Jakokaapit Mallilausekkeet

Jakokaapit. Vuokralainen on velvollinen vuokranantajan niin vaatiessa kustannuksellaan toteuttamaan yh- dyskuntateknistä huoltoa palvelevien jakokaappien tilat talonrakentamisen yhteydessä vuokra- alueelle. Vuokralainen on edelleen velvollinen korvauksetta sallimaan jakokaappien tilojen tai vastaavien sijoittamisen, pitämisen, käyttämisen, huoltamisen, korjaamisen ja uudistamisen vuokra-alu- eella ja sille toteutettavissa rakennuksissa tai rakennelmissa. Vuokralainen on velvollinen tarvittaessa kustannuksellaan tarkemmin sopimaan edellä maini- tuista seikoista sekä tilojen toteuttamisesta ja ylläpidosta aiheutuvien kustannusten jakamisesta yhdessä Xxxxx Xxxxxxxxxxx Oy:n tai muiden niitä tarvitsevien toimijoiden kanssa. Kaupunki ei kuitenkaan suorita korvausta mainituista toiminnoista, ellei kaupungin kanssa asiassa muuta sovita. Kaupungilla on oikeus korvauksetta erikseen sopia tämän oikeuden luovuttamisesta kolman- nelle. Vuokranantaja ei vastaa mistään edellä mainituista seikoista vuokralaiselle mahdollisesti ai- heutuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista.
Jakokaapit. Ostaja on velvollinen Kaupungin niin vaatiessa kustannuksellaan to- teuttamaan yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien jakokaappien tilat talonrakentamisen yhteydessä tontille. Ostaja on edelleen velvollinen korvauksetta sallimaan jakokaappien ti- lojen tai vastaavien sijoittamisen, pitämisen, käyttämisen, huoltamisen, korjaamisen ja uudistamisen tontilla ja sille toteutettavissa rakennuk- sissa tai rakennelmissa. Ostaja on velvollinen tarvittaessa kustannuksellaan tarkemmin sopi- maan edellä mainituista seikoista sekä tilojen toteuttamisesta ja ylläpi- dosta aiheutuvien kustannusten jakamisesta yhdessä Xxxxx Xxxxx- verkko Oy:n tai muiden niitä tarvitsevien toimijoiden kanssa. Kaupunki ei kuitenkaan suorita korvausta mainituista toiminnoista, ellei Kaupun- gin kanssa asiassa muuta sovita. Kaupungilla on oikeus korvauksetta erikseen sopia tämän oikeuden luovuttamisesta kolmannelle. Kaupunki ei vastaa mistään edellä mainituista seikoista Ostajalle mah- dollisesti aiheutuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista.
Jakokaapit. Ostaja on velvollinen Kaupungin niin vaatiessa kustannuksellaan toteut- tamaan yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien jakokaappien tilat talon- rakentamisen yhteydessä tontille. Ostaja on edelleen velvollinen korvauksetta sallimaan jakokaappien tilo- jen tai vastaavien sijoittamisen, pitämisen, käyttämisen, huoltamisen, korjaamisen ja uudistamisen tontilla ja sille toteutettavissa rakennuk- sissa tai rakennelmissa. Ostaja on velvollinen tarvittaessa kustannuksellaan tarkemmin sopi- maan edellä mainituista seikoista sekä tilojen toteuttamisesta ja ylläpi- dosta aiheutuvien kustannusten jakamisesta yhdessä Xxxxx Xxxxxxxxxxx Oy:n tai muiden niitä tarvitsevien toimijoiden kanssa. Kau- punki ei kuitenkaan suorita korvausta mainituista toiminnoista, xxxxx Xxx- pungin kanssa asiassa muuta sovita. Kaupungilla on oikeus korvauksetta erikseen sopia tämän oikeuden luo- vuttamisesta kolmannelle. Kaupunki ei vastaa mistään edellä mainituista seikoista Ostajalle mah- dollisesti aiheutuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista.

Related to Jakokaapit

  • Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin. 24.2 Jos kiistakysymys ei ratkea neuvotteluin, erimielisyydet jätetään ratkaistavaksi ensi- asteena tilaajan kotipaikan yleiseen alioikeuteen. 24.3 Hankintasopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Hankintasopimukseen ei kuitenkaan sovelleta Suomen lain lainvalintaa koskevia säännöksiä.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Matkakorvaukset 1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä ai- heudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii. 2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai milloin xxxx- seen sovitaan kotoaan ennen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. 3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippu- jen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityis- kohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä. 4. Päivärahojen ja kilometrikorvausten määrien osalta noudatetaan kulloinkin voimassa olevia verohallituksen päätöksiä verovapaista matkakustannusten korvauksista ja niiden määristä. a) Kokopäiväraha matkavuorokaudelta, joka kokonaan tai yli 10 tunnin osalta on käy- tetty matkaan, työntekoon tai oleskeluun matkapaikkakunnalla, sekä b) Osapäiväraha vajaavuorokaudelta, joka käsittää yli 6 mutta enintään 10 tuntia c) Osapäiväraha kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden vähintään 2 tunnilla ja kokopäiväraha, kun ylitys on yli 6 tuntia. Xxxxxxx matkan aikana joudutaan majoittumaan, korvataan huoneen käytöstä johtuvat majoittumiskustannukset tositteen mukaisesti päivärahojen lisäksi kulloinkin voimassa- olevan verohallinnon päätöksen mukaan Xxxxxxx toimihenkilö ei esitä majoituslaskua maksetaan hänelle yöpymisrahaa kulloinkin voimassaolevan verohallinnon päätöksen mukaisesti. 5. Xxxxxxx toimihenkilöllä ei ole tavallisuudesta poikkeavasti mahdollisuutta työn vuoksi ate- rioida työnantajan ruokalassa tahi asunnossaan ruokatauon aikana eikä kysymys ole työskentelystä yrityksen samalla paikkakunnalla tai muuten lähellä toisiaan sijaitsevassa yrityksen toimipaikassa, jossa ruokailumahdollisuus on normaalia ruokailumahdolli- suutta vastaava, maksetaan toimihenkilölle verohallinnon voimassaolevan päätöksen mukainen ateriakorvaus. Näissä tapauksissa ei makseta päivärahaa. 6. Työtehtävien edellyttämän ulkomaan matkan osalta päivärahojen ja hotellikorvausten osalta noudatetaan verohallituksen päätöstä. Xxxxxxx matkan aikana joudutaan majoittu- maan, korvataan majoittumiskustannukset tositteen mukaisesti päivärahojen lisäksi jäl- jempänä mainittuihin enimmäismääriin saakka. Jos toimihenkilö jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisälty- neen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet edellä tässä pykälässä mainituista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa. Milloin ulkomaille suuntautuvaan matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matka- vuorokauden yli 10 tunnilla, toimihenkilölle maksetaan tällaiselta vajaavuorokaudelta koko ulkomaan päiväraha ja milloin yli 2 tunnilla mutta enintään 10 tunnilla puolet ulko- maan päivärahasta. Vajaavuorokaudelta maksettava päiväraha määräytyy sen ulkomaanpäivärahan mu- kaan, joka maksetaan viimeiseltä täydeltä matkavuorokaudelta. Mikäli ulkomaille suuntautuvaan työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 24 tunnin, mutta kestää kuitenkin vähintään 10 tuntia, maksetaan toimihenkilölle kysymyksessä olevan maan mukaan määräytyvä kokonaispäiväraha. Mikäli valuuttakursseissa tapahtuu olennaisia muutoksia, devalvaation, revalvaation tai muun valuuttajärjestelyn vuoksi, sovitaan liittojen kesken tästä mahdollisesti aiheutuvista muutoksista päivärahoihin ja hotellikorvauksiin. 7. Mikäli työn suorittaminen edellyttää vähintään 2 viikon yhtäjaksoista oleskelua samalla paikkakunnalla, kysymyksessä on lyhyt työkomennus. Mikäli työn suorittaminen kestää vähintään 2 kuukautta, kysymyksessä on pitkä työkomennus. Näissä tapauksissa voi- daan paikallisesti sopia päivärahojen suuruudesta ottaen huomioon paikalliset olosuh- teet ja ne toimenpiteet, joihin työnantaja mahdollisesti on ryhtynyt oleskelua silmällä pi- täen. 8. Työajan tasoittumisjärjestelmän edellyttämän tuntimäärän rajoissa luetaan matkustamis- vuorokauden aikana tehty työ säännölliseen työaikaan. Mahdollisesta lisä- ja ylityöstä maksetaan tämän sopimuksen edellyttämät lisä- ja ylityökorvaukset. Mikäli työajan ta- soittumisjärjestelmän edellyttämää työtuntimäärää ei ole voitu tehdä saman vuorokau- den kuluessa, ei toimihenkilön kuukausipalkkaa kuitenkaan tämän vuoksi vähennetä. 9. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työajan tasoittumisjärjestel- män mukaisena vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauk- sena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 väliseltä ajalta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perus- teeksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työajan tasoittumisjärjes- telmän mukaisen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellai- sina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi. 10. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai mil- loin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä mo- mentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksettavasta erillisestä korvauksesta. 11. Jos oman auton käytöstä on sovittu, maksetaan tästä verohallinnon voimassaolevan päätöksen mukainen korvaus. Jos toimihenkilö työnantajan määräyksestä joutuu työmatkalla kuljettamaan muita hen- kilöitä, tai työtehtäviensä vuoksi kuljettamaan autossaan työvälineitä, mittalaitteita tai val- miita laitteita, joiden matka- tai kuljetuskustannukset olisi työnantajan korvattava, koro- tetaan kilometrikorvausta 2 sentillä henkilöä tai vastaavaa tavaramäärää kohden. Korvausta korotetaan verohallinnon voimassaolevan päätöksen mukaisella korvauksella silloin, kun työtehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kuljettamista. 12. Työpaikkaa varten voidaan paikallisesti sopimalla vahvistaa matkustussääntö. Matkus- tussäännöllä voidaan poiketa tämän pykälän määräyksistä edellyttäen, että matkustami- sen korvaaminen kokonaisuutena ottaen vastaa tämän pykälän mukaista tasoa. Eräissä tapauksissa saattaa syntyä vaikeuksia sovelletaanko puolipäivärahasääntöä vai ruokarahasääntöä. Eräitä esimerkkejä: 1. Toimihenkilö käy Jyväskylän toisella laidalla sijaitsevasta työpaikastaan linja-au- tolla kaupungin keskustassa työasioissa. Paluumatkalla hän toimittaa vielä erään asian kaupungin virastossa. Lähtö tapahtuu kello 09 ja toimihenkilö on takaisin työssä kello 13 - korvauksena maksetaan ateriakorvaus (yksi ruokailu). 2. Toimihenkilö lähtee Espooseen Helsingistä kello 11 ja palaa takaisin työhön kello 16 - korvauksena maksetaan osapäiväraha puolitettuna (yksi ruokailu). 3. Toimihenkilö lähtee Espooseen Helsingistä kello 11 ja palaa työhön/kotiin kello 18.30 - korvauksena maksetaan kokopäiväraha puolitettuna (kaksi ruokailua). 4. Toimihenkilö lähtee lentoteitse Tampereelta Turkuun kello 08 ja palaa kello 15 kor- vauksena maksetaan osapäiväraha. 5. Varkaus-Kuopio-Varkaus kello 07 - 19, korvauksena maksetaan kokopäiväraha. Yöpymisrahaa ei makseta tapauksissa, joissa vapaa majoitus on järjestetty työnantajan toimesta.

  • Työaikakirjanpito Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä hätä- ja ylityöstä työaikalain (605/96) mukaisesti laadittuun luetteloon siten kuin siihen on työsuojeluvaltuutetulla lain mukaan oikeus.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Asiakkaan velvollisuudet Laitoksen verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Asiakkaan on suunniteltava, rakennet- tava ja kunnossapidettävä kvv-laitteistot siten, että niistä ei aiheudu haittaa kiinteis- tölle, laitokselle eikä kolmannelle osapuolelle ja että vesi säilyy jatkuvasti talousveden laatua valvovien viranomaisten asettamien laatuvaatimusten mukaisena. Haittana pi- detään esimerkiksi vuotavia viemäreitä. Kiinteistönomistaja tai – haltija vastaa myös muista kuin edellä mainituista kiinteistön laitteistoista, laitteista tai järjestelmistä, joita kiinteistöllä käytetään talousveden, jäte- veden tai huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamisessa tai käsittelyssä. Mikäli asiakkaan viemärivesi ei sellaisenaan täytä yleiseen viemäriin johdettaville vie- märivesille asetettuja vaatimuksia tai se sisältää merkittävissä määrin laitoksen kan- nalta haitallisia aineita, se on esikäsiteltävä ennen laitoksen viemäriin johtamista lai- toksen hyväksymällä tavalla. Asiakas on velvollinen huolehtimaan sellaisten tonttijohtojensa tai niihin kuuluvien laitteiden uudistamisesta ja korjaamisesta, jotka saattavat vaikeuttaa tai vaarantaa laitoksen toimintaa. Jos asiakas laitoksen kehotuksesta huolimatta laiminlyö korjaus- työn, voi laitos asettaa kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa työ on suoritettava toi- mituksen keskeyttämisen uhalla. Laitos voi laskuttaa asiakasta mahdollisen vuodon aikana hukkaan valuneesta vedestä. Asiakas on velvollinen viipymättä ilmoittamaan laitokselle tonttijohdoissa sekä laitok- sen laitteissa havaitsemistaan vioista ja vuodoista. Asiakas vastaa kiinteistökohtaisten kvv-laitteiden kunnosta. Asiakkaan on säännölli- sesti tarkastettava ja kunnossapidettävä kiinteistökohtaiset kvv-laitteensa kuten vesi- johtopaineen korottamiseen ja alentamiseen, viemäriveden pumppaukseen, käsitte- lyyn ja padotukseen varautumiseen, vedensaannin ja viemäriveden johtamisen kat- koksiin varautumiseen tarkoitetut sekä muut vastaavat laitteet Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että kiinteistön jätevesilaitteistossa käytettävät erotti- met (hiekanerottimet, öljyn- ja bensiinierotin, rasvanerotin, amalgaamierotin) tyhjen- netään säännöllisesti siten, että erottimet pysyvät jatkuvasti toimintakuntoisina. Li- säksi erottimet ja niiden hälyttimet tulee huoltaa säännöllisesti, jotta erotinlaitteisto toimii suunnitellulla tavalla. Erotinten tyhjennyksessä ja huoltamisessa asiakkaan tu- lee noudattaa myös viranomaisen antamia jätehuoltomääräyksiä. Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteisto tulee muutenkin pitää sellaisessa kunnossa ja sitä tulee käyttää siten, että siitä ei aiheudu vaaraa tai haittaa laitoksen laitteiston käytölle eikä terveydelle ja ympäristölle. Asiakas on velvollinen noudattamaan laitoksen anta- mia ohjeita tai määräyksiä näiden laitteiden asentamisesta, käytöstä, kunnossapi- dosta ja toiminnan tarkkailusta. Asiakas on laitoksen kirjallisesta pyynnöstä velvolli- nen poistamaan laitoksen toimintaa haittaavat kiinteistökohtaiset kvv-laitteistot. Asiakas ei saa sulkea eikä avata tonttivesijohtoon kuuluvaa sulkuventtiiliä ilman lai- toksen lupaa.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin. 8.2. Palveluntuottajan on annettava Tilaajalle vähintään seuraavat tiedot tietoturvaloukkauksesta: i. tapahtuneen tietoturvaloukkauksen kuvaus, mukaan lukien asianomaisten rekisteröityjen ryhmät ja arvioidut lukumäärät sekä henkilötietotyyppien ryhmät ja arvioidut lukumäärät sillä tarkkuudella kuin nämä ovat tiedossa; ii. tietosuojavastaavan tai muun vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot, jolta voi saada asiassa lisätietoja; iii. kuvaus tietoturvaloukkauksen todennäköisistä seurauksista; ja iv. kuvaus toimenpiteistä, joita Palveluntuottaja ehdottaa tai joita se on jo toteuttanut tietoturvaloukkauksen johdosta, ja tarvittaessa toimenpiteet mahdollisten haittavaikutusten lieventämiseksi. 8.3. Henkilötietojen tietoturvaloukkauksen havaittuaan Palveluntuottaja ryhtyy viipymättä sopi- muksessa sovittuihin toimenpiteisiin tietoturvaloukkauksen poistamiseksi ja sen vaikutusten rajoittamiseksi ja korjaamiseksi.