Oikeus kieltäytyä sopimussuhteesta Mallilausekkeet

Oikeus kieltäytyä sopimussuhteesta. Maxisatilla on oikeus kieltäytyä sopimussuhteesta, jos Maxisatilla on perusteltu syy epäillä, ettei asiakas tule täyttämään sopimuksen mukaisia velvoitteitaan. Maxisatilla on edellä tarkoitettu kieltäytymisoikeus muun ohella silloin, jos asiakas tai asiakkaan edustaja on tahallisesti tai törkeästä tuottamuksesta aiheuttanut toteen näytetyllä tavalla viimeisen vuoden aikana vakavaa häiriötä yleiselle tietoverkolle tai tietoverkon muille käyttäjille. Mikäli Maxivision palvelua ei ole teknisesti mahdollista toimittaa asiakkaan osoitteeseen, Maxisatilla on oikeus purkaa tilaussopimuksen mukainen tilaus. Maxisatin tulee ilmoittaa esteestä ja sopimuksen purkamisesta viipymättä saatuaan tiedon esteestä. Maxisat on tällöin velvollinen palauttamaan asiakkaan maksamat maksut. Maxisatilla ei ole muuta korvausvelvollisuutta. Sopimuksen voi tehdä ainoastaan 18 vuotta täyttänyt henkilö.
Oikeus kieltäytyä sopimussuhteesta. Toimittajalla on oikeus kieltäytyä tekemästä suoritesopimusta, mikäli: − operaattori on tahallisesti aiheuttanut viimeisen vuoden aikana toteen näytetyllä tavalla vakavaa teknistä häiriötä viestintäverkolle tai sen käyttäjille, − viestintätoimintasuoritetta ei ole rakennettu tai vapaita viestintätoimintasuoritteita, kuten yhteyksiä ja laitetilaa tai vaadittua yhteyden välityskykyä tai kapasiteettia ei ole, − operaattori ei suorita asetettua ennakkomaksua tai vakuutta, − operaattorilla on erääntynyttä velkaa toimittajalle tai muulle teleyritykselle, eikä velkaa ole riitautettu, − operaattori on maksukyvytön, − viestintätoimintasuorite on tarpeen toimittajan omaa nykyistä tai kohtuullista tulevaa toimintaa varten, − tilaajayhteyden tai laitetilan vuokraaminen johtaa tietosuojan vaarantumiseen tai se on toimittajan kannalta teknisesti epätarkoituksenmukaista tai muutoin kohtuutonta suoritesopimuksen koskiessa tilaajayhteyden toimitusta tai laitetilan vuokraamista tai − tilaajayhteyttä liittymäsopimuksen perusteella hallitsevan loppukäyttäjän suostumusta ei ole saatu suoritesopimuksen koskiessa tilaajayhteyden toimitusta.
Oikeus kieltäytyä sopimussuhteesta. Joensuun Ellillä on oikeus kieltäytyä tekemästä sopimusta, jos asukas on jonkin teleyrityksen liittymää hyväksi käyttäen tahallisesti aiheuttanut teknistä häiriötä yleiselle televerkolle tai muille käyttäjille.
Oikeus kieltäytyä sopimussuhteesta. Telialla on oikeus halutessaan kieltäytyä tekemästä sopi- musta Laitteen myynnistä asiakkaan kanssa.

Related to Oikeus kieltäytyä sopimussuhteesta

  • Oikeus saada luottosopimusluonnos Teillä on oikeus saada pyynnöstä ja maksutta luottosopimusluonnos. Tätä säännöstä ei sovelleta, jos luo- tonantaja ei pyynnön esittämishetkellä ole halukas tekemään luottosopimusta teidän kanssanne.

  • Luottamusmiehen oikeus saada tietoja 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työsuhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimielisyyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot.

  • Yleiset sopimusehdot Ellei muuta sovita, vuokralaisella on oikeus metsästää vuokra-alueelta metsästyslaissa mainittuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä sekä vieraslajilainsäädännössä mainittuja haitallisia vieraslajeja, myöntää vuokra-alueelle lyhytaikaisia metsästyslupia ja rauhoittamattomien sekä haitallisten vieraslajien pyyntilupia sekä harjoittaa tavanomaisia riistanhoitotoimenpiteitä. Hirvieläimillä tarkoitetaan tässä sopimuksessa metsästyslain 26 §:ssä mainittuja eläimiä. Petoeläimillä tarkoitetaan metsästyslain 5 §:ssä mainittuja petoeläimiä. Riistanhoitotoimenpiteet eivät saa aiheuttaa vahinkoa tai haittaa alueen omistajalle tai haltijalle. Vuokralainen vastaa myös myöntämänsä metsästysluvan perusteella tapahtuvan metsästyksen asianmukaisuudesta. Vuokralainen ei saa siirtää eikä vuokrata tässä sopimuksessa tarkoitettua metsästysoikeutta kolmannelle ellei siitä erikseen muuta sovita. Yhteislupamenettely on hyväksyttyä. Vuokralainen vastaa siinäkin tapauksessa metsästyksen asianmukaisuudesta. Vuokranantaja säilyttää myös itse oikeuden metsästää vuokra-alueella tai siirtää pidättämänsä oikeuden kolmannelle. Osapuolet pitävät riista-, rauhoittamattomien ja vieraslajien kannansäätelyä sekä riistanhoitoa tämän sopimuksen olennaisena osana. Vuokralainen pyrkii aktiivisesti metsästyksen keinoin tapahtuvalla kannansäätelyllä alueellisen riistaneuvoston vuosittain määrittämän tavoitehirvikannan saavuttamiseen. Hirvieläinten pyyntilupia hakiessaan vuokralainen huomioi alueen maanomistajajärjestön riistanhoitoyhdistyksen sidosryhmäneuvottelussa antamat lausunnot vuosittain. Vuokralaisella on oikeus koirien kouluttamiseen ja irtipitoon vuokra-alueella metsästyslain mukaisesti. Vuokralainen sitoutuu siihen, että metsästys, koirien koulutus tai riistanhoitotoimet eivät aiheuta haittaa vuokranantajalle. Jos ampumisesta tai metsästyksestä muutoin asuin- tai vapaa-ajan rakennuksen lähistöllä aiheutuu merkittävää haittaa vuokranantajalle, niin vuokranantaja voi purkaa sopimuksen, kuultuaan vuokralaista. Tämä sopimus ei oikeuta vuokralaista harjoittamaan alueella metsästysmatkailua tai muuta vastaavaa kaupallista toimintaa. Sellaisesta toiminnasta osapuolet neuvottelevat ja sopivat erikseen. Vuokralaisella on oikeus tehdä arvottomasta puuaineksesta nuotio sellaisena aikana, jolloin mahdollisuutta tulen leviämiseen ei ole. Mahdollisista passitornien tms. rakenteiden pystyttämisestä, riistakameroiden käytöstä sekä nuolukivistä ja hirvieläinten ruokintapaikoista vuokra-alueella sovitaan erikseen. Vuokralaisella on oikeus raivata arvotonta puuvartista aluskasvillisuutta sekä puiden kuolleita oksia hirvieläinten metsästyksessä käytettävistä passipaikoista. Raivauksesta ei saa aiheutua metsänomistajalle taloudellista vahinkoa. Vuokralainen saa tarvittaessa käyttää vuokra-alueella moottorikäyttöistä ajoneuvoa kaadettujen suurikokoisten riistaeläinten noutamiseen ja riistanhoitotöiden suorittamiseen. Ajoneuvoja on käytettävä siten, että ne eivät aiheuta haittaa tai vahinkoa maa- ja metsätaloudelle. Jos jotain vahinkoa kuitenkin aiheutuu, niin vuokralainen sitoutuu ilmoittamaan niistä vuokranantajalle ilman aiheetonta viivytystä ja korvaamaan aiheutuneet vahingot. Vuokralainen sitoutuu myös mahdollisuuksiensa mukaan ilmoittamaan havaitsemistaan metsätuhoista (esimerkiksi myrskytuhot) vuokranantajalle. Muutoksista tilan/tilojen omistuksessa/hallinnassa ja muista tähän metsästysvuokrasopimukseen mahdollisesti vaikuttavista muutoksista pyritään ilmoittamaan sopijakumppanille kohtuullisessa ajassa. Jos metsästysvuokra-alue tai osa siitä luovutetaan toiselle, alueen uusi omistaja saa irtisanoa metsästysvuokrasopimuksen päättymään kuten toistaiseksi tehdystä metsästysvuokrasopimuksesta on sovittu. Jollei uusi omistaja käytä irtisanomisoikeuttaan kolmen kuukauden kuluessa vuokrasopimuksesta tiedon saatuaan, vuokrasopimus pysyy voimassa. Jos kiinteistön luovutuskirjassa on määräys metsästysvuokrasopimuksen pysyvyydestä tai jos luovutuksensaaja on sopimuksen muutoin hyväksynyt, vuokrasopimus sitoo luovutuksen saajaa. Jos vuokralainen laiminlyö vuokran suorittamisen, rikkoo muutoin sopimusehtoja tai käyttää metsästysoikeuttaan väärin, eikä rikkomus ole vähäinen, vuokranantaja saa purkaa metsästysvuokrasopimuksen heti päättyväksi. Jos vuokranantaja rikkoo sopimusehtoja, eikä rikkomus ole vähäinen, tai jos vuokrattu alue olosuhteissa tapahtuneen muutoksen vuoksi käy metsästykseen soveltumattomaksi, vuokralainen saa purkaa metsästysvuokrasopimuksen heti päättyväksi. Toistaiseksi tehty sopimus voidaan milloin tahansa irtisanoa. Irtisanomisaika on hirvieläinten ja suurpetojen metsästystä koskien kuusi kuukautta ja muilla riistaeläimillä kolme kuukautta. Sopimus päättyy irtisanomisajan kuluttua umpeen. Irtisanominen voidaan tehdä myös sähköpostiviestillä. Määräaikainen sopimus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua umpeen.

  • Sovellettava laki ja oikeuspaikka Rahastoyhtiön ja Rahaston toimintaan sovelletaan Suomen lakia.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Oikeuspaikka ja sovellettava laki Mikäli tätä luottosopimusta koskevia erimielisyyksiä ei voida ratkaista osapuolten välisillä neuvot- teluilla, riita-asiat ratkaistaan luotonsaajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Jollei luotonsaajalla ole kotipaikkakuntaa Suomessa, riita-asiat ratkaistaan luotonantajan kotipaikkakunnan käräjäoikeu- dessa.

  • Peruuttamisoikeus Teillä on oikeus peruuttaa luottosopimus 14 päivän kuluessa. Kyllä Ennenaikainen takaisinmaksu: Teillä on milloin tahansa oikeus maksaa luotto ennenaikaisesti takaisin kokonaisuudessaan tai osittain. Kyllä

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu 2 samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopi- japuolelle. Turussa xx.xx.2020 Turun kaupunki Raision kaupunki Liite 1. Talousarvio

  • Kadun kunnossa- ja puhtaanapito Kiinteistön omistajan velvollisuus pitää kunnossa ja puhtaana kiinteistöön ra- joittuva katu määräytyy sen mukaan kuin laissa kadun ja eräiden yleisten alu- eiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/78) on säädetty sekä asianomai- sessa kaupungin säännössä määrätään. Milloin kiinteistön kohdalla olevaa katua ei ole säädetyssä järjestyksessä luo- vutettu yleiseen käyttöön, mutta sitä kuitenkin käytetään yleiseen liikentee- seen, kiinteistön omistaja on velvollinen huolehtimaan kunnossa- ja puhtaa- napidosta, kuten yleiseen käyttöön luovutettujen katujen osalta on säädetty ja määrätty, ellei toisin ole sovittu.