Luontoisedut Luontoisedun raha-arvona pidetään palkkausjärjestelmää sovellettaessa luontoisedun käypää arvoa. Silloin, kun käypää arvoa ei pystytä selvittämään, käytetään sen sijasta verotusarvoa. Esimerkki luontoisedun laskemisesta (asuntoetu) Palkka 2 300 euroa Käyvän hintatason tai verohallituksen päätöksen mukainen raha-arvo 300 euroa Peritty vuokra 100 euroa Palkkatilastoon ilmoitetun asunto- edun raha-arvo 200 euroa 200 euroa Palkkamääräysten soveltamisessa käytettävä palkka 2 500 euroa
Vahinkoilmoitus Joko vakuutuksenottajan tai vakuutetun pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Ammattitaidon ylläpitäminen Pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, toimikauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.
Henkilötiedot Luotonantaja on vastuussa siitä, että luotonsaajan henkilötietoja käsitellään voimassaolevan lainsäädännön ja viranomaisten antamien määräysten mukaisesti. Luotonsaajan on lainaa hakiessaan ilmoitettava henkilötietojensa lisäksi kaikki lainahakemuksessa pyydetyt tiedot. Luotonantaja käyttää henkilötietoja lainan myöntämisen edellytyksiä arvioidessaan ja voimassaolevien lakien ja viranomaismääräysten edellyttämällä tavalla. Henkilötietoja käytetään myös asiakassuhteen ylläpitämiseen ja markkinointitarkoituksiin. Luotonantajalla on oikeus luovuttaa tietoja kolmannelle osapuolelle pankkisalaisuuden estämättä, mikäli tämä kuuluu samaan konserniin luotonantajan kanssa tai mikäli kyse on luotonantajan yhteistyökumppanista. Luotonantajalla on oikeus luovuttaa edellä kerrottuja tietoja myös EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Henkilötietoja ei luovuteta luotonantajan konsernin ulkopuolelle, paitsi käsiteltäväksi luotonantajan puolesta edellä esitetyn mukaisesti ja silloinkin erityisen salassapitosopimuksen mukaisesti. Luotonantajalla on oikeus luovuttaa henkilötietoja luottosopimuksen siirron saajalle tilanteessa, jossa luotonantaja käyttää oikeuttaan siirtää luottosopimus. Luotonantajalla on lisäksi oikeus tallentaa luotonsaajan ja luotonantajan välinen yhteydenpito. Allekirjoittaessaan lainasopimuksen luotonottaja antaa saamalla suostumuksensa siihen, että luotonantajalla on oikeus käsitellä henkilötietoja edellä kuvatulla tavalla. Luotonsaajalla on oikeus kerran vuodessa saada kuluitta tietoonsa kaikki häntä koskevat henkilötiedot tiedustelemalla luotonantajalta kirjallisesti selvitystä häntä koskevista henkilötiedoista. Luotonsaajalla on oikeus pyytää kirjallisesti oikaisua häntä koskevien virheellisten tietojen oikaisemiseksi tai kieltää henkilötietojensa käyttämistä suoramarkkinoinnissa lähettämällä tätä koskevan kirjallinen pyyntö luotonantajalle.
Vahingonkorvausvastuu Pankki on velvollinen korvaamaan tilinomistajalle aiheutuneen välittömän ja välillisen vahingon kohtien 15.1, 15.2 ja 16 mukaisesti. Pankki on lisäksi velvollinen korvaamaan tilinomistajalle pankin virheestä tai laiminlyönnistä aiheutuneen korkotappion. Pankki palauttaa perimänsä palvelumaksut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat vahinkoa aiheuttaneeseen virheeseen tai laiminlyöntiin. Tilinomistajalla ei ole oikeuta saada pankilta korvausta, jollei tilinomistaja tai tilin käyttöön oikeutettu ilmoita virheestä pankille kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai kun hänen olisi pitänyt se havaita. Pankki ei kuitenkaan vastaa vahingosta, jos pankin velvoitteen on estänyt edellä kohdassa 14 tarkoitettu ylivoimainen este.
Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta. Jos työntekijä eroaa työstä irtisanomisaikaa noudattamatta, hän on velvollinen irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä aiheutuvana kertakaikkisena korvauksena maksamaan työnantajalle irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän. Työnantaja saa pidättää tämän määrän työntekijälle maksettavasta lopputilistä noudattaen mitä työsopimuslain 2 luvun 17 §:ssä on säädetty työnantajan kuittausoikeudesta. Mikäli irtisanomisajan noudattamatta jättäminen puolin ja toisin koskee vain osaa irtisanomisajasta, suoritusvelvollisuus koskee vastaavaa osaa irtisanomisajan palkasta.
Vuokranantajan ilmoitus maaperän puhtaudesta Vuokranantaja ilmoittaa, että vuokra-alueen maaperä on pilaantunut aiemmin harjoitetun toiminnan ja vanhojen täyttöjen vuoksi. Vuokra-alueen pilaantunut maaperä kunnostetaan rakentamisen yhteydessä ympäristönsuojeluyksikön 29.6.2017 antaman 26 § ilmoituspäätöksen mukaisesti. Vuokralainen vastaa puhdistamiseen liittyvistä maanrakennustoimenpiteistä, kuten kaivusta ja kuljetuksesta, ympäristönsuojeluyksikön päätöksen ja maaomaisuusyksikön ohjeiden mukaisesti. Vuokranantaja korvaa vuokralaiselle maaperän puhdistamisesta aiheutuneet tavanomaisiin maanrakennuskustannuksiin nähden ylimääräiset kulut. Maaomaisuusyksikkö vastaa puhdistamisen suunnittelusta, tutkimuksista ja valvonnasta. Selvyyden vuoksi todetaan, että alemman ohjearvon alittavista haitta- ainepitoisuuksista aiheutuvia toimenpiteitä ei pidetä tässä tarkoitettuna pilaantuneen maaperän puhdistamisena. Ylimääräisiä kustannuksia määriteltäessä vertailukustannuksina pidetään pilaantumattomien maiden osalta niiden kuljettamista 20 kilometrin etäisyydelle kohteesta. Ylimääräisinä kustannuksina ei pidetä maaperän puhdistamisesta aiheutuvaa töiden hidastumista. Vuokralainen on velvollinen ilmoittamaan maaomaisuusyksikköön (puh. 09-310 36414) rakentamisen aloitusajankohdan viimeistään kaksi viikkoa ennen töiden aloittamista ja sopimaan em. asioista. Edellä mainitut kustannukset voidaan korvata vain, jos korvausperusteista ja korvattavista toimenpiteistä on sovittu ennen niiden toteuttamista. Vuokranantaja ei vastaa viivästyksestä johtuvista vahingoista, joita vuokralaisen hankkeelle saattaa aiheutua vuokra-alueen maaperän puhdistamisesta. Vuokranantajan vastuu pilaantuneesta maaperästä ja velvollisuus maaperän puhdistamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen on voimassa siihen asti, kunnes vuokra-alueelle rakennettavat rakennukset on asemakaavan muutoksen nro 12270 ja tontin luovutussopimuksen käyttötarkoituksen mukaisesti ensimmäisen kerran viranomaisen toimesta hyväksytty käyttöönotettavaksi. Tämän jälkeen vuokralainen vastaa pilaantumisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus ei koske vuokralaisen tai vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta ennen vuokrasuhteen alkamista aiheutunutta pilaantumista. Edellä mainittu ei myöskään koske vuokra-aikana aiheutunutta pilaantumista riippumatta sen aiheuttajasta. Mikäli tontille jää rakentamisen jälkeen pilaantuneita maita, vuokralaisen tulee tehdä pilaantumisesta merkintä rakennuksen huoltokirjaan.
Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.
Luottamusmies 1. Luottamusmiehellä tarkoitetaan järjestäytyneiden toimihenkilöiden keskuudes- taan valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä. 2. Työpaikan luottamusmiehellä tarkoitetaan yhden tai useamman konttorin tai osaston muodostaman työpaikan järjestäytyneiden toimihenkilöiden tässä sopi- muksessa mainittuja tehtäviä hoitamaan keskuudestaan valitsemaa toimihenki- löä. 3. Yrityksissä, joissa on vähintään 200 rahoitusalan työehtosopimusten sovellutus- piiriin kuuluvaa toimihenkilöä, sekä yrityksissä, jotka erikseen todetaan sopija- puolten kesken, voivat järjestäytyneet toimihenkilöt valita alueellisesti tai toimin- nallisesti itsenäisiin yksiköihin luottamusmiehiä, joista jäljempänä käytetään ni- mitystä neuvotteleva luottamusmies. 4. Yrityksissä, joissa on vähintään 30 rahoitusalan työehtosopimusten sovellutus- piiriin kuuluvaa toimihenkilöä, voivat järjestäytyneet toimihenkilöt valita erityisen asianomaisen yrityksen kaikkia järjestäytyneitä toimihenkilöitä edustavan luotta- musmiehen, josta jäljempänä käytetään nimitystä pääluottamusmies. 5. Yrityksissä, joissa ei ole pääluottamusmiestä, valitaan yrityksen kaikkia järjes- täytyneitä toimihenkilöitä edustava luottamusmies, josta jäljempänä käytetään nimitystä neuvotteleva luottamusmies. 6. Edellä 2.-5. kappaleissa mainituille luottamusmiehille voidaan valita varaluotta- musmies, joka luottamusmiehen estyneenä ollessa toimii hänen sijaisenaan ja jolla on tänä aikana luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet. 7. Tässä sopimuksessa tarkoitetun luottamusmiehen tulee olla asianomaisen yri- tyksen tai työpaikan vakinainen toimihenkilö, joka työskentelee rahoitusalan työ- ehtosopimusten soveltamisalalla ja on Ammattiliitto Pro ry:n tai Ammattiliitto Unio ry:n jäsen sekä perehtynyt työpaikan olosuhteisiin. 8. Yrityksen tai sen toimintayksikön toiminnan olennaisesti supistuessa, laajentu- essa taikka liikkeen luovutuksen, sulautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verratta- van olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan luottamusmiesorga- nisaatio tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaamaan yrityksen tai sen toimintayksikön muuttunutta kokoa ja rakennetta. 9. Esimiestehtävissä olevia toimihenkilöitä koskevan sopimuksen rikkomista, sovel- tamista ja tulkintaa koskevista erimielisyyksistä neuvotellaan yrityksen ja esimie- hen tai esimiesten erikseen valitseman edustajan välillä. Esimiesten edustajaan noudatetaan neuvottelevan luottamusmiehen asemaa koskevia määräyksiä.
Vahingonkorvausvelvollisuus Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista sopijapuolet ovat vastuussa sopimuksen 9 §:ssä määrättyjen perusteiden mukaisesti.