Ehdokkaiden ja tarjoajien valinta. Hankintoihin liittyvä ehdokkaiden ja tarjoajien hyväksyminen tai sulkeminen pois kilpailusta tapahtuu eri tavoin hankintamenettelyn luonteesta riippuen. Toimittajien soveltuvuuden eli kelpoisuuden ar- viointi merkitsee sen selvittämistä, onko toimittajalla tekniset, ta- loudelliset tai muut edellytykset hankinnan toteuttamiseksi. Sovel- tuvuuden arvioinnin yksityiskohtaiset perusteet on määritelty han- kintalaissa. EU- kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa asiaa koskevat yksityiskohtaiset määräykset ovat HankL:n 52–59 §:ssä. Vastaavia perusteita noudatetaan soveltuvin myös kansalliset kynnysarvot ylittävissä hankkeissa (71 §). Avoimessa menettelyssä, jossa kaikki halukkaat voivat tehdä tar- jouksen, tarjouksen tekijöiden soveltuvuus eli kyky toteuttaa han- kinta arvioidaan vasta tilaajan saatua tarjoukset. Muissa kynnysarvot ylittävissä hankintamenettelyissä, jotka alkavat rajoitettuna menettelynä, hankintayksikkö päättä osallistumishake- musten jälkeen, ketkä ilmoittautuneista ovat soveltuvia kilpailun kohteena olevan hankkeen toteuttajiksi. Tämän jälkeen tarjoukset pyydetään kilpailuun valituilta toimittajilta siten kuin hankintame- nettelyjä koskevassa kohdassa on todettu. Yritystä, jolta on kelpoi- suuden arvioinnin jälkeen pyydetty tarjous, ei saa kelpoisuuteen ve- doten enää sulkea pois kilpailusta ellei yrityksen kelpoisuutta koske- vat ominaisuudet ole olennaisesti heikentyneet tarjouspyynnön jäl- keen. Hankintayksikkö voi ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden selvit- tämiseksi pyytää näiltä todistuksia tai selvityksiä suorituskelpois- ten yritysten valitsemiseksi hankintalaista ilmenevällä tavalla. Asiaa koskevat vaatimukset on suhteutettava hankkeen laadun ja koon mukaisesti. Teknisen suorituskyvyn osoittamiseksi voidaan vaatia esimerkiksi luettelo tarjoajan aikaisemmista kyseisen hankkeen toteuttamis- edellytysten kannalta merkittävistä toimituksista (refe- renssiluettelo), selvitys tarjoajan henkilö- ja muista resursseista, selvitys toimittajan laadunvalvonnasta tai hankittavaa tavaraa kos- kevia näytteitä tai selostuksia. Euroopan talousalueella jäsenvaltioiden virallisiin toimittajarekiste- reihin hyväksytyt toimittajat voivat osoittaa taloudelliset ja tekniset edellytyksensä rekisteröintiä koskevalla asiakirjalla. EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen kohdalla hankintalaissa on eroteltu tilanteet, joissa ehdokas tai tarjoaja on ehdottomasti sul- jettava pois kilpailuista (HL 53 §). Syynä on tällöin lähinnä talousri- kollisuus. Ehdottomista sulkemistilanteista hankintalaissa erotetaan tapaukset, joissa pois sulkeminen on hankintayksikön harkinnassa (HL 54 §). Yritysten harkinnanvarainen sulkeminen tulee tehdä hy- vän hallinnon periaatteiden mukaisesti. EU- kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa hankintayksikön tulee jo hankintailmoituksessa todeta ne toimittajien soveltuvuutta koskevat harkinnanvaraiset vähimmäisvaatimukset, jotka niiden tulee täyttää uhalla, että toimittaja suljetaan pois kilpailusta ( 56,2 § ). EU- kyn- nysarvot alittavissa hankinnoissa sulkemisperiaatteista voidaan il- moittaa vasta tarjouspyynnössä ( 69 § ). Ehdokkaan tai tarjoajan sulkeminen kilpailusta voi harkinnanvarais- ten sulkemisperusteiden kohdalla toteutua esimerkiksi seuraavien edellytysten vallitessa; – toimittaja on konkurssissa tai – toimittaja on päätetty asettaa selvitystilaan – toimittaja on tuomittu ammattinsa harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta – toimittaja on ammattitoiminnassaan syyllistynyt vakavaan vir- heeseen – toimittaja on laiminlyönyt verojen ja lakisääteisten sosiaalimak- sujen (esim. eläkevakuutusmaksujen) suorittamisen – toimittaja on osoittautunut epäluotettavaksi antamalla vääriä tie- toja hankintayksikölle tarjouksentekijän luotettavuuden arvioi- miseksi. Ehdokkaan tai tarjoajan sulkemisesta kilpailusta on tehtävä hallin- nollinen päätös joko heti tai lopullisen valintapäätöksen yhteydes- sä. Se, milloin päätös annetaan ehdokkaalle tai tarjoajalle tiedoksi, on ratkaistava hankkeen luonteen perusteella. Ratkaisun tulee ilme- tä viimeistään lopullisesta hankintapäätöksestä, jotta asianosaisella on mahdollisuus tarvittaessa hakea muutosta päätökseen. Ehdokas tai tarjoaja voidaan sulkea pois kilpailusta myös tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytet- täessä annetun lain ( 1233/2006 ) eli tilaajavastuulain mukaisin perustein. Lailla pyritään torjumaan ns. harmaita markkinoita. Kil- pailusta sulkeminen voi tapahtua tilaajavastuulaissa mainituin pe- rustein, jos asiasta on mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissa. Tilaajavastuulain mukaan tilaajat, kuten hankintayksiköt ovat vel- volliset vaatimaan tarjouskilpailun voittaneelta yritykseltä kilpailun ehdoista riippumatta viimeistään ennen sopimuksen allekirjoittamis- ta tilaajavastuulaissa mainitut tiedot yhteiskunnallisten velvoitteiden täyttämisestä, kuten verojen maksamisesta ja sosiaaliturvamaksu- jen suorittamisesta. Vastaavasti tilaaja on velvollinen selvittämään, mitä työehtosopimusta sopimuksen tarkoittaman työn toteuttami- sessa sovelletaan. Työehtosopimusta koskevia tietoja lukuun otta- matta tilaajavastuulain velvoitteet limittyvät hankintalain 54 §:n tarkoittamien harkinnanvaraisten kilpailusta pois sulkemista koske- vien periaatteiden kanssa.
Appears in 1 contract
Samples: www.askola.fi
Ehdokkaiden ja tarjoajien valinta. Hankintoihin liittyvä ehdokkaiden ja tarjoajien hyväksyminen tai sulkeminen pois kilpailusta tapahtuu eri tavoin hankintamenettelyn luonteesta riippuen. Toimittajien Toimitta- jien soveltuvuuden eli kelpoisuuden ar- viointi arviointi merkitsee sen selvittämistä, onko toimittajalla tekniset, ta- loudelliset taloudelliset tai muut edellytykset hankinnan toteuttamiseksitoteuttamisek- si. Sovel- tuvuuden Soveltuvuuden arvioinnin yksityiskohtaiset perusteet on määritelty han- kintalaissahankinta- laissa. EU- kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa asiaa koskevat yksityiskohtaiset määräykset ovat HankL:n 52–59 §:ssä. Vastaavia perusteita noudatetaan soveltuvin sovel- tuvin myös kansalliset kynnysarvot ylittävissä hankkeissa (71 §). Avoimessa menettelyssä, jossa kaikki halukkaat voivat tehdä tar- jouksen, tarjouksen tekijöiden soveltuvuus eli kyky toteuttaa han- kinta arvioidaan vasta tilaajan saatua tarjoukset. Muissa kynnysarvot ylittävissä hankintamenettelyissä, jotka alkavat rajoitettuna menettelynä, hankintayksikkö päättä osallistumishake- musten jälkeen, ketkä ilmoittautuneista ovat soveltuvia kilpailun kohteena olevan hankkeen toteuttajiksi. Tämän jälkeen tarjoukset pyydetään kilpailuun valituilta toimittajilta siten kuin hankintame- nettelyjä koskevassa kohdassa on todettu. Yritystä, jolta on kelpoi- suuden arvioinnin jälkeen pyydetty tarjous, ei saa kelpoisuuteen ve- doten enää sulkea pois kilpailusta ellei yrityksen kelpoisuutta koske- vat ominaisuudet ole olennaisesti heikentyneet tarjouspyynnön jäl- keen. Hankintayksikkö voi ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden selvit- tämiseksi pyytää näiltä todistuksia tai selvityksiä suorituskelpois- ten yritysten valitsemiseksi hankintalaista ilmenevällä tavalla. Asiaa koskevat vaatimukset on suhteutettava hankkeen laadun ja koon mukaisesti. Teknisen suorituskyvyn osoittamiseksi voidaan vaatia esimerkiksi luettelo tarjoajan aikaisemmista kyseisen hankkeen toteuttamis- edellytysten kannalta merkittävistä toimituksista (refe- renssiluettelo), selvitys tarjoajan henkilö- ja muista resursseista, selvitys toimittajan laadunvalvonnasta tai hankittavaa tavaraa kos- kevia näytteitä tai selostuksia. Euroopan talousalueella jäsenvaltioiden virallisiin toimittajarekiste- reihin hyväksytyt toimittajat voivat osoittaa taloudelliset ja tekniset edellytyksensä rekisteröintiä koskevalla asiakirjalla. EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen kohdalla hankintalaissa on eroteltu tilanteet, joissa ehdokas tai tarjoaja on ehdottomasti sul- jettava pois kilpailuista (HL 53 §). Syynä on tällöin lähinnä talousri- kollisuus. Ehdottomista sulkemistilanteista hankintalaissa erotetaan tapaukset, joissa pois sulkeminen on hankintayksikön harkinnassa (HL 54 §). Yritysten harkinnanvarainen sulkeminen tulee tehdä hy- vän hallinnon periaatteiden mukaisesti. EU- kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa hankintayksikön tulee jo hankintailmoituksessa todeta ne toimittajien soveltuvuutta koskevat harkinnanvaraiset vähimmäisvaatimukset, jotka niiden tulee täyttää uhalla, että toimittaja suljetaan pois kilpailusta ( 56,2 § ). EU- kyn- nysarvot alittavissa hankinnoissa sulkemisperiaatteista voidaan il- moittaa vasta tarjouspyynnössä ( 69 § ). Ehdokkaan tai tarjoajan sulkeminen kilpailusta voi harkinnanvarais- ten sulkemisperusteiden harkinnanvaraisten sulkemis- perusteiden kohdalla toteutua esimerkiksi seuraavien edellytysten vallitessa; – toimittaja on konkurssissa tai – toimittaja on päätetty asettaa selvitystilaan – toimittaja on tuomittu ammattinsa harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta lainvas- taisesta teosta – toimittaja on ammattitoiminnassaan syyllistynyt vakavaan vir- heeseen virheeseen – toimittaja on laiminlyönyt verojen ja lakisääteisten sosiaalimak- sujen sosiaalimaksujen (esim. eläkevakuutusmaksujen) suorittamisen – toimittaja on osoittautunut epäluotettavaksi antamalla vääriä tie- toja tietoja hankintayksikölle tarjouksentekijän luotettavuuden arvioi- miseksiarvioimiseksi. Ehdokkaan tai tarjoajan sulkemisesta kilpailusta on tehtävä hallin- nollinen hallinnollinen päätös joko heti tai lopullisen valintapäätöksen yhteydes- sä. Se, milloin päätös annetaan ehdokkaalle tai tarjoajalle tiedoksi, on ratkaistava hankkeen luonteen perusteella. Ratkaisun tulee ilme- tä viimeistään lopullisesta hankintapäätöksestä, jotta asianosaisella on mahdollisuus tarvittaessa hakea muutosta päätökseenyhteydessä. Ehdokas tai tarjoaja voidaan sulkea pois kilpailusta myös tilaajan selvitysvelvollisuudesta selvitysvelvol- lisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytet- täessä käytettäessä annetun lain ( 1233/2006 ) eli tilaajavastuulain mukaisin perustein. Lailla pyritään torjumaan ns. harmaita markkinoita. Kil- pailusta Kilpailusta sulkeminen voi tapahtua tilaajavastuulaissa mainituin pe- rusteinperustein, jos asiasta on mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissa. Tilaajavastuulain mukaan tilaajat, kuten hankintayksiköt ovat vel- volliset vaatimaan tarjouskilpailun voittaneelta yritykseltä kilpailun ehdoista riippumatta viimeistään ennen sopimuksen allekirjoittamis- ta tilaajavastuulaissa mainitut tiedot yhteiskunnallisten velvoitteiden täyttämisestä, kuten verojen maksamisesta ja sosiaaliturvamaksu- jen suorittamisesta. Vastaavasti tilaaja on velvollinen selvittämään, mitä työehtosopimusta sopimuksen tarkoittaman työn toteuttami- sessa sovelletaan. Työehtosopimusta koskevia tietoja lukuun otta- matta tilaajavastuulain velvoitteet limittyvät hankintalain 54 §:n tarkoittamien harkinnanvaraisten kilpailusta pois sulkemista koske- vien periaatteiden kanssa.
