Kustannusten korvaaminen. Tilaaja korvaa Palveluntuottajalle majoituspalveluista ja ohjauksesta € vuorokaudelta jokaista majoittunutta henkilöä kohden. Tilaaja korvaa Palveluntuottajalle tämän sopimuksen mukaiseen majoitus- ja ohjauspalveluun liittyvistä tulkkaus- ja käännöspalveluista aiheutuvat asianmukaiset ja todelliset toteutuneet kustannukset.
Kustannusten korvaaminen. Kirkollishallitus maksaa luottamusmiehen luottamusmiestehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannukset sekä päivärahat kulloinkin voimassaolevan vero- hallituksen päätöksen verovapaista matkakustannusten korvauksista mukaisesti.
Kustannusten korvaaminen. Perhehoidossa olevan henkilön hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista perhehoitajalle maksetaan todellisten kustannusten mukainen korvaus (kulukorvaus), kuitenkin vähintään 410,66 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kalenterikuukaudessa, jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu. Kulukorvaus voidaan erityisestä syystä maksaa myös säädettyä vähimmäismäärää pienempänä. Kulukorvaus kattaa perhehoidossa olevan ravinnosta, asumisesta, harrastuksista, henkilökohtaisista tarpeista ja muusta elatuksesta aiheutuvat tavanomaiset menot sekä ne tavanomaiset terveydenhuollon kustannukset, joita muun lainsäädännön nojalla ei korvata. Lisäksi kulukorvaus sisältää lastensuojelulain (417/2007) nojalla perhehoitoon sijoitetulle lapselle tai nuorelle hänen omaan käyttöönsä mainitun lain nojalla annettavat käyttövarat. Kulukorvauksen lisäksi perhehoitajalle maksetaan korvaus sellaisista perhehoidossa olevan yksilöllisistä tarpeista johtuvista terapian ja terveydenhuollon sekä alle 21-vuotiaan lapsen tai nuoren opinnoista aiheutuvista erityisistä kustannuksista, joita muun lainsäädännön nojalla ei korvata. Edellä 2—4 momentissa tarkoitettujen kustannusten lisäksi voidaan korvata perhehoidossa olevan lomanvietosta johtuvat ja erityisten harrastusten tai harrastusvälineiden aiheuttamat ja muut jatkuvaluontoiset tai kertakaikkiset erityiset kustannukset.
Kustannusten korvaaminen. Työnantaja korvaa henkilöstön edustajille kokoukseen osallistumisesta aiheutuvan säännöllisen työajan ansionmenetyksen sekä matkustamisesta ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset.
Kustannusten korvaaminen. Vastaanottokeskus korvaa kunnalle sopimuksen mukaisten majoituspalveluiden ja ohjauspalveluiden tuottamisesta sopimuksessa määritellyn kuntakohtaisen majoitusvuorokausihinnan. Hinta maksetaan jokaista majoittunutta henkilöä kohden. Majoituspalvelujen kustannuksen korvataan perustuen seuraavaan laskentakaavaan: (Kunnan ARA-vuokratason neliöhinta €/m2* 60 m2 (kaksio)) /3 henkilöllä/30 vrk+ muut kulut. Muiden kulujen korvaus on 2,4 € henkilöä kohden. Muihin kuluihin sisältyy: asuntojen kalustus, sähkö, vesi, jätehuolto, huoltotyöt, vakuutukset, asuntojen ennallistaminen sekä henkilöille annettava ohjaus ja neuvonta. Vastaanottokeskus seuraa kuntamallin majoitusvuorokausia, jotka perustuvat keskuksen asiakasrekisteriin (UMA – rekisteri) rekisteröityihin asiakkaisiin. Rekisteriä koottaessa tarkistetaan, että siihen kuuluvat henkilöt ovat hakeneet tai saavat tilapäistä suojelua. Vastaanottokeskus toimittaa rekisteristä poimitun asiakaslistan kuntaan joka kuukauden päätyttyä, viimeistään seuraavan kuun 10. päivään mennessä. Kunta tarkistaa listauksen ja tekee sen perusteella laskun vastaanottokeskukselle kuukausittain viimeistään laskutuskuukautta seuraavan kuukauden 30. päivään mennessä. Kunnan tulee määritellä yhteistyössä vastaanottokeskuksen kanssa tilapäistä suojelua hakevien ja saavien henkilöiden määrä kunnassa sopimuksen tekohetkellä sekä laskea kyseisen henkilömäärän perusteella arvio sopimuksen kokonaisarvosta. Vastaanottokeskus ilmoittaa sopimuksen arvioidun kokonaisarvon Maahanmuuttovirastolle. Vastaanottokeskus ei korvaa kunnalle tyhjistä, kalustetuista asunnoista tai varallaolosta, vaan toteutuneista majoitusvuorokausista. Vastaanottokeskus ei korvaa kunnalle sellaisen henkilön majoittamisesta, joka on rekisteröity asukkaaksi toiseen kuntaan tai vastaanottokeskukseen. Vastaanottokeskus ei myöskään korvaa kunnalle vastaanottolain 18 §:n mukaisessa yksityismajoituksessa asuvien henkilöiden majoituksesta. Tilaaja korvaa palveluntuottajalle tämän sopimuksen mukaisista majoitus- ja ohjauspalveluihin liittyvistä tulkkaus- ja käännöspalveluista aiheutuvat asianmukaiset ja todelliset toteutuneet kustannukset.
Kustannusten korvaaminen. Kotoutumislain 44 §:n mukaan valtion maksamien kotoutumislaissa tarkoitettujen toimenpiteiden kustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että kunta on laatinut 32 §:ssä tarkoitetun kunnan kotouttamisohjelman ja tehnyt 41 §:ssä tarkoitetun sopimuksen ELY-keskuksen kanssa. Tällä sopimuksella ELY-keskus ja kunta sopivat 41 §:n mukaisesti lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (jäljempänä KEHA-keskus) korvaa kunnalle kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaisista henkilöistä aiheutuneet lain 6 luvun mukaiset kustannukset valtion talousarvion rajoissa kotoutumislain 44 §:n, valtioneuvoston asetuksen 1393/2011 1§:n sekä tämän sopimuksen ja voimassaolevan ohjeen (liitteenä) nojalla.
Kustannusten korvaaminen. Sopimuskunnat korvaavat Joensuun kaupungille v. 2021 opetuksen järjestämisestä 32,61 € / opetustunti. Sopimuskunnat vastaavat alueellaan tapahtuvan opetuksen järjestämisessä tarvittavien tilojen, laitteiden ja opetusvälineiden kaikista kustannuksista. Opetustunnin hinta tarkistetaan vuosittain seuraavaa kalenterivuotta varten. (Julkisten menojen hintaindeksi, kuntatalous, opetus- ja kulttuuritoimi, kesäkuun arvon mukaisesti) Opisto laskuttaa sopimuskuntia neljännesvuosittain, jokaisen jakson alussa. Lopulliset maksuosuudet peritään, taikka liikaa maksettu ennakko palautetaan seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä.
Kustannusten korvaaminen. Joukkue järjestää ja kustantaa valmentajan kuljetuksen jokaiseen vierasotteluun yli 100 km:n säteellä _______ (seuran kotipaikka tähän) olevilla pelimatkoilla. Valmentaja voi tapauskohtaisesti erikseen sovittaessa käyttää pelimatkoihin omaa autoa, josta maksetaan kilometrikorvaus. Seura maksaa valmentajalle hänen tehtäviensä hoitamisesta aiheutuneita kulukorvauksia (kilometrikorvaukset, julkisten kulkuvälineiden käyttö ja päivärahat) verohallinnon antamien määräysten ja ohjeiden mukaisia matkalaskuja vastaan. Maksettavien korvausten arvioitu määrä on ____ euroa pelikauden 20xx-20xx osalta, minkä summan ylittävistä matkakustannusten korvauksista on sovittava erikseen. Maksu tapahtuu valmentajan tehtyä asianmukaisen matkalaskun, joka täyttää verohallinnon vaatimukset, seuran maksujärjestelmän ja aikataulun mukaisesti, kahdessa erässä pelikauden aikana: 30.11. ja 30.4. Toimintaohje seuralle: Tarkista seuran käytäntö kuljetusten järjestämisen kohdalla, maksujärjestelmä ja maksuaikataulu ja päivitä tiedot ja poista taustaväri. Tarkista verovapaiden kulukorvauksien maksimisummat verottajan sivuilta Vuonna 2022 maksimit ovat 20 päivärahaa ja 3000 € matkakulujen ml. omalla autolla ajettujen kilometrien korvauksia.
Kustannusten korvaaminen. Rakennusvalvonnan neuvontapalvelusta ei peritä erillistä korvausta sijaistettavalta kunnalta. Tehtävien katselmusten osalta korvaus määräytyy sijaistavan kunnan rakennustarkastajan suhteutetun tuntipalkan mukaisesta työajan käytöstä. Kilometrikorvaus lasketaan sijaistavan kunnan rakennustarkastajan toimipisteen osoitteesta kohteeseen edestakaisin. Kilometrikorvaus määräytyy KVTES:n mukaisesti.
Kustannusten korvaaminen. Hinnat perustuvat Omakustannushinnoitteluun. Sopimuksen solmimishetkellä voimassa olevat hinnat ovat liitteenä (liite 4). Hinnat ovat voimassa kalenterivuoden. Hintoja voidaan päivittää vain todellista kustannuskehitystä vastaavasti. HUS ilmoittaa Helsingin kaupungille hinnanmuutostarpeesta ja perusteet kustannuskehityksestä vuosittain. Lähtökohtaisesti hinnankorotuksen yläraja on enintään valtionrahoituksen hyvinvointialueindeksi. Mikäli HUS ehdottaa indeksiä suurempaa hinnankorotusta, on perusteisiin lisättävä tieto niistä muutoksista, jotka ovat johtaneet kustannusten nousuun yli indeksin tason. HUS-yhtymän talousosasto ilmoittaa hinnanmuutostarpeen ja perustelut Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan talous-, strategia- ja suunnittelupalveluihin niiden keskenään vuosittain vahvistaman aikataulun mukaisesti. Sopijapuolet toteavat, että HUSin hinnat yhteistyöorganisaatioilleen määräytyvät yhdenmukaisin perustein. Mikäli hinnanmuutoksesta ei päästä yhteisymmärrykseen, voidaan tämä Sopimus irtisanoa niin kuin siitä on sopimuksen kohdassa 3 sovittu. Irtisanomisaikana noudatetaan viimeksi voimassa ollutta hinnastoa. Selvyyden vuoksi todetaan, että tässä sopimuksessa sovittu yhteistyö kustannetaan yhteistyöorganisaatioiden maksuosuuksien ulkopuolelta. Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa. Hintoihin voidaan lisätä arvonlisäverolainsäädännön mukaisesti arvonlisävero, jos sopimuksen kohteen suorittamisesta on suoritettava arvonlisäveroa. Sopijapuoli raportoi vähintään kerran vuodessa hintoihin vaikuttavan kustannuskehityksen.