Common use of Vuokraus Clause in Contracts

Vuokraus. 1.1 Maksamalla viljelypalstan vuotuisen vuokran vuokraaja saa vuokraoikeuden kaupungin omistamaan viljelypalstaan. Hintaan sisältyy myös kasteluvesi ja jätehuolto. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi. *infon kohta 1. Mikäli palstan viljelyä/hoitoa ei ole aloitettu kesäkuun 15. päivään mennessä tai palsta on rikkakasvien, heinän tai tavaran valtaama, sopimus puretaan ja vuokraaja menettää vuokraoikeuden palstaansa ja kaupunki saa vuokrata sen uudelleen. Laskutuskausi on 1.1.-31.12 ja irtisanomisaika on 14 vrk. Sopimus tulee irtisanoa kirjallisesti. Mikäli sopimus tehdään 1. heinäkuuta jälkeen, ei kuluvalta vuodelta xxxxxx palstamaksua. 1.2 Vuokraajan tulee olla 18-vuotias ja samalla vuokraajalla voi olla kerrallaan vain yksi palsta. Tämä kohta koskee vain uusia viljelijöitä 29.1.2020 alkaen. Palstojen vuokrasopimuksia ei voi itse siirtää eteenpäin kolmannelle osapuolelle. 1.3 Vuokraaja sitoutuu noudattamaan viljelypalsta-alueen sääntöjä sopimusta allekirjoittaessaan. Vuokralainen vastaa yhteystietojensa oikeellisuudesta. Vuokrasopimus tulee palauttaa allekirjoitettuna asiakaskoordinaattorille 30 vrk:n sisällä vuokrasopimuksen päiväyksestä. Mikäli sopimusta ei ole palautettu määräajassa, kaupunki voi vuokrata palstan uudelleen seuraavalle jonossa. Vuokra on maksettava eräpäivään mennessä. Maksamattomasta laskusta lähetetään yksi maksumuistutus (Svea-perintä). Mikäli maksumuistutuksen jälkeen lasku on edelleen maksamatta, kaupunki purkaa sopimuksen. Sääntöjen rikkomisesta ja vuokralaisen epäsopivasta toiminnasta tai käytöksestä voi kaupunki päättää palstanvuokrauksen huomautusmenettelyn kautta yksipuolisesti. Viljelypalstamaksua ei tässä tapauksessa palauteta. * Infon kohta 2 1.4 Vuokraajan tulee siistiä palsta irtisanomisaikana. Irtisanomispäivästä on 14 vrk aikaa siivota ja tyhjentää palsta. Palstalle jätettävistä monivuotisista kasveista ja välineistä tulee sopia erikseen asiakaskoordinaattorin kanssa. Kaupungilla on oikeus laskuttaa täysimääräiset palstan tyhjennys- ja siivouskustannukset vuokralaiselta, minimiveloitus on 100 € + siivouksesta aiheutuvat täysimääräiset kulut.

Appears in 2 contracts

Samples: Viljelypalstojen Säännöt, Viljelypalstojen Säännöt

Vuokraus. 1.1 Maksamalla viljelypalstan vuotuisen vuokran Jokaisesta vuokrauksesta tehdään erillinen allekirjoitettava tilavuokrasopimus. Vuokra-aika alkaa vuokrauspäivänä klo 11.00 ja päättyy sitä seuraavana aamuna klo 10.00 xxxxx xxxxxxxxxxxxxx kanssa ole erikseen muuta sovittu. Mahdollisista poikkeuksista voidaan sopia erikseen; Xxxxxxx Xxxxxxx puh.044 747 5803. Varauksen yhteydessä tilojen vuokraaja saa vuokraoikeuden kaupungin omistamaan viljelypalstaanmaksaa tilavuokran kokonaisuudessaan, joka vahvistaa varauksen. Hintaan sisältyy myös kasteluvesi ja jätehuoltoJos asiakas peruu kirjallisesti (sähköpostilla) varauksen 1 kk ennen tilaisuuden ajankohtaa, voidaan puolet (50%) varausmaksun määrästä palauttaa. Vuokrasopimuksen allekirjoittaa aina juhlapaikan vastuullinen vuokraaja. Vuokrasopimus voidaan erikseen sovittaessa lähettää allekirjoitettavaksi asiakkaalle, joka palauttaa sen viipymättä vuokranantajalle. Sopimuksen voi toimittaa allekirjoitettuna, joko paperisena Nakkilan kunnan tekniselle toimistolle, tai skannattuna/tai valokuvana sähköpostitse osoitteeseen xxxxxxx.xxxxxxx@xxxxxxx.xx. Vuokralainen nimeää vuokrasopimuksessa yhteyshenkilön, jonka on voimassa toistaiseksioltava täysi- ikäinen ja tilaisuudessa läsnä. *infon kohta 1. Mikäli palstan viljelyäTilojen varaajan/hoitoa ei ole aloitettu kesäkuun 15. päivään mennessä tai palsta vastuullisen vuokraajan on rikkakasvien, heinän tai tavaran valtaama, sopimus puretaan ja vuokraaja menettää vuokraoikeuden palstaansa ja kaupunki saa vuokrata sen uudelleen. Laskutuskausi on 1.1.-31.12 ja irtisanomisaika on 14 vrk. Sopimus tulee irtisanoa kirjallisesti. Mikäli sopimus tehdään 1. heinäkuuta jälkeen, ei kuluvalta vuodelta xxxxxx palstamaksua. 1.2 Vuokraajan tulee olla 18oltava täysi-vuotias ja samalla vuokraajalla voi olla kerrallaan vain yksi palsta. Tämä kohta koskee vain uusia viljelijöitä 29.1.2020 alkaen. Palstojen vuokrasopimuksia ei voi itse siirtää eteenpäin kolmannelle osapuolelle. 1.3 Vuokraaja sitoutuu noudattamaan viljelypalsta-alueen sääntöjä sopimusta allekirjoittaessaanikäinen. Vuokralainen vastaa yhteystietojensa oikeellisuudestaitse mahdollista hakemistaan viranomaisluvista tai vastaavista. Vuokrasopimus tulee palauttaa allekirjoitettuna asiakaskoordinaattorille 30 vrk:n sisällä vuokrasopimuksen päiväyksestäYlivoimaisesta esteestä johtuen (esim. Mikäli sopimusta ei ole palautettu määräajassavesivahinko, kaupunki tulipalo tai ilkivalta) Nakkilan kunta voi vuokrata palstan uudelleen seuraavalle jonossaperua varauksen ilman korvausvelvollisuutta ennen varauksen alkua. Vuokra Asiakkaalla on maksettava eräpäivään mennessä. Maksamattomasta laskusta lähetetään yksi maksumuistutus (Svea-perintä). Mikäli maksumuistutuksen jälkeen lasku on edelleen maksamatta, kaupunki purkaa sopimuksen. Sääntöjen rikkomisesta ja vuokralaisen epäsopivasta toiminnasta tai käytöksestä voi kaupunki päättää palstanvuokrauksen huomautusmenettelyn kautta yksipuolisesti. Viljelypalstamaksua ei tässä tapauksessa palauteta. * Infon kohta 2 1.4 Vuokraajan tulee siistiä palsta irtisanomisaikana. Irtisanomispäivästä on 14 vrk aikaa siivota ja tyhjentää palsta. Palstalle jätettävistä monivuotisista kasveista ja välineistä tulee sopia erikseen asiakaskoordinaattorin kanssa. Kaupungilla on tällöin oikeus laskuttaa täysimääräiset palstan tyhjennys- ja siivouskustannukset vuokralaiselta, minimiveloitus on 100 € + siivouksesta aiheutuvat täysimääräiset kulutsaada maksamansa summa takaisin kokonaisuudessaan.