Appears in 1 contract
Samples: Vaalan Kunnan Hankintaohje
Ehdokkaiden ja tarjoajien valinta. Hankintoihin liittyvä ehdokkaiden ja tarjoajien hyväksyminen tai sulkeminen pois kilpailusta tapahtuu eri tavoin hankintamenettelyn luonteesta riippuen. Toimittajien soveltuvuuden eli kelpoisuuden ar- viointi arviointi merkitsee sen selvittämistä, onko toimittajalla tekniset, ta- loudelliset taloudelliset tai muut edellytykset hankinnan toteuttamiseksi. Sovel- tuvuuden Soveltuvuuden arvioinnin yksityiskohtaiset perusteet pe- rusteet on määritelty han- kintalaissa. EU- kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa asiaa koskevat yksityiskohtaiset määräykset ovat HankL:n 52–59 §:ssä. Vastaavia perusteita noudatetaan soveltuvin myös kansalliset kynnysarvot ylittävissä hankkeissa (71 §)hankintalaissa. Avoimessa menettelyssä, jossa kaikki halukkaat voivat tehdä tar- jouksentarjouksen, tarjouksen tekijöiden soveltuvuus eli kyky toteuttaa han- kinta hankinta arvioidaan vasta vas- ta tilaajan saatua tarjoukset. Muissa kynnysarvot ylittävissä hankintamenettelyissä, jotka alkavat rajoitettuna menettelynä, hankintayksikkö päättä osallistumishake- musten osallistumishakemusten jälkeen, ketkä ilmoittautuneista ovat soveltuvia soveltu- via kilpailun kohteena olevan hankkeen toteuttajiksi. Tämän jälkeen tarjoukset pyydetään kilpailuun kil- pailuun valituilta toimittajilta siten kuin hankintame- nettelyjä hankintamenettelyjä koskevassa kohdassa on todettu. Yritystä, jolta on kelpoi- suuden kelpoisuuden arvioinnin jälkeen pyydetty tarjous, ei saa kelpoisuuteen ve- doten vedo- ten enää sulkea pois kilpailusta ellei elleivät yrityksen kelpoisuutta koske- vat koskevat ominaisuudet ole olennaisesti heikentyneet tarjouspyynnön jäl- keenjälkeen. Hankintayksikkö voi ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden selvit- tämiseksi selvittämiseksi pyytää näiltä todistuksia tai selvityksiä suorituskelpois- ten suorituskelpoisten yritysten valitsemiseksi hankintalaista ilmenevällä ilmene- vällä tavalla. Asiaa koskevat vaatimukset on suhteutettava hankkeen laadun ja koon mukaisestimukaises- ti. Teknisen suorituskyvyn osoittamiseksi voidaan vaatia esimerkiksi luettelo tarjoajan aikaisemmista aikai- semmista kyseisen hankkeen toteuttamis- edellytysten toteuttamisedellytysten kannalta merkittävistä toimituksista (refe- renssiluettelore- ferenssiluettelo), selvitys tarjoajan henkilö- ja muista resursseista, selvitys toimittajan laadunvalvonnasta laa- dunvalvonnasta tai hankittavaa tavaraa kos- kevia koskevia näytteitä tai selostuksia. Euroopan talousalueella jäsenvaltioiden virallisiin toimittajarekiste- reihin toimittajarekistereihin hyväksytyt toimittajat toimitta- jat voivat osoittaa taloudelliset ja tekniset edellytyksensä rekisteröintiä koskevalla asiakirjalla. EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen kohdalla hankintalaissa on eroteltu tilanteet, joissa ehdokas tai tarjoaja on ehdottomasti sul- jettava pois kilpailuista (HL 53 §). Syynä on tällöin lähinnä talousri- kollisuus. Ehdottomista sulkemistilanteista hankintalaissa erotetaan tapaukset, joissa pois sulkeminen on hankintayksikön harkinnassa (HL 54 §). Yritysten harkinnanvarainen sulkeminen tulee tehdä hy- vän hallinnon periaatteiden mukaisesti. EU- kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa hankintayksikön tulee jo hankintailmoituksessa todeta ne toimittajien soveltuvuutta koskevat harkinnanvaraiset vähimmäisvaatimukset, jotka niiden tulee täyttää uhalla, että toimittaja suljetaan pois kilpailusta ( 56,2 § ). EU- kyn- nysarvot alittavissa hankinnoissa sulkemisperiaatteista voidaan il- moittaa vasta tarjouspyynnössä ( 69 § ). Ehdokkaan tai tarjoajan sulkeminen kilpailusta voi harkinnanvarais- ten sulkemisperusteiden kohdalla toteutua esimerkiksi seuraavien edellytysten vallitessa; – toimittaja on konkurssissa tai – toimittaja on päätetty asettaa selvitystilaan – toimittaja on tuomittu ammattinsa harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta – toimittaja on ammattitoiminnassaan syyllistynyt vakavaan vir- heeseen – toimittaja on laiminlyönyt verojen Ehdokkaiden ja lakisääteisten sosiaalimak- sujen (esim. eläkevakuutusmaksujen) suorittamisen – toimittaja on osoittautunut epäluotettavaksi antamalla vääriä tie- toja hankintayksikölle tarjouksentekijän luotettavuuden arvioi- miseksi. Ehdokkaan tai tarjoajan sulkemisesta kilpailusta on tehtävä hallin- nollinen päätös joko heti tai lopullisen valintapäätöksen yhteydes- sä. Se, milloin päätös annetaan ehdokkaalle tai tarjoajalle tiedoksi, on ratkaistava hankkeen luonteen perusteella. Ratkaisun tulee ilme- tä viimeistään lopullisesta hankintapäätöksestä, jotta asianosaisella on mahdollisuus tarvittaessa hakea muutosta päätökseentarjoajien poissulkemisen edellytyksistä säädetään hankintalaissa. Ehdokas tai tarjoaja voidaan sulkea pois kilpailusta myös tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytet- täessä käytettäessä annetun lain ( 1233/2006 (1233/2006) eli tilaajavastuulain mukaisin perustein. Lailla pyritään torjumaan ns. harmaita markkinoita. Kil- pailusta sulkeminen Kilpailusta sulkemi- nen voi tapahtua tilaajavastuulaissa mainituin pe- rusteinperustein, jos asiasta on mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissatarjouspyyntö- asiakirjoissa. Tilaajavastuulain mukaan tilaajat, kuten hankintayksiköt ovat vel- volliset velvolliset vaatimaan tarjouskilpailun tarjous- kilpailun voittaneelta yritykseltä kilpailun ehdoista riippumatta viimeistään ennen sopimuksen allekirjoittamis- ta allekirjoittamista tilaajavastuulaissa mainitut tiedot yhteiskunnallisten velvoitteiden täyttämisestä, kuten verojen maksamisesta ja sosiaaliturvamaksu- jen suorittamisestatäyttämi- sestä. Vastaavasti tilaaja on velvollinen selvittämään, mitä työehtosopimusta sopimuksen tarkoittaman tar- koittaman työn toteuttami- sessa toteuttamisessa sovelletaan. Työehtosopimusta koskevia tietoja lukuun otta- matta tilaajavastuulain velvoitteet limittyvät hankintalain 54 81 §:n tarkoittamien harkinnanvaraisten harkinnanva- raisten kilpailusta pois sulkemista koske- vien koskevien periaatteiden kanssa.
Appears in 1 contract
Samples: www.evijarvi.fi
Ehdokkaiden ja tarjoajien valinta. Hankintoihin liittyvä ehdokkaiden ja tarjoajien hyväksyminen tai sulkeminen pois kilpailusta tapahtuu eri tavoin hankintamenettelyn luonteesta riippuen. Toimittajien soveltuvuuden eli kelpoisuuden ar- viointi arviointi merkitsee sen selvittämistä, onko toimittajalla tekniset, ta- loudelliset taloudelliset tai muut edellytykset hankinnan toteuttamiseksi. Sovel- tuvuuden Soveltuvuuden arvioinnin yksityiskohtaiset perusteet on määritelty han- kintalaissahankintalaissa. EU- EU-kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa asiaa koskevat kos- kevat yksityiskohtaiset määräykset ovat HankLHL:n 52–59 §:ssä. Vastaavia perusteita noudatetaan noudate- taan soveltuvin myös kansalliset kynnysarvot ylittävissä hankkeissa (HL 71 §). Avoimessa menettelyssä, jossa kaikki halukkaat voivat tehdä tar- jouksentarjouksen, tarjouksen tekijöiden teki- jöiden soveltuvuus eli kyky toteuttaa han- kinta hankinta arvioidaan vasta tilaajan saatua tarjoukset. Muissa kynnysarvot ylittävissä hankintamenettelyissä, jotka alkavat rajoitettuna menettelynämenettely- nä, hankintayksikkö päättä osallistumishake- musten päättää osallistumishakemusten jälkeen, ketkä ilmoittautuneista ovat soveltuvia kilpailun kohteena olevan hankkeen toteuttajiksi. Tämän jälkeen tarjoukset pyydetään pyy- detään kilpailuun valituilta toimittajilta siten kuin hankintame- nettelyjä hankintamenettelyjä koskevassa kohdassa (luku 2) on todettu. Yritystä, jolta on kelpoi- suuden kelpoisuuden arvioinnin jälkeen pyydetty tarjous, ei saa kelpoisuuteen ve- doten vedoten enää sulkea pois kilpailusta ellei yrityksen kelpoisuutta koske- vat ominaisuudet ole olennaisesti heikentyneet tarjouspyynnön jäl- keenjälkeen. Hankintayksikkö voi ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden selvit- tämiseksi selvittämiseksi pyytää näiltä todistuksia tai selvityksiä suorituskelpois- ten suorituskelpoisten yritysten valitsemiseksi hankintalaista ilmenevällä ilme- nevällä tavalla. Asiaa koskevat vaatimukset on suhteutettava hankkeen laadun ja koon mukaisesti. Teknisen suorituskyvyn osoittamiseksi voidaan vaatia esimerkiksi luettelo tarjoajan aikaisemmista aikai- semmista kyseisen hankkeen toteuttamis- edellytysten toteuttamisedellytysten kannalta merkittävistä toimituksista (refe- renssiluetteloreferenssiluettelo), selvitys tarjoajan henkilö- ja muista resursseista, selvitys toimittajan laadunvalvonnasta tai hankittavaa tavaraa kos- kevia koskevia näytteitä tai selostuksia. Euroopan talousalueella jäsenvaltioiden virallisiin toimittajarekiste- reihin toimittajarekistereihin hyväksytyt toimittajat toimitta- jat voivat osoittaa taloudelliset ja tekniset edellytyksensä rekisteröintiä koskevalla asiakirjallaasiakir- jalla. EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen kohdalla hankintalaissa on eroteltu tilanteet, joissa ehdokas tai tarjoaja on ehdottomasti sul- jettava suljettava pois kilpailuista (HL 53 §). Syynä on tällöin lähinnä talousri- kollisuustalousrikollisuus. Näiden perusteiden käyttäminen edellyttää lainvoimais- ta tuomiota. Ehdottomista sulkemistilanteista hankintalaissa erotetaan tapaukset, joissa pois sulkeminen sulkemi- nen on hankintayksikön harkinnassa (HL 54 §). Yritysten harkinnanvarainen sulkeminen tulee tehdä hy- vän hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. EU- Lain tarkoittamien sulkemisperustei- den soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon muun muassa se, kuinka kauan ta- pahtuneesta virheestä tai laiminlyönnistä on kulunut. Ehdokkaiden tai tarjoajien liian tiukka karsinta voi johtaa markkinoilta saatavan hyödyn menettämiseen ja se voi olla myös yri- tyksiä syrjivää. EU-kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa hankintayksikön tulee jo hankintailmoituksessa todeta ne toimittajien soveltuvuutta koskevat harkinnanvaraiset vähimmäisvaatimukset, jotka niiden tulee täyttää uhalla, että toimittaja suljetaan pois kilpailusta ( (HL 56,2 § §). EU- kyn- nysarvot kynnysarvot alittavissa hankinnoissa sulkemisperiaatteista voidaan il- moittaa ilmoittaa vasta tarjouspyynnössä ( 69 § tarjous- pyynnössä (HL 69,2 §). Ehdokkaan tai tarjoajan sulkeminen kilpailusta voi harkinnanvarais- ten harkinnanvaraisten sulkemisperusteiden kohdalla toteutua esimerkiksi seuraavien edellytysten vallitessa; – vallitessa ▪ toimittaja on konkurssissa tai – ▪ toimittaja on päätetty asettaa selvitystilaan – ▪ toimittaja on tuomittu ammattinsa harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta – ▪ toimittaja on ammattitoiminnassaan syyllistynyt vakavaan vir- heeseen – virheeseen ▪ toimittaja on laiminlyönyt verojen ja lakisääteisten sosiaalimak- sujen sosiaalimaksujen (esim. eläkevakuutusmaksujeneläkeva- kuutusmaksujen) suorittamisen – ▪ toimittaja on osoittautunut epäluotettavaksi antamalla vääriä tie- toja hankintayksikölle tietoja hankintayksiköl- le tarjouksentekijän luotettavuuden arvioi- miseksiarvioimiseksi. Ehdokkaan tai tarjoajan sulkemisesta kilpailusta on tehtävä hallin- nollinen hallinnollinen päätös joko heti tai lopullisen valintapäätöksen yhteydes- säyhteydessä. Se, milloin päätös annetaan ehdokkaalle tai tarjoajalle tiedoksi, on ratkaistava hankkeen luonteen perusteella. Ratkaisun tulee ilme- tä viimeistään lopullisesta hankintapäätöksestä, jotta asianosaisella on mahdollisuus tarvittaessa tarvit- taessa hakea muutosta päätökseen. Ehdokas tai tarjoaja voidaan sulkea pois kilpailusta myös tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytet- täessä käytettäessä annetun lain ( 1233/2006 (1233/2006) eli tilaajavastuulain tilaajavas- tuulain mukaisin perustein. Lailla Tällä lailla pyritään torjumaan ns. harmaita markkinoita. Kil- pailusta Tar- jouspyyntöasiakirjoissa olisi syytä mainita, että kilpailusta sulkeminen voi tapahtua hankin- talain ohella tilaajavastuulaissa mainituin pe- rustein, jos asiasta on mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissaperustein. Tilaajavastuulain mukaan tilaajat, kuten hankintayksiköt ovat vel- volliset velvolliset vaatimaan tarjouskilpailun tarjous- kilpailun voittaneelta yritykseltä kilpailun ehdoista riippumatta viimeistään ennen sopimuksen allekirjoittamis- ta sopimuk- sen allekirjoittamista tilaajavastuulaissa mainitut tiedot yhteiskunnallisten velvoitteiden täyttämisestätäyt- tämisestä, kuten verojen maksamisesta ja sosiaaliturvamaksu- jen sosiaaliturvamaksujen suorittamisesta. Vastaavasti Xxxxxx- vasti tilaaja on velvollinen selvittämään, mitä työehtosopimusta sopimuksen tarkoittaman työn toteuttami- sessa toteuttamisessa sovelletaan. Työehtosopimusta koskevia tietoja lukuun otta- matta tilaajavastuulain ottamatta ti- laajavastuulain velvoitteet limittyvät hankintalain 54 §:n tarkoittamien harkinnanvaraisten kilpailusta pois sulkemista koske- vien koskevien periaatteiden kanssa. Hankintoja koskevan sopimusketjun hahmottaminen ja hallinta ovat keskeisiä sekä kilpai- luttamisen että laadittavan sopimuksen kannalta. Kuntien ja kuntayhtymien toimiessa tilaa- jina, niiden ja toimittajien välistä sopimusta kutsutaan hankintasopimukseksi. Rakentami- sessa vastaava sopimussuhde on urakkasopimus. Tehtävästä vastaavat toimittajat, tuotta- jat ja urakoitsijat voivat tarvittaessa käyttää alihankkijoita tai -urakoitsijoita. Xxxxx toimijata- ho vastaa omalta osaltaan sopimuksen edellyttämällä tavalla tilaajan tai tuottajan velvolli- suuksista.
Appears in 1 contract
Samples: www.posio.fi