Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, maksamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- ta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- na), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.
Appears in 3 contracts
Samples: Omaisuuden Ryhmä Vakuutusten Ehdot, Omaisuuden Ryhmä Vakuutusten Ehdot, Omaisuuden Ryhmä Vakuutusten Ehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheuttamista kuluista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään korvaus- määrään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänätyöntekijä- nä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana rinnas- tettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon vakuutustapahtuman tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeusR16 VAKUUTUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN R16.1 Sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana vahinkovakuutuksessa (18 §) Fennialla on oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, kun korvaus jos
1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on suoritet tu laiminlyönyt kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi R2.1 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa; tai
2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätettäes- sä ilmoittamat olot tai vakuutuskirjaan merkitty asiantila on vakuu- tuskauden aikana muuttunut kohdassa R5.4 tarkoitetulla tavalla. Saatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulleFennia ilmoittaa ilman aiheetonta viivytystä vakuutuksenottajalle siitä, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, maksamansa korvauksen miten ja mistä ajankoh- dasta vakuutusmaksu tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- ta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- na), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksestamuut sopimusehdot muuttuvat.
Appears in 3 contracts
Samples: Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot, Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot, Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheutta- mista kuluista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvaus- vastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon vakuutustapahtuman tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan huolimatto- muuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus R16.1 Sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana vahinkovakuutuksessa (18 §) Fennialla on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, maksamansa korvauksen oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutus- maksua tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaanmuita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, jos - vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt kohdassa R2.1 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa; tai - vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätet- täessä ilmoittamat olot tai vakuutuskirjaan merkitty asiantila on vakuutuskauden aikana muuttunut kohdassa R5.4 tarkoitetulla tavalla. Saatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta Fennia olisi kohtien R2.2ilmoittaa ilman aiheetonta viivytystä vakuutuksenottajalle siitä, R5.2, R6.1, R6.2 miten ja mistä ajankohdasta vakuutusmaksu tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- ta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- na), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksestamuut sopimusehdot muuttuvat.
Appears in 3 contracts
Samples: Omaisuuden Ryhmä Vakuutusten Ehdot, Omaisuuden Ryhmä Vakuutusten Ehdot, Omaisuuden Ryhmä Vakuutusten Ehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään korvaus- määrään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänätyönteki- jänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tahal- laan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus on suoritet tu suoritettu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus vakuutus on voimassa, maksamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta vakuu- tetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaankorvauksen ko- konaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa maksamansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- tavakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistäTiedonan- tovelvollisuus), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- naTiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden takautumis- oikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.. R15 FENNIAN TAKAUTUMISOIKEUS HENKILÖ- VAKUUTUKSESSA (75 §)
Appears in 2 contracts
Samples: Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot, Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään korvaus- määrään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänätyönteki- jänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tahal- laan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, maksamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 F14.2 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 F18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa maksamansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- tavakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 F8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. F2.2 (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistätiedon- antovelvollisuus), R5. F5.2 (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- natiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä), R6.1 F6.1 (Velvollisuus velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 F6.2 (Vahingon vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden takautu- misoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaankokonaan takaisin, jos Fennia olisi kohdissa R2.1F2.2, R5.4F5.2, R6.1F6.1, R6.2 F6.2 ja R7 F7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1F2.2, R5.4F5.2, R6.1F6.1, R6.2 F6.2 ja R7 F7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. F15 FENNIAN TAKAUTUMISOIKEUS HENKILÖ- VAKUUTUKSESSA (75 §)
F15.1 Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan Vakuutetun oikeus korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheuttamista kuluista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy vakuutusyhtiölle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työnteki- jänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun mukaan rin- nastettavana muuna henkilönä, syntyy vakuutusyhtiölle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvas- tuussa huolimattomuudestaan riippumatta. F16 VAKUUTUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN F16.1 Sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana vahinkovakuutuksessa (18 §) Fennialla on oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, jos
1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt kohdassa F2.2 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa; tai
2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätettäes- sä ilmoittamat olot tai vakuutuskirjaan merkitty asiantila on vakuu- tuskauden aikana muuttunut kohdassa F5.2 tarkoitetulla tavalla. Saatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta, Fennia ilmoittaa ilman aiheetonta viivytystä vakuutuksenottajalle siitä, miten ja mistä ajankohdasta vakuutusmaksu tai muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa mainitaan, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisa- noa vakuutus.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutussopimus
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään korvaus- määrään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänätyönteki- jänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tahal- laan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, maksamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 F14.2 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 F18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa maksamansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- tavakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 F8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. F2.2 (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistätiedon- antovelvollisuus), R5. F5.2 (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- natiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä), R6.1 F6.1 (Velvollisuus velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 F6.2 (Vahingon vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden takautu- misoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaankokonaan takaisin, jos Fennia olisi kohdissa R2.1F2.2, R5.4F5.2, R6.1F6.1, R6.2 F6.2 ja R7 F7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1F2.2, R5.4F5.2, R6.1F6.1, R6.2 F6.2 ja R7 F7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. F15 FENNIAN TAKAUTUMISOIKEUS HENKILÖ- VAKUUTUKSESSA (75 §)
F15.1 Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan Vakuutetun oikeus korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheuttamista kuluista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy vakuutusyhtiölle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työnteki- jänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun mukaan rin- nastettavana muuna henkilönä, syntyy vakuutusyhtiölle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvas- tuussa huolimattomuudestaan riippumatta. F16 VAKUUTUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN F16.1 Sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana vahinkovakuutuksessa (18 §) Fennialla on oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, jos
1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt kohdassa F2.2 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa; tai
2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätettäes- sä ilmoittamat olot tai vakuutuskirjaan merkitty asiantila on vakuu- tuskauden aikana muuttunut kohdassa F5.2 tarkoitetulla tavalla. Saatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta, Fennia ilmoittaa ilman aihee- tonta viivytystä vakuutuksenottajalle siitä, miten ja mistä ajankohdasta vakuutusmaksu tai muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa maini- taan, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia Xxxxxx saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus vakuutus on voimassa, maksamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa maksamansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- tavakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- navoimassaoloaikana), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia Xxxxxx saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.
