Henkilötietojen luovuttaminen Mallilausekkeet

Henkilötietojen luovuttaminen. Toimiessaan Luovuttajana osapuolen on:
Henkilötietojen luovuttaminen. Vuokralaisella on (GDPR:n 6(f) artiklan mukaisen) oikeutetun edun perusteella oikeus luovuttaa Vuokranantajan henkilötietoja, jotka sisältyvät tähän Sopimukseen tai joita Vuokralainen muutoin laillisesti käsittelee, Hankkeen tai Vuokralaisen osakekannan siirron tai luovutuksen saajalle ja kolmantena osapuolena olevalle lainanantajalle, joka rahoittaa Hanketta, sekä edellä mainittujen tahojen neuvonantajille. Sama soveltuu kaikkiin mahdollisiin siirron- tai luovutuksensaajiin, lainanantajiin ja näiden neuvonantajiin (esimerkiksi due diligence -tarkastuksen yhteydessä). Vuokralaisella on myös oikeus Hankkeen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen liittyen luovuttaa Vuokranantajan henkilötietoja kolmannelle osapuolelle (esimerkiksi sopimuskumppanille), joka osallistuu Hankkeen toteuttamiseen Vuokralaisen puolesta ja tämän määräyksestä.
Henkilötietojen luovuttaminen. Kumpikin sopijapuoli vakuuttaa ja vastaa omalta osaltaan siitä, että sillä on oikeus luovuttaa Henkilötiedot toiselle Osapuolelle ja että toisella sopijapuolella on luovutuksen jälkeen itsenäinen oikeus käsitellä Henkilötietoja Sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin Sopimuksin mukaisin tavoin. Lisäksi kumpikin sopijapuoli vakuuttaa ja vastaa omalta osaltaan siitä, että sillä on lakisääteiset tai muut riittävät perusteet Henkilötietojen käsittelyyn ja luovuttamiseen (vrt. KKn lakisääteinen velvollisuus kulttuuriperinnön osalta) silloin, kun se on tietojen luovuttamisen edellytyksenä, ja että se on täyttänyt säädetyt tiedonantovelvoitteet erityisesti koskien Henkilötietojen luovuttamista.
Henkilötietojen luovuttaminen. 7.1. Ferratumin tarjoamien tuotteiden ja palvelujen luonne edellyttää, että Ferratum luovuttaa henkilötietojasi muille tahoille päivittäisen liiketoimintansa hoitamiseksi, asiakastilien ylläpitämiseksi ja tietojen raportoimiseksi julkisille laitoksille. Ennen tietojen luovutusta Ferratum varmistaa aina, että asianomaisia rahoitusalan salassapitovelvollisuuksia noudatetaan.
Henkilötietojen luovuttaminen. Mikäli sopijapuoli luovuttaa henkilötietoja toiselle, vastaa tietoja luovuttanut sopijapuoli siitä, että sillä on oikeus luovuttaa kyseiset henkilötiedot palvelusopimuksen mukaiseen tarkoitukseen. Sopijapuolella ei ole oikeutta siirtää toisen sopijapuolen sille luovuttamia henkilötietoja Euroopan talousalueelta sen ulkopuolelle tai mahdollista pääsyä kyseisiin Euroopan talousalueella oleviin henkilötietoihin Euroopan talousalueen ulkopuolelta ilman tiedot luovuttaneen Sopijapuolen kirjallista suostumusta.
Henkilötietojen luovuttaminen. Käsittelijät eivät saa luovuttaa tai siirtää Järjestön Henkilötietoja kolmannelle taholle muutoin kuin ennalta määrätyssä käsittelytarkoituksessa. Järjestön Henkilötietoja voidaan tarvittaessa luovuttaa järjestön sisällä Keskustoi- miston, Piirien ja Osastojen välillä.
Henkilötietojen luovuttaminen. Henkilötietoja ei luovuteta Toimittajan toimesta edelleen tai käytetä muuhun tarkoitukseen kuin Asiakkaan toimitussopimuksen täyttämiseksi.
Henkilötietojen luovuttaminen. DNA voi luovuttaa tietoja kolmansille osapuolille voimassa olevan lain sallimissa ja velvoittavissa rajoissa. Osa palvelusta saattaa sisältää kat- seluoikeuden internetissä toimivaan ohjelmasisältöön. Näissä tapauksissa ja siinä laajuudessa kuin se on palvelun toteuttamiseksi välttämätöntä, DNA voi luovuttaa ohjelmasisällön katseluoikeuden vahvistamiseksi tarpeen olevat asiakkaan yksilöintitiedot sisältöä tai sen osaa tuottavalle kolmannelle osapuolelle. Tällaisia tietoja voivat olla esim. sähköpostiosoite ja/tai postinumero. DNA voi myös käyttää alihankkijoita tietojen käsittelyssä, lisäksi tietojen käsittelyn teknisen toteuttamisen johdosta osa tiedoista voi sijaita DNA:n alihankkijoilla tai tietoja saatetaan muuten käsitellä teknisen käyttöyh- teyden avulla. Mikäli DNA käsittelee tietoja EU/ ETA-alueen ulkopuolella, riittävästä tietosuojan tasosta huolehditaan Suomen lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tietoja voidaan käyttää DNA:n ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvien yritysten sekä DNA:n yhteistyökumppaneiden ja alihankkijoiden markkinointiin kuten sähköiseen tai suoramarkkinointiin sekä markkinoinnin kuten sähköisen suoramarkkinoinnin ja muun suora- markkinoinnin kohdistamiseen, markkinatutkimuksiin ja markkinointikilpai- lujen järjestämiseen.
Henkilötietojen luovuttaminen. (a) Asiakas toimittaa palveluntarjoajalle palveluiden tarjoamiseen vaadittavat henkilötiedot ja muut tiedot tämän sopimuksen mukaisesti. Tämä sisältää erityisesti Tietosuojailmoituksen sisältämät henkilötiedot (katso 4.1 (c) (Henkilötietojen käsittely)).
Henkilötietojen luovuttaminen. Tietoja ei luovuteta kunnan ulkopuolisille tahoille lukuun ottamatta Maanmittauslaitoksen Kiinteistötietojärjestelmästä laillisin perustein luovutettavia tietoja (Laki kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta 453/2002). Henkilötietoja ei luovuteta EU-tai ETA-maiden ulkopuolelle.