Kelpoisuusehdot Mallilausekkeet

Kelpoisuusehdot. Vakuutuksen saadakseen vakuutetulta vaaditaan kaikkien kelpoisuusehtojen täyttymistä. Mikäli vakuutettu laiminlyö velvollisuutensa antaa oikeat ja täydelliset tiedot, vakuutusyhtiö voi vedota vakuutussopimuslain ja näiden ehtojen mukaiseen vastuuvapauteen.
Kelpoisuusehdot. 2.1 Turva työkyvyttömyyden ja työttömyyden tai vakavan sairauden varalta Vakuutetulta edellytetään, että vakuutushake- muksen allekirjoittamispäivänä • hän on iältään vähintään 18- ja enintään 59-vuo- tias; • hänen kotipaikkansa on ollut Suomessa viimeiset kaksitoista (12) kuukautta; • hän on terve eikä hänellä ole mitään vaivaa, vam- maa, tautia tai kroonista tai ajoittaista sairautta; • hän ei ole minkään vaivan, vamman, taudin tai sai- rauden takia hakeutunut lääkärin tutkimuksiin tai hoitoon vakuutushakemuksen päiväystä edeltä- neiden 12 kuukauden aikana eikä ole tietoinen täl- laisen tutkimuksen tai hoidon tarpeesta; ja mikäli vakuutettava luoton määrä ylittää 85 000 € tai vakuutuskausi 15 vuotta, edellytetään lisäksi, ettei vakuutettu ole koskaan sairastanut aivoveri- suonisairautta, sydäninfarktia tai syöpää. Työttömyysturvan osalta vakuutetulta edellyte- tään lisäksi, että hän vakuutushakemuksen alle- kirjoituspäivänä • ei ole poissa ansiotyöstään lomautuksen, tapatur- man, sairauden tai vamman vuoksi; • on keskeytyksettä ollut palkansaajana (ks. 19.1) työ- tai virkasuhteessa kuuden (6) viime kuukau- den ajan eikä ole tänä aikana ollut lomautettuna ja tämä jatkuu edelleen; ja • ei ole tietoinen eikä hänen voida kohtuudella edel- lyttää olevan tietoinen odotettavissa olevasta lo- mautuksesta tai työttömyydestä; tai vakuutuksen.
Kelpoisuusehdot. Vakuutetulta edellytetään, että hän vakuutus- hakemuksen tekohetkellä 2.1 on iältään vähintään 18- ja enintään 62-vuotias; ja
Kelpoisuusehdot. Vakuutetulta vaaditaan, että vakuutushakemuksen allekir- joittamispäivänä; • hänen kotipaikkansa on ollut Suomessa viimeiset kaksi- toista (12) kuukautta; • hän on vähintään 18- ja enintään 59-vuotias; • hän on terve eikä hänellä ole mitään vaivaa, vammaa, tautia tai kroonista tai ajoittaista sairautta; • hän ei ole minkään vaivan, vamman, taudin tai sairau- den takia hakeutunut lääkärin tutkimuksiin tai hoitoon vakuutushakemuksen päiväystä edeltäneiden 12 kuu- kauden aikana eikä ole tietoinen tällaisen tutkimuksen tai hoidon tarpeesta; • hänellä ei ole mitään säännöllistä lääkärin määräämää lääkitystä (esim. verenpaine-, kolesteroli- tai mieliala- lääkitys); • hänellä ei ole tiedossa tulevia hoitoja, tutkimuksia tai toimenpiteitä; • hän ei ole lääkärin seurannassa minkään terveydenti- laan liittyvän löydöksen vuoksi; ja • ei ole koskaan sairastanut sydänsairautta, verenkier- tohäiriötä, verenpainetautia, halvausta, munuaisvikaa, syöpää, immunologista puutosta tai häiriötä, maksa- tai haimasairautta.
Kelpoisuusehdot. Kummaltakin vakuutetulta edellytetään, että hän vakuutushakemuksen allekirjoit- tamishetkellä:
Kelpoisuusehdot. Xxxxxxxxxxx vakuutetulta vaaditaan, että hän vakuutushakemuksen allekirjoittamis- hetkellä
Kelpoisuusehdot. Tarjoajan kelpoisuuden arvioinnilla selvitetään tarjoajan edellytykset suoriutua hankinnan toteuttamisesta tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Kelpoisuuden toteamiseksi palvelun tilaaja tulostaa tarjoajan ennakkoperintärekisteristerin ja kaupparekisterin tiedot, mikäli tarjoaja on rekisteröitynyt xxxxxxxxxxxxx.xx –palveluun. Muutoin nämä tiedot tulee liittää tarjoukseen. Sopimuskumppanin tulee olla hyvämaineinen, yhteistyökykyinen ja luotettava, minkä arvioimiseksi tulee tarjouksen liitteenä esittää seuraavat todistukset: - Todistus palveluntuottajan voimassa olevasta potilasvakuutuksesta ja vastuuvakuutuksesta - Selvitys siitä, että tarjouksen tekevällä yksityisellä yhteisöllä tai säätiöllä on nykyisellä toiminnallaan osoittaa edellytyksiä saada yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 4 §:n mukainen lupa palvelujen antamiseen sekä 5 §:n mukaisesti hyväksytty vastaava johtaja - Selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. tilinpäätöstiedot tai muu luotettava selvitys yhtiön vakavaraisuudesta suhteessa hankkeen vuosikustannuksiin, todistukset maksetuista veroista, mahdollisista Kauppakatu 25 94100 KEMI (016) 243 111 (016) 243 227 (hallinto) (016) 243 230 (potilasasiat) xxxxxxxx@xxxxx.xx xxxxxxx.xxxxxxxx@xxxxx.xx 0828618-9 VAT veroveloista ja/tai velkajärjestelyistä, sosiaaliturvamaksuista, selvitys toiminnan arvonlisäverollisuudesta tai arvonlisäverottomuudesta sekä vakuutusyhtiön/- yhtiöiden todistukset lakisääteisten eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta. Edellä mainitut selvitykset/todistukset eivät saa olla 3 kuukautta vanhempia tarjouksen jättöpäivästä laskettuna. Todistukset vaaditaan myös mahdollisesti käytettäviltä alihankkijoilta.
Kelpoisuusehdot. Hakijan on täytettävä hakuajan päättyessä kaikki seuraavat hakukelpoisuusperusteet:
Kelpoisuusehdot. Vakuutetulta edellytetään, että vakuutushakemuksen allekirjoittamispäivänä vakuutettu
Kelpoisuusehdot. Kummaltakin vakuutetulta edellytetään, että hän vakuutus-