Jatkuva neuvottelumenettely Mallilausekkeet

Jatkuva neuvottelumenettely. Sopijaosapuolet noudattavat sopimuskauden aikana jatkuvan neuvottelu- menettelyn periaatteita osapuolten esille ottamissa virka- ja työehto- sopimusasioissa.
Jatkuva neuvottelumenettely. Osapuolet voivat sopimuskauden aikana esittää neu- votteluja kysymyksissä, jotka toimialan kehitys ja osa- puolten tarpeet huomioon ottaen on tarkoituksenmu- kaista ratkaista varsinaisten työehtosopimusneuvotte- lujen ajankohdasta riippumatta.
Jatkuva neuvottelumenettely. 1 Osapuolet voivat tehdä aloitteita sopimuskauden aikana selvitettävistä tai neuvottelua edellyttävistä asioista ja hankkeista. Tehtyjen aloitteiden perusteella arvioidaan, minkälaisiin toimiin ryhdytään. 2 Mikäli osapuolten tietoon tulee uusia suoriteperusteisia tehtäviä, heillä on velvollisuus neuvotella tällaisten tehtävien sijoittamisesta työehtosopimukseen. Ohjelmatyypit ja palkkioperusteiden soveltuvuus käydään luottamusmiehen kanssa läpi kaksi kertaa vuodessa.
Jatkuva neuvottelumenettely. Jatkuvassa neuvottelumenettelyssä voidaan sopimuskauden aikana ottaa käsiteltäväksi selvitettäviä tai neuvottelua edellyttäviä asioita siten, kuin so- pijaosapuolet siitä yhteisesti sopivat.
Jatkuva neuvottelumenettely. Osapuolet noudattavat jatkuvan neuvottelumenettelyn periaatetta. Sen mukaan osapuolet voivat tehdä aloitteita sopimuskauden aikana selvitettävistä tai neuvottelua edellyttävistä asioista ja hankkeista. Osapuolet ovat valmiita yhdessä käsittelemään tehtyjä esityksiä sekä arvioimaan sitä, minkälaisiin toimiin tehdyt esitykset mahdollisesti antavat aihetta.
Jatkuva neuvottelumenettely. TEKSTIILI JA MUOTIALAN TYÖEHTOSOPIMUS Jatkuvan neuvottelun tavoitteena on edistää yhteistoimintaa työpaikoilla, kehittää alan työllisyyttä ja tuottavuutta, valmistella sopimuskauden aikana muutoksia työehtosopi- muksiin sekä laatia yhteisiä soveltamisohjeita työpaikoilla hankaliksi koettuihin tilanteisiin. Jatkuvalle neuvottelulle laaditaan vuosittain erillinen suunnitelma, jossa suunnitellaan ennalta tavoitteet ja aikataulu. Osana jatkuvan neuvottelun menettelyä liitot voivat ottaa käsittelyyn myös yksittäisen yrityksen talouden vakauttamisen kriisitilanteessa, jos yrityksessä ei ole löytynyt paikalli- sesti sopien tilanteeseen ratkaisua. Tekstiili- ja muotialan työehtosopimuksen 8.1 kohdan sopimusmääräys antaa paikallisille osapuolille mahdollisuuden käyttää paikallista sopimista työehtosopimuksessa erikseen mainittuja asioita laajemmin. Kyseinen työehtosopimuksen kohta mahdollistaa toisin sopimisen työehtosopimuksen määräyksistä myös työnantajan joutuessa taloudellisiin vaikeuksiin.
Jatkuva neuvottelumenettely. Osapuolet toteavat toteuttavansa jatkuvan neuvottelumenettelyn periaatetta.
Jatkuva neuvottelumenettely. Jatkuvan neuvottelun tavoitteena on edistää yhteistoimintaa työpaikoilla, kehittää alan työllisyyttä ja tuottavuutta, valmistella sopimuskauden aikana muutoksia työehtosopi- muksiin sekä laatia yhteisiä soveltamisohjeita työpaikoilla hankaliksi koettuihin tilanteisiin. Osana jatkuvan neuvottelun menettelyä liitot voivat ottaa käsittelyyn myös yksittäisen yrityksen talouden vakauttamisen kriisitilanteessa.
Jatkuva neuvottelumenettely. Osapuolet sitoutuvat noudattamaan jatkuvan neuvottelumenettelyn periaatetta. Jatkuvaa neuvottelumenettelyä noudattaen liitot voivat käynnistää tarpeellisia kehitys- ja muutoshankkeita ja tarvittaessa yhteisesti sopien muuttaa työehtosopimusta.
Jatkuva neuvottelumenettely. Jatkuvaa neuvottelumenettelyä koskevat periaatteet sisällytetään osaksi koti- maan matkustajalaivaliikenteen kansi- ja konehenkilöstöä sekä taloushenkilö- kuntaa koskevaa työehtosopimusta seuraavien periaatteiden mukaisesti. 1. Mikäli yllämainittuun sopimukseen liittyviä erimielisyyksiä tai soveltamison- gelmia ei ole voitu selvittää paikallisesti esimerkiksi luottamusmiessopi- muksen tarkoittamassa järjestyksessä tai mikäli jompikumpi mainitun sopi- muksen osapuolista haluaa tehdä aloitteen sopimusten muuttamisesta taikka täydentämisestä, sopimusten osapuolten on pyrittävä selvittämään erimielisyydet ja soveltamisongelmat taikka mahdolliset muutos- taikka täy- dennysehdotukset neuvotteluteitse. 2. Sen osapuolen, joka katsoo selvittelyn tai sopimuksen muuttamisen taikka täydentämisen tarpeelliseksi, on tehtävä siitä toiselle osapuolelle perusteltu kirjallinen esitys, johon toisen osapuolen on viipymättä vastattava samalla tavalla. 3. Mikäli osapuolet pääsevät sopimukseen sopimuksen muuttamisesta taikka täydentämisestä, muutos voidaan saattaa voimaan osapuolten sopimalla tavalla siitä riippumatta, että sopimuksen voimassaolokausi ei ole päätty- nyt. 4. Muutoin osapuolten väliseen neuvottelumenettelyyn sovelletaan, mitä koti- maan matkustajalaivaliikenteen kansi- ja konehenkilöstöä sekä taloushen- kilökuntaa koskevassa työehtosopimuksessa on määrätty. 5. Edellä sovitulla ei ole muutettu osapuolten välillä työehtosopimuslain pe- rusteella voimassa olevaa työrauhavelvoitetta. Näin ollen, mikäli jatkuvan neuvottelun periaatteen mukaisesti käydyissä neuvotteluissa ei saavuteta tulosta, tämä ei tarkoita sen sopimuksen määräyksen, johon muutosehdo- tus on kohdistunut, voimassa olon lakkaamista saati tähän liittyvän työrau- havelvoitteen kumoutumista.