Appears in 1 contract
Samples: Omaisuuden Ryhmävakuutusten Ehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 F14.2 Fennian takautumisoikeustakautumisoikeus vakuutuksenottajaa, kun korvaus on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi va- kuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 F18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, vakuutetulle maksamansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajaltavakuutuksen- ottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltähenkilöltä (kohta F8), joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2.2tiedonantovelvollisuuden (kohdat F2.2, R5.2, R6.1 F5.2) tai R6.2 mukaisen velvollisuudenvelvollisuutensa estää ja rajoittaa vahingon syntymistä (kohdat F6.1 ja F6.2). Fennia saa Fen- nia voi takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaankorvauksen takaisin, jos Fennia se olisi kohtien R2.2kohdissa F2.2, R5.2F5.2, R6.1F6.1, R6.2 tai R7 perusteella F6.2 ja F7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauskorvauksen. Jos korvausta korva- usta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella mukaisesti alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 .
F15.1 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaakolmatta kohtaan Vakuutetun oikeus korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheuttamista kuluista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy vakuutus- yhtiölle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, vakuutettua työntekijänä, virkamiehenä tai vakuutettuun samastettua näihin vahingonkorvauslain 3 luvun mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy vakuutusyhtiölle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- tavain, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka jos tämä on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallaan tai törkeää huolimatto- muuttaan tai jos hän on korvausvastuussa huolimattomuudestaan riippumatta. F16.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (18 §) Fennialla on oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutus- maksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, jos
1. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt kohtien R2kohdassa F2.2 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa tai
2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä), R5vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätettäessä ilmoittamat olot tai vakuutuskirjaan merkitty asiantila on vakuutuskauden aikana muuttunut kohdassa F5.2 tarkoitetulla tavalla. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- na), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettuSaatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.ilmoittaa ilman aiheetonta viivytystä vakuutuksenottajalle siitä, miten ja mistä ajankohdasta vakuutusmaksu tai muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa mainitaan, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus. F16.2 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden vaihtuessa (19 §)
Appears in 1 contract
Samples: Insurance Agreement
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään korvaus- määrään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänätyönteki- jänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tahal- laan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus on suoritet tu suoritettu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia Xxxxxx saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus vakuutus on voimassa, maksamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta vakuu- tetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaankorvauksen ko- konaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa maksamansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- tavakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistäTiedonan- tovelvollisuus), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- naTiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden takautumis- oikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia Xxxxxx saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.. R15 FENNIAN TAKAUTUMISOIKEUS HENKILÖ- VAKUUTUKSESSA (75 §)
Appears in 1 contract
Samples: Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään korvaus määrään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänätyönteki jänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tahal laan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, maksamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 F14.2 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 F18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa maksamansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- tavakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 F8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. F2.2 (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistätiedon antovelvollisuus), R5. F5.2 (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- natiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä), R6.1 F6.1 (Velvollisuus velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 F6.2 (Vahingon torjumis- vahingon torjumis ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden takautu misoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaankokonaan takaisin, jos Fennia olisi kohdissa R2.1F2.2, R5.4F5.2, R6.1F6.1, R6.2 F6.2 ja R7 F7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1F2.2, R5.4F5.2, R6.1F6.1, R6.2 F6.2 ja R7 F7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. F15 FENNIAN TAKAUTUMISOIKEUS HENKILÖ- VAKUUTUKSESSA (75 §)
F15.1 Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan Vakuutetun oikeus korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheuttamista kuluista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy vakuutusyhtiölle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työnteki jänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun mukaan rin nastettavana muuna henkilönä, syntyy vakuutusyhtiölle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vakuutustapahtu man tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvas tuussa huolimattomuudestaan riippumatta. F16 VAKUUTUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN F16.1 Sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana vahinkovakuutuksessa (18 §) Fennialla on oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, jos
1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt kohdassa F2.2 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa; tai
2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätettäes sä ilmoittamat olot tai vakuutuskirjaan merkitty asiantila on vakuu tuskauden aikana muuttunut kohdassa F5.2 tarkoitetulla tavalla. Saatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta, Fennia ilmoittaa ilman aihee tonta viivytystä vakuutuksenottajalle siitä, miten ja mistä ajankohdasta vakuutusmaksu tai muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa maini taan, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheuttamista kuluista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon vakuutustapahtuman tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeusFennialla on oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, kun korvaus jos
1. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on suoritet tu laiminlyönyt kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi R2.1 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa; tai
2. vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätettäessä ilmoittamat olot tai vakuutuskirjaan merkitty asiantila on vakuutuskauden aikana muuttunut kohdassa R5.4 tarkoitetulla tavalla. Saatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulleFennia ilmoittaa ilman aiheetonta viivytystä vakuutuksenottajalle siitä, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, maksamansa korvauksen miten ja mistä ajankohdasta vakuutusmaksu tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- ta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- na), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksestamuut sopimusehdot muuttuvat.
Appears in 1 contract
Samples: Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia Xxxxxx saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus vakuutus on voimassa, maksamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa maksamansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- tavakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistäTiedonantovelvollisuus), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- naTiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia Xxxxxx saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.
Appears in 1 contract
Samples: Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheuttamista kustannuksista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle Xxxxxxxxx sen maksamaan suorittamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeää huolimattomuuttaan törkeästä huolimattomuudesta tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeusFennialla on oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, kun korvaus jos
1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on suoritet tu laiminlyönyt kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi 2.1 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa; tai
2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätettäessä ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutuskauden aikana tapahtunut kohdassa 5.4 tarkoitettu muutos. Kun Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulleon saanut tiedon edellä mainitusta seikasta, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassalähettää se ilman aiheetonta viivytystä ilmoituksen siitä, maksamansa korvauksen miten ja mistä ajankohdasta vakuutusmaksu tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaan, jos Fennia olisi kohtien R2.2, R5.2, R6.1, R6.2 tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- ta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- na), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksestamuut sopimusehdot muuttuvat.
Appears in 1 contract
Samples: General Terms and Conditions
Fennian takautumisoikeus kolmatta kohtaan. Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheuttamista kuluista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvaus- vastuussa korvausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy Fennialle sen maksamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy Fennialle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon vakuutustapahtuman tahallaan tai törkeää huolimattomuuttaan tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. R14.2 Fennian takautumisoikeus, kun korvaus Fennialla on suoritet tu kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle Edellä ehtojen R14.1 kohdan lisäksi Fennia saa vaatia takaisin kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuu- tus on voimassa, maksamansa korvauksen oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutusmaksua tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan R8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtu- man tai laiminlyönyt kohtien R2.2, R5.2, R6.1 tai R6.2 mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauk- sen kokonaanmuita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt kohdassa R2.1 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa; tai vakuutuksenottajan tai vakuutetun Fennialle sopimusta päätettäessä ilmoittamat olot tai vakuutuskirjaan merkitty asiantila on vakuutuskauden aikana muuttunut kohdassa R5.4 tarkoitetulla tavalla. Saatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta Fennia olisi kohtien R2.2ilmoittaa ilman aiheetonta viivytystä vakuutuksenottajalle siitä, R5.2, R6.1, R6.2 miten ja mistä ajankohdasta vakuutusmaksu tai R7 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvaus. Jos korvausta olisi edellä mainittujen kohtien perusteella alennettu, Fennia voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta. R14.3 Fennian takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutettua tai vakuutettuun samastettua kohtaan Fennia saa vaatia kohdassa R18.1 tarkoitetulle vakuutetulle mak- samansa korvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajal- ta, vakuutetulta tai vakuutettuun kohdan R8 mukaan samastetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohtien R2. (Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä), R5. (Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaika- na), R6.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) ja R6.2 (Vahingon torjumis- ja rajoittamisvelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Fennia saa takautumisoikeuden nojalla vaatia maksetun korvauksen kokonaan, jos Fennia olisi kohdissa R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mainituilla perusteilla vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohtien R2.1, R5.4, R6.1, R6.2 ja R7 mukaisesti alennettu, Fennia saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksestamuut sopimusehdot muuttuvat.
Appears in 1 contract
Samples: Omaisuuden Ryhmävakuutusten Ehdot