Appears in 1 contract

Samples: Rental Agreement

Vuokraus. 1.1 Maksamalla viljelypalstan vuotuisen vuokran vuokraaja saa vuokraoikeuden kaupungin omistamaan viljelypalstaan. Hintaan sisältyy myös kasteluvesi ja jätehuolto. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi. *infon kohta 1. Mikäli palstan viljelyä/hoitoa viljelyä ei ole aloitettu kesäkuun 15. päivään loppuun mennessä tai palsta on rikkakasvien, heinän tai tavaran valtaama, sopimus puretaan ja vuokraaja menettää vuokraoikeuden palstaansa ja kaupunki saa vuokrata sen uudelleen. Laskutuskausi on 1.1.-31.12 ja irtisanomisaika on 14 vrk. Sopimus tulee irtisanoa kirjallisesti1.1.-31.12. Mikäli sopimus tehdään 1. heinäkuuta jälkeen, ei kuluvalta vuodelta xxxxxx palstamaksua. Sopimus tulee irtisanoa kirjallisesti. Palstan koko vaikuttaa vuokran määrään vuodesta 2021 lähtien. 1.2 Vuokraajan tulee olla 18-vuotias ja samalla vuokraajalla voi olla kerrallaan vain yksi palsta. Tämä kohta koskee vain uusia viljelijöitä 29.1.2020 alkaen. Palstojen vuokrasopimuksia ei voi itse siirtää eteenpäin kolmannelle osapuolelle. Jos alueella on 1.6.vapaita palstoja, niin sama viljelijä voi saada väliaikaisesti toisen palstan. Ylimääräisestä palstasta pitää kuitenkin luopua viljelykauden päätyttyä, jos alueelle tulee uusia viljelijöitä. * Tämä kohta koskee vain uusia viljelijöitä 29.1.2020 alkaen. 1.3 Vuokraaja sitoutuu noudattamaan viljelypalsta-alueen sääntöjä sopimusta allekirjoittaessaan. Vuokralainen vastaa yhteystietojensa oikeellisuudesta. Vuokrasopimus tulee palauttaa allekirjoitettuna asiakaskoordinaattorille 30 vrk:n sisällä vuokrasopimuksen päiväyksestä. Mikäli sopimusta ei ole palautettu määräajassa, kaupunki voi vuokrata palstan uudelleen seuraavalle jonossa. Vuokra on maksettava eräpäivään mennessä. Maksamattomasta laskusta lähetetään yksi maksumuistutus (Svea-perintä). Mikäli maksumuistutuksen jälkeen lasku on edelleen maksamatta, kaupunki purkaa sopimuksen. Sääntöjen rikkomisesta ja vuokralaisen epäsopivasta toiminnasta tai käytöksestä voi kaupunki päättää palstanvuokrauksen huomautusmenettelyn kautta yksipuolisesti. Viljelypalstamaksua ei tässä tapauksessa palauteta. * Infon kohta 2. 1.4 Vuokraajan tulee siistiä palsta irtisanomisaikana. Irtisanomispäivästä Jos palsta irtisanotaan kesken vuoden, on 14 vrk aikaa siivota ja tyhjentää palstasiitä ilmoitettava kirjallisesti kaksi viikkoa ennen. Palstalle jätettävistä monivuotisista kasveista ja välineistä tulee sopia erikseen asiakaskoordinaattorin kanssa. Kaupungilla on oikeus laskuttaa täysimääräiset palstan tyhjennys- ja siivouskustannukset vuokralaiselta, minimiveloitus on 100 € + siivouksesta aiheutuvat täysimääräiset kulut.

Appears in 1 contract

Samples: Viljelypalstojen Säännöt