Liittyminen erityisehdoin Xxxxxx päättää tapauskohtaisesti tilapäisen liittyjän liittymisehdoista tai sellaisten tehtaan, laitoksen, yrityksen, liikkeen tai muun vesihuoltolain 10 §:n 2 momentissa tarkoitetun liittyjän liittymisehdoista, joka vedenkulutuksensa tai viemäreihin johtamansa viemäriveden laadun tai määrän vuoksi saattaisi vaikeuttaa vesihuoltolaitoksen toimintaa. Ellei toisin sovita tai olosuhteista muuta johdu, noudatetaan em. liittyjien ja laitoksen kesken soveltuvin osin näitä yleisiä toimitusehtoja. Laitos voi määritellä sopimusehdot tarpeellisilta osiltaan näistä yleisistä toimitusehdoista poikkeavina tai niitä täydentävinä.
Vesihuoltolaitos Vesihuoltolaitos on vesihuoltolain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettu laitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella.
Kuluttajaa koskeva erityisehto Kun asiakas on näiden toimitusehtojen kohdassa 1.8 tarkoitettu kuluttaja, maksun laiminlyönnin osalta sovelletaan asiakkaaseen lisäksi seuraavaa ehtoa: Jos maksun laiminlyönti aiheutuu kuluttajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut vakavan sairauden tai työttömyyden taikka muun niihin rinnastettavan erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään, ja asiakas on tällaisista maksuvaikeuksista ilmoittanut laitokselle, veden toimittaminen sekä viemäriveden vastaanottaminen saadaan keskeyttää aikaisintaan kymmenen viikon kuluttua siitä, kun keskeyttämisen uhkasta on ensimmäisen kerran ilmoitettu asiakkaalle. Kuluttaja ilmoittaa laitokselle kirjallisesti laskun maksamisen esteenä olevasta seikasta heti, kun se on kuluttajan tiedossa. Ilmoitus ei vapauta kuluttajaa maksuvelvollisuudestaan.
Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.
Liittämiskohdan yksilöiminen Liittämiskohta yksilöidään sopimuksessa sanallisesti tai laitos merkitsee sen raken- nuslupa-asiakirjoihin ja sopimuksen liitteenä olevaan karttaan. Jos merkinnät poik- keavat toisistaan, sovelletaan sopimuksessa olevaa merkintää.
OTTAVAT HUOMIOON Libanonin ja yhteisön välillä olevat taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen erot ja tarpeen vahvistaa taloudellista ja yhteiskunnallista kehitysprosessia Libanonissa, VAHVISTAVAT, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kolmannen osan IV osaston soveltamisalaan kuuluvat tämän sopimuksen määräykset sitovat Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia erillisinä sopimuspuolina eivätkä osana yhteisöä, kunnes Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti (tapauksen mukaan) ilmoittaa Libanonille, että määräykset sitovat sitä osana yhteisöä Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti; sama koskee myös Tanskaa mainittuihin sopimuksiin liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti, HALUAVAT saavuttaa täysin sopimuspuolten välisen assosiaation tavoitteet panemalla täytäntöön tämän sopimuksen asiaa koskevat määräykset yhteisön ja Libanonin taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tason lähentämiseksi, OVAT TIETOISIA tämän vastavuoroisiin etuihin, keskinäisiin myönnytyksiin, yhteistyöhön ja vuoropuheluun perustuvan sopimuksen tärkeydestä, HALUAVAT kehittää säännöllisen poliittisen vuoropuhelun molempia sopimuspuolia kiinnostavista kahdenvälisistä ja kansainvälisistä kysymyksistä, KIINNITTÄVÄT HUOMIOTA yhteisön haluun tukea Libanonia uudistamaan ja muuttamaan talouttaan ja maan yhteiskunnallista kehitystä, HALUAVAT aloittaa, ylläpitää ja vahvistaa säännöllisen vuoropuhelun avulla yhteistyötä taloudellisista, tieteellisistä, teknologisista, yhteiskunnallisista, sivistyksellisistä ja audiovisuaalialan kysymyksistä paremman yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, OVAT VAKUUTTUNEITA, että tämä sopimus luo ilmapiirin, joka edistää sopimuspuolten välisten taloussuhteiden kasvua erityisesti kaupan ja investointien aloilla, jotka ovat keskeisiä talouden uudistamisen ja rakenneuudistusohjelman onnistumiselle ja teknologiselle uudistukselle, OVAT SOPINEET SEURAAVAA:
TYÖSOPIMUKSEN VOIMASSAOLO Työsuhteen alkamispäivämääräksi merkitään päivämäärä, jolloin työntekijä aloittaa työteon. Normaalitapauksessa työsuhde on voimassa toistaiseksi. Tällöin merkitään rasti ao. kohtaan. Mikäli määräaikainen työsuhde on sidottu kalenteriaikaan, työsuhteen viimeinen kestopäivä merkitään lomakkeeseen. Tällöin tulee myös to- deta kohdassa 2 a määräaikaisen työsuhteen peruste, esim. äitiys- ja vanhempainvapaasijaisuus, vuosilomasijaisuus, työntekijän oma pyyntö jne. Jos määräaikaisen työsuhteen kesto ei ole sidottu kalenteriaikaan, vaan se on riippuvainen esim. tietyn työtehtävän suorittamisesta, yksilöidään tämä tehtävä työsopimukseen kohtaan 2 b.
Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.
Lakiviittaukset Siltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole toisin sovittu, noudatetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annettua lakia (334/07) sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia (44/2006), jotka eivät ole tämän sopimuksen osia.
Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin. 8.2. Palveluntuottajan on annettava Tilaajalle vähintään seuraavat tiedot tietoturvaloukkauksesta: i. tapahtuneen tietoturvaloukkauksen kuvaus, mukaan lukien asianomaisten rekisteröityjen ryhmät ja arvioidut lukumäärät sekä henkilötietotyyppien ryhmät ja arvioidut lukumäärät sillä tarkkuudella kuin nämä ovat tiedossa; ii. tietosuojavastaavan tai muun vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot, jolta voi saada asiassa lisätietoja; iii. kuvaus tietoturvaloukkauksen todennäköisistä seurauksista; ja iv. kuvaus toimenpiteistä, joita Palveluntuottaja ehdottaa tai joita se on jo toteuttanut tietoturvaloukkauksen johdosta, ja tarvittaessa toimenpiteet mahdollisten haittavaikutusten lieventämiseksi. 8.3. Henkilötietojen tietoturvaloukkauksen havaittuaan Palveluntuottaja ryhtyy viipymättä sopi- muksessa sovittuihin toimenpiteisiin tietoturvaloukkauksen poistamiseksi ja sen vaikutusten rajoittamiseksi ja korjaamiseksi.