Common use of Maaperän pilaantuminen Clause in Contracts

Maaperän pilaantuminen. Osapuolten tiedossa ei ole, että maaperä olisi pilaantunut. Mikäli vuokra-alueen maaperä on sillä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista tapahtuneen vuokranantajan toiminnan johdosta ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 tai 17 § tarkoittamalla pilaantunut, vastaa vuokranantaja maaperän puhdistamisesta aiheutuvista tavanomaiseen maanrakentamiseen verraten ylimääräisistä kustannuksista viranomaisten määräämään kunnostustasoon saakka. Mikäli vuokra-alueelta löytyy pilaantuneisuutta, pidetään viivytyksettä neuvottelu, jossa jatkotoimenpiteistä sovitaan. Vuokranantaja ei vastaa mahdollisista pilaantumisen aiheuttamista viivytyksistä eikä muistakaan välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy sillä hetkellä, kun rakennusvalvontaviranomainen hyväksyy tontille rakennettavan rakennuksen käyttöön otettavaksi. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että vuokra-alue ei vuokralaisen toimesta eikä muutoinkaan pilaannu. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on kuitenkin vuokra-aikana ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 tai 17 § tarkoittamalla tavalla pilaantunut, vuokralainen on velvollinen huolehtimaan alueen puhdistamisesta siten kuin lain 14 luvussa säädetään. Mikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, vuokranantajalla on oikeus to- teuttaa puhdistaminen vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteestä aiheutuneet kustannukset vuokralaiselta.

Appears in 1 contract

Samples: publish.kuopio.fi

Maaperän pilaantuminen. Osapuolten tiedossa ei ole, että maaperä olisi pilaantunut. Mikäli vuokra-alueen maaperä on sillä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista tapahtuneen vuokranantajan toiminnan johdosta ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 tai 17 § tarkoittamalla pilaantunut, vastaa vuokranantaja maaperän puhdistamisesta aiheutuvista tavanomaiseen maanrakentamiseen verraten ylimääräisistä kustannuksista viranomaisten määräämään kunnostustasoon valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiseen alempaan ohjearvoon saakka. Mikäli vuokra-alueelta löytyy pilaantuneisuutta, pidetään viivytyksettä neuvottelu, jossa jatkotoimenpiteistä sovitaan. Vuokranantaja ei vastaa mahdollisista pilaantumisen aiheuttamista viivytyksistä eikä muistakaan välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy sillä hetkellä, kun rakennusvalvontaviranomainen hyväksyy tontille rakennettavan rakennuksen käyttöön otettavaksi. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että vuokra-alue ei vuokralaisen toimesta eikä muutoinkaan pilaannu. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on kuitenkin vuokra-aikana ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 tai 17 § tarkoittamalla tavalla pilaantunut, vuokralainen on velvollinen huolehtimaan alueen puhdistamisesta siten kuin lain 14 luvussa säädetään. Mikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, vuokranantajalla on oikeus to- teuttaa toteuttaa puhdistaminen vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteestä aiheutuneet kustannukset vuokralaiselta.

Appears in 1 contract

Samples: publish.kuopio.fi

Maaperän pilaantuminen. Osapuolten tiedossa ei ole, että maaperä olisi pilaantunut. Mikäli vuokra-alueen maaperä on sillä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista tapahtuneen vuokranantajan toiminnan johdosta ympäristönsuojelulain Ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 139 §:ään viitaten vuokranantaja ilmoittaa, että luovutettava alue ei tiettävästi sisällä jätteitä tai 17 § tarkoittamalla pilaantunutaineita, vastaa vuokranantaja jotka saattavat aiheuttaa maaperän puhdistamisesta aiheutuvista tavanomaiseen maanrakentamiseen verraten ylimääräisistä kustannuksista viranomaisten määräämään kunnostustasoon saakkatai pohjaveden pilaantumista. Sopimuksen liitteenä on 31.3.2020 päivätty maaperän pilaantuneisuustutkimus. Vuokralainen on em. tutkimuksen perusteella tietoinen, että vuokrattavalla alueella on mahdollisesti rakennusjätettä. Vuokralai- nen on velvollinen käsittelemään ylös kaivetun rakennusjätteen ja huolehtimaan kustannuksellaan, että se toimitetaan asianmukaiselle rakennusjätteen vastaanotto- paikalle siltä osin kuin mahdollisen jätteen määrä on vähäinen. Vähäisenä jätteen määränä pidetään enintään kahta täyttä vaihtolavaa vastaavaa määrää. Mikäli vuokra-alueelta löytyy pilaantuneisuuttara- kennusjätteen määrä on tätä suurempi, pidetään viivytyksettä neuvottelu, jossa jatkotoimenpiteistä sovitaan. Vuokranantaja ei vastaa mahdollisista pilaantumisen aiheuttamista viivytyksistä eikä muistakaan välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy sillä hetkellä, kun rakennusvalvontaviranomainen hyväksyy tontille rakennettavan rakennuksen käyttöön otettavaksivuokralainen ja vuokranantaja neuvottelevat erikseen kustannustenjaosta. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että vuokra-alue ei vuokralaisen toimesta eikä muutoinkaan pilaannu. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on kuitenkin vuokra-aikana ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 tai 17 § tarkoittamalla tavalla pilaantunut, vuokralainen on velvollinen huolehtimaan alueen puhdistamisesta puh- distamisesta siten kuin lain ympäristönsuojelulain 14 luvussa säädetään. Mikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, vuokranantajalla on oikeus to- teuttaa toteuttaa puhdistaminen vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteestä aiheutuneet ai- heutuneet kustannukset vuokralaiselta.

Appears in 1 contract

Samples: pori.cloudnc.fi

Maaperän pilaantuminen. Osapuolten tiedossa ei ole, että maaperä olisi pilaantunut. Mikäli vuokra-alueen maaperä on sillä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista tapahtuneen vuokranantajan toiminnan johdosta ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 tai 17 § tarkoittamalla pilaantunut, vastaa vuokranantaja maaperän puhdistamisesta aiheutuvista tavanomaiseen maanrakentamiseen verraten ylimääräisistä kustannuksista viranomaisten määräämään kunnostustasoon saakka. Mikäli vuokra-alueelta löytyy pilaantuneisuutta, pidetään viivytyksettä neuvottelu, jossa jatkotoimenpiteistä sovitaan. Vuokranantaja ei vastaa mahdollisista pilaantumisen aiheuttamista viivytyksistä eikä muistakaan välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy sillä hetkellä, kun rakennusvalvontaviranomainen hyväksyy tontille rakennettavan rakennuksen käyttöön otettavaksi. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että vuokra-alue ei vuokralaisen toimesta eikä muutoinkaan pilaannu. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on kuitenkin vuokra-aikana ympäristönsuojelulain ympäristönsuojelulaissa (527/2014) 16 tai 17 § tarkoittamalla tarkoitetulla tavalla pilaantunut, vuokralainen on velvollinen huolehtimaan alueen puhdistamisesta siten kuin lain ympäristönsuojelulain 14 luvussa säädetäänsäädetään siten, ettei pilaantumisesta myöhemminkään aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen toimittamaan vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, vuokranantajalla on oikeus to- teuttaa puhdistaminen tutkia ja puhdistaa pilaantunut alue vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteestä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset vuokralaiselta. Vuokralaisen on ympäristönsuojelulain 134 §:n mukaisesti välittömästi ilmoitettava valvontaviranomaiselle, jos maahan tai pohjaveteen on päässyt jätettä tai muuta ainetta, joka saattaa aiheuttaa pilaantumista. Vuokrasuhteen päättyessä vuokralainen on velvollinen pyydettäessä esittämään vuokranantajalle riittävän selvityksen vuokra-alueella harjoitetusta toiminnasta ja vuokra-alueella säilytetyistä jätteistä ja aineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Vuokranantajan pyynnöstä vuokralaisen tulee kustannuksellaan tutkituttaa vuokra-alueen maaperä ja/tai pohjavesi.

Appears in 1 contract

Samples: tampere.cloudnc.fi