Määräaikaiset sopimukset Mallilausekkeet

Määräaikaiset sopimukset. Pankilla on oikeus muuttaa hinnastoa, sopimusta tai sen ehtoja, mikäli muutos johtuu lain muutoksesta tai viranomaisen päätöksestä. Muutoksista ilmoitetaan ja ne tulevat voimaan kohdan 6.1 mukaisesti.
Määräaikaiset sopimukset. Muutokset, jotka johtuvat lain muutoksesta tai viranomaisen päätök- sestä, pankilla on oikeus ilmoittaa julkaisemalla ne pankin toimipai- koissa ja Sähköisissä asiointikanavissa. Nämä muutokset tulevat voimaan pankin ilmoittamana ajankohtana. Sopimus jatkuu muute- tun sisältöisenä, jollei Asiakas ole irtisanonut sopimusta ennen muutoksen voimaantuloa.
Määräaikaiset sopimukset. Määräaikainen työsopimus päättyy ilman irtisanomista määräajan tai sovitun työn päättyessä aluksen saavuttua satamaan. Jos työsopimuksen päättymisen ajankohta on vain työnantajan tiedossa, hänen on ilmoitettava työntekijälle työsopimuksen päättymisestä viipymättä päättymisajankohdan tultua hänen tietoonsa. Viittä vuotta pidemmäksi määräajaksi tehty työsopimus on viiden vuoden kuluttua sopimuksen tekemisestä irtisanottavissa samoin perustein ja menettelytavoin kuin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.
Määräaikaiset sopimukset. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä, jos työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava seikka on siihen syynä tai jos työnantajalla on muu yrityksen toimintaan tai alalla suoritettavaan työhön liittyvä, perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen. Ellei määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen ole perusteltua syytä, työsopimusta pidetään toistaiseksi voimassa olevana. Määräaikaisuuden peruste mainitaan kirjallisessa työsopimuksessa. Määräaikainen sopimus päättyy sovitun ajan kuluttua. Työsopimuksessa voi- daan sopia myös määräaikaisen työsopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä irtisanomalla. Tällöin on sovittava myös noudatettavasta irtisanomisajasta, joka ei voi olla työntekijän puolelta pidempi eikä työnantajan puolelta lyhyempi kuin toistaiseksi voimassa olevassa työsopimuksessa noudatettava irtisanomisaika. Määräaikainen työsopimus voidaan sopia myös mm. sijaisuuden tai muun erityi- sen tilanteen kestoajaksi. Tällöin työnantajan on heti ilmoitettava työntekijälle tietoonsa tulleesta asiasta, joka vaikuttaa työsuhteen päättymisajankohtaan. Määräaikaisen työsopimuksen ennenaikainen päättäminen ks. 18 §
Määräaikaiset sopimukset. Määräajan päätyttyä jatkuvat toistaiseksi voimassa olevina sopimuksina 12 kk irtisanomisajalla, ellei tuolloin muuta sovita SOPIMUSTEN PITUUDET
Määräaikaiset sopimukset. Kuinka pitkiä määräaikaisia sopimuksia esihenkilö saa solmia?  Työ- ja virkaehtosopimus määrittää määräaikaisuuden perusteen ja pituuden.  Mikäli vakituiseen työsuhteeseen ei löydy hakijoita, voidaan palkata kelpoisuudet täyt- tävä henkilö määräaikaiseen työsuhteeseen työntekijän itse näin halutessa. Tämä tu- lee kirjata työsopimukseen määräaikaisuuden perusteeksi. Sijaiset ja ”keikkalaiset” – mitkä ovat hyvinvointialueen käytännöt?  Hyvinvointialue laatii asiasta ohjeet.
Määräaikaiset sopimukset. Ellei muusta ole sovittu, määräajaksi tehty sopimus päättyy, mikäli sopimus irtisanotaan viimeistään neljä kuukautta (kuluttaja-asiakkailla yhtä kuukautta) ennen määräajan viimeistä päivää. Mikäli sopimusta ei ole irtisanottu viimeistään neljä kuukautta (kuluttaja- asiakkailla yhtä kuukautta) ennen määräajan päättymistä, sopimus jatkuu tämän jälkeen joko automaattisesti kaksitoista (12) kuukautta kerrallaan edellä mainitun irtisanomisajan ollessa voimassa tai on voimassa toistaiseksi riippuen kyseisen palvelun sopimusehdoista.
Määräaikaiset sopimukset. Kuinka pitkiä määräaikaisia sopimuksia esihenkilö saa solmia? Sijaiset ja ”keikkalaiset” – mitkä ovat hyvinvointialueen käytännöt?

Related to Määräaikaiset sopimukset

  • Yleiset sopimusehdot Xxxxxxx sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. Yleiset sopimusehdot sisältävät olennaisilta osin vakuutus- sopimuslain (543/94) määräyksiä. Suluissa olevat pykälä- merkinnät viittaavat niihin vakuutussopimuslain säännöksiin, joissa käsitellään mainittuja asioita. Vakuutussopimukseen sovelletaan myös niitä vakuutussopimuslain säännöksiä, joita ei näihin yleisiin sopimusehtoihin ole kirjoitettu. Siltä osin kuin nämä yleiset sopimusehdot poikkeavat vakuutussopi- muslain tahdonvaltaisista säännöksistä, sovelletaan vakuu- tussopimukseen näitä yleisiä sopimusehtoja

  • Sopimukset Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa eikä kustannuksia, joista toimittaja tai joku muu on vastuussa sopimuksen, takuun, huoltosopimuksen tai vastaavan sitoumuksen perusteella. Vakuutuksen piiriin muutoin kuuluva vahinko korvataan kuitenkin siltä osin kuin vakuutuksenottaja osoittaa, ettei vastuullinen osapuoli kykene korvausvelvollisuuttaan täyttämään.

  • Vesihuollon sopimukset Vesihuollon sopimuksia ovat liittymis- ja käyttösopimus sekä erillinen käyttösopimus (jälj. käyttösopimus). Liittymis- ja käyttösopimus koskee kiinteistön liittämistä laitoksen verkostoon ja laitok- sen palvelujen toimittamista ja käyttämistä. Sen osapuolet ovat liittyjä ja laitos. Käyt- tösopimus koskee laitoksen palvelujen toimittamista ja käyttämistä. Sen osapuolet ovat kiinteistön haltija ja laitos. Sopimukset tehdään kirjallisesti tai sähköisesti. Laitoksella on oikeus vedota asiakkaan kanssa tekemäänsä sopimukseen huolimatta siitä, mitä liittyjä ja kiinteistön haltija ovat keskenään sopineet kiinteistön vesihuollosta tai huleveden viemäröinnistä.

  • Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.

  • Liitesopimukset Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia sopimuksia: ˗ Yleiset sopimukset EK(TT/STK) – SAK ˗ Työturvallisuuskeskusta koskeva sopimus työjärjestyksineen 19.3.1997 ˗ Lomapalkkasopimus ˗ Yleissopimus ˗ Irtisanomissuojasopimus

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Viikoittainen vapaa-aika 8.1 Työaika on järjestettävä niin, että työntekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kes- tävän keskeytymättömän vapaa-ajan, joka on mikäli mahdollista sijoitettava sunnuntain yh- teyteen. Viikoittainen vapaa-aika voidaan järjestää keskimäärin 35 tunniksi 14 vuorokauden ajanjakson aikana. Vapaa-ajan tulee olla kuitenkin vähintään 24 tuntia viikossa.

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Sopimuksen soveltamisala 1. Tätä työehtosopimusta sovelletaan Medialiiton graafisen alan yritysjäsenten palveluksessa työsken- televiin kaupallisissa, hallinnollisissa ja toimistotehtä- vissä työskenteleviin toimihenkilöihin, lukuun ottamat- ta teknisiä, tuotannollisia tai toimituksellisia tehtäviä. 2. Tämän työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuulu- vat lehtiyrityksissä sellaiset toimihenkilötehtävät, joissa ilmoituksen vastaanottoon liittyy suorasyöttöä. 12 3. Sopimus ei kuitenkaan koske henkilöitä, jotka kuu- luvat yrityksen johtoon tai jotka edustavat työnantajaa toimihenkilökunnan palkka- ja työehtoja määriteltäes- sä eikä henkilöitä, joilla on itsenäinen asema ja hallin- nollinen, taloudellinen tai toiminnallinen vastuu yrityk- sessä tai sen huomattavassa osassa sekä asemaltaan näihin verrattavissa olevia henkilöitä. Ylärajavetoa ja soveltamisalaa määriteltäessä otetaan huomioon viestintäalan erilaiset yritysorganisaatiot ja toimet. 4. Osa-aikatyötä tekeviin toimihenkilöihin ja henkilöi- hin, jotka suorittavat työnsä pääasiallisesti provisio- palkalla, noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin. 5. Koeajaksi otettu toimihenkilö tulee työehtosopi- muksen alaiseksi työsuhteen alkaessa kuitenkin siten, ettei häneen tänä aikana sovelleta irtisanomisaikaa koskevia määräyksiä. 6. Vuokratyövoiman käytössä noudatetaan työsopi- muslain määräyksiä (TSL 2:9 §). 1. Tämä sopimus on voimassa 1.3.2022–29.2.2024 ja voimassaolo jatkuu senkin jälkeen vuoden kerral- laan, mikäli sitä ei puolin tai toisin irtisanota. Irtisano- misaika on kaksi kuukautta. 2. Järjestöt sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuk- sen määräyksiä.