulee olla omat erilliset viemärinsä.
Viemäri. Viemärillä tarkoitetaan jäteveden erillisviemäriä. Erillisviemärillä tarkoitetaan sellaista jätevesiviemäriä, jossa johdetaan vain jätevettä. Lisäksi erillisviemärillä tarkoitetaan hulevesiviemäriä, jossa johdetaan vain hulevettä ja perustusten kuivausvettä. Sekaviemärillä tarkoitetaan sellaista jätevesiviemäriä, jossa jätevesi, hulevesi ja perustusten kuivatusvesi johdetaan samassa viemärissä. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erillisellä sopimuksella.
Viemäri. Kiinteistön vesihuoltolaitteistoja (kvv-laitteistoja) ovat kiinteistön laitteistot talous-, sammutus-, jäte- sekä huleveden ja perustusten kuivatusvesien johtamiseksi. Tonttijohtoja ovat tonttivesijohto, tonttiviemäri ja tonttihulevesiviemäri. Tonttivesijohto on talousveden johtamista varten asennettu liittämiskohdan ja kiinteistön vesimittarin välinen johto. Tonttiviemäri on liittämiskohdan ja rakennuksen välinen jätevesiviemäri. Tonttihulevesiviemäri on liittämiskohdan ja kiinteistön hulevesilaitteiston välinen huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamiseksi asennettu viemäri. Toiminta-alue on vesihuoltolain 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettu maantieteellinen alue, jolla vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta sen mukaan kuin vesihuoltolaissa säädetään. Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- tai sulamisvettä. Viemärivedellä tarkoitetaan jätevettä, hulevettä ja perustusten kuivatusvettä sekä muita vesiä, jotka johdetaan tai kulkeutuvat kiinteistöltä laitoksen jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin. Se, minkä tässä kohdassa mainitun veden vastaanottamista kulloinkin tarkoitetaan, määräytyy sen mukaan, mitä vettä/vesiä asiakkaan kiinteistöltä johdetaan laitoksen viemäriin. Viemärillä tarkoitetaan jätevesiviemäriä ja hulevesiviemäriä.