Common use of Vuorokautisen työajan pidentäminen enintään 16 tuntiin Clause in Contracts

Vuorokautisen työajan pidentäminen enintään 16 tuntiin. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuorokautisen työajan pidentämisestä enintään 16 tuntiin edellyttäen, että Työaika tasoittuu 6.2.1-kohdan mukaiseen säännölliseen työaikaan eikä työviikon työaika ylitä 48 tuntia. Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijälle on annettava yöaikana mahdollisuus nukkua, mikäli välttämättömästä avustamisen tarpeesta ei muuta johdu. Jos olosuhteet esimerkiksi tapahtumiin osallistuttaessa tai matkojen aikana liikennevälineissä ovat sellaiset, että nukkumismahdollisuuden antaminen työntekijälle ei ole kohtuuden mukaan järjestettävissä, sen antamisesta voidaan poiketa. Jos työvuoro on 12 tuntia tai enemmän, on työvuoron edellä ja sen jälkeen oltava vähintään 11 tunnin vuorokausilepo ja neljän peräkkäisen 12 tunnin työvuoron jälkeen vähintään 35 tunnin yhdenjaksoinen vapaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuorokautisen työajan pidentäminen enintään 16 tuntiin. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuorokautisen työajan pidentämisestä enintään 16 tuntiin edellyttäen, että Työaika tasoittuu 6.2.1-kohdan 2.1 -kohdan mukaiseen säännölliseen työaikaan eikä työviikon työaika ylitä 48 tuntia. Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijälle työntekijällä on annettava yöaikana mahdollisuus nukkua, mikäli välttämättömästä avustamisen tarpeesta ei muuta johdu. Jos olosuhteet esimerkiksi tapahtumiin osallistuttaessa tai matkojen aikana liikennevälineissä ovat sellaiset, että nukkumismahdollisuuden antaminen työntekijälle ei ole kohtuuden mukaan järjestettävissä, sen antamisesta voidaan poiketanukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos työvuoro on 12 tuntia tai enemmän, on työvuoron edellä ja sen jälkeen oltava vähintään 11 tunnin vuorokausilepo ja neljän peräkkäisen 12 tunnin työvuoron jälkeen vähintään 35 tunnin yhdenjaksoinen vapaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuorokautisen työajan pidentäminen enintään 16 tuntiin. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuorokautisen työajan pidentämisestä enintään 16 tuntiin edellyttäen, että Työaika tasoittuu 6.2.1-kohdan mukaiseen säännölliseen työaikaan eikä työviikon työaika ylitä 48 tuntia. Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijälle työntekijällä on annettava yöaikana mahdollisuus nukkua, mikäli välttämättömästä avustamisen tarpeesta ei muuta johdunukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos olosuhteet esimerkiksi tapahtumiin osallistuttaessa tai matkojen aikana liikennevälineissä ovat sellaiset, että nukkumismahdollisuuden antaminen työntekijälle ei ole kohtuuden mukaan järjestettävissä, sen antamisesta voidaan poiketa. Jos työvuoro on 12 tuntia tai enemmän, on työvuoron edellä ja sen jälkeen oltava vähintään 11 tunnin vuorokausilepo ja neljän peräkkäisen 12 tunnin työvuoron jälkeen vähintään 35 tunnin yhdenjaksoinen vapaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuorokautisen työajan pidentäminen enintään 16 tuntiin. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuorokautisen työajan pidentämisestä enintään 16 tuntiin edellyttäen, että Työaika tasoittuu 6.2.1-kohdan mukaiseen säännölliseen työaikaan eikä työviikon työaika ylitä 48 tuntia. Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijälle työntekijällä on annettava yöaikana mahdollisuus nukkua, mikäli välttämättömästä avustamisen tarpeesta ei muuta johdu. Jos olosuhteet esimerkiksi tapahtumiin osallistuttaessa tai matkojen aikana liikennevälineissä ovat sellaiset, että nukkumismahdollisuuden antaminen työntekijälle ei ole kohtuuden mukaan järjestettävissä, sen antamisesta voidaan poiketanukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos työvuoro on 12 tuntia tai enemmän, on työvuoron edellä ja sen jälkeen oltava vähintään 11 tunnin vuorokausilepo ja neljän peräkkäisen 12 tunnin työvuoron jälkeen vähintään 35 tunnin yhdenjaksoinen vapaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuorokautisen työajan pidentäminen enintään 16 tuntiin. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuorokautisen työajan pidentämisestä enintään 16 tuntiin edellyttäen, että Työaika tasoittuu 6.2.1-kohdan 2.1 -kohdan mukaiseen säännölliseen työaikaan eikä työviikon työaika ylitä 48 tuntia. Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijälle työntekijällä on annettava yöaikana mahdollisuus nukkua, mikäli välttämättömästä avustamisen tarpeesta ei muuta johdunukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos olosuhteet esimerkiksi tapahtumiin osallistuttaessa tai matkojen aikana liikennevälineissä ovat sellaiset, että nukkumismahdollisuuden antaminen työntekijälle ei ole kohtuuden mukaan järjestettävissä, sen antamisesta voidaan poiketa. Jos työvuoro on 12 tuntia tai enemmän, on työvuoron edellä ja sen jälkeen oltava vähintään 11 tunnin vuorokausilepo ja neljän peräkkäisen 12 tunnin työvuoron jälkeen vähintään 35 tunnin yhdenjaksoinen vapaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus