Asiakkaan reklamointivelvollisuus Mallilausekkeet

Asiakkaan reklamointivelvollisuus. Asiakkaan tulee tarkastaa kaikki Yhtiöltä saamansa raportit ja muut ilmoitukset. Mikäli Asiakas huomaa Yhtiön toimenpiteissä virheitä tai laiminlyöntejä, tulee Asiakkaan reklamoida näistä kirjallisesti viipymättä Yhtiölle. Asiakkaan katsotaan hyväksyneen toimenpiteen sellaisenaan, ellei Asiakas tee reklamaatiota toimenpiteestä 7 päivän kuluessa asiasta tiedon saatuaan. Asiakkaan katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua toimenpidettä koskevan ilmoituksen lähettämisestä Asiakkaan Yhtiölle ilmoittamaan osoitteeseen Suomessa, ellei muuta osoiteta. Mikäli Yhtiölle ilmoitettu osoite sijaitsee ulkomailla, määräaika on 14 päivää. Mikäli Asiakas itse luopuu oikeudestaan saada edellä kohdassa 2.4 tarkoitetut ilmoitukset, Asiakkaan reklamointiaika alkaa toimenpiteen tekemisestä. Kun Asiakkaalle on tiedotettu mahdollisesta Asiakkaan ja Yhtiön tai Asiakkaan ja Yhtiön toisen asiakkaan välisestä eturistiriitatilanteesta, Asiakkaan katsotaan hyväksyneen tilanteen, jollei hän viipymättä reklamoi Yhtiölle tästä. Xxxxxxx saa pyynnöstään lisätietoja eturistiriitatilanteesta.
Asiakkaan reklamointivelvollisuus. Mikäli asiakas katsoo pankin toimineen vastoin näitä ehtoja, asiakkaan on tehtävä huomautus pankille 30 kalenteripäivän kuluessa saatuaan tiedon kyseisestä arvopaperisäilytykseen/arvo- osuustiliin liittyvästä toimenpiteestä. Määräaika katsotaan alkavaksi kohdan 22. Pankin ilmoitukset mukaisesti. Mikäli huomautusta ei anneta tämän ajan kuluessa, katsotaan asiakkaan hyväksyneen toimenpiteen.
Asiakkaan reklamointivelvollisuus. Ellei asiakas tee huomautusta pankin suorittamasta toi- menpiteestä 30 päivän kuluessa asiasta tiedon saatu- aan, asiakkaan katsotaan hyväksyneen toimenpiteen. Ellei muuta osoiteta, asiakkaan katsotaan saaneen tie- don seitsemän (7) päivän kuluttua toimenpidettä koske- van ilmoituksen lähettämisestä asiakkaan pankille il- moittamaan osoitteeseen Suomessa. Mikäli pankille il- moitettu osoite on ulkomailla, määräaika on 14 päivää. Mikäli asiakas itse luopuu oikeudestaan saada edellä kohdassa 11 tarkoitetut ilmoitukset, asiakkaan rekla- mointiaika alkaa toimenpiteen tekemisestä.
Asiakkaan reklamointivelvollisuus. Mikäli Asiakas katsoo pankin toimineen vastoin sopimusehtoja, Asiakkaan on tehtävä kirjallinen huomautus pankille viivytyksettä kuitenkin viimeistään seitsemän (7) kalenteripäivän kuluessa saatu- aan tiedon kyseisestä kauppaan liittyvästä toimenpiteestä. Mikäli kauppa ei toteudu, määräaika Asiakkaan tekemälle huomau- tukselle lasketaan toimeksiannon voimassaolon päättymisestä. Mikäli huomautusta ei anneta tämän ajan kuluessa, katsotaan Asiakkaan hyväksyneen toimenpiteen. Asiakkaan, joka on ammattimainen asiakas, on kuitenkin reklamoi- tava pankin toiminnasta heti toiminnasta tiedon saatuaan. Kun Asi- akkaalle on tiedotettu mahdollisesta Asiakkaan ja pankin tai Asiak- kaan ja pankin toisen asiakkaan välisestä eturistilanteesta, Asiak- kaan katsotaan hyväksyneen tilanteen, jollei hän viipymättä rekla- moi pankille tästä. Asiakas saa pyynnöstään lisätietoja eturistiriita- tilanteesta. Mikäli Asiakas haluaa luopua oikeudestaan saada edellä kohdassa 8 Toimeksiannon toteuttamisesta ilmoittaminen tarkoitetut ilmoituk- set, Asiakas menettää oikeutensa reklamoida.
Asiakkaan reklamointivelvollisuus. Asiakkaan tulee tarkastaa vastaanottamansa raportit ja ilmoi- tukset. Asiakkaan tulee ilmoittaa mahdollisista virheistä pan- kille viivytyksettä asiasta tiedon saatuaan. Ellei asiakas tee huomautusta pankin suorittamasta toimenpi- teestä 30 päivän kuluessa asiasta tiedon saatuaan, asiakkaan katsotaan hyväksyneen toimenpiteen. Ellei muuta osoiteta tai kohdan 16 mukaisesta menettelystä muuta johdu, asiakkaan katsotaan saaneen tiedon seitsemän (7) päivän kuluttua toimenpidettä koskevan ilmoituksen lähettä- misestä asiakkaan pankille ilmoittamaan osoitteeseen Suo- messa. Mikäli pankille ilmoitettu osoite on ulkomailla, määrä- aika on 14 päivää. Mikäli asiakas itse luopuu oikeudestaan saada edellä kohdassa 11 tarkoitetut ilmoitukset, asiakkaan reklamointiaika alkaa toi- menpiteen tekemisestä.
Asiakkaan reklamointivelvollisuus. Danske Bank raportoi asiakkaalle toteutetuista toi- meksiannoista sovitulla tavalla ja sovituin määräajoin. Ellei muuta ole sovittu, asiakkaan katsotaan hyväksy- neen Danske Bankin toimenpiteet, mikäli hän ei ole esittänyt niistä huomautusta Danske Bankille määrä- ajan kuluessa. Määräaika reklamaatioille on sopimuk- sessa määritellyn raportointikauden pituinen, kuiten- kin enintään yksi kuukausi. Määräaika alkaa siitä, kun asiakas on saanut tiedon tehdyistä toimenpiteistä. Ellei muuta osoiteta, asiakkaan katsotaan saaneen tiedon seitsemän (7) päivän kuluttua kausiraportin tai toimenpidettä koskevan ilmoituksen lähettämisestä asiakkaan Danske Bankille ilmoittamaan tai Danske Bankin viranomaiselta saamaan osoitteeseen, mikäli asiakas asuu Suomessa. Mikäli asiakas asuu ulkomailla, edellä mainittu mää- räaika täyttyy neljäntoista (14) päivän kuluttua kausi- raportin tai toimenpidettä koskevan ilmoituksen lä- hettämisestä, ellei toisin ole sovittu. Mikäli asiakkaan käytössä on verkkopankin arkisto, pankilla on oikeus lähettää materiaali postituksen si- jaan asiakkaan verkkopankin arkistoon. Asiakkaan katsotaan saaneen informaation tietoonsa ja mate- riaalin haltuunsa viimeistään seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on saapunut verkkopankin arkis- toon. Danske Bankilla on oikeus lähettää tietoa asiakkaalle kirjeitse, telefaksilla, sähköisesti tai muulla asiakkaan kanssa erikseen sovitulla tavalla. Asiakas hyväksyy, että telefaksin ja sähköisen viestintävälineen käyttä- miseen viestinnässä liittyy erityisiä riskejä muun mu- assa sen vuoksi, että viesti ei mahdollisesti saavu pe- rille, viesti saattaa joutua ulkopuolisen tietoon tai ul- kopuolinen saattaa muunnella viestin sisältöä. Danske Bankilla on oikeus luottaa telefaksilla tai sähköisen viestintävälineen välityksin saamansa toimeksiannon aitouteen ja oikeellisuuteen.

Related to Asiakkaan reklamointivelvollisuus

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa yhtiön viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai viranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyötykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa aiheuttavia aineita tai muita ongelmajätteitä. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat aiheuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ainetta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemäriyhtiön rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpö¬tila ylittää +40 °C, • viemäriyhtiön tai purkuvesistön kannalta muita vahin¬gollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erillisellä sopimuksella.

  • Asiakkaan velvollisuudet Yhtiön verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Asiakkaan on suunniteltava, rakennettava ja kunnossapidettävä kvv-laitteistot siten, että niistä ei aiheudu haittaa kiinteistölle, yhtiölle eikä kolmannelle osapuolelle ja että vesi säilyy jatkuvasti talousveden laatua valvovien viranomaisten asettamien laatuvaatimusten mukaisena. Haittana pidetään esimerkiksi vuotavia viemäreitä. Kiinteistönomistaja tai – haltija vastaa myös muista kuin edellä mainituista kiinteistön laitteistoista, laitteista tai järjestelmistä, joita kiinteistöllä käytetään talousveden, jäteveden tai huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamisessa tai käsittelyssä. Mikäli asiakkaan viemärivesi ei sellaisenaan täytä yleiseen viemäriin johdettaville viemärivesille asetettuja vaatimuksia tai se sisältää merkittävissä määrin yhtiön kannalta haitallisia aineita, se on esikäsiteltävä ennen yhtiön viemäriin johtamista yhtiön hyväksymällä tavalla. Asiakas on velvollinen huolehtimaan sellaisten tonttijohtojensa tai niihin kuuluvien laitteiden uudistamisesta ja korjaamisesta, jotka saattavat vaikeuttaa tai vaarantaa yhtiön toimintaa. Jos asiakas yhtiön kehotuksesta huolimatta laiminlyö korjaustyön, voi yhtiö asettaa kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa työ on suoritettava toimituksen keskeyttämisen uhalla. Yhtiö voi laskuttaa asiakasta mahdollisen vuodon aikana hukkaan valuneesta vedestä. Asiakas on velvollinen viipymättä ilmoittamaan yhtiölle tonttijohdoissa sekä yhtiön laitteissa havaitsemistaan vioista ja vuodoista. Asiakas vastaa kiinteistökohtaisten kvv-laitteiden kunnosta. Asiakkaan on säännöllisesti tarkastettava ja kunnossapidettävä kiinteistökohtaiset kvv- laitteensa kuten vesijohtopaineen korottamiseen ja alentamiseen, viemäriveden pumppaukseen, käsittelyyn ja padotukseen varautumiseen, vedensaannin ja viemäriveden johtamisen katkoksiin varautumiseen tarkoitetut sekä muut vastaavat laitteet. Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että kiinteistön jätevesilaitteistossa käytettävät erottimet (hiekanerottimet, öljyn- ja bensiinierotin, rasvanerotin, amalgaamierotin) tyhjennetään säännöllisesti siten, että erottimet pysyvät jatkuvasti toimintakuntoisina. Lisäksi erottimet ja niiden hälyttimet tulee huoltaa säännöllisesti, jotta erotinlaitteisto toimii suunnitellulla tavalla. Erotinten tyhjennyksessä ja huoltamisessa asiakkaan tulee noudattaa myös viranomaisen antamia jätehuoltomääräyksiä. Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteisto tulee muutenkin pitää sellaisessa kunnossa ja sitä tulee käyttää siten, että siitä ei aiheudu vaaraa tai haittaa yhtiön laitteiston käytölle eikä terveydelle ja ympäristölle. Asiakas on velvollinen noudattamaan yhtiön antamia ohjeita tai määräyksiä näiden laitteiden asentamisesta, käytöstä, kunnossapidosta ja toiminnan tarkkailusta. Asiakas on yhtiön kirjallisesta pyynnöstä velvollinen poistamaan yhtiön toimintaa haittaavat kiinteistökohtaiset kvv-laitteistot. Asiakas ei saa sulkea eikä avata tonttivesijohtoon kuuluvaa sulkuventtiiliä ilman yhtiön lupaa.

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.

  • Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutuksenottajana on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö, voidaan kuitenkin vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai korvaus evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Fennia maksaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun maksukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi. Korvausta ei kuitenkaan makseta, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Korvauksen maksaminen 9.1 Vakuutusyhtiö suorittaa korvauksen vakuutetun oikeuden- käyntikuluista ja asianajokuluista oikeusasteittain. Lopullinen korvaus suoritetaan tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen.