Common use of IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET Clause in Contracts

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti kun vähentämisestä ilmoitetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselle. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 §:ssä, 21 §:n 1 kappaleessa ja 22 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään työehtosopimuksen 30 §:n neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan piirissä.

Appears in 3 contracts

Samples: Hirsiteollisuuden Toimihenkilösopimus, Työehtosopimus, Mekaanisen Metsäteollisuuden Toimihenkilösopimus

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti samanaikaisesti, kun vähentämisestä ilmoitetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselle. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 §:ssä, 21 §:n 1 kappaleessa ja 22 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään pahvin- ja paperinjalostusalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 30 28 §:n neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan piirissä.

Appears in 3 contracts

Samples: Yhteistoimintasopimus, proliitto.fi, Yhteistoimintasopimus

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman toi- mihenkilökunnan vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen työ- ehtosopimuksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon tietoon, ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti samanaikaisesti, kun vähentämisestä ilmoitetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen kymme- neen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselle. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 19 §:ssä, 21 20 §:n 1 kappaleessa ja 22 21 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään työehtosopimuksen 30 §:n neuvottelujärjestyksen neuvottelujärjestyk- sen mukaisesti. Pöytäkirjamerkintä 5: Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan irtisano- misuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan työpai- kan piirissä.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, www.logistiikantoimihenkilot.fi

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai ja tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman työ- voiman vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen työehtosopi- muksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen tällai- sen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti samanaikaisesti, kun vähentämisestä ilmoitetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen kym- meneen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselletyövoimaviranomaisille. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 18 §:ssä, 21 19 §:n 1 kappaleessa ja 22 20 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään työehtosopimuksen paperiteollisuuden toimihenkilöiden työ- ehtosopimuksen 30 §:n neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan piirissä.

Appears in 1 contract

Samples: Paperiteollisuuden Toimihenkilösopimus

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti kun vähentämisestä ilmoitetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselle. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 21 §:ssä, 21 22 §:n 1 kappaleessa ja 22 23 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään työehtosopimuksen 30 §:n neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan piirissä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman toimi- henkilökunnan vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen työehto- sopimuksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen tällai- sen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon tietoon, ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti samanaikaisesti, kun vähentämisestä ilmoitetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen kymme- neen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselle. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 19 §:ssä, 21 20 §:n 1 kappaleessa ja 22 21 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään työehtosopimuksen 30 §:n neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Pöytäkirjamerkintä 5: Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan irtisano- misuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan työpai- kan piirissä.

Appears in 1 contract

Samples: Koulutussopimus

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai ja tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen työehto- sopimuksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen täl- laisen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti samanaikaisesti, kun vähentämisestä ilmoitetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen kym- meneen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselletyövoimaviranomaisille. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 18 §:ssä, 21 19 §:n 1 kappaleessa ja 22 20 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään työehtosopimuksen paperiteollisuuden toimihenkilöiden työ- ehtosopimuksen 30 §:n neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan piirissä.

Appears in 1 contract

Samples: Paperiteollisuuden Toimihenkilösopimus

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman toimihenkilökunnan vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen työehtosopimuksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon tietoon, ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti samanaikaisesti, kun vähentämisestä ilmoitetaan ilmoi- tetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselletyövoimaviranomai- selle. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 19 §:ssä, 21 20 §:n 1 kappaleessa ja 22 21 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään työehtosopimuksen 30 §:n neuvottelujärjestyksen neuvottelujärjestyk- sen mukaisesti. Pöytäkirjamerkintä 5: Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan irtisa- nomisuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan piirissä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

IRTISANOMISTA JA LOMAUTUSTA KOSKEVAT ILMOITUKSET. Jos kysymyksessä on taloudellisista tai ja tuotannollisista syistä tapahtuva työvoiman vähentäminen taikka lomauttaminen, ilmoitetaan siitä yleissopimuksen työehtosopimuksen tarkoittamalle toimihenkilöiden luottamusmiehelle heti, kun tällaisen toimenpiteen välttämättömyys on tullut työnantajan tietoon ja mikäli mahdollista viimeistään samanaikaisesti samanaikaisesti, kun vähentämisestä ilmoitetaan asianomaiselle toimihenkilölle. Jos toimenpide kohdistuu vähintään kymmeneen toimihenkilöön, on siitä ilmoitettava myös työvoimaviranomaiselletyövoimaviranomaisille. Neuvottelut tämän sopimuksen 20 18 §:ssä, 21 19 §:n 1 kappaleessa ja 22 20 §:ssä mainituista toimenpiteistä käydään paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen 30 §:n neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Todettiin, että sopimuskohdassa tarkoitettujen neuvottelujen aikana on tarkoituksenmukaista ottaa esille kysymys siitä, voidaanko irtisanomisuhan alaisille toimihenkilöille järjestää työtä muualla saman työpaikan piirissä.

Appears in 1 contract

Samples: Paperiteollisuuden Toimihenkilösopimus