Keskinäinen sopimusmenettely. 1. Jos yhtiö katsoo, että sopimuspuolen tai molempien sopimuspuolten toimenpiteet joh- tavat tai tulevat johtamaan sen osalta verotuk- seen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, se voi, näiden sopimuspuolten si- säisessä lainsäädännössä olevista oikeustur- vakeinoista riippumatta, saattaa asiansa sen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa sen kotipaikka on. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä kun yhtiö sai ensimmäisen ker- ran tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen. 2. Jos toimivaltainen viranomainen havait- see huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viran- omaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäi- sin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuk- senvastaisen verotuksen välttämiseksi. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajois- ta riippumatta. 3. Sopimuspuolten toimivaltaisten viran- omaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai so- veltamisessa syntyvät vaikeudet. 4. Sopimuspuolten toimivaltaiset viran- omaiset voivat olla suoraan yhteydessä toi- siinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopi- muksen aikaansaamiseksi.
Appears in 1 contract
Samples: Tax Treaty
Keskinäinen sopimusmenettely. 1. Jos yhtiö henkilö katsoo, että sopimuspuolen sopimusvaltion tai molempien sopimuspuolten sopimusvaltioiden toimenpiteet joh- tavat ovat johtaneet tai tulevat johtamaan sen osalta verotuk- seenjohtavat hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, se voi, näiden sopimuspuolten si- säisessä lainsäädännössä olevista oikeustur- vakeinoista riippumatta, hän voi saattaa asiansa sen sopimuspuolen kumman tahansa sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksikäsiteltäväksi ilman, jossa sen kotipaikka onettä tämä vaikuttaa hänen oikeuteensa käyttää näiden valtioiden sisäisessä oikeusjärjestyksessä olevia oikeussuojakeinoja. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä siitä, kun yhtiö henkilö sai ensimmäisen ker- ran kerran tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen.
2. Jos toimivaltainen viranomainen havait- see havaitsee huomautuksen perustelluksi, perustelluksi mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viran- omaisen viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäi- sin keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuk- senvastaisen verotuksen välttämiseksisiinä tarkoituksessa, että vältetään verotus, joka on sopimuksen vastainen. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sopimusvaltioiden sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajois- ta aikarajoista riippumatta.
3. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viran- omaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai so- veltamisessa soveltamisessa syntyvät vaikeudetvaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauksissa, joita ei säännellä sopimuksessa.
4. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viran- omaiset viranomaiset voivat olla suoraan välittömässä yhteydessä toi- siinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopi- muksen aikaansaamiseksikeskenään, myös sellaisessa yhteisessä toimikunnassa, johon ne itse kuuluvat tai johon kuuluu heidän edustajiaan, sopimukseen pääsemiseksi siinä merkityksessä kuin tarkoitetaan edellä olevissa kohdissa.
Appears in 1 contract
Samples: Tax Treaty
Keskinäinen sopimusmenettely. 1. Jos yhtiö henkilö katsoo, että sopimuspuolen sopimusvaltion tai molempien sopimuspuolten toimenpiteet joh- tavat sopimusvaltioiden toimenpi- teet johtavat tai tulevat johtamaan sen osalta verotuk- seenhänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen sopimuk- sen määräysten vastainen, se hän voi, näiden sopimuspuolten si- säisessä valtioiden sisäisessä lainsäädännössä olevista oikeustur- vakeinoista oikeusturvakeinoista riippumatta, saattaa asiansa sen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen vi- ranomaisen käsiteltäväksi, jossa sen kotipaikka hän asuu tai, jos kyseessä on 22 artiklan 1 kappaleen soveltaminen, jonka kansalainen hän on. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä kun yhtiö sai ensimmäisen ker- ran tiedon toimenpiteestäensimmäisestä sitä toimenpidettä koskevasta ilmoituksesta, joka on aiheuttanut sopimuksen aiheuttaa so- pimuksen määräysten vastaisen verotuksen.
2. Jos toimivaltainen viranomainen havait- see havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viran- omaisen viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäi- sin keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuk- senvastaisen verotuksen välttämiseksi. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sopimusvalti- oiden sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajois- ta aikarajoista riippumatta.
3. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viran- omaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin sopimuk- sin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai so- veltamisessa soveltamisessa syntyvät vaikeudetvaikeudet tai epätie- toisuutta aiheuttavat kysymykset.
4. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viran- omaiset viranomaiset voivat olla suoraan yhteydessä toi- siinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopi- muksen aikaansaamiseksimyös sellaisessa yhteisessä toimikunnassa, joka koostuu niistä tai niiden edustajis- ta, päästäkseen sopimukseen edellä olevissa kappaleissa tarkoitetussa merkityksessä.
Appears in 1 contract
Samples: Tax Treaty
Keskinäinen sopimusmenettely. 1. Jos yhtiö henkilö katsoo, että sopimuspuolen sopimusvaltion tai molempien sopimuspuolten sopimusvaltioiden toimenpiteet joh- tavat ovat johtaneet tai tulevat johtamaan sen osalta verotuk- seenjohtavat hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, se voi, näiden sopimuspuolten si- säisessä lainsäädännössä olevista oikeustur- vakeinoista riippumatta, hän voi saattaa asiansa sen sopimuspuolen jommankumman sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa sen kotipaikka onilman että tämä vaikuttaa hänen oikeuteensa käyttää näiden valtioiden sisäisessä oikeusjärjestyksessä olevia oikeussuojakeinoja. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä kun yhtiö henkilö sai ensimmäisen ker- ran kerran tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen.
2. Jos toimivaltainen viranomainen havait- see havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viran- omaisen viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäi- sin keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuk- senvastaisen verotuksen välttämiseksi. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajois- ta riippumattasiinä tarkoituksessa, että vältetään verotus, joka on sopimuksen vastainen.
3. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viran- omaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai so- veltamisessa soveltamisessa syntyvät vaikeudetvaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauksissa, joita ei säännellä sopimuksessa.
4. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viran- omaiset viranomaiset voivat olla suoraan yhteydessä toi- siinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopi- muksen aikaansaamiseksitoisiinsa myös sellaisessa yhteisessä toimikunnassa, joka koostuu niistä tai niiden edustajista, päästäkseen sopimukseen edellä olevissa kappaleissa tarkoitetussa merkityksessä.
Appears in 1 contract
Samples: Double Taxation Agreement
Keskinäinen sopimusmenettely. 1. Jos yhtiö henkilö katsoo, että sopimuspuolen sopimusvaltion tai molempien sopimuspuolten toimenpiteet joh- tavat sopimusvaltioiden toimenpi- teet ovat johtaneet tai tulevat johtamaan sen osalta verotuk- seenjohtavat hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten mää- räysten vastainen, se voi, näiden sopimuspuolten si- säisessä lainsäädännössä olevista oikeustur- vakeinoista riippumatta, hän voi saattaa asiansa sen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa sen kotipaikka hän asuu tai, jos kysy- myksessä on 24 artiklan 1 kappaleen sovel- taminen, jonka kansalainen hän on, ilman että tämä vaikuttaa hänen oikeuteensa käyttää näiden valtioiden sisäisessä oikeusjärjestyk- sessä olevia oikeussuojakeinoja. Asia on saatettava saa- tettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa kulues- sa siitä kun yhtiö henkilö sai ensimmäisen ker- ran tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen.
2. Jos toimivaltainen viranomainen havait- see huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viran- omaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäi- sin sopimuksin sellä sopimuksella ratkaisemaan asia sopimuk- senvastaisen verotuksen välttämiseksisiinä tarkoituksessa, että vältetään verotus, joka on sopimuksen vastainen. Tehty sopimus pannaan pan- naan täytäntöön sopimuspuolten sopimusvaltioiden sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajois- ta riippumattaaikarajoista riippu- matta.
3. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viran- omaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai so- veltamisessa syntyvät vaikeudetvaikeudet tai epätietoi- suutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauk- sissa, joita ei säännellä sopimuksessa.
4. Sopimuspuolten toimivaltaiset viran- omaiset voivat olla suoraan yhteydessä toi- siinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopi- muksen aikaansaamiseksi.
Appears in 1 contract
Keskinäinen sopimusmenettely. 1. Jos yhtiö henkilö katsoo, että sopimuspuolen sopimusvaltion tai molempien sopimuspuolten toimenpiteet joh- tavat sopimusvaltioiden toimenpi- teet ovat johtaneet tai tulevat johtamaan sen osalta verotuk- seenjohtavat hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, se voi, näiden sopimuspuolten si- säisessä lainsäädännössä olevista oikeustur- vakeinoista riippumatta, hän voi saattaa asiansa sen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen viran- omaisen käsiteltäväksi, jossa sen kotipaikka hän asuu tai, jos kysymyksessä on 22 artiklan 1 kappaleen soveltaminen, jonka kansalainen hän on, ilman että tämä vaikuttaa hänen oikeuteensa käyttää näiden valtioiden sisäisessä oikeusjärjestyksessä olevia oikeussuojakeinoja. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä kun yhtiö henkilö sai ensimmäisen ker- ran kerran tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen määräysten vastaisen verotuksenvero- tuksen.
2. Jos toimivaltainen viranomainen havait- see havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viran- omaisen viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen sopimusval- tion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäi- sin sopimuksin keskinäisellä sopimuksella ratkaisemaan asia sopimuk- senvastaisen verotuksen välttämiseksisiinä tarkoituksessa, että vältetään verotus, joka on sopimuksen vastainen. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sopimusvaltioiden sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajois- ta aikarajoista riippumatta.
3. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viran- omaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin keskinäisellä sopi- muksella ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai so- veltamisessa soveltamisessa syntyvät vaikeudetvaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinker- taisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauksissa, joita ei säännellä sopimuksessa.
4. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viran- omaiset viranomaiset voivat olla suoraan välittömässä yhteydessä toi- siinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopi- muksen aikaansaamiseksikeskenään, myös sellaisessa yhteisessä toimikunnassa, johon ne itse kuuluvat tai johon kuuluu heidän edustajiaan, sopimukseen pääsemiseksi siinä merkityksessä kuin edellä olevissa kappaleissa tarkoitetaan.
Appears in 1 contract
Samples: Double Taxation Agreement
Keskinäinen sopimusmenettely. 1. Jos yhtiö henkilö katsoo, että sopimuspuolen sopimusvaltion tai molempien sopimuspuolten toimenpiteet joh- tavat sopimusvaltioiden toimenpi- teet ovat johtaneet tai tulevat johtamaan sen osalta verotuk- seenjohtavat hänen osal- taan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, se voi, näiden sopimuspuolten si- säisessä lainsäädännössä olevista oikeustur- vakeinoista riippumatta, hän voi saattaa asiansa asian- sa sen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen viran- omaisen käsiteltäväksi, jossa sen kotipaikka hän asuu tai, jos kysymyksessä on 23 artiklan 1 kappaleen soveltaminen, jonka kansalainen hän on, il- man että tämä vaikuttaa hänen oikeuteensa käyttää näiden valtioiden sisäisessä oikeus- järjestyksessä olevia oikeussuojakeinoja. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä kun yhtiö henkilö sai ensimmäisen ker- ran tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen sopimuk- sen määräysten vastaisen verotuksen.
2. Jos toimivaltainen viranomainen havait- see huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viran- omaisen viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen sopimus- valtion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäi- sin keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuk- senvastaisen verotuksen välttämiseksisiinä tarkoituksessa, että vältetään verotus, joka on sopimuksen vastainen. Tehty sopimus sopi- mus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sopimusvaltioiden sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajois- ta riippumattaolevien aikarajo- jen estämättä.
3. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viran- omaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin sopimuk- sin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai so- veltamisessa soveltamisessa syntyvät vaikeudetvaikeudet tai epätie- toisuutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauk- sissa, joita ei säännellä sopimuksessa.
4. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viran- omaiset voivat olla suoraan välittömässä yhteydessä keskenään, myös sellaisessa yhteisessä toi- siinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopi- muksen aikaansaamiseksimikunnassa, johon ne itse kuuluvat tai johon kuuluu heidän edustajiaan, sopimukseen pää- semiseksi siinä merkityksessä kuin tarkoite- taan edellä olevissa kappaleissa.
Appears in 1 contract
Keskinäinen sopimusmenettely. 1. Jos yhtiö henkilö katsoo, että sopimuspuolen sopimusvaltion tai molempien sopimuspuolten sopimusvaltioiden toimenpiteet joh- tavat ovat johtaneet tai tulevat johtamaan sen osalta verotuk- seenjohtavat hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, se voi, näiden sopimuspuolten si- säisessä lainsäädännössä olevista oikeustur- vakeinoista riippumatta, hän voi saattaa asiansa sen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa sen kotipaikka hän asuu tai, jos kysymyksessä on 23 artiklan 1 kappaleen soveltaminen, jonka kansalainen hän on, ilman että tämä vaikuttaa hänen oikeuteensa käyttää näiden valtioiden sisäisessä oikeusjärjestyksessä olevia oikeussuojakeinoja. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä kun yhtiö henkilö sai ensimmäisen ker- ran tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen.
2. Jos toimivaltainen viranomainen havait- see havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viran- omaisen viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäi- sin keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuk- senvastaisen verotuksen välttämiseksisiinä tarkoituksessa, että vältetään verotus, joka on sopimuksen vastainen. Siinä tapauksessa, että toimivaltaiset viranomaiset pääsevät sopimukseen, sopimusvaltiot määräävät veroa ja palauttavat sitä tai myöntävät veronhyvitystä tehdyn sopimuksen mukaisesti. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sopimusvaltioiden sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajois- ta riippumattaolevien aikarajojen estämättä.
3. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viran- omaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai so- veltamisessa soveltamisessa syntyvät vaikeudetvaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauksissa, joita sopimus ei käsitä.
4. Sopimuspuolten Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viran- omaiset viranomaiset voivat olla suoraan välittömässä yhteydessä toi- siinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopi- muksen aikaansaamiseksikeskenään sopimukseen pääsemiseksi siinä merkityksessä kuin tarkoitetaan edellä olevissa kappaleissa.
Appears in 1 contract
Samples: Tax Treaty