Hinnat ja maksut. 9.1 Asiakas maksaa Telialle tuotteesta ja sen käytöstä hinnaston tai sopimuksen mukaiset maksut sekä Telian kulloinkin ylei- sesti veloittaman pienlaskutuslisän. Hinnastoissa ja sopimuk- sessa mainitut tuotteiden hinnat tarkoittavat toimitusta Ex works Telian varasto (Kansainvälinen Kauppakamari Inco- terms 1990) vakiopakkauksessa ilman arvonlisäveroa, ellei sopimuksessa tai tilausvahvistuksessa ole toisin nimenomaan mainittu.
9.2 Mikäli uusi viranomaismaksu (arvonlisävero tms.) otetaan käyttöön tai mikäli viranomaismaksun tai arvonlisäveron suu- ruus tai kantamisperuste muuttuu säädösmuutoksen tai vero- tuskäytännön muuttumisen vuoksi, tuotteiden hinnat muuttu- vat vastaavasti. Telialla on lisäksi oikeus muuttaa toistuvais- maksuna laskutettavat hinnat ilmoittamalla muutoksesta 30 päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Saatuaan ilmoituk- sen toistuvaismaksun korotuksesta asiakkaalla on oikeus 14 päivän kuluessa kirjallisesti irtisanoa sopimus toistuvaismak- sun kattamien tuotteiden osalta päättymään, mikäli korotus toteutetaan, korotuksen voimaantulopäivänä.
9.3 Kauppahinnan lisäksi asiakas on velvollinen maksamaan erikseen toimitusmaksut (sisältäen mahdolliset kuljetus- ja kuljetusvakuutusmaksut), asennus- ja testausmaksut sekä ar- vonlisäveron ja muut tuotteisiin tai niiden myyntiin mahdolli- sesti kohdistuvat julkisoikeudelliset maksut, samoin kuin tuot- teeseen kohdistuvat korotetut tai taannehtivasti määrätyt tulli- ja tuontimaksut yms. verot ja maksut.
9.4 Euroina ilmoitetut hinnat on 70 %:n osalta sidottu sopimuk- sessa mainitun valuutan Euroopan Keskuspankin noteeraa- maan kurssiin tarjouspäivänä, ellei toisin sovita. Mikäli tässä tapahtuu yli +/- 2 %:n muutos toimituspäivän kurssiin verrat- tuna, Telialla on oikeus muuttaa hintoja vastaavasti. Mikäli mainittua valuuttaa ei noteerata toimituspäivänä, käytetään seuraavan noteerauspäivän kurssia.
9.5 Mikäli tuote on sopimuksen mukaan palautettava Telialle, asiakas maksaa kaikki asennuksen purkamisesta ja tuottei- den palautuksesta aiheutuvat kustannukset.
Hinnat ja maksut. Tuotteiden ja palvelujen hinnat ja muut maksut määräytyvät toimittajan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaan, ellei toisin ole sovittu. Toimittaja antaa hinnat sitoumuksetta ja toimittaja on oikeutettu muuttamaan hinnastoaan ilmoittamatta tästä etukäteen. Tarjouksessa annetut hinnat perustuvat hinnastoon ja toimittaja saa muuttaa niitä, jos tuotteiden hinnat muuttuvat toimittajasta riippumattomasta syystä, kuten valuuttakurssimuutoksen, devalvaation tai valmistajan tai maahantuojan hintojen muutoksesta. Annetussa tarjouksessa olevien hintojen muuttuessa on toimittajan ilmoitettava tästä viipymättä. Toimittajalla on laskutettaessa oikeus lisätä hintoihin lain vaatimat verot, tullit ja muut viranomaismaksut, vaikka niitä ei olisi mainittu hinnastossa. Mikäli uusi viranomaismaksu (arvonlisävero tms.) otetaan käyttöön tai mikäli viranomaismaksun tai arvonlisäveron suuruus tai kantamisperuste muuttuu säädösmuutoksen tai verotuskäytännön muuttumisen vuoksi, tuotteiden hinnat muuttuvat vastaavasti. Maksuehto on neljätoista (14) päivää netto laskun päiväyksestä tai tarjouksessa mainittu muu aika. Laskuun kohdistuvat huomautukset on esitettävä neljäntoista (14) päivän kuluessa laskun päiväyksestä. Toimittaja toimittaa asiakkaan pyynnöstä tietoja laskutuksen muodostumisesta siinä määrin kuin se on teknisesti ja lainsäädännön mukaan mahdollista. Toimittajalla on oikeus periä erittelystä hinnaston mukainen maksu
Hinnat ja maksut. Vuokranantajat maksavat SS:lle Palveluista Hinnaston mukaiset maksut ja veloitukset. SS:llä on oikeus muuttaa hintoja milloin tahansa ja oman harkintansa mukaan. Vuokranhakijalle Palvelu on 100% maksuton. Automaattisesti uusiutuva tilaus Maksu veloitetaan Vuokranantajan valinnan mukaan joko kertaluonteisesti, tai automaattisesti, kuukausittain tai vuosittain, Vuokranantajan Sovellukseen asettamalta maksukortilta. Vuokranantaja on velvollinen huolehtimaan korttimaksujen onnistumisesta varmistamalla, että maksukortti on voimassa ja maksukortin kate on riittävä veloituksen onnistumiseksi. Maksun epäonnistuessa SS yrittää veloittaa korttia uudelleen 24 tunnin välein, 14 päivän ajan. SS:llä on oikeus siirtää maksut perintään, mikäli Vuokranantaja laiminlyö Vakuusmaksujen suorittamisen. SS:llä on oikeus periä viivästyskorkoa avoimille maksuille. Automaattisesti uusiutuvan tilauksen lopettaminen Jos olet tilannut kuukausittain automaattisesti uusiutuvalla maksutavalla, voit milloin tahansa lopettaa tilauksen, Sovelluksesta. Laskutus loppuu kuluvan kuun viimeiseen päivään. Maksujen palautus Kaikki Palvelun yhteydessä tehdyt maksut ovat lopullisia: kyseiset maksut eivät ole palautettavissa, eikä sinulla ole oikeutta peruuttaa tällaista ostoa, jos oston kohteen toimitus on alkanut. Poikkeuksena on Vakuuspalvelun maksu, jos tilauskausi on 12 kuukautta, ja tilaus lakkautetaan kesken tilauskauden (tässä tapauksessa Vuokranantajalla on mahdollisuus pyytää maksun palautusta käyttämättä jääneiltä kuukausilta).
Hinnat ja maksut. E-view -palvelun käyttöön liittyvät hinnat ja maksut on eritelty kulloinkin voimassaolevassa hinnastossa. Palveluntarjoajalla on oikeus veloittaa e-view -palvelun käyttömaksut suoraan Yrityksen Korttitililtä tai Matkatililtä.
Hinnat ja maksut. Palveluista veloitetaan Hinnaston mukaiset maksut ja veloitukset. Emme veloita Vuokranhakijalta maksuja Palvelun käyttämisestä, eli Raportin luomisesta, tiedon ylläpitämisestä ja välittämisestä. Sen sijaan Vuokranantajat (yritykset ja yksityishenkilöt) maksavat meille, säästääkseen aikaa ja vaivaa (näytämme heille Raportin Vuokranhakijan tiedoista koostamamme ja ylläpitämämme visuaaliset koosteet, helposti luettavassa ja ymmärrettävässä muodossa). SS:llä on oikeus muuttaa hintoja milloin tahansa ja oman harkintansa mukaan. Palautus Kaikki Palvelun yhteydessä tehdyt ostot ovat lopullisia, kyseiset maksut eivät ole palautettavissa, eikä sinulla ole oikeutta peruuttaa tällaista ostoa, jos oston kohteen toimitus on alkanut.
Hinnat ja maksut. 7.1. Kaikki Vertaa-yhtiön hinnat ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa ja muita viranomaisten niistä perimiä maksuja.
7.2. Vertaa-yhtiön palvelut perustuvat jälkilaskutukseen kausitilauksia lukuun ottamatta.
7.3. Liittymismaksut ja kausitilaukset laskutetaan etukäteen, ellei toisin ole nimenomaisesti ja kirjallisesti sovittu.
7.4. CPC-palveluista voidaan sopia laskutettava vähimmäissumma.
7.5. Laskutus perustuu Vertaa-yhtiön kirjanpitoon ja mittaustietoihin, ellei toisin ole nimenomaisesti ja kirjallisesti sovittu. Toimeksiantaja hyväksyy nimenomaisesti Vertaayhtiön mittausmenettelyn. Vertaa-yhtiö voi aika ajoin tarkistaa mittausmenettelyään. Vertaa-yhtiö ilmoittaa tästä Toimeksiantajalle välittömästi.
7.6. Vertaa-yhtiöllä on oikeus muuttaa hintoja milloin tahansa. Hintojen muutokset julkaistaan PartnerNetissä. Toimeksiantaja on velvollinen tarkastamaan hinnat PartnerNetistä. Jos Toimeksiantaja ei halua hyväksyä sovittujen hintojen muutosta Tuotetietojen (tai niiden osien) osalta, sillä on oikeus varustaa kyseiset Tuotetiedot datatiedostossa merkinnällä ”ei julkaistavaksi”. Vertaa- yhtiö poistaa nämä Tuotetiedot Sivustolta datatiedoston seuraavan virheettömän prosessoinnin yhteydessä.
7.7. Jos Toimeksiantaja ei tee hinnanmuutoksen jälkeen datatiedostoonsa muutoksia, sen katsotaan hyväksyneen hinnanmuutoksen.
7.8. Vertaa laskuttaa suorittamansa palvelut kuukausittain. Laskut on maksettava 14 päivän kuluessa laskun päiväyksestä lukien, ellei toisin ole nimenomaisesti sovittu ja laskuun merkitty.
7.9. Jos Toimeksiantaja on ilmoittanut maksavansa laskut suoramaksuna, se valtuuttaa Vertaa-yhtiön toistaiseksi perimään Sopimuksen perusteella maksettavat summat automaattisesti Toimeksiantajan tililtä. Sopimuksen päättymisen jälkeen Toimeksiantajan on suoritettava Vertaa-yhtiön ennen päättymispäivää tarjoamista palveluista veloitettavat maksut.
7.10. Vertaa-yhtiön mahdollisesti myöntämä alennus otetaan huomioon laskun summassa. Vertaa-yhtiö ei ole velvollinen erittelemään alennuksia laskussa. Myönnetyt alennukset ilmoitetaan PartnerNetissä. Toimeksiantajan on tarkastettava laskut PartnerNetissä olevien tietojen nojalla.
7.11. Myönnetyt alennukset eivät luo oikeutta vaatia niitä. Vertaayhtiö voi tarkistaa aika ajoin alennuksia. Toimeksiantajalle ilmoitetaan tästä PartnerNetin välityksellä.
7.12. Kaikki Toimeksiantajan suorittamat maksut kohdistetaan aikaisimpiin avoinna oleviin laskuihin riippumatta Toimeksiantajan mahdollisesta muunlaisesta ilmoituksesta. Toimeksiantaja...
Hinnat ja maksut. Venepaikkojen hinnat määräytyvät Forssan teknisen lautakunnan hyväksymän taksan (30.11.2011) sekä Saaren kansanpuiston hoitokunnan päätöksen (8.5.2018) mukaisesti Hintaan vaikuttavat paikan sijainti sekä paikan koko.
Hinnat ja maksut. Asiakas maksaa hinnat ja maksut sopimuksen mukaisesti. Jos hinnoista ei ole erikseen sovittu, voimassa olevia Xxxxxxx vakiohinnastoja sovelletaan. Katso xxxxx.xx. Kaikki hinnat on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa. Bring pidättää itsellään oikeuden periä rahtikustannusten lisäksi polttoaine- ja rikkilisämaksuja. Ellei toisin kirjallisesti sovita, Bringillä on oikeus muuttaa näitä lisämaksuja, ilman etukäteisilmoitusta Asiakkaalle.
Hinnat ja maksut. Korttihallinnan käyttämisestä veloitetaan hinnaston mukainen tai Yhtiön ja Kortinhaltijan erikseen sopima hinta tai maksu. Yhtiö sitoutuu käyttämään Kortinmyöntäjän määrittämää maksutapaa. OP CardMan FI 23112018
Hinnat ja maksut. Asiakkaan ja Flatpayn välistä sopimusta solmittaessa vahvistetaan tapahtumakohtainen tilityskulu prosentteina ilmaistuna. Xxxxxxx ei itse vastaanota maksukorttitapahtumia, vaan se on solminut sopimuksen yhden tai useamman korttitilittäjän kanssa. Sovittu tapahtumahinta kattaa osittain Flatpayn palvelut (maksupäätteiden lainaus, maksupalvelu- ja ohjelmistolisenssi, sekä tuki ja huolto), ja osittain korttitilittäjän palvelut (maksukorttitapahtumien lunastus) Tapahtumahinta peritään Asiakkaalta korttitilittäjän toimesta. Asiakkaan ja korttitilittäjän välille luodaan erillinen sopimus.