Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon Mallilausekkeet

Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. Lahden maapoliittisessa ohjelmassa 2017–2020 (2015) on otettu huomioon ilmastonmuu- tos hulevesien kohdalla. Lahden asemakaavoituksessa otetaan huomioon ilmastonmuu- tokseen varautuminen mm. hulevesien hallintaa koskevin määräyksin. Hulevesien johta- misella ei itsessään pysty hillitsemään ilmastonmuutosta, mutta sen järjestämisessä pys- tytään varautumaan tähän ilmiöön. Hulevesien mahdollinen kasvu on tärkeää ottaa huo- mioon hulevesiä suunnitellessa, jotteivat ne liian vähäisten resurssien takia vahingoita tai tuhoa asemakaava-alueita.
Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. Rakentamisvelvoitteella on siis suuri vaikutus ilmaston muutoksen ehkäisemisessä. Ajal- linen rajoite varmistaa, että rakentamisajat eivät pitkity, ja että luovutetut tontit eivät jää rakentamattomiksi. Tämä tehostaa alueiden tehokkuutta ja lyhyemmät rakennusajat yleensä tarkoittavat pienempiä päästöjä, mutta voivat vaikuttaa rakentamisen laatuun hei- kentävästi, josta mahdollisesti seuraa korjaustarpeita. Rakentamisvelvoitteen määräykset rakentamisen laadusta vaikuttaa myös merkittävästi ilmastoon, kuten puurakentaminen ja energiatehokkaammat rakennukset. Kuitenkin rakentamisen laatuun vaikutetaan melko vähän itse vuokrasopimuksissa ja suurin vaikutus tulee asemakaavasta ja sen kaavamer- kinnöistä.
Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. Tämän perusteella voidaan todeta, että sopimussakot toimivat välillisesti parhaimpana työkaluna kestävän kehityksen ja ilmaston kannalta tontinluovutussopimuksissa. Ne pa- kottavat vuokralaisen toimimaan vuokrasopimuksen mukaan ja täyttämään sen mukaiset velvoitteet. Yleisesti sopimuksien velvollisuuksista ei pääse eroon maksamalla kertaal- leen sopimussakon, koska maksaminen ei pura rakentamisvelvoitetta. Sopimussakkojen maksua pitää myös jatkaa niin pitkään, että sopimukset velvoittamat kohdat on täytetty. Rakennuttajat yleensä pyrkivät maksimoimaan tuottonsa eli minimoimaan rakentami- sesta johtuvat kustannukset, kuitenkin rakentamisvelvoitteen tai rakentamistapaohjeen vaatimukset eivät ole yleensä taloudellisesti halvin vaihtoehto. Joten sopimussakkojen avulla rakennuttajat saadaan ”pakotettua” toimimaan halutulla tavalla, ja näin pystytään edistämään tehokkaasti kestävää kehitystä. Ilman sopimussakkoja rakentamisen kontrol- lointi olisi hyvin hankalaa. Harvat rakennuttajat tekisivät tällöin ilmastoon liittyviä rat- kaisuja taloja rakentaessa, koska niiden kustannukset ja toteuttamisaika ovat yleisesti suu- rempia, kuin ”normaalissa” rakentamisessa. Sopimussakot varmistavat myös, että luovu- tettu alue tulee ylipäänsä rakennettua eivätkä ne jää tontinluovutuksen jälkeen tyhjilleen. Sopimussakkojen suuruudesta voidaan päätellä, mitä asioita kunnat painottavat tontin- luovutussopimuksissa, ja miten eri kunnat arvostavat eri asioita. Mitä ankarampi rangais- tus sopimussakosta seuraa voidaan pitää kunnan kannalta tärkeämpänä, kuin pieniä sopi- mussakkoja. Toisaalta pienemmät sopimussakot voivat houkutella enemmän rakennutta- jia, kun taas isot sakot saattavat pelotella rakennuttajia toisiin kuntiin.
Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. Vakuudet ovat vuokranantajan turvana sopimussakkojen sattuessa, koska se on makset- tava aina etukäteen, eivätkä tällöin mahdolliset taloudelliset vaikeudet estä sopimussakon maksamista. Jälkimmäisestä yllä olevasta ehdosta nähdään, että vuokravakuus on uudis- tettava, jos se on liian pieni vuokrankorotuksien takia, tai jos se joudutaan syystä tai toi- sesta käyttämään. Vakuus ei ole laissa määritelty, pakollinen ehto. Kuitenkin yleisesti vuokrasopimuksiin lisätään ehto vakuudesta, koska se antaa vuokranantajalle turvaa ei halutuissa tilanteissa, kuten sopimusrikkeissä. Vakuuksilla ei ole suoraan vaikutusta ilmastoon, sen tehtävänä on vain turvata vuokran- antajan etuja, ja varmistaa että sopimussakot tai muut vahingonkorvaukset maksetaan, vaikka tontinsaaja ei enää olisikaan maksukykyinen, koska vakuus on maksettu jo etukä- teen.
Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. Tutkituissa kauppakirjoissa puusto siirtyy ostajalle kaupan yhteydessä, kaupunki kuiten- kin pidättää oikeuden omalla kustannuksellaan kaataa tarvittavat puut kunnallistekniikan toteutumista varten. Ostaja ei voi vaatia korvausta mahdollisista kaupungin tässä tarkoi- tuksessa kaatamista puista. Yhden kunnan kauppakirjoissa puustoa, rakennettavaksi tar- koitetun alueen ulkopuolella, ei saa kaataa ilman kaupungin lupaa. Kuitenkin tilanteissa, joissa puut saattavat aiheuttaa vaaraa, ei lupaa kaatamiseen tarvita. Näiden lisäksi puiden kaataminen vaatii MRL 128 §:n mukaisen maisematyöluvan
Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. Jos vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitettua velvollisuuttaan, on kaupungilla oikeus to- teuttaa puhdistaminen vuokralaisen lukuun ja periä tästä toimenpiteestä aiheutuneet kus- tannukset. Voidaan siis todeta, että vuokranantaja pitää huolen siitä, että vuokralainen noudattaa ympäristönsuojelulakia ja/tai jätelakia koko vuokrasopimuksen ajan sanktioi- den uhalla. Kyseinen ehto vuokranantajan oikeudesta hoitaa puhdistus on jokaisen tutki- tun kunnan vuokrasopimuksessa. Kyseisellä ehdolla ei ole juurikaan suoraa vaikutusta ilmastoon, koska ehdolla pyritään ehkäisemään maaperän pilaantumista. Ehto on kuitenkin luonnon kannalta hyvin tärkeä, koska sen avulla pystytään pitämään maaperä ja pohjavedet puhtaina, ja ennalta ehkäise- mään näiden pilaantumisesta johtuvia vahinkoja.
Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. Tämä ehto on hyvin tärkeä ilmaston kannalta, mutta tutkituissa vuokrasopimuksissa ja kauppakirjoissa niihin on otettu hyvin vähän kantaa. Kuitenkin kunnat ovat yleisemmällä tasolla ottaneet energiatehokkuuden tavoitteeksi uudisrakentamisessa, kuten yllä maini- tuista maapoliittisista ohjelmista huomataan. Kuten huomattiin tutkituissa sopimuksissa, on hyvin vähän energiatehokkuuteen liittyviä ehtoja, vaikka ilmaston kannalta niitä pitäisi olla huomattavasti enemmän. Näin voitaisiin varmistaa, että vuokralaiset tekevät uudis- rakentamisesta tarpeeksi energiatehokasta. Kuten ainoassa energiatehokkuuteen liitty- vässä ehdossa todetaan, että E-luvun alittaminen johtaa vuokranalennukseen toimisi hy- vänä kannustimena kaikissa kunnissa, jotta kaikesta uudisrakentamisesta saataisiin ma- tala- tai nollaenergiatasoisia. Tällä saattaisi kuitenkin olla huomattava negatiivinen vai- kutus kunnan saamiin vuokratuloihin ja tonttien myynnistä saatuihin rahamääriin, joka toisaalta vaikuttaa merkittävästi kunnan talouteen ja näin saattaa myös estää taloudelli- sista syistä muita luontoa tai ilmastoa parantavia toimenpiteitä.
Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. On hyvä, että sopimuksissa pakotetaan vuokralaisia jälleenrakentamaan vahinkotapahtu- mien jälkeen, jolloin tontit eivät jää pelkästään vaurioituneiden tai raunioiden asuttamiksi. Voidaan siis olettaa, että tämä lisää kaupunkialueiden maankäytön tehokkuutta, koska vaurioituneet rakennukset on korjattava. Suomessa tällaiset vauriotapahtumat ovat kui- tenkin melko harvinaisia ja lieviä, tulipaloja lukuun ottamatta.
Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon. Pysäköinnillä on suuri vaikutus ilmastoon, koska se vaikuttaa merkittävästi autoiluun. Aineiston pienen koon takia vuokrasopimuksissa, tähän ei voida ottaa enemmän kantaa sopimuksien pohjalta.

Related to Yhteenveto ja vaikutukset ilmastoon

  • Yhteenveto vakuutuksista Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan sitä, joka on tehnyt Ifin kanssa vakuutussopimuksen. Vakuutuksenottajan tytäryhtiöt eivät kuulu vakuutuksen piiriin, ellei vakuutuskirjaan ole toisin merkitty.

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen 11.1 Sopimus astuu voimaan Sopimuspäivänä ja on voimassa toistaiseksi. Osapuolista kumpi tahansa voi irtisanoa sopimuksen yhden (1) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Osapuolet voivat sopia erikseen, että Yhteistyökumppanilla ei ole velvollisuutta käyttää Alustaa irtisanomisaikana. 11.2 Edellä kohdan 11.1 säännöistä poiketen, foodoralla on oikeus irtisanoa Sopimus välittömin vaikutuksin, jos: a) Yhteistyökumppani rikkoo Sopimuksen alaisia velvoitteitaan esimerkiksi siten, että tilauksissa, laadussa tai palvelun toimituksessa ilmenee toistuvia puutteita, joita ei korjata viiden (5) päivän kuluessa siitä, kun foodora on ilmoittanut Yhteistyökumppanille rikkomuksesta; b) Yhteistyökumppani asetetaan konkurssiin, saneerausmenettelyyn, vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn, selvitystilaan tai todetaan muutoin maksukyvyttömäksi tai tällä ei enää ole liiketoimintaansa tarvittavia lupia, tai c) Yhteistyökumppani on siirtänyt liiketoimintansa tai asianmukaiset myyntipisteensä. 11.3 Irtisanomisilmoitus tulee antaa kirjallisena. 11.4 Sopimuksen irtisanominen ei vapauta kumpaakaan Osapuolta velvollisuudestaan maksaa Sopimuksen voimassaolon aikana kertyneitä velkojaan. 11.5 Aloitusmaksua ja muita Yhteistyökumppanin suorittamia maksuja ja kuluja ei palauteta Sopimuksen irtisanomisen, siirron tai luovutuksen johdosta. 11.6 Sopimuksen irtisanomisen seurauksena Yhteistyökumppanin tulee ilman aiheetonta viivästystä palauttaa kaikki Tekniset Laitteet (mukaan lukien, mutta ei rajoittuen, tabletti/Wifi-tulostin) foodoralle, pidättäytyä käyttämästä Valokuvia ja palauttaa kaikki Valokuvista otetut kopiot ja kuvat foodoralle tai tuhota kaikki Valokuvista otetut kopiot ja kuvat foodoran nimenomaisen ohjeistuksen mukaisesti. Mikäli Teknisiä Laitteita ei ole palautettu seitsemän (7) päivän kuluessa Sopimuksen irtisanomisesta, foodoralla on oikeus veloittaa Yhteistyökumppanilta 200 € suuruinen maksu. Summa laskutetaan erikseen ja se voidaan kuitata jäljellä olevista maksuista. Veloitettavat maksut eivät vapauta Yhteistyökumppania Teknisten Laitteiden palauttamista koskevasta velvollisuudesta.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Sopimussakko ja vahingonkorvaus Jos vuokramies rikkoo tämän sopimuksen ehtoja tai sen nojalla annettuja määräyksiä, hän on velvollinen maksamaan kaupungille paitsi vahingonkor- vausta, myös sopimussakkoa, joka on määrältään sen hetkinen vuotuinen vuokra viisinkertaisena, sekä kaupungille asiasta aiheutuneet kustannukset.

  • Milloin vakuutus on voimassa Vakuutus on voimassa vakuutuskirjassa mainittuna aikana.