Vuorottelu rahtialuksissa Mallilausekkeet

Vuorottelu rahtialuksissa. 1. Vuorottelujärjestelmä toteutetaan vähintään suhteessa 2:1 - 1:1 (aikayksikkö työtä : ai- kayksikkö vapaata). Vuorottelujärjestelmän käytön sovellutuksessa tulee ottaa huomioon aluksen kulkuvuorot ja liikennealue, jolloin työvuoron pituus olisi järjestettävä niin, ettei se ylitä 4 - 5 kuukautta. Tästä voidaan poiketa yllättävän sairaustapauksen, kouluunmenon, asevelvollisuuden suorittamisen tai näihin rinnastettavien tapausten johdosta, sekä silloin kun alus on valtameren takaisessa satamassa, josta se saapuu sellaiseen satamaan, josta kotimatka voidaan järjestää huomattavasti pienemmin kustannuksin tai helpommin. 2. Vuorottelujärjestelmän toteuttamiseksi voidaan lakisääteisen vastikkeen, lisävastikkeen ja työajan lyhentämisen perusteella syntyvien vastikkeiden lisäksi käyttää palkkajakson tai vapaajaksoa edeltäneen työjakson aikana syntyneitä ylityötunteja ja erääntyneitä vuosilo- malain ja työehtosopimuksen perusteella syntyneitä lomapäiviä. Niiden antamisessa nou- datetaan kuitenkin merimiesten vuosilomalain määräyksiä. 3. Vuorottelujärjestelmän säännönmukaisuus voi vaihdella eri vuodenaikoina ja eri alustyyp- pien ja linjojen mukaan, kuitenkin siten, että vastikkeet ja vuosiloma pyritään jaksottamaan mielekkäällä tavalla aluksen sijainti ja mahdolliset työntekijän kotimatkat huomioon ottaen. 4. Ylityökorvaus suoritetaan rahana tai työntekijän suostumuksella vapaa-aikana. Vuorotte- lujärjestelmän niin vaatiessa saadaan ylitöitä muuttaa vastikkeiksi. Tällöin vastaa yksi ar- kiylityötunti 1,4 ja yksi pyhäylityötunti 2,0 vapaatuntia. 5. Mikäli suomalaisen työntekijän vapaavuoro alkaa ulkomaan satamassa ja matka Xxx- meen edellyttää matkustamista, joka kestää yli 12 tuntia, katsotaan vapaavuoron alkavan matkalle lähtöpäivää seuraavana päivänä kello 24.00. Muussa tapauksessa katsotaan va- paavuoron alkavan matkalle lähtöpäivänä kello 24.00. Jollei muusta sovita, tulee työntekijän palata vapaavuorolta siten, että hän säännönmukaisen työaikansa mukaisesti voi aloittaa matkan alukselle. 6. Mikäli työntekijälle on annettu enemmän vastikevapaata kuin kertyneet vastikkeet edel- lyttävät, häntä ei voida velvoittaa tekemään mahdollisia miinustunteja tai -päiviä palattuaan takaisin työhönsä. Myöskään vuosilomapäiviä ei voida käyttää miinustuntien ja -päivien kat- tamiseen. Samaa periaatetta on myös noudatettava kauppa-alussopimuksen perusteella laadittujen aluskohtaisten takuupalkkasopimusten osalta.

Related to Vuorottelu rahtialuksissa

  • TYÖSOPIMUKSEN VOIMASSAOLO Työsuhteen alkamispäivämääräksi merkitään päivämäärä, jolloin työntekijä aloittaa työteon. Normaalitapauksessa työsuhde on voimassa toistaiseksi. Tällöin merkitään rasti ao. kohtaan. Mikäli määräaikainen työsuhde on sidottu kalenteriaikaan, työsuhteen viimeinen kestopäivä merkitään lomakkeeseen. Tällöin tulee myös to- deta kohdassa 2 a määräaikaisen työsuhteen peruste, esim. äitiys- ja vanhempainvapaasijaisuus, vuosilomasijaisuus, työntekijän oma pyyntö jne. Jos määräaikaisen työsuhteen kesto ei ole sidottu kalenteriaikaan, vaan se on riippuvainen esim. tietyn työtehtävän suorittamisesta, yksilöidään tämä tehtävä työsopimukseen kohtaan 2 b.

  • Vakuutuksen voimassaoloalue Vakuutus on voimassa Suomessa ja koskee Suomessa käsiteltäviä korvausvaatimuksia.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • EHTOJEN VOIMASSAOLO Nämä ehdot ovat voimassa 1.2.2021 alkaen toistaiseksi. Nämä ehdot korvaavat 1.7.2015 voimaan tulleet yleiset sopimusehdot kuluttajille. Näitä ehtoja sovelletaan myös ennen niiden voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin ehtojen voimaantulosta alkaen. Sopimusehdot ovat saatavissa teleyritykseltä maksutta.

  • Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen 11.1 Sopimus astuu voimaan Sopimuspäivänä ja on voimassa toistaiseksi. Osapuolista kumpi tahansa voi irtisanoa sopimuksen yhden (1) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Osapuolet voivat sopia erikseen, että Yhteistyökumppanilla ei ole velvollisuutta käyttää Alustaa irtisanomisaikana. 11.2 Edellä kohdan 11.1 säännöistä poiketen, foodoralla on oikeus irtisanoa Sopimus välittömin vaikutuksin, jos: a) Yhteistyökumppani rikkoo Sopimuksen alaisia velvoitteitaan esimerkiksi siten, että tilauksissa, laadussa tai palvelun toimituksessa ilmenee toistuvia puutteita, joita ei korjata viiden (5) päivän kuluessa siitä, kun foodora on ilmoittanut Yhteistyökumppanille rikkomuksesta; b) Yhteistyökumppani asetetaan konkurssiin, saneerausmenettelyyn, vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn, selvitystilaan tai todetaan muutoin maksukyvyttömäksi tai tällä ei enää ole liiketoimintaansa tarvittavia lupia, tai c) Yhteistyökumppani on siirtänyt liiketoimintansa tai asianmukaiset myyntipisteensä. 11.3 Irtisanomisilmoitus tulee antaa kirjallisena. 11.4 Sopimuksen irtisanominen ei vapauta kumpaakaan Osapuolta velvollisuudestaan maksaa Sopimuksen voimassaolon aikana kertyneitä velkojaan. 11.5 Aloitusmaksua ja muita Yhteistyökumppanin suorittamia maksuja ja kuluja ei palauteta Sopimuksen irtisanomisen, siirron tai luovutuksen johdosta. 11.6 Sopimuksen irtisanomisen seurauksena Yhteistyökumppanin tulee ilman aiheetonta viivästystä palauttaa kaikki Tekniset Laitteet (mukaan lukien, mutta ei rajoittuen, tabletti/Wifi-tulostin) foodoralle, pidättäytyä käyttämästä Valokuvia ja palauttaa kaikki Valokuvista otetut kopiot ja kuvat foodoralle tai tuhota kaikki Valokuvista otetut kopiot ja kuvat foodoran nimenomaisen ohjeistuksen mukaisesti. Mikäli Teknisiä Laitteita ei ole palautettu seitsemän (7) päivän kuluessa Sopimuksen irtisanomisesta, foodoralla on oikeus veloittaa Yhteistyökumppanilta 200 € suuruinen maksu. Summa laskutetaan erikseen ja se voidaan kuitata jäljellä olevista maksuista. Veloitettavat maksut eivät vapauta Yhteistyökumppania Teknisten Laitteiden palauttamista koskevasta velvollisuudesta.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.