Examples of Luottamuksellinen tieto in a sentence
Luottamuksellinen tieto käsittää muun muassa kaiken sellaisen tiedon, joka on selvästi merkitty salassa pidettäväksi tai luottamukselliseksi tai joka voi aiheuttaa haittaa päästessään kolmansien tietoon.
Luottamuksellinen tieto voidaan ilmaista suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti.
Luottamuksellinen tieto voi koskea osapuolen tuotteita, palveluja, asiakkaita, teknologiaa, prosesseja, tietotaitoa, immateriaalioikeuksia, laitteita, ohjelmistoja, tavoitteita, suunnitelmia, riskien hallintaa taikka teknologisia, kaupallisia, taloudellisia tai muita vastaavia tietoja.
Osapuolet sitoutuvat olemaan luovuttamatta tai ilmaisematta Luottamuksellisia tietoja työntekijöilleen, hallintohen- kilöilleen, neuvonantajilleen, alihankkijoilleen ja ulkoistamiskumppaneilleen, paitsi luottamuksellisena niille, joilla on perusteltu tarve tuntea kyseinen Luottamuksellinen tieto Sopimusten mukaisten tehtävien tai velvoitteiden hoita- miseksi ja jotka ovat työ- tai palvelussopimuksensa perusteella taikka muutoin velvollisia pitämään tällaisen aineiston luottamuksellisena.
Luottamuksellinen tieto tulee pitää kaikin tavoin salassa, ja salassa pysyminen tulee varmistaa riittävillä turvatoimenpiteillä.