Hinnasto ja perittävät maksut Mallilausekkeet

Hinnasto ja perittävät maksut. Asiakas on velvollinen maksamaan teleyritykselle palvelusta sovitut tai kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut. Asiakkaan vastuu on riippumaton siitä, onko hän itse käyttänyt palvelua tai antanut palvelun toisen käyttöön, ellei pakottavassa laissa, kuten holhouslaissa esimerkiksi alaikäisten käyttäjien vastuun osalta, toisin säädetä. Xxxxxxxxxx päättää palveluidensa maksuista, eräpäivistä, laskutuskausista ja laskun maksu- ja toimitustavoista, ellei toisin ole säädetty. Teleyritys voi laskuttaa asiakkaalta myös sen palvelun kautta käytettyjen muiden teleyritysten ja palveluntuottajien maksut, jos tästä on kyseisen teleyrityksen tai palveluntuottajan kanssa sovittu. Maksut laskutetaan kyseisen teleyrityksen tai palveluntuottajan hinnaston mukaisesti. Jos liittymällä voidaan käyttää lisämaksullisia palveluita, vastaa asiakas myös näistä maksuista. Asiakkaalla, jolla on oikeus pidättyä maksusta tai saada hinnan palautusta, vahingonkorvausta tai muu rahasuoritus elinkeinonharjoittajalta tämän sopimusrikkomuksen vuoksi, on sähköisen viestinnän palveluista annetun lain nojalla tämä oikeus myös sitä teleyritystä kohtaan, joka on laskuttanut asiakkaalta kulutushyödykkeen. Teleyritys ei ole kuitenkaan velvollinen maksamaan asiakkaalle enempää kuin on tältä saanut maksuina. Teleyrityksellä on oikeus periä palvelun käyttömahdollisuuden ylläpidosta hinnaston tai sopimuksen mukaista kiinteää perusmaksua. Jos palvelu on ollut suljettuna tai palvelun käyttö on muutoin ollut rajoitettuna asiakkaasta johtuvasta syystä tai teleyrityksen velvollisuudesta johtuen, asiakkaan on maksettava sopimuksen mukaiset maksut, kuten perusmaksut ja erääntyneet käyttömaksut siitä huolimatta, että liittymä on ollut suljettuna tai palvelun käyttö on muutoin ollut rajoitettuna tai palvelua ei ole toimitettu asiakkaasta johtuvasta syystä. Teleyrityksellä on oikeus muuttaa maksuja ja niiden laskentaperusteita sopimusehtojen muuttamisen mukaisesti.
Hinnasto ja perittävät maksut. Asiakas on velvollinen maksamaan Operaattorille Liittymästä kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut. Asiakkaan tulee huomioida, että Pääsopimuksella sovitaan ainoastaan sen teknisen toteutuksen (fyysinen/elektroninen) Toimituksesta, jonka avulla Asiakkaan vastuulla oleva päätelaite tai sisäjohtoverkko voidaan kytkeä Operaattorin Viestintäverkkoon. Liittymän ylläpidosta, sulkemisesta ja uudelleen avaamisesta sekä sen kautta mahdollisesti käytettävistä muista palveluista sovitaan erillisellä palvelusopimuksella. Palvelut laskutetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti mukaan lukien Liittymän avausmaksu (kertamaksu) ja muut mahdolliset palvelumaksut.
Hinnasto ja perittävät maksut. 8 7.2. Maksut muutoksista, palvelun keskeyttämisestä ja avaamisesta 8 7.3. Laskutus 8 8. Asiakastietojen käsitteleminen 9
Hinnasto ja perittävät maksut. 12 9.2 Maksut muutoksista, palvelun keskeyttämisestä ja avaamisesta 12 9.3 Laskutus 12 10 Asiakastietojen käsitteleminen 13
Hinnasto ja perittävät maksut. Asiakas on velvollinen maksamaan UURVV:lle Liittymästä kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut. Asiakkaan tulee huomioida, että Pääsopimuksella sovitaan ainoastaan sen teknisen toteutuksen (fyysinen/elektroninen) Toimituksesta, jonka avulla Asiakkaan vastuulla oleva päätelaite tai sisäjohtoverkko voidaan kytkeä UURVV:n Viestintäverkkoon. Liittymän ylläpidosta, sulkemisesta ja uudelleen avaamisesta sekä sen kautta mahdollisesti käytettävistä muista palveluista sovitaan erillisellä palvelusopimuksella. Palvelut lasku- tetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti mukaan lukien Liittymän avausmaksu (kertamaksu), ylläpitomaksu ja muut mahdolliset palvelumaksut.
Hinnasto ja perittävät maksut. Asiakas on velvollinen maksamaan Digitalle palvelusta sovitut tai kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut. Asiakkaan vastuu on riippumaton siitä, onko hän itse käyttänyt palvelua tai an- tanut palvelun toisen käyttöön. Digita päättää palveluidensa maksuista, eräpäivistä, laskutuskau- sista ja laskun maksu- ja toimitustavoista, ellei toisin ole säädetty.
Hinnasto ja perittävät maksut. 14 8.2 Maksut muutoksista, palvelun keskeyttämisestä ja avaamisesta 14 8.3 Laskutus 14 9 ASIAKASTIETOJEN KÄSITTELEMINEN 15
Hinnasto ja perittävät maksut. 3 3.2 Laskutus ja huomautukset 3
Hinnasto ja perittävät maksut. Asiakas on velvollinen maksamaan Kuuskaistalle palvelusta sovitut tai kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut. Asiak- kaan vastuu on riippumaton siitä, onko hän itse käyttänyt palvelua tai antanut palvelun toisen käyttöön. Hinnasto on saatavissa Kuus- kaistalta. Hinnasto on maksuton. Kuuskaista päättää pääsopimus- ten eräpäivistä, laskutuskausista, laskun maksu- ja toimitustavoista, ellei toisin ole säädetty. Maksuja voidaan periä sekä etu- että jälki- käteen, sen mukaan mitä maksukaudesta on sovittu. Kuuskaistalla on oikeus laskuttaa liittymän tai palvelun käyttömah- dollisuuden ylläpidosta hinnaston tai sopimuksen mukaista kiinteää perusmaksua. Perusmaksut laskutetaan laskutuskausittain. Perus- maksu on maksettava myös siltä ajalta, kun liittymä tai palvelu on suljettuna Asiakkaasta tai Asiakkaan vastuulla olevan syyn takia, taikka jos sulkeminen on johtunut Kuuskaistan velvollisuudesta sul- kea liittymä tai palvelu. Kuuskaistalla on oikeus muuttaa maksuja ja niiden laskentaperus- teita sopimusehtojen muuttamisen mukaisesti (ks. 6).
Hinnasto ja perittävät maksut. 9 7.3 Laskutus 9 8 ASIAKASTIETOJEN KÄSITTELEMINEN